On kallista näyttää varakkaalta.

Aikoinaan maksukorttiyhtiön myyntimies pysäytti kaverini Oskin lentokentällä.

”Kiinnostaako kultakortti?”

”Mitä mä sillä teen?”

 ”No sä saat näitä ja näitä etuja, mutta onhan se viime kädessä kuitenkin statusta nostava asia: näytät baaritiskillä paljon paremmalta, kun maksat kultaisella kortilla.”

”Mihinkä voi panna nimen alle?

Status ja sen symbolit ovat kummia asioita. Ihminen maksaa mielellään asioista aivan turhaan ja aivan liikaa näyttääkseen varakkaammalta kuin onkaan. Minäkin mainosmiehenä, vaikka tunnen pelin kuviot.

Itse menin vielä Oskia pidemmälle. Kultainen korttini vaihtui platinaiseen ja vuosimaksu niin isoksi, etten kehtaa sitä tähän kirjoittaa. Vain koska minut kutsuttiin valittujen joukkoon, nauttimaan statuksesta jota kaikki eivät voi saada. – Lähettäkää tänne vaan, ei ole luova johtaja eikä mikään, jos ei ole platinaa lompakossa. Nauravat Cannesin baareista pihalle.

IMG_4492.jpg

Kun vuosimaksu sitten nousi kalliista törkeään, aloin miettiä, millaista statusta olen oikeastaan rahan eteen saanut? Onko yhdessäkään hotellissa kumarreltu syvempään, koska varaukseni on tehty platinakortilla? Onko yksikään lentoemäntä iskenyt silmää, koska Rimowassani roikkuu platina-matkalaukkutagi? Onko yhtään pitkäsääristä poviblondia liimaantunut baaritiskillä kylkeen, kun olen vilauttanut platinakorttia?

Ei ole.

Esimerkiksi edellä mainittujen asioiden näkökulmasta paljon järkevämpää olisi  ollut ostaa platinakortin vuosimaksuilla kuntosalikortti, muodikkaita pukuja ja käsintehtyjä kenkiä.

Päätin luopua statussymbolistani. Ja ihan hyvin on mennyt ilmankin.

Platinakortteihin liittyy paljon kylkiäisiä, kumppaneiden premium-kortteja. Teoreettisesti valtavia rahanarvoisia etuja, mutta käytännössä edut ovat niin ja näin.

Köyhtyvä keskiluokka maksaa viulut turhuuksien markkinoilla yrittäessään näyttää rikkaammalta kuin onkaan.

Otetaan esimerkiksi kortti, jolla pääsee sisään lentokenttä-loungeihin. Niissä saa sitten ahtaa tungoksessa sisäänsä niin paljon juomakelvotonta punaviiniä ja suolatikkuja kuin kehtaa. Ja kortin vuosimaksuun nähden saa kiskoa aika monta tonkkaa chileläistä caberneeta (arvoltaan 50 senttiä/litra) ennen kuin on omillaan. Mutta niin humalassa ei pääse enää koneeseen, korkeintaan ambulanssiin.

On korteissa toki jotain ihan oikeitakin etuja. Niitä hyödyntääkseen täytyy sitten jo reissata aika paljon. Voi päästä busineksesta firstiin Atlantin ylittävällä lennolla. Tai saada sen viimeisen vapaana olevan pöydän New Yorkin parhaasta ravintolasta. Kunhan budjetti aluksi kestää ostaa business-lipun Lontoosta Los Angelesiin. Asia, jonka suhteen työnantajat ovat viime vuosina harmillisesti alkaneet nitsuilemaan.

 

concorde
Platinakortti voi tuoda upgraden firstiin. Ensin pitää vain ostaa business-lippu.

Su0messa hyödyt sitten ovat vähemmässä. Tervetuloa sampanjamaistiaisiin muodolliseen 20 euron hintaan. Oikeastaan käy sääliksi suomalaisia raharikkaita, sillä mainosmiljonääri Ami Hasanin sanoin ”Suomessa ei saa luksusta rahallakaan”. On vaikea näyttää tyylikkäästi varakkaalta, vaikka olisi fyrkkaa. Ja jos niin tekee, niin juntit eivät tajua kuitenkaan olla kateellisia. Sama kun repisi tonnin seteleitä yksinään Ämmässuolla.

En nyt lähde edes spekuloimaan oikean jetsetin statussymboleista, sen värisistä korteista, joita on lähinnä Bonolla. Mutta toteanpahan vain, että köyhtyvä keskiluokka maksaa viulut turhuuksien markkinoilla yrittäessään näyttää rikkaammalta kuin onkaan.

Minua ette enää huijaa.

Paitsi ehkä kalastusliikkeessä. Onhan se hienompaa väsytellä lohi tonnin kelalla kuin millä tahansa tusinatuotteella.

tibor spey.jpg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s