Ennen sitä kutsuttiin Pohjolan Pariisiksi. Nyt parempi vertaus on Portland. Paikka on Pohjois-Kalotin pääkaupunki Tromssa. Hämmästyttävä määrä hipsteriravintoloita, mikro-olutpanimoita ja trendikkäitä baareja. Sekä jääkarhuja, mutta onneksi täytettyinä.
Tromssan pääkadulla lauantai-iltana kävellessä tulee mieleen hipsterien kotipesä Portland (katsokaa youtubesta Portlandia-tv-sarjaa, niin ymmärrätte). Ihmiset vaeltavat hyväntuulisessa pienessä sievässä trendikkäänä kapakasta toiseen (no joo, loppuillasta kumara syvenee). Partoja ja tatuointeja piisaa. Paikallisessa panimossa taiotaan artisaaniolueen rytmiä soittamalla vinyylilevyjä oluen panemisen aikana.
Ja niitä kapakoita on kävelykadulla vieri vieressä. Ilmeisesti tähän kaupunkiin kerääntyy juhlimaan koko pohjoisen Norjan asujaimisto. Lähin isompi kaupunki etelässä on Narvik, monen tunnin ajon päässä. Tai tunnin lentoyhteyden päässä oleva Oulu, jossa pohjoisnorjalaiset käyvät kesällä halpalomalla.
Jääkarhuja riittää joka paikkaan
Kun katselee Tromssan turistimpien baarien somistusta, ei jää epäselväksi mikä on paikallinen vetonaula numero yksi. Täytetty jääkarhu löytyy jokaisesta työpaikkaruokalaa merkittävämmästä anniskelupaikasta. Erään tiedon mukaan niitä on kaupungin kapakoissa 17 ja puoli. Siitä viimeisestä puolikkaasta ovat turistit repineet vuosien varrella mukaan kaikki, mitä irti saavat kynsistä alkaen.
Puoli vuosisataa sitten oli aivan yleistä nähdä jääkarhunpentuja kaupungin kaduilla, tosin tiukasti talutushihnassa. Kuuluisin jääkarhukuningas Henry Rudi kesytti, koulutti ja myi pentuja Euroopan eläintarhoihin. Emojen kohtaloksi tuli päätyä hurjailmeisiksi täytettyinä oluthallien somisteiksi.
Jäämeren jet-set
Nyky-Norja elää sekavassa suhteessa menneisyytensä kanssa. Ympäristöarvot ja vihreys kasvavat, mutta silti kaupoissa myydään yhä valaanlihaa ja hylkeennahasta tehtyjä ”oloasuja”. Jumala (tai venäläiset) on lähettänyt vitsaukseksi kuningasravun, josta kalastaja saa hyvän kilohinnan, mutta samalla rapu järsii tasaisen varmasti yhä suurenevan alan merenpohjaa tyhjäksi elämästä. Sille kelpaa kaikki simpukoista pikkukaloihin. Valtava kalanviljelyteollisuus sotkee luonnonlohen geneettiset perimän, mutta tuo työtä koko tuhansia kilometrejä pitkälle rannikolle. Kalastuskylät toivottavat maahanmuuttajat tervetulleeksi, sillä norjalaisia homma ei enää innosta.
Tromssaa katsellessa on vaikea uskoa, että vielä 1970-luvulla Norja oli aivan Portugaliin verrattavissa oleva Euroopan umpisuoli. Sitten merestä löytyi öljyä ja nyt valtion öljyrahastossa on pahan päivän varalle 150 000 € per kansalainen. Meillä suomalaisillahan on vain velkaa. Vaurauden myötä hintatasokin on noussut Norjassa korkeaksi. Perinteinen matkailijan elinkustannusmittari eli oluttuoppi maksaa tavallisessa baarissa noin 12 euroa. Yksiön vuokrasta saa Tromssan keskustassa pulittaa noin 800 euroa kuussa. Ja nyt ollaan siis reilun matkaa Napapiirin pohjoispuolella. Tromssassa voi nähdä Teslan taksina, sen statusarvo on täällä jo mennyt.
Mutta Tromssa on puolen Norjan (ainakin rantaviivan määrällä mitattuna) pääkaupunki ja lisäksi yliopistokaupunki. Asuntoja tarvitaan, mutta kaupungin keskusta on rakentunut saarelle, jossa tilaa on rajatusti. Herrasväen isot asunnot ovat keskustaa vastapäisellä jyrkästi nousevalla rinteellä, josta kaikille riittää jyrkkyyden vuoksi oma merinäköala.
Herrasväkeä hemmotellaan myös hämmästyttävällä viinivalkoimalla paikallisessa alkoholimonopoliliikkeessä. En muista nähneeni Helsingissäkään Alkon lippulaivamyymälässä vastaavaa hienojen viinien täsmävalikoimaa.
Lauantai-illan huumaa
Yliopisto ja opiskelijat pitävät iltaelämän virkeänä. Meininki on reipasta, mutta hyväntuulista. Lähimpänä satamaa olevat kuppilat täyttyvät varakkaista turisteista ja Hurtigruten-risteilyasiakkaista laivojen yöpyessä Tromssassa. Kauempana kävelykadulla vaeltavat opiskelijat baarista toiseen. Kaupunkikuva on täynnä nuorta väkeä ilonpidossa ja baaria on vieri vierissä kuin itävaltalaisessa alppikylässä.
Olemme varanneet hyvissä ajoin pöydän trendikkäässä Mathallen-ravintolasta. Viereisessä pöydässä istuu kuusi kaunista nuorta naista, tällättyinä siihen malliin, että voisimme olla yhdessä Tukholman Stureplanin pintapaikoista. ”Mihin te olette menossa?”, kysyy ystäväni seurueen poistuessa. ”Eri paikkaan kuin te”, tulee vastaus. Tyyli on edelleen aivan kuin Stureplanin pintapaikoissa, jos yrität tehdä tuttavuutta suomalaisella ralliruotsilla.
Emme ehdi pahoittaa mieltämme tylytyksestä, sillä saamme eteemme huikean herkullisia ruoka-annoksia. ”Uskomatonta ruokaa näillä leveysasteilla”, tiivistää kulinaristiystäväni ajatuksemme.
Ostovoimaa kaupungissa löytyy ja siksi ei ole yhtään outoa, että Tromssan ravintoloissa ruokatarjonta vetää vertoja Kööpenhaminan huippukuppiloille. Täällä on lisäksi etenkin kalan suhteen raaka-aine niin tuoretta kuin olla voi. Paras kaikista kaloista on Ruijanpallas, norjaksi Kveite ja englanniksi Halibutt. Kampelamainen kala, joka voi kasvaa jopa 200-kiloiseksi.
Piipahdamme illallisen jälkeen Jernbanestasjon -pubiin, jossa väki ei ole tällättyä, mutta sitäkin hauskempaa. Tutustumme lyhyessä ajassa paikalliseen merimieheen ja hänen ystäväpiiriinsä, johon kuuluu saamelainen poromies sekä tuskin mitään ymmärrettävää kieltä puhuva afrikkalainen maahanmuuttaja ja norjalainen pariskunta. Puolalainen putkimies työntyy joukkoon luullessaan tunnistavansa meidät maanmiehikseen. Ystäväni yrittää tarjota kierroksen olutta koko sekalaiselle seurakunnalle, mutta norjalainen merimies kieltää ajatuksen kohteliaasti, ”koska sitten kaikkien täytyy tehdä sama ja siitä tulee paitsi kallista, myös humalaan.”
Norjan pienin baari
Päivänvalossa pääkatua kävellessämme bongaamme mainoslauseen, jonka todenmukaisuuden päätämme tulla tarkistamaan myöhemmin illalla. ”Kylän parhaat [nakki]makkarat.”
