Madonna vuitton poseeraus

On kallista näyttää varakkaalta.

Aikoinaan maksukorttiyhtiön myyntimies pysäytti kaverini Oskin lentokentällä.

”Kiinnostaako kultakortti?”

”Mitä mä sillä teen?”

 ”No sä saat näitä ja näitä etuja, mutta onhan se viime kädessä kuitenkin statusta nostava asia: näytät baaritiskillä paljon paremmalta, kun maksat kultaisella kortilla.”

”Mihinkä voi panna nimen alle?

Status ja sen symbolit ovat kummia asioita. Ihminen maksaa mielellään asioista aivan turhaan ja aivan liikaa näyttääkseen varakkaammalta kuin onkaan. Minäkin mainosmiehenä, vaikka tunnen pelin kuviot.

Itse menin vielä Oskia pidemmälle. Kultainen korttini vaihtui platinaiseen ja vuosimaksu niin isoksi, etten kehtaa sitä tähän kirjoittaa. Vain koska minut kutsuttiin valittujen joukkoon, nauttimaan statuksesta jota kaikki eivät voi saada. – Lähettäkää tänne vaan, ei ole luova johtaja eikä mikään, jos ei ole platinaa lompakossa. Nauravat Cannesin baareista pihalle.

IMG_4492.jpg

Kun vuosimaksu sitten nousi kalliista törkeään, aloin miettiä, millaista statusta olen oikeastaan rahan eteen saanut? Onko yhdessäkään hotellissa kumarreltu syvempään, koska varaukseni on tehty platinakortilla? Onko yksikään lentoemäntä iskenyt silmää, koska Rimowassani roikkuu platina-matkalaukkutagi? Onko yhtään pitkäsääristä poviblondia liimaantunut baaritiskillä kylkeen, kun olen vilauttanut platinakorttia?

Ei ole.

Esimerkiksi edellä mainittujen asioiden näkökulmasta paljon järkevämpää olisi  ollut ostaa platinakortin vuosimaksuilla kuntosalikortti, muodikkaita pukuja ja käsintehtyjä kenkiä.

Päätin luopua statussymbolistani. Ja ihan hyvin on mennyt ilmankin.

Platinakortteihin liittyy paljon kylkiäisiä, kumppaneiden premium-kortteja. Teoreettisesti valtavia rahanarvoisia etuja, mutta käytännössä edut ovat niin ja näin.

Köyhtyvä keskiluokka maksaa viulut turhuuksien markkinoilla yrittäessään näyttää rikkaammalta kuin onkaan.

Otetaan esimerkiksi kortti, jolla pääsee sisään lentokenttä-loungeihin. Niissä saa sitten ahtaa tungoksessa sisäänsä niin paljon juomakelvotonta punaviiniä ja suolatikkuja kuin kehtaa. Ja kortin vuosimaksuun nähden saa kiskoa aika monta tonkkaa chileläistä caberneeta (arvoltaan 50 senttiä/litra) ennen kuin on omillaan. Mutta niin humalassa ei pääse enää koneeseen, korkeintaan ambulanssiin.

On korteissa toki jotain ihan oikeitakin etuja. Niitä hyödyntääkseen täytyy sitten jo reissata aika paljon. Voi päästä busineksesta firstiin Atlantin ylittävällä lennolla. Tai saada sen viimeisen vapaana olevan pöydän New Yorkin parhaasta ravintolasta. Kunhan budjetti aluksi kestää ostaa business-lipun Lontoosta Los Angelesiin. Asia, jonka suhteen työnantajat ovat viime vuosina harmillisesti alkaneet nitsuilemaan.

 

concorde
Platinakortti voi tuoda upgraden firstiin. Ensin pitää vain ostaa business-lippu.

Su0messa hyödyt sitten ovat vähemmässä. Tervetuloa sampanjamaistiaisiin muodolliseen 20 euron hintaan. Oikeastaan käy sääliksi suomalaisia raharikkaita, sillä mainosmiljonääri Ami Hasanin sanoin ”Suomessa ei saa luksusta rahallakaan”. On vaikea näyttää tyylikkäästi varakkaalta, vaikka olisi fyrkkaa. Ja jos niin tekee, niin juntit eivät tajua kuitenkaan olla kateellisia. Sama kun repisi tonnin seteleitä yksinään Ämmässuolla.

En nyt lähde edes spekuloimaan oikean jetsetin statussymboleista, sen värisistä korteista, joita on lähinnä Bonolla. Mutta toteanpahan vain, että köyhtyvä keskiluokka maksaa viulut turhuuksien markkinoilla yrittäessään näyttää rikkaammalta kuin onkaan.

Minua ette enää huijaa.

Paitsi ehkä kalastusliikkeessä. Onhan se hienompaa väsytellä lohi tonnin kelalla kuin millä tahansa tusinatuotteella.

tibor spey.jpg

Kalaravintola kalamiehen makuun Visbyssä

 

IMG_4361Kyllä ne ruotsalaiset osaa, mutta helppoahan se on, kun on kaikkea omasta takaa. Niin kuin keskiaikaisia kaupunkimiljöitä, kaikenlaisia tuoreita kaloja kahdessa eri suolaisessa meressä ja päälle sopivasti kansanluonteessa luovuutta sekä tyylitajua. Näistä aineksista rakentuu muun muassa Visbyn vanhassa kaupungissa sijaitsevan kerrassaan mainion kalaravintolan konsepti.  Stortorget ykkösessä sijaitseva Bakfickan on sisustettu rennon huolimattomasti, mutta samalla harkiten. Monessa muussa paikassa olisi helposti lipsahtanut kitschin puolelle sekoittaa vanhat pinnatuolit, puutarhapöydät, ICA:n retrokylmäkalusteet ja pienesineet useammalta vuosikymmeneltä ahtaaseen ravintolasaliin. Ja lisäksi vielä koristella kattolamppu 1950-luvun lätkäpelin peltiukoilla. Mutta niin vaan toimii.

IMG_4355

Itse kylmätiskissä on sitten tarjolla merirapuja, ostereita, piikkikampelaa, turskaa, silakkaa – mitä nyt merestä on hiljattain noussut. Ja ne tarjotaan niin hyvin tehtynä, että meinaa tulla tippa silmään. Hiillostetut kampasimpukat chilimarinoitujen veriappelsiinilohkojen kanssa sekä piikkikampela sinisimpukkaliemessä uunissa haudutetun turnipsin kera vievät kielen menneessään. Eivätkä kaverin silakkapihvitkään näytä potkivan vastaan. Avattuja viinipulloja on kylmätiskissä kunnioitettava määrä ja päälle valikoima hyviä akvaviitteja.

IMG_4353IMG_4360

Voin visioida helposti itseni eläkeläiseksi Visbyhyn naapuripöydässä istuvan vanhan merikarhun paikalle, joka naama hieman punakkana pistelee Skagenrööraa poskeensa ja hörppää OP Anderssonin akvaviitista paukut päälle. Täällä tuntuu olevan sopivan leppoisa elämänmeno. Ja 800 kilometriä meritaimenrantaa kalastettavaksi päälle. Eikä rantaviivalla yhtään rantaruotsalaisen mökkiä rajoittamassa kalastusta.

 

Bakfickan. Stortorget 1. Loistava päätös kalattomalle kalareissulle. Ja ihan varmaan jokaisen lomareissulle.  bakfickanvisby.se

 

Autonvuokraus voi olla iloinen asia.

Autonvuokraus – tuo toiveiden ja pettymysten Tonava. Parhaimmillaan autonvuokraaminen on mukava tapa ajaa ja saada tuntumaa ihan uuteen autoon, kenties jopa luokkaa parempaan kuin mistä on ennalta maksanut. Yleensä kuitenkin toteutuu nettisivulla pienellä kirjoitettu teksti: ”Kuvan auto on vain esimerkki. Automalli vaihtelee luokan sisällä.”  Ja vaihtelee yleensä kehnompaan suuntaan.

Pahin esimerkki tällaisesta ”se-on-vain-mainos”-asenteesta on omalle kohdalle osunut Kittilän Scandia Rentissä muutama vuosi sitten. Vuokrasin viikon kalareissulle markkinoiden edullisimman tarjouksen mukaan Ford Mondeo -farmarin, joka on ihan mukava auto ajaa Lapin pitkiä taipaleita ja siihen mahtuu tavaraakin hyvin.

Mutta ei tullut Mondeo. Tuli Toyota Avensis, jossa haisi sisällä kessu ja autokin taisi olla edellisvuoden mallia.  Näinhän tämä tuppaa menemään, tuumin ja lähdin työntelemään Toyotalla Käsivarrentietä  kohti Norjaa.

Seuraavana vuonna oli edessä sama tilanne. Kittilästä viiden tunnin ajo Norjaan. Scandia Rent tarjoaa taas Mondeota halvimmalla ja minä otan. Ja vastassa on taas Toyota Avensis. Eikä mikä tahansa Avensis, vaan sama vanha, nyt siis vuotta vanhempi lousku kuin edellisenä vuotena. Tässä vaiheessa oli jo pakko kysyä vuokraamosta, olenko minä ainoa jolle käy aina näin? Kuka vie Mondeot? ”Ei niitä kukaan vie. Ei meillä ole yhtään Mondeota”, hymyili autovuokraamon tiskin takana seisova mies lippalakkinsa alta.

Tästä kokemuksesta viisastuneena soitin ennen seuraavaa reissua suoraan Sixtin vuokraamon, jonka tiesin ainakin ulkomailla olevan erikoistuneen saksalaisiin laatuautoihin. Myyjän kanssa sovittiin suoraan, että seuraavalla kerralla ei ole pettymyksiä luvassa, vaan perillä odottaa sitä mitä on tilattu, eikä missään nimessä vanha Toyota. Odotti vielä enemmän, upgreidaus Skoda Octaviasta BMW X3:seen.

Karmein live-källi tapahtui San Fransicossa jo ennen internet-vuokrauksen aikaa. Nuoruudessaan tarkan markan tyttönä tunnettu seuralaiseni ei matkalla taipunut avo-Mustangin vuokraamiseen, vaan astelimme jo nimestä päätellen edulliseen ja luotettavaan Reliable-rent-a-car-firmaan. Liikkeen edessä kadulla kiilteli uusi vuoden 1993 mallia oleva Toyota Corolla (tästäkö ne Toyota-traumat ovat saaneet alkunsa?). Kun vuokrasopimus oli saatu aikaiseksi, omistaja ajoi liikkeen takana olevalta sivukujalta esiin neljä vuotta vanhemman mallin, jonka avaimet luovutettiin minulle kumarrusten kera. Nolotti ajaa joka maili Napa Valleyyn. (Siellä tilanne hieman parani, koska istuin loppureissun pienissä viineissä pelkääjän paikalla).

Nykyään olen hyväksynyt, että autonvuokraus voi olla iloinen asia, mutta vähän paremmasta autosta täytyy maksaa vähän enemmän. Hienolla autolla ajamisesta tulee ylevä olo. Sillä kehtaa saapua paremmankin hotellin pihaan ja pysäköidä suoraan pyöröoven eteen.

IMG_2903
Onnistunut vuokraus. Vastassa on mitä luvattiin ja vähän enemmän. Auton värikin mätsää rouvan takkiin.

Mukavinta autonvuokraus on Saksassa, jossa on tarjolla valtava määrä hyviä autoja ja vuokrahinnat varsin edullisia. Kannattaa lisäksi huomioida, että moni lentokenttävuokraamo veloittaa premium-location-lisää ja saman auton voi saada neljänneksen halvemmalla keskustasta, jos jaksaa vain raahautua sinne laukkuinensa.

Hyvänkin autonvuokrauskokemuksen päälle lankeaa hetkellinen synkkä pilvi juuri ennen kuin saat avaimet käteesi. Silloin on autovuokraamon aika tehdä lisätienestiä. Se aloittaa ylimääräisten vakuutusten myynnin ja ryhtyy pelottelemaan mitä kaikkea ikävää autollesi voi tapahtua. Varkauksia, kolhimisia, tuulilasi saattaa haljeta ja rengaskin voi puhjeta kesken matkan… Tiskin takana istuva meikattu neitokainen rapistelee irtokynsillään tietokoneen näppäimistöä ja puhuu sinulle huolestuneen näköisenä, aivan kuin olisi juuri saanut kuulla sinun sairastavan vakavaa tautia. ”Herr Äiniää, I give you a reaallly nice expensive car, so are you sure, you don´t need  extra insurance?  This is how much you have to pay if something happens. I don´t say that it happens, but if , you know…”

I know. Tästähän selviää ottamalla tarjoamanne vakuutuksen, joka maksaa vain jokusen kympin päivässä. Vastaan neitokaiselle, että luottokorttini kattaa vahingot. Hän näyttää hieman pettyneeltä, mutta suostuu kuitenkin luovuttamaan minulle auton avaimen.

Autonvuokrauksen hinnoittelu on suurta kaupallista neroutta, etenkin siellä missä vuokraamon valikoima on suuri. Esimerkiksi Hampurissa  Sixt tarjoaa kymmeniä erimerkkisiä ja kokoisia autoja. Seuraava automalli listalla on aina vain pari kymppiä kalliimpi, mutta paljon hienompi. Miksi ottaisin Opelin, kun ihan vähän kalliimmalla alla on jo BMW? Eihän siihen siirtyminen nyt niin paljon kukkaroa rasita. Vaikka siirtymästä tulee kuitenkin loppujen lopuksi suunniteltua isompi ja perusfarmari vaihtuu pari sataa kalliimpaan maasturiin. Mutta tien päällä on kuitenkin hyvä mieli, kun on komea auto alla. Niin hyvä, että pitää ihan tööttäillä pitkin matkaa, jotta muutkin näkevät kuinka hienolla autolla täältä tullaan.

IMG_3969
Autoa vuokratessa on kätevää pitää mukana diplomi-insinööriä, joka tarkastaa luovutettavan auton kunnon.

 

 

Projekt Alta. Elokuu 2016.

 

Minä olen mies, joka uskoo lottoon. Kerran on tullut kuusi ja lisänumero. Mutta nyt tuli täysosuma. Lupa Alta-joelle.

Alta on kiistatta yksi maailman parhaista ja halutuimmista paