Taitelija Hanna Vihriälä on maalannut viiltävän freskon unelmastani. Hän on tehnyt sen ripustamalla valkoisia ja kullanvärisiä surusidontanauhoja G-Mersun muotoon.

Luin Vihriälän teoksesta viime lauantain Hesarista. Jutussa kerrottiin, että taiteilija kehottaa teoksellaan itse kutakin arvioimaan millaisia asioita tulee tavoitella ja missä määrin? Ja entä jos nuo halut eivät vastaa edes omia arvoja?

Hyviä kysymyksiä. Mutta etenkin minua hämmensi arvioinnin yllykkeeksi valittu objekti. G-Mersu. Se on ikiaikainen haaveeni, jonka ymmärrän samalla tuotteena täydeksi järjettömyydeksi.

Maailman kalleimpiin lukeutuva maasturi, joka on varustettu aivan liian hyvällä tekniikalla 99 %:lle sen käyttäjistä. Hinta 200 000 – 350 000 euroa (kalleimman 4×4 Hoch -mallin maahantuoja on jättänyt hienotunteisesti hinnoittelematta) Suomessa takaa, että auto on vain ja ainoastaan luksussymboli kaikille muille paitsi Karhuryhmälle, ja sekin ajaa omaa panssaroitua versiotaan verovaroilla. Ja on G-Mersu älytön ostos Saksankin hinnoilla. Mitä nyt olen nähnyt G-Mersuja vaikkapa Hampurissa, useimmat niistä eivät näytä siltä, että niillä olisi ajettu metriäkään maastossa. Alpeillekin pääsee vuoristotietä ylös vaikka nelivetoisella Fiat Pandalla. Miksi kenenkään pitäisi haluta G-Mersua?

Varmaan samasta syystä kuin ihminen haluaa hienon kellon. Halvastakin näkee aikaa, mutta täydellisesti toimiva kaunis hienomekaniikkatuote hivelee silmää ja tuottaa iloa omistaa – jos sellaiseen on varaa.

Itse en ole edes koskaan ajatellut haluavani tuliterää G-Mersua. Kymmenen vuotta vanha, vaikka vähän kolhujakin saanut malli, edustaa enemmän romanttista haavekuvaani itsestäni ajamassa jyrkkää kivistä polkua alas lohijoen rantaan jossain Norjan vuoristoseudulla.  Ei se toki hankinnasta sen järkevämpää tee, jos samalla hinnalla saa tuliterän hybridi MB GLC:n (tai jonkun muun merkin, se ei ole asian kannalta relevanttia).

Vihriälän teos on täyttänyt tehtävänsä taitelijan näkökulmasta, koska se on saanut minut pohtimaan omia arvojani.

Tosin jos G-Mersun sijaan teoksessa olisi ollut Ferrari, en olisi vaivautunut tähän pohdintaan. Niin pienestä on kiinni, miten taide koskettaa.

Mietin myös, miksi taiteilija itse haaveilee G-Mersusta? Miten se on häntä koskettanut? Miksi se edustaa hänelle turhuuden huipentumaa? Tai unelmien täyttymystä.

En todennäköisesti koskaan tule hankkimaan G-Mersua, mutta silti se on jonkin haavemaailman symboli aina elämässäni. Ehkä se kuvaa konservatiivista maailmankuvaani.  Automalli, jonka kori uudistuu 40 vuoden välein edustaa minulle pysyvyyttä tässä koko ajan pöljemmäksi menevässä maailmassa.

Olen vakaasti sitä mieltä, että uuden G-Mersun vain kaupunkiautoksi ja/tai statussymboliksi hankkivan täytyy olla hullu. Millaisen mielikuvan se antaa ostajastaan? Varmaankin nolon. 

En edes ryhdy pohtimaan auton ympäristöimagoa.

Silti, jos joskus voitan 10 miljoonaa Lotossa, aion ensimmäisenä tekonani tilata G-Mersun. Kaikilla herkuilla.

Mykistävä taideteos

Edellisen kirjoitettuani lähdin katsomaan itse taideteosta Forum Boxiin, Helsingin Hietalahteen.

Teos oli mykistävä. Paljon hienompi kuin ikinä olisin uskonut. Valko-kultaiset, katosta riippuvat surusidontanauhat muodostivat kolmiulotteisen kuvan G-Mersusta. Ihan kuin oikea auto olisi seisonut harson takana.   

En ole juuri ollut tilataideteosten ystävä, mutta tämä teos häikäisi minut. Haluaisin saada sen, en tosin tiedä mihin sen laittaisin. Täytynee siis tyytyä vain ottamaan teoksesta valokuva ja kehystää se seinälle.

Näyttelystä löysin myös vastauksia aiemmin esittämiini kysymyksiin. Minua hämmensi taiteilijan kirjoittama perustelu, miksi hän oli valinnut haluamisensa kohteeksi juuri G-Mersun. Hämmensi siksi, että teksti oli melko lailla saman sisältöistä, kuin mitä itse kirjoitin tämän postauksen alussa.

”Näyttely rakentuu Mercedes Benz G-mallin ympärille. Ajatteluani on ohjannut oma haluamisen ja luopumisen välinen tasapainoilu, mutta myös huomio siitä, mitä yhteiskunnassamme on moraalisesti hyväksyttävää tavoitella ja mikä on pelkästään noloa.”

 ”Mercedes Benz G-mallia ehkä parhaiten kuvaava adjektiivi on järjettömyys. Mersun G-malli on pöyristyttävän kallis erikoismaastoauto, jolla pääsee läpi mahdottomilta tuntuvilta paikoista. Jos voisin valita minkä tahansa auton, valitsisin tämän.”

Minä jostain syystä kuvittelen, että taiteilijat ovat hyvin tiedostavaa sakkia ja siksi tuntuu oudolta, että 48-vuotiaalla tamperelaisella kuvataitelijalla on sama kohde turhien ja tarpeettomien haaveiden symbolina, kuin häntä kymmenen vuotta vanhemmalla helsinkiläisellä mainosmiehellä.

”Omassa, aika keskiluokkaisessa, elinpiirissäni kukaan ei kyseenalaista, etteikö asuntolainan säännöllinen lyhentäminen olisi tärkeämpää kuin tuntemattoman hädänalaisen auttaminen tai ympäristön tulevaisuuden turvaaminen. On asioita, joiden epätasapainon tunnistan, mutta niitä ei ole tapana hämmästellä joogatunnin jälkeen vegaanisella aamupalalla. Mielipiteitä on paljon ja niitä jaetaan, enkä väitä, ettenkö pelkäisi kasvojeni menettämistä omassa yhteisössäni. Epäilen silti, että vielä enemmän pelkään omaa sokeuttani. Surusidontanauhoista muodostuva Mercedes G on temppeli, haave ja harha. Auton idea ei sisällä millään tavoin omia arvojani, saati elämäni realiteetteja, mutta jotain haluamisen kierteestä siihen tiivistyy.”

Itse mietin myös pitääkö haaveen olla saavuttamaton, jotta haave olisi tarpeeksi iso? Periaatteessa pystyisin G-Mersun hankkimaan, ainakin käytettynä, mutta silti haaveen toteuttaminen olisi järjetön teko. Ja samalla, mistä sellainen ihminen enää haaveilee, jolla on varaa ostaa mitä tahansa? Eiväthän kaikki haaveet tietenkään ole materialistisia. Onnellisemmasta elämästä haaveilee rikkainkin ihminen.  Ehkä olen materialisti, sillä haaveilen mieluummin G-Mersusta kuin maailmanrauhasta. G-Mersun hankinta voi kohdallani joskus toteutua, maailmanrauha ei. 

”Ehkä saan joskus mahdollisuuden ainakin ajaa unelmieni autoa. Se on varmasti upeaa. Koenko silloin, että pystyn mihin vain? Esteet katoavat, kaikki on mahdollista. Onko maailmankuvani sellainen, että materia ei tee onnelliseksi, mutta kyllä se auttaa?”

Itse olen ajatellut ratkaista ristiriitaisen suhteeni G-Mersuun niin, että 60-vuotispäivilläni lennän Müncheniin ja vuokraan G-Mersun viikonlopuksi. Ajan sillä Itävallan vuoristoon, vaikkapa Lechin alppikylään, jossa kukaan ei kiinnitä auton prameuteen liikaa huomioita. Sitten haave on koettu. Mutta tuo kokeminen vaatii selkeästi rationaalisen syyn, luvan hullutella. Sellainen on pyöreä merkkipäivä. Silloin saa tuhlata tyhmyyksiin ilman, että tarvitsee pelätä ympäristön moralisointia.

Yhtä kaikki, yksikään taideteos ei ole saanut minua yhtä syvällisiin pohdintoihin. Kiitos siitä Hanna Vihriälä. Äläkä luovu unelmistasi, kuinka hulluja ne ovatkin.

Sitaatit Hanna Vihriälä (G-Mersu, näyttelyseloste)

Teos esillä 6.2. asti Forum Boxissa, forumbox.fi Ilmainen sisäänpääsy