Raketten on Norjan pienin baari oman mainoskylttinsä mukaan. Ja todennäköisesti myös vanhin, sillä raketin muotoinen kioski on rakennettu jo kauan ennen avaruusaikaa, vuonna 1911. Syömme nakkisämpylät, jotka ovat kerrassaan erinomaiset. Sen ovat huomanneet muutkin, sillä jono Raketteniin on pitkä. Ja se liikkuu hitaasti. Kioskissa on sangen viehättävä myyjätär ja iltamyöhällä asioivat herrasmiehet tenttaavat jokainen vuorollaan häneltä ruokalistan läpi varsin perinpohjaisesti – ennen kuin ostavat nakkisämpylän.
Norjassa riittää valtava määrä sosiaalista kanssakäymistä rajoittavia sääntöjä, huolenpitoa, valvontaa ja rajoituksia etenkin alkoholin tarjoilun suhteen. Siksi on suorastaan kummallista, että nakkikioskissa myydään olutta ja viiniä ja sillä on vieläpä ihan oma terassi anniskelualueena.
Norjalaiset reippailijat
Sunnuntai paljastaa meille uuden puolen norjalaisuudesta. Norjalaiset ovat oikeasti reippailijoita eivätkä vain mielikuvissa. Nousemme ylös gondolilla Fjellheisen-tunturille 461 metrin korkeuteen. Alhaalla kaupungissa on pilvistä, mutta gondoli nousee yllättäen pilvien yläpuolelle, jossa sekä maisemat että auringonpaiste häikäisevät silmiämme. Alapuolellamme olevaan pilveen muodostuu oma varjokuvamme, johon auringon halo tuo oman jeesusmaisen lisänsä. Tunnelma on vähintäänkin outo.
Lounastettuamme päätämme kävellä alas tunturilta. Polku on jyrkkä ja ajatus toiminnan järkevyydestä käy mielessä ensimmäisten metrien jälkeen. Luvassa on seuraavaksi päiväksi kipeät reidet ja pakarat.
Jatkamme kuitenkin matkaa ja hämmästelemme vastaantulijoiden tasaista virtaa. Tuntuu että puolet Tromssasta on päättänyt kavuta sunnuntaina vuorelle ihan vain huvin vuoksi. Vastaan tulee niin vanhuksia kuin imeväisiä, pienimmät isän sylissä. Mies juoksutrikoissa hölkkää mäkeä ylös koiransa kanssa. Puolessa välissä polku muuttuu kiviportaiksi, joiden jyrkkyys on sama kuin niissä kuuluisissa Pispalan portaissa, joissa Ilveksen joukkue hankkii peruskuntoa juoksemalla. Tämä on ihan toista kuin tehdä parin kilometrin lenkki tasamaalla kävelysauvoja perässään raahaten. Ehkä kaikki norjalaisten reippaus ei perustukaan dopingiin…
Alan ymmärtää ystävääni, kalastuksesta kiinnostunutta tekniikan tohtoria, joka aivan vakavissaan suunnitteli opintojen jälkeen pysyvää muuttoa Tromssaan ja virkaa yliopistolta. Meno kaupungissa on letkeää ja ulkoilumahdollisuudet uskomattomat. Ilmasto on leuto ja pakkanen ei laske pahimmillaankaan alle -20 asteen. Satama pysyy sulana ympäri vuoden.
Ehkäpä tässä olisi minullekin paikka kääntää kirjaimellisesti velat saataviksi: muuttaa Norjaan niin kauan kuin pohjoismaiset lait työvoiman liikkuvuudesta pätevät ja raja on vielä auki meille suomalaisille. Sillä töitähän Norjassa on, koska perusnorjalainen alkaa jo laiskistua hyvinvoinnin keskellä. Maahan bisneksiä tekevän tuttavani mukaan perjantaina klo 12 jälkeen on turha koittaa tavoitella ketään saatikka sopia palaveria. Norjalainen on jo silloin verohelpotetussa Teslassaan matkalla tunturimökilleen…
Anaresor 