Miehet, jotka lempivät paljon saavat hyvin lohta. Vaan entä naiset?

Makailin sängyssäni Målselvalla Rundhaug Gjestegårdin kuninkaallisessa sviitissä, Kongelige suite. Satavuotiaassa kalastushotellissa huoneen nimi on todellisuutta komeampi, mutta huone oli varsin viihtyisä ja mukava.

IMG_6179
Kuninkaallinen parisänky.

 

Pääsin samaan sänkyyn Mette-Maritin kanssa

Tässä huoneessa on kuulemma yöpynyt peräti kolme eri sukupolvea Norjan kuninkaita. Alhaalla aulassa näin valokuvan, jossa kruununprinssi Haakon kättelee omistajaa. Onkohan siis Mette-Maritkin nukkunut tässä huoneessa? Tai siis olenko fingerporilaisittain päätynyt jopa samaan sänkyyn Mette-Maritin kanssa?

prinzessin-mette-marit_gallery_normal
Mette-Maritin kuninkaallista keimailua.

Pohtiessani kummalla puolella parisänkyä Mette-Maarit sitten olisi nukkunut, palasi mieleeni juttu Reisalta. Kaverini oli käynyt kahvittelemassa kalastusluvat hänelle vuokraavan vanhemman rouvan, voisi kai sanoa suorastaan vilkkusilmäisen mummon luona.

”Onko tullut lohta?”, oli kysynyt mummo. Kaveri oli harmitellut saaliiden heikkoutta, johon norjalaismummo oli paukauttanut kahvikuppinsa takaa muina naisina kveeniläisen totuuden: ”Miehet, jotka lempivät paljon, saavat hyvin lohta.”

Koska parisängyssäni ei ollut muita lempimisen kohteita kuin minä itse yksinäni, päätin vetää kurahousut jalkaani ja marssia joelle. Kävellessä pohdin mummon lausetta uudestaan ja peilailin sitä kalalakaveripiiriini. Kyllähän kieltämättä kovimmat saamamiehet olivat aika ansioituneita useilla saamisen sektoreilla, kuten vaikkapa metsästyksessä. Mummon lauseen viisauden selittää varmasti sana ”saaliinhimo”. Se, jolla on vahva saalistusvietti, jaksaa yrittää enemmän ja viedä suorituksen loppuun asti: kahlata vielä vähän syvemmälle, heittää vielä pari heittoa, vaihtaa perhon ja yrittää vielä kerran.

Saalistava perhokalastaja saa enemmän

Ajatus tulee todistetuksi muutamaa tuntia myöhemmin, kun kaverini kahlaa kainaloita myöten vuolaaseen virtaan nähtyään vastarannalla ison lohen hyppäävän. Valmiina jo lopettamaan kalastusvuoronsa eli laskunsa, hän kuitenkin päättää tehdä vielä viimeiset yritykset, koska ei ole saanut heitettyä kunnolla kalan luokse perhoaan.  Ja pam! Iso kala on kiinni.Vain vahva saaliinhimo saa jatkamaan suoritusta, kun muuten on jo ihan maitohapoilla.

IMG_6237
Kalamiehiä paljon, saamamiehiä vähän.

Viidentoista minuutin taistelun jälkeen kala vie voiton, mutta sen koukutus itsessään oli työvoitto kalastajalle. Sinnikkyys on verrattavissa lauantai-iltaisiin soidinmenoihin yökerhojen baaritiskeillä, jossa 29 ensimmäistä naista antaa kyselijälle pakit, mutta se 30. päästää saatille.

Pari viikkoa myöhemmin Alta-joella pääsen todistamaan uudestaan lempimisen voimaa. Vesi on tulvakorkeudella ja kalastaminen todella vaikeaa. Roimimme hartiat kivistäen synkillä upposiimoilla keskivirtaan. Saaliiksi päätyy kuitenkin pääasiassa lähellä rantaviivaa uivia pienempiä lohia. Sen kolmen päivän aikana, jonka joella olemme, näemme saatavan 11 kilometrin kalastusalueella vain kaksi selkeästi isompaa kalaa. Molemmat saa sama – nainen.

Norjassa ainakin tietyillä joilla näyttää kalastus olevan koko perheen puuhaa ja naisia liikkeellä siinä missä miehiä. Monet pariskunnat kalastavat jaetulla kalastusluvalla ja jakavat myös yöllä sänkynsä asuntoautossa tai teltassa.

Screenshot 2016-08-14 12.37.26.png
Amerikkalainen näkemys perhokalastavasta naisesta.
Screenshot 2016-08-14 12.43.34.png
Norjalainen perhokalastajanainen tositoimissa.

Tiedä miten yö oli sujunut, mutta kalastusalueen isoin kala päätyi joka tapauksessa norjalaisnaisen siimanpäähän ja 12-kiloisen lohen kanssa taistelu kesti puolisen tuntia. Otteet olivat jämäkät ja määrätietoiset loppuun asti. Myöskään mistään hentomielisestä Catch & Release –kalastuksesta ei tällä saalistavalla perhokalastajanaisella ollut pienintäkään aietta, vaan kala kuoli silmänräpäyksessä saatuaan puukonviillon kitusiinsa.

Altalta ajatukseni siirtyvät Torniojoelle, jossa ystäväni oli kuullut lohta soutaessaan paikallisen Lapinmiehen kalansaantia edistävän filosofian: ”Pittääpi puhua naisista ja hengityksen pittää haista votkalle, niin se lohi ottaa.”

Ihan kaikkea tuota en allekirjoita, sillä oma kalastukseni on parantunut roimasti sen jälkeen, kun olen jättänyt votkan ottamisen kalareissuilla sikseen. Mutta mikä ettei sitä voisi vastakkaista sukupuolta ajatella vähän enemmänkin, jopa siitä puhella. Eihän se niin vastenmielistä ole. Siinä kun yksinään tuijottelee edessään joessa perhosiimaksi kutsuttua kelluvaa narunpätkää 16 tuntia vuorokaudessa…

 

Saamamies saapuu reissusta.

Moin moin moin! Tervetuloa Syltin saarelle.

”Moin moin!” Tilanne on jotakuinkin kummallinen, suorastaan epäilyttää olenko piilokamerassa, kun tarjoilija toivottelee tervetulleeksi melkein selvällä suomen kielellä. Itse asiassa se mitä hän sanoo, on ”moin moin” ja aivan selvää friisin kieltä, jota puhutaan monessa maassa Pohjanmeren rannikolla ja myös Saksalle kuuluvalla Syltin saarella.

IMG_5349
Kahvit saaren omasta paahtimosta haettuna ja omasta moi-moi-kupista nautittuna. Ei paljon hyväntuulisemmin aamu voi alkaa.

 

Sylt on huikea paikka. Noin 33 kilometriä pitkä yhtä hiekkarantaa oleva dyynisaari, jonka leveys on kapeimmillaan vain muutama sata metriä.

Luonto on arka ja kulku rannoilla tarkoin rajattua, dyynien poikki hiekalle oikaiseminen voi tuoda tonnin pikavoiton. Siksi on syytä pysyä merkityillä poluilla.

 

IMG_5511 (1).jpg

Kuitenkin saarelle mahtuu kaikkea surffirannoista golf-kenttiin ja merimakkarakioskeista Michelin-ravintoloihin.

IMG_5412
Goschin merinakkari on suurin ja kaunein. Sillisämpylä tasapainottaa suolabalanssin kolmella eurolla.

Eniten Sylt idyllisine olkikattoisine taloineen ja luksus-liikkeineen sekä ruskettuneine hyvinvoivine ihmisineen muistuttaa merenrannalle viskattua vauraampaa Alppikylää kuten Lech tai Zermatt. Niitä samoja, joissa Saksan jet-set viettää talven huippusesongit.

IMG_5545
Kuvassa oleva henkilö ei kuulu Saksan jet-settiin, vaan on sateessa kastunut Anaresorin kohdepäällikkö pyöräretkellä.

 

Yhtä lämmintä ja yhtä kuumaa Syltissä ei ole kuin Välimerellä, mutta meri on iso ja loputon valkoinen hiekkaranta lumoavan kaunis. Isot aallot houkuttelevat etenkin pieniä ihmisiä.

Kymmennet rantapaikat on täynnä hiekalle asetettuja rantakoreja, joissa voi istua ja makoilla tuulensuojassa. Ellei sitten hakeudu johonkin lukemattomista rantaravintoloista syömään merenherkkuja tai maallisesti hampurilaisia. Tai vain särpimään viiniä.  Täälläkin meno on kuin Alppien after-ski-ravintoloissa. Jotenkin – viihdyn:)

 

IMG_5306

IMG_5257.jpg
Lomabudun voi halutessaan konsumoida yhdellä lounaalla.

 

Pohjanmeren rannalla kun ollaan, sopivalla tuulella mainingit ovat niin isoja että oikea surfaus onnistuu ja etenkin sen harjoitteluun on hyvät puitteet. Saaren mantereen puolella meri on matalampi ja sieltä löytyy mahtavia paikkoja purjehtimiseen ja purjalautailuun.

IMG_7881

Länsipuolelle tulevat Pohjanmeren mainingit, esimerkiksi Wenningstedt on suosittu surfausranta.

IMG_7991
Waiting for Big Wednesday.

Matkustaminen Syltiin ei ole ihan yhtä helppoa kuin Marbellaan. Ellei sitten tule omalla Lear-jetillä. Me tavalliset ihmiset tulemme autolla joko Tanskasta lautalla tai ajamalla vaikkapa Hampurista kolmisen tuntia Niebullin kaupungista Syltiin kulkevaan autojunaan. Matka Hampurista junineen kestää reilut neljä tuntia. Meren halki kapealla kannaksella autojunassa istuminen on oma hauska elämys.

 

Jos Saksassa muutenkin näkee paljon hienoja autoja, tuntuu että kaikki hienoimmat avoautot ja etenkin vintage-mallit ovat päätyneet tänne. Saarella sataa paljon, mutta aina sateiden välissä rätti on autossa välittömästi alhaalla.

IMG_8188

IMG_8192.jpg

Missä Jet-Set, siellä luksusliikkeet. Hampurissa on väkilukuun suhteutettuna eniten miljonäärejä koko Euroopassa. Ja Sylt on Hampurin Hanko. Kaupat vaan ovat hulppeampia kuin meillä Hangossa.

IMG_5382
Ikkunaostoksilla.

Voi olla, että kakkosasunto Syltistä jää kuitenkin hankkimatta, sillä Syltissä taitaa olla Saksan kallein tonttimaa. Esimerkiksi tällaista 150-neliöistä uudisrakennusta kaupitellaan karvan alle kolmella miljoonalla eurolla.

IMG_5491.jpg

Syltille mahtuu silti sekaan ihan tavallista väkeä ja majoitusta löytyy huippuhotellien ohella bed & breakfasteista leirintäalueisiin. Niin luksuspaikassa kuin ollaankin, ollaan silti Saksassa ja saksalaisessa Lidlissä on vielä halvempaa kuin suomalaisessa Lidlissä. Eli kyllä tämä on ihan mukiinmenevä vaihtoehto lomailuun Espanjan aurinkorannoille –  etnekin jos ei ole niin sen auringon tai lämmön perään. Aktiiviselle ihmiselle Sylt on taas juuri oikea kohde. Ei ole liian kuuma golfata, ratsastaa, surfata, pyöräillä, juosta – taikka vain lukea kirjaa rantakorissa.

Onnistunut autonvuokraus osa 2: Jaguar F-Pace

IMG_4683

 

Tehdään nyt heti selväksi että en ole autoasiantuntija, kuten Jussi Halli, mutta autonvuokrauksen suhteen alkaa olla jo asiantuntemusta.  Äskettäinen vierailuni Norjaan vahvisti näkemyksiä, että Sixtin kanssa menee parhaiten.

Olin varannut etukäteen pienimmän mahdollisen ”maastokelpoisen” auton kalareissulle, eli Mercedes-Benz GLA:n.  Suurempia  vaatimuksia maastoajolle ei ollut, kunhan auton pohja ei ihan raavi maata koko matkaa kärrypolkuja ajaessa.

Auto odotti kuten sovittu Trondheimin lentoasemalla ja kävimme taas tuttua keskustelua, josko nyt kuitenkin kannattaisi ottaa lisävakuutus vaikkapa ikkunaan tulevaa kiveniskua vastaan.

Kieltäydyin kohteliaasti ja virkailija nosti päänsä papereista ja kysyi haluaisimme upgreidata Mersun 25 eurolla päivässä Jaguar F-Paceen? Kaivelin hetken vaikkua korvastani ja pyysin toistamaan kysymyksen.

Kyse oli todellakin Jaguarin uudesta SUVista ja tämä kyseinen yksilö oli saapunut samana päivänä vuokraamoon 245 km matkamittarissaan. Olisimme ensimmäiset vuokraajat.

Tästä tarjouksesta ei voinut kieltäytyä.

Alle saatiin sadan tonnin auto alle sadalla eurolla päivässä. Ja tämän jutun ydin tulee tässä:  Sixtin kanta-asiakasohjelma (juu, olen työni kautta päässut kultakortti-tasolle) tuntuu olevan ensimmäinen, josta on ollut aidosti hyötyä. Autot ovat toistuvasti olleet astetta parempia kuin on varattu ja nyt tämä upgreidaus-tarjous, jollaisia voi saada vain kanta-asiakkaana.

IMG_4693
Mittariin tulee leso punainen valaistus, kun asettaa vaihteiston ralli-moodiin.

 

Norjan teillä, joissa nopeusrajoitukset vaihtelevat pääasiassa 70 ja 90 km/h:n välillä ei päästy kokeilemaan kulkiko auto mittarissa olevat 300 km/h. Mutta mukava sillä oli päästellä menemään. Maastokelpoisuuden testailuakaan ei uskaltanut kovin pitkälle viedä, sillä vasta pakasta vedetyn auton maalipinnassa näkyy jokainen risun raapaisu ja isompi naarmu olisikin jo tämän auton kohdalla tuhonnut tämän ja tulevat matkabudjetit. Kun ei niitä lisävakuutuksia tullut otettua. Vapatelineet tohdin kuitenkin konepeltiin kiinnittää.

IMG_4776

Itse auto oli täynnä kilkettä ja elektroniikkaa, jonka kestävyydestä ei tiedä pohjoisen pakkastalvissa, mutta kyllähän tällaiseen autoon voisi tottua nopeastikin.

Keväällä on aiemmin osunut kohdalle Sixtistä BMW X3 ja MB GLC. Kyllähän tämä tästä kolmikosta eniten nosti innostuksen punaa poskille, vaikka kaksi muutakin olivat aivan loistavia autoja. Seuraava vuokraus Sixtistä on parin viikon päästä Hampurissa. Ans kattoo mitä siellä tulee vastaan…

 

Madonna vuitton poseeraus

On kallista näyttää varakkaalta.

Aikoinaan maksukorttiyhtiön myyntimies pysäytti kaverini Oskin lentokentällä.

”Kiinnostaako kultakortti?”

”Mitä mä sillä teen?”

 ”No sä saat näitä ja näitä etuja, mutta onhan se viime kädessä kuitenkin statusta nostava asia: näytät baaritiskillä paljon paremmalta, kun maksat kultaisella kortilla.”

”Mihinkä voi panna nimen alle?

Status ja sen symbolit ovat kummia asioita. Ihminen maksaa mielellään asioista aivan turhaan ja aivan liikaa näyttääkseen varakkaammalta kuin onkaan. Minäkin mainosmiehenä, vaikka tunnen pelin kuviot.

Itse menin vielä Oskia pidemmälle. Kultainen korttini vaihtui platinaiseen ja vuosimaksu niin isoksi, etten kehtaa sitä tähän kirjoittaa. Vain koska minut kutsuttiin valittujen joukkoon, nauttimaan statuksesta jota kaikki eivät voi saada. – Lähettäkää tänne vaan, ei ole luova johtaja eikä mikään, jos ei ole platinaa lompakossa. Nauravat Cannesin baareista pihalle.

IMG_4492.jpg

Kun vuosimaksu sitten nousi kalliista törkeään, aloin miettiä, millaista statusta olen oikeastaan rahan eteen saanut? Onko yhdessäkään hotellissa kumarreltu syvempään, koska varaukseni on tehty platinakortilla? Onko yksikään lentoemäntä iskenyt silmää, koska Rimowassani roikkuu platina-matkalaukkutagi? Onko yhtään pitkäsääristä poviblondia liimaantunut baaritiskillä kylkeen, kun olen vilauttanut platinakorttia?

Ei ole.

Esimerkiksi edellä mainittujen asioiden näkökulmasta paljon järkevämpää olisi  ollut ostaa platinakortin vuosimaksuilla kuntosalikortti, muodikkaita pukuja ja käsintehtyjä kenkiä.

Päätin luopua statussymbolistani. Ja ihan hyvin on mennyt ilmankin.

Platinakortteihin liittyy paljon kylkiäisiä, kumppaneiden premium-kortteja. Teoreettisesti valtavia rahanarvoisia etuja, mutta käytännössä edut ovat niin ja näin.

Köyhtyvä keskiluokka maksaa viulut turhuuksien markkinoilla yrittäessään näyttää rikkaammalta kuin onkaan.

Otetaan esimerkiksi kortti, jolla pääsee sisään lentokenttä-loungeihin. Niissä saa sitten ahtaa tungoksessa sisäänsä niin paljon juomakelvotonta punaviiniä ja suolatikkuja kuin kehtaa. Ja kortin vuosimaksuun nähden saa kiskoa aika monta tonkkaa chileläistä caberneeta (arvoltaan 50 senttiä/litra) ennen kuin on omillaan. Mutta niin humalassa ei pääse enää koneeseen, korkeintaan ambulanssiin.

On korteissa toki jotain ihan oikeitakin etuja. Niitä hyödyntääkseen täytyy sitten jo reissata aika paljon. Voi päästä busineksesta firstiin Atlantin ylittävällä lennolla. Tai saada sen viimeisen vapaana olevan pöydän New Yorkin parhaasta ravintolasta. Kunhan budjetti aluksi kestää ostaa business-lipun Lontoosta Los Angelesiin. Asia, jonka suhteen työnantajat ovat viime vuosina harmillisesti alkaneet nitsuilemaan.

 

concorde
Platinakortti voi tuoda upgraden firstiin. Ensin pitää vain ostaa business-lippu.

Su0messa hyödyt sitten ovat vähemmässä. Tervetuloa sampanjamaistiaisiin muodolliseen 20 euron hintaan. Oikeastaan käy sääliksi suomalaisia raharikkaita, sillä mainosmiljonääri Ami Hasanin sanoin ”Suomessa ei saa luksusta rahallakaan”. On vaikea näyttää tyylikkäästi varakkaalta, vaikka olisi fyrkkaa. Ja jos niin tekee, niin juntit eivät tajua kuitenkaan olla kateellisia. Sama kun repisi tonnin seteleitä yksinään Ämmässuolla.

En nyt lähde edes spekuloimaan oikean jetsetin statussymboleista, sen värisistä korteista, joita on lähinnä Bonolla. Mutta toteanpahan vain, että köyhtyvä keskiluokka maksaa viulut turhuuksien markkinoilla yrittäessään näyttää rikkaammalta kuin onkaan.

Minua ette enää huijaa.

Paitsi ehkä kalastusliikkeessä. Onhan se hienompaa väsytellä lohi tonnin kelalla kuin millä tahansa tusinatuotteella.

tibor spey.jpg

Saiko se perhokalastaja saalista?

Onko ollu tapahtumia? Mitä saitte Gotlannissa? Tuliko saalista Repparilla? Puriko lohi Lakselvalla? Näppikö Reisalla?

Se saatko kalaa ei ole vain sinun asiasi. Jos lähdet kalareissuun, kotiin jää aina kiinnostunut joukko kalakavereita myötäelämään matkaasi. Yksi vilpittömästi toivoen, että onnistut saamaan elämäsi kalan. Toinen hieman kateellisena, kun ei itse päässyt mukaan, ja kolmas elää oman tyhjäksi jääneen reissunsa sinun kauttasi uudestaan.

Yksi asia on kuitenkin varma. Kotoa käsin kaikki näyttää aina helpommalta kuin joen varressa tai veneessä seisoessa. Kun yltiöoptimismi pikku hiljaa laantuu höntyheittojen ja useamman tuloksetta neitseellisenä korkatun poolin jälkeen, alkaa hyvä tuuli hävitä.

Repparfjord
Tyhjänpyytäminen voi vetää mielen mustaksi. Syvimmässä alhossa kannattaa laittaa tanssiksi ja nollata kalastuspaineet hetkeksi.

 

Jossain vaiheessa kalareissua sitten soi puhelin: onko kalaa tullut?

”Eikö? Ei jumalauta, mitä te ootte siellä tehny? Ootteko saanu edes kalavehkeitä kasaan”, nauraa kaveri puhelimeen. Vaikka olisi takuuvarmasti heittänyt itsekin nollaa ja siirtynyt onkimisesta virvoitusjuomien pariin jo paljon meitä aiemmin.

Seuraava soittaja lyö lisää löylyä.

”Mikä ihme siellä nyt niin vaikeaa on? Oletteko kokeillu isoa mustaa streameria? Ettekö? Miksi ette? Tässä on justiinsa facessa Niinistön Jaakon viisikiloinen ihan siitä läheltä…”

Kolmas kaveri aloittaa some-paheksunnan, kun olet postannut muutaman kuvan miehistä merimaisemissa poseeraamassa vapojensa kanssa. ”Missä kalakuvat? Jättäkää miesmallihommat vähemmälle.”

Uskonpuute yllättää kalamiehen

Uskonpuute alkaa vaivata ulkomeren äärellä Gotlannissa. Perhosetti sivuun ja kalliilla rahalla ostettu Vekkuli kiinni virpavapaan. Nyt alkaa löytyä ulottuvuutta heittoon, mutta tilanne ei parane karkuutusta paremmaksi. Karkuutettu kalahan näyttää kauempaa aina isommalta, mutta vaikka irronnut kala olisi ollut oikeastikin yli kaksi kiloa, niin irronnutta ei lasketa.

Ei auta kuin ajella ICA-markettiin ostamaan laimennettua keskiolutta ja entrecotea, ettei nälkään kuole.

Kalastusliikkeessä käynti reissun jälkeen vaatii oman selitysosionsa . ”No siis melkeen eli käytännössä vois sanoa että tuli munat pataan, ellei nyt säynettä lasketa saaliskalaksi, tai mitallisen karkuutusta. Mutta ei sieltä siis saanu kukaan, aamulla oli pakkasta ja räntää satoi…”

Kalastusliikkeen myyjä katsoo sinua kohteliaasti, koska hän on myyjä ja sinä olet hyvä asiakas. Rohkenee kuitenkin sanoa, tosin pahoittelua äänessä: ”Ai jaa. Kyllä sieltä muut on saanu ihan hyvin.”

”Ai jaa. Kyllä sieltä muut on saanu ihan hyvin.”

Onko? Niin tietenkin on. Aina on joku Jaakko, joka kaivaa sen kalan vaikka kiven alta. Mutta ne olikin ollut eri päässä saarta kun me. Kun tiesivät ketaleet missä kalat ovat.

Se on nimittäin melko oleellinen tieto se.

Kalaa ei voi saada, jos sitä ei ole

Lohta saadakseen on lähtökohtaisesti hyvä kalastaa lohipitoisessa vesistössä, sanoi nyt jo edesmennyt suomalaisen perhokalastuksen suuri mies Lauri Syrjänen. Samaa periaatetta on hyvä pyrkiä noudattamaan aina, mutta kun kalastaa Itämeren kokoisessa altaassa meritaimenta, edessä on muitakin haasteita. Kuten missä päin allasta kalat mahtavat uiskennella.

Antti halshukk
Gotlanti. 800 kilometriä rantaa haravoitavana.

Kalojen paikallistaminen on onnistuneen kalareissun perusedellytys. Pitää kävellä, autoilla tai veneillä pitkin kalapaikkoja ja etsiä kaloja. Muilta kalamiehiltä kannattaa yrittää kysellä havaintoja. Ja myös uskoa kokeneempien näkemyksiä.

Aikanaan menimme ovelina kysymään Tenolla Välimäen baarissa siestaa pitävältä konkarilta, mihin tällaisella kelillä kannattaisi mennä: vesi on matalalla, aurinko porottaa ja kaloja ei näy missään.

”Nukkumaan”, kuului vastaus.

Emme tietenkään uskoneet, vaan väsytimme itsemme tyhjänpyynnissä päivällä ja nukuimme yöllä, kun kalat taas liikkuivat.

Mutta loppujen lopuksihan saalilla ei ole väliä, vaan hyvällä seuralla ja luontokokemuksilla.

Eikö niin?

Ei.

Kalamies pettyy aina kun pyytää tyhjän, vaikka kalastaisikin Catch & Release -periaatteella.

Totuus Juhani Ahosta

Uskoiko Juhani Ahokaan itse siihen, mitä ylevänä hetkenään kirjoitti: ”Ei sen väliä  saanko vai olenko saamatta.”

Minä uskon, että hänen todellinen luonteensa elää lauseessa: ”Se hetki, jolloin suuri kala on juuri tarttunut, mutta ei ole ehtinyt vielä ilmaista itseään muulla kuin sillä painolla, minkä hänestä tuntee vapansa kärjessä, on kalamiehen kaikkien huumaavimpia.”

Yksikään kalamies ei palaa koskelle tai merelle pelkästään heittelemisen ilosta. Havainnot harvinaisista linnuista ja luonnon ilmiöistä ovat plussaa. Hyvä seura pitää huumoria yllä pidempään kuin huono.  Mutta kaiken toiminnan tarkoitus on saada kala iskemään, ja jos sitä ei tapahdu viikon aikana, mieliala on melko matalalla.

Joka muuta väittää valehtelee. Ja kunnon kalamies valehtelee vain saatuja saaliita suuremmiksi.

Mikon pikkukala gotlannissa
Kahden kilon siika.

Pääkuvasta kiitos Kimmo Korhoselle, joka menetettyään uskon kalojen ottihaluihin, keskittyi valokuvaamiseen. Kuvattu Lakselvin ykkösalueella salaisella lohipoolilla.

Kalaravintola kalamiehen makuun Visbyssä

 

IMG_4361Kyllä ne ruotsalaiset osaa, mutta helppoahan se on, kun on kaikkea omasta takaa. Niin kuin keskiaikaisia kaupunkimiljöitä, kaikenlaisia tuoreita kaloja kahdessa eri suolaisessa meressä ja päälle sopivasti kansanluonteessa luovuutta sekä tyylitajua. Näistä aineksista rakentuu muun muassa Visbyn vanhassa kaupungissa sijaitsevan kerrassaan mainion kalaravintolan konsepti.  Stortorget ykkösessä sijaitseva Bakfickan on sisustettu rennon huolimattomasti, mutta samalla harkiten. Monessa muussa paikassa olisi helposti lipsahtanut kitschin puolelle sekoittaa vanhat pinnatuolit, puutarhapöydät, ICA:n retrokylmäkalusteet ja pienesineet useammalta vuosikymmeneltä ahtaaseen ravintolasaliin. Ja lisäksi vielä koristella kattolamppu 1950-luvun lätkäpelin peltiukoilla. Mutta niin vaan toimii.

IMG_4355

Itse kylmätiskissä on sitten tarjolla merirapuja, ostereita, piikkikampelaa, turskaa, silakkaa – mitä nyt merestä on hiljattain noussut. Ja ne tarjotaan niin hyvin tehtynä, että meinaa tulla tippa silmään. Hiillostetut kampasimpukat chilimarinoitujen veriappelsiinilohkojen kanssa sekä piikkikampela sinisimpukkaliemessä uunissa haudutetun turnipsin kera vievät kielen menneessään. Eivätkä kaverin silakkapihvitkään näytä potkivan vastaan. Avattuja viinipulloja on kylmätiskissä kunnioitettava määrä ja päälle valikoima hyviä akvaviitteja.

IMG_4353IMG_4360

Voin visioida helposti itseni eläkeläiseksi Visbyhyn naapuripöydässä istuvan vanhan merikarhun paikalle, joka naama hieman punakkana pistelee Skagenrööraa poskeensa ja hörppää OP Anderssonin akvaviitista paukut päälle. Täällä tuntuu olevan sopivan leppoisa elämänmeno. Ja 800 kilometriä meritaimenrantaa kalastettavaksi päälle. Eikä rantaviivalla yhtään rantaruotsalaisen mökkiä rajoittamassa kalastusta.

 

Bakfickan. Stortorget 1. Loistava päätös kalattomalle kalareissulle. Ja ihan varmaan jokaisen lomareissulle.  bakfickanvisby.se

 

Repparfjordin riippusillalla

Posti toi uuden Pohjolan Perhokalastaja-lehden ja kappas vain, kalastusblogisti itse oli päätynyt sisällysluettelon viereen Repparfjordin vihreän alueen riippusillalle pällistelemään näkyykö lohia. No eihän niitä siinä yleensä näy, kun kohdalla on viisi metriä syvää, mutta kuvauksellinen paikka on.

Eipä muuten näkynyt kovin paljon lohia muutenkaan viime vuonna vihreällä alueella. Kenties kalaportaat ovat alkaneet vetää, kenties jäät ovat muovanneet paikkoja, kenties kenties…

Reppari, jossa ennen kävi paikallisen kärttyisän kalavaarin mielestä ”halva Finland” ei enää houkuttele niin kuin ennen. Tonnimääräisesti kalaa tulee silti yhä kohtuullisesti, vaikka se pääsääntöisesti pientä onkin.

Suurempi riesa on Hammerfestin talousbuumin myötä räjähdysmäisesti kasvanut paikallisten mökkeilijöiden määrä, joka näkyy etenkin yläjuoksulla niin, että jokaisella varteenotettavalla kalapaikalla on ukko nököttämässä.

IMG_1858

Kalastuspaineen kasvusta kertoo myös se, että ulkopaikkakuntalaisille netissä myytävien lupien määrä on leikattu puoleen. Esimerkiksi vihreälle alueelle myydään ennakolta vain kaksi turistilupaa vuorokaudessa.

PÄIVITYS ARTIKKELIIN 25.5.2016.

Syystä jota en tiedä vielä, lupien myynti on siirtynyt Scanaturasta uuteen osoitteeseen:

 

Fishing licenses for Repparfjordelva is now available again.

Please visit our new webshop at www.jakt-fiske.no

Anaresor alkaa. Tervetuloa matkalle!

VCDG1946Päätin aloittaa tämän blogin, koska vuosien varrella niin moni on kysynyt minulta, mihin missäkin kannattaa majoittua tai mennä syömään. Koska pääsääntöisesti valintoihin ovat olleet tyytyväisiä muutkin kuin minä itse, ajattelin nyt pilata salatut helmet ja kertoa ne kaikille.

Toinen vahva motivaatio blogin perustamiseen on saada kirjoittaa ihan mistä tahansa ja miten tahansa. Kalastuksesta ilman viisastelua siitä, onko kala väsytetty vapa oikeassa kulmassa. Matkailusta ilman, että otetaan jokainen asiakasnäkökulma tasapuolisesti huomioon. Otan huomioon omat mielipiteeni ja toivon, että niistä on monelle iloa. Enkä edes yritä olla trendikäs, ellen ole sitä sattumalta. Ovathan nuoruuteni vuosikymmenet nyt kovasti muodissa. Ja alkuperäiset SOS:in hiihtokuteet tallessa.

 

IMG_1965