Onnea tuovat talismaanit ja rituaalit ovat tuttuja kaikille ennätysten rikkojille. Kuka tekee ristinmerkkiä, kuka pukee pelivaatteet päälleen aina samassa järjestyksessä, kuka kulkee onnenlantti taskussa.

Mutta eihän tuollaisista puuhista mitään iloa ole. Eihän?

Paitsi jos onnistaa. Silloin on uudelleenarvioinnin paikka. Eräs ystäväni komusi saunan jälkeen joelle pienessä pätkässä, sitä ennen puettuaan t-paidan päälleen väärin päin. Sattui sitten saamaan elämänsä lohen ja on siitä asti kalastanut t-paita väärin päin puettuna.

Ennen viime kalareissulle lähtöäni posti toi minulle uudet bokserit. Testattavaksi ja kokeiltavaksi, koska bloggarit testaavat ja kokeilevat kaikkea kivaa, mitä heille lähetetään. Nämä bokserit tai tarkemmin trunkit tulivat The Other Danish Guy-nimisestä firmasta, jonka kaksi kaveriani perusti reilu vuosi takaperin (ihan suomalaisia heppuja, joita luultiin tanskalaisiksi kevyen tötöilyn päälle New Yorkissa, punakoita ja hyvinsyöneitä kun ovat olemukseltaan molemmat).

Toinen perustajista, Matti Pesonen, jolla on melkoisen suuret puheet oli agendalla mitä tahansa, soitti perään ja kertoi, että  ”kun vedät Danish Guyt jalkaan sulla on amatöörivuodet ohi ja kalaa alkaa tulla, lupaan sen”.

Justiinsa niin ja juurikin näin, ajattelin mutta pakkasin kalsarit mukaan reissuun. Itse asiassa ne näyttivät yllättävän laadukkailta, joten päätin laittaa ne kenttätestiin: saanko niistä hiertymiä takapuoleeni, kun ravaan jokivartta edestakaisin kosteissa kahluuhousuissa? Matin lupaamalle saalistakuulle en kovin paljon odotuksia ladannut.

 

Toiveita ja pettymyksiä

Kalastaminen alkoi varsin hyvissä merkeissä. Ensimmäisiä heittoja tehdessäni näin kohtuullisen kokoisen meritaimenen käyvän pinnassa. Vaihdoin perukkeen päähän pienen pintaperhon, jonka kala seuraavalla heitolla hyväksyikin suupalakseen.

Se ei vain ollut sama kala, jota luulin heittäväni, vaan yli 10-kilonen lohi. Parinkymmenen minuutin väsyttelyn jälkeen kala oli niin lähellä rantaa, että näimme sen selkeästi ystäväni kanssa ja hän lähestyi  varovasti kalaa haavin kanssa. Kala ei ollut kuitenkaan valmis haavittavaksi, vaan syöksyi takaisin keskelle jokea ja irtosi.

Loistava alku ja masentava loppu. Elämäni ensimmäinen yli 10-kiloinen lohi oli lähempänä saamista kuin koskaan.

 

Tanskalainen onni

Seuraavana päivänä oli The Other Danish Guy-kalsareiden koeajon vuoro. Kävelimme ja kalastelimme ahkerasti. Pöksyt tuntuivat mukavilta. Kenties kyseessä olikin aidosti huolellista tuotekehitystä eikä vain säätämistä, sillä näiden kalsareiden tuloa markkinoille oli odoteltu kuin Espoossa metroa.

Iltapäivällä yhdellä lempipooleistani kalastaessani  näin valtavan lohen käyvän pinnassa. Heitin pintaperhoa lohta kohden ja toisella heitolla samaan paikkaan lohi ottikin perhoni. Sen jälkeen seurasi sarja voimakkaita jumputuksia ja siimaa alkoi virrata kelalta siihen tahtiin, että pohjasiiman kiinnityssolmu olisi pian koetuksella.  Kiristin hieman jarrua, jonka seurauksena tai siitä huolimatta peruke katkesi.

No, kala ja karkuutus oli kuitenkin edellistä päivää merkittävämpi, joten ehkäpä kalsareissa oli jotain saamataikaa…

Kolmantena kalastuspäivänä onni jatkui. Tai oikeastaan parani aika paljon. Nyt kala, noin seitsemän kiloinen lohi, pysyi kiinni haaviin asti. Se oli isoin siihen asti pintaperholla saamani lohi. Tunnelma oli riemukas ja  jo tähänastinen reissu asti haki vertaistaan historiasta. Mutta ei löytänyt. Koskaan aiemmin en ollut saanut kolmena peräkkäisenä päivänä tartutettua yhtä isoja kaloja.

Voitte siis hyvin arvata mitä tapahtui, kun katselin seuraavana aamuna kalsareitani, jotka olivat jo jokusen Anderssonin alaheiton rasittamat. Kyllä. Vetäisin ne jalkaan mietelauseen ”Dont brake the magic” kera.

 

Taivas varjele, mitä sieltä tulee!

Keli oli muuttunut harmaaksi ja koleaksi. Kala ei tuntunut olevan syönnillään. Viimeinen lupa ja viimeiset tunnit kuluivat. Itse asiassa viimeiset heitot koko vuoden jokikalastuksessani, sillä lohikalojen kuturauhoitus oli alkamassa.

Takana tältä vuodelta oli jo kolme lohireissua ja melko laihoin tuloksin. Eilinen pintaperholoheni oli tosin pelastanut tilanteen, mutta vieläköhän nousujohteinen saalistilastoni voisi kehittyä paremmaksi?

Vieläkö kalsareissa riittäisi  taikapölyä?

Saavuin samalle paikalle, jossa olin ensimmäisenä päivänä karkuuttanut ison kalani. Heittelin pintaperhoa ja katselin, miten kauniisti se kellui joen pinnalla. Samalla  harmaisiin pilviin tuli rako ja auringon säteet osuivat jokeen, ikään kuin joku olisi suunnannut siihen jättiläismaisen kohdevalon. Keli muuttui yhtäkkiä aivan samanlaiseksi kuin aikaisempina päivä kalan ottaessa. Elokuvassa tällaisessa kohdassa alkavat ikkunaverhot heilua mystisesti ja kuuluu tingeli-tingeli-ääntä ennen kuin taika tapahtuu…

Astuin pari askelta eteenpäin ja heitin taas. Nyt perho ui juuri sellaisella linjalla, että se tulisi muutaman sekunnin kuluttua paikkaan, josta iso lohi oli tarttunut ensimmäisenä kalastuspäivänä.

Ja niin kävi nytkin. Pinnan alta nousi suuri lohi, joka majesteettisella liikkeellä poimi perhoni – ja oli kiinni. Katselin epäuskoisena ympärilleni. Tämä ei voi olla totta. Olenko piilokamerassa? Koska en kuitenkaan ollut Kekkonen Islannissa, vaan tavallinen Antti Norjassa vailla maksettua sukeltajaa asettamassa kalaa koukkuuni, tapahtuma oli pakko uskoa todeksi. Todentuntua lisäsi vavassa tuntuva valtava paino, joka punnittiin puoli tuntia myöhemmin 12 kiloksi lohta. Elämäni ensimmäinen yli 10-kiloinen lohi ja vieläpä pintaperholla saatuna oli tosiasia.

 

Mikä osuus tässä kaikessa sitten oli The Other Danish Guy –kalsareilla? Ei välttämättä mikään, mutta ajattelin silti kalastaa seuraavankin lohireissun ne jalassa. Ihan vain varmuuden vuoksi…