Uskomaton tarina kalsareista, jotka käänsivät kalaonneni!

 

Onnea tuovat talismaanit ja rituaalit ovat tuttuja kaikille ennätysten rikkojille. Kuka tekee ristinmerkkiä, kuka pukee pelivaatteet päälleen aina samassa järjestyksessä, kuka kulkee onnenlantti taskussa.

Mutta eihän tuollaisista puuhista mitään iloa ole. Eihän?

Paitsi jos onnistaa. Silloin on uudelleenarvioinnin paikka. Eräs ystäväni komusi saunan jälkeen joelle pienessä pätkässä, sitä ennen puettuaan t-paidan päälleen väärin päin. Sattui sitten saamaan elämänsä lohen ja on siitä asti kalastanut t-paita väärin päin puettuna.

Ennen viime kalareissulle lähtöäni posti toi minulle uudet bokserit. Testattavaksi ja kokeiltavaksi, koska bloggarit testaavat ja kokeilevat kaikkea kivaa, mitä heille lähetetään. Nämä bokserit tai tarkemmin trunkit tulivat The Other Danish Guy-nimisestä firmasta, jonka kaksi kaveriani perusti reilu vuosi takaperin (ihan suomalaisia heppuja, joita luultiin tanskalaisiksi kevyen tötöilyn päälle New Yorkissa, punakoita ja hyvinsyöneitä kun ovat olemukseltaan molemmat).

img_6979

Toinen perustajista, Matti Pesonen, jolla on melkoisen suuret puheet oli agendalla mitä tahansa, soitti perään ja kertoi, että  ”kun vedät Danish Guyt jalkaan sulla on amatöörivuodet ohi ja kalaa alkaa tulla, lupaan sen”.

Justiinsa niin ja juurikin näin, ajattelin mutta pakkasin kalsarit mukaan reissuun. Itse asiassa ne näyttivät yllättävän laadukkailta, joten päätin laittaa ne kenttätestiin: saanko niistä hiertymiä takapuoleeni, kun ravaan jokivartta edestakaisin kosteissa kahluuhousuissa? Matin lupaamalle saalistakuulle en kovin paljon odotuksia ladannut.

 

Toiveita ja pettymyksiä

Kalastaminen alkoi varsin hyvissä merkeissä. Ensimmäisiä heittoja tehdessäni näin kohtuullisen kokoisen meritaimenen käyvän pinnassa. Vaihdoin perukkeen päähän pienen pintaperhon, jonka kala seuraavalla heitolla hyväksyikin suupalakseen.

Se ei vain ollut sama kala, jota luulin heittäväni, vaan yli 10-kilonen lohi. Parinkymmenen minuutin väsyttelyn jälkeen kala oli niin lähellä rantaa, että näimme sen selkeästi ystäväni kanssa ja hän lähestyi  varovasti kalaa haavin kanssa. Kala ei ollut kuitenkaan valmis haavittavaksi, vaan syöksyi takaisin keskelle jokea ja irtosi.

Loistava alku ja masentava loppu. Elämäni ensimmäinen yli 10-kiloinen lohi oli lähempänä saamista kuin koskaan.

img_7006
Kiinni on, vaan ei pysy.

 

Tanskalainen onni

Seuraavana päivänä oli The Other Danish Guy-kalsareiden koeajon vuoro. Kävelimme ja kalastelimme ahkerasti. Pöksyt tuntuivat mukavilta. Kenties kyseessä olikin aidosti huolellista tuotekehitystä eikä vain säätämistä, sillä näiden kalsareiden tuloa markkinoille oli odoteltu kuin Espoossa metroa.

Iltapäivällä yhdellä lempipooleistani kalastaessani  näin valtavan lohen käyvän pinnassa. Heitin pintaperhoa lohta kohden ja toisella heitolla samaan paikkaan lohi ottikin perhoni. Sen jälkeen seurasi sarja voimakkaita jumputuksia ja siimaa alkoi virrata kelalta siihen tahtiin, että pohjasiiman kiinnityssolmu olisi pian koetuksella.  Kiristin hieman jarrua, jonka seurauksena tai siitä huolimatta peruke katkesi.

No, kala ja karkuutus oli kuitenkin edellistä päivää merkittävämpi, joten ehkäpä kalsareissa oli jotain saamataikaa…

Kolmantena kalastuspäivänä onni jatkui. Tai oikeastaan parani aika paljon. Nyt kala, noin seitsemän kiloinen lohi, pysyi kiinni haaviin asti. Se oli isoin siihen asti pintaperholla saamani lohi. Tunnelma oli riemukas ja  jo tähänastinen reissu asti haki vertaistaan historiasta. Mutta ei löytänyt. Koskaan aiemmin en ollut saanut kolmena peräkkäisenä päivänä tartutettua yhtä isoja kaloja.

img_7088
Ensimmäinen pintaperhoennätyslohi.

Voitte siis hyvin arvata mitä tapahtui, kun katselin seuraavana aamuna kalsareitani, jotka olivat jo jokusen Anderssonin alaheiton rasittamat. Kyllä. Vetäisin ne jalkaan mietelauseen ”Dont brake the magic” kera.

 

Taivas varjele, mitä sieltä tulee!

Keli oli muuttunut harmaaksi ja koleaksi. Kala ei tuntunut olevan syönnillään. Viimeinen lupa ja viimeiset tunnit kuluivat. Itse asiassa viimeiset heitot koko vuoden jokikalastuksessani, sillä lohikalojen kuturauhoitus oli alkamassa.

Takana tältä vuodelta oli jo kolme lohireissua ja melko laihoin tuloksin. Eilinen pintaperholoheni oli tosin pelastanut tilanteen, mutta vieläköhän nousujohteinen saalistilastoni voisi kehittyä paremmaksi?

Vieläkö kalsareissa riittäisi  taikapölyä?

Saavuin samalle paikalle, jossa olin ensimmäisenä päivänä karkuuttanut ison kalani. Heittelin pintaperhoa ja katselin, miten kauniisti se kellui joen pinnalla. Samalla  harmaisiin pilviin tuli rako ja auringon säteet osuivat jokeen, ikään kuin joku olisi suunnannut siihen jättiläismaisen kohdevalon. Keli muuttui yhtäkkiä aivan samanlaiseksi kuin aikaisempina päivä kalan ottaessa. Elokuvassa tällaisessa kohdassa alkavat ikkunaverhot heilua mystisesti ja kuuluu tingeli-tingeli-ääntä ennen kuin taika tapahtuu…

Astuin pari askelta eteenpäin ja heitin taas. Nyt perho ui juuri sellaisella linjalla, että se tulisi muutaman sekunnin kuluttua paikkaan, josta iso lohi oli tarttunut ensimmäisenä kalastuspäivänä.

Ja niin kävi nytkin. Pinnan alta nousi suuri lohi, joka majesteettisella liikkeellä poimi perhoni – ja oli kiinni. Katselin epäuskoisena ympärilleni. Tämä ei voi olla totta. Olenko piilokamerassa? Koska en kuitenkaan ollut Kekkonen Islannissa, vaan tavallinen Antti Norjassa vailla maksettua sukeltajaa asettamassa kalaa koukkuuni, tapahtuma oli pakko uskoa todeksi. Todentuntua lisäsi vavassa tuntuva valtava paino, joka punnittiin puoli tuntia myöhemmin 12 kiloksi lohta. Elämäni ensimmäinen yli 10-kiloinen lohi ja vieläpä pintaperholla saatuna oli tosiasia.

Screenshot 2016-09-25 17.46.01.png
”Pahuksen Danish Guyt”, totesi tarinan päähenkilö, joka pääsi pikaisen poseerauksen jälkeen takaisin kutupuuhiin hyvissä voimissa.

 

Mikä osuus tässä kaikessa sitten oli The Other Danish Guy –kalsareilla? Ei välttämättä mikään, mutta ajattelin silti kalastaa seuraavankin lohireissun ne jalassa. Ihan vain varmuuden vuoksi…

 

 

 

Kalaravintola kalamiehen makuun Visbyssä

 

IMG_4361Kyllä ne ruotsalaiset osaa, mutta helppoahan se on, kun on kaikkea omasta takaa. Niin kuin keskiaikaisia kaupunkimiljöitä, kaikenlaisia tuoreita kaloja kahdessa eri suolaisessa meressä ja päälle sopivasti kansanluonteessa luovuutta sekä tyylitajua. Näistä aineksista rakentuu muun muassa Visbyn vanhassa kaupungissa sijaitsevan kerrassaan mainion kalaravintolan konsepti.  Stortorget ykkösessä sijaitseva Bakfickan on sisustettu rennon huolimattomasti, mutta samalla harkiten. Monessa muussa paikassa olisi helposti lipsahtanut kitschin puolelle sekoittaa vanhat pinnatuolit, puutarhapöydät, ICA:n retrokylmäkalusteet ja pienesineet useammalta vuosikymmeneltä ahtaaseen ravintolasaliin. Ja lisäksi vielä koristella kattolamppu 1950-luvun lätkäpelin peltiukoilla. Mutta niin vaan toimii.

IMG_4355

Itse kylmätiskissä on sitten tarjolla merirapuja, ostereita, piikkikampelaa, turskaa, silakkaa – mitä nyt merestä on hiljattain noussut. Ja ne tarjotaan niin hyvin tehtynä, että meinaa tulla tippa silmään. Hiillostetut kampasimpukat chilimarinoitujen veriappelsiinilohkojen kanssa sekä piikkikampela sinisimpukkaliemessä uunissa haudutetun turnipsin kera vievät kielen menneessään. Eivätkä kaverin silakkapihvitkään näytä potkivan vastaan. Avattuja viinipulloja on kylmätiskissä kunnioitettava määrä ja päälle valikoima hyviä akvaviitteja.

IMG_4353IMG_4360

Voin visioida helposti itseni eläkeläiseksi Visbyhyn naapuripöydässä istuvan vanhan merikarhun paikalle, joka naama hieman punakkana pistelee Skagenrööraa poskeensa ja hörppää OP Anderssonin akvaviitista paukut päälle. Täällä tuntuu olevan sopivan leppoisa elämänmeno. Ja 800 kilometriä meritaimenrantaa kalastettavaksi päälle. Eikä rantaviivalla yhtään rantaruotsalaisen mökkiä rajoittamassa kalastusta.

 

Bakfickan. Stortorget 1. Loistava päätös kalattomalle kalareissulle. Ja ihan varmaan jokaisen lomareissulle.  bakfickanvisby.se

 

Kun asiat sujuvat

Jokaisen miehen elämässä tulee aika ajoin vastaan hetki, jolloin asiat sujuvat. Tätä ei pidä sekoittaa ”Kun asiat tuntuvat sujuvan”-hetkeen. Sitä edeltää yleensä rivakka ja runsaahko alkoholijuominen nauttiminen, jonka seurauksena velat muuttuvat saataviksi ja ympärillä olevat naiset alkavat näyttää poikkeuksellisen kauniilta sekä seurastasi kiinnostuneilta.

Tarkoitan hetkeä, jolloin tekemisissäsi kaikki ulkoiset olosuhteet loksahtavat siinä määrin kohdalleen, että asiat sujuvat kuin itsestään.

Otetaan esimerkiksi laskettelu. Olet Alpeilla. Aamupäivällä niin jäinen ja koppurainen rinne, jossa olet kompuroinut henkesi edestä, pehmenee auringossa ja siihen sulaa kevyt sohjoinen pinta, jonka päällä surfailet menemään. Käännökset sujuvat kuin itsestään. Hiihtämisesi näyttää taatusti hyvältä yllä kulkevaan kabiiniin asti, jossa itävaltalaiset paronittaret huokailevat menoasi ihastuksissaan. Tulee euforinen olo. Tämähän on helppoa. Minähän olen oikeastaan aina osannut tämän homman. On vaan yleensä niin paskat kelit.

Kunnes aurinko pikkuhiljaa pehmentää rinnettä edelleen ja pinta muuttuu raskaiksi sohjoisiksi kumpareiksi, joista on yhä vaikeampi löytää kohtaa, jossa kääntyä ja sukset tuppaavat tarttumaan joka käännöksessä kiinni. Kunnes viimeisessä käännöksessä ennen hissiasemaa niin käykin. Suksen kantti haukkaa sohjoon ja kaadut naamallesi. Niinköhän sitä on tullut herralla otettua yksi muki liikaa rinneravintolassa, tuumaa paikalle pysähtyvä nuori nainen mielessään ja ojentaa sinulle kaatuessasi pudottamasi sauvan.

 

Tai entäpä lohenkalastus? Kalastat hienoa lohipoolia päivästä toiseen, mutta kala ei pure. Vesi on liian korkealla sateen jälkeen. Se on värjäytynyt ruskeaksi kuin maitokahvi. Lohi ei näe perhoasi, vaikka heittelet tarkkaan pääpuolelle. Lisäksi joessa seilaa tulvaveden kuljettamaa roskaa oksista uppotukkeihin. Heittokaan ei oikein kulje, kun pitää käyttää synkintä upposiimaa. Vaihdat perhoa epätoivoisesti ja käyt koko askisi sisällön läpi. Tai useamman.

Kunnes sitten yhtäkkiä vesi alkaa laskea, sen väri kirkastuu, sää muuttuu puolipilviseksi ja pilvien lomasta alkaa paistaa aurinko. Vallitsee maaginen lohivalo. Ja lohet nousevat pooliin. Vedenlasku on saanut liikkeelle kunnon nousuparven ja kalaa näkyy hyppivän ilmassa. Heität nyt jo helpolla pintasiimalla. Tuuli on kevyttä ja puhaltaa oikeasta suunnasta pitkin jokiuomaa, joten heittäminen on helppoa.

Sitten kala on kiinni. Et edes muista mihin perhoon se otti. Eikä sillä ole edes väliä, sillä nouseva lohihan ottaa vaikka Opelin ovenkahvaan.

Screenshot 2016-04-13 20.47.01
Asiat sujuvat -hetki.

Mutta sinä et ajattele niin. Ajattelet, että hallitset homman täydellisesti. Olet tehnyt taktisesti oikeita valintoja, olet kahlannut hallitusti juuri oikeaan heittopaikkaan ja tarjoilet perhosi juuri oikein uitettuna, oikeassa kulmassa, siimassa ei ole liikaa pussia ja perhosi pyörähtää houkuttelevasti kuin kapakkatanssija lohen kuonon edessä. Ihmekös tuo siis, että kala on kiinni.

Väsyttelet kalan nopeasti. Se ei irtoa viime metreillä, peruke ei mene poikki, kala ei karkaa käsistä kuvattaessa. Sinä se osaat!

Tällaisella hetkellä mies tuntee itsensä sellaiseksi, kuin luoja on miehen tarkoittanut. Kaikkivoivaksi osaajaksi ja tilanteen herraksi.

Koska olosuhteet kuitenkin muuttuvat yhtä vääjäämättömästi kuin kaksi eri suuntaan kulkevaa painavaa kappaletta erkanee toisistaan, tuo lyhyt hetki on syytä käyttää täysimääräisesti hyödykseen: jättää sikseen kaikki muu ja sytyttää sikari voiton merkiksi.

Sillä aivan pian vesi taas laskee, lohet jatkavat matkaansa ja tuuli kääntyy epäsuotuisaksi ja saat irrottaa 2/0-klassista lohiperhoa korvalehdestäsi.

Nauti sitä ennen ainakin yksi konjakki ja ennen kaikkea tunteesta – kun asiat sujuvat.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Asiat eivät tunnu sujuvan -hetki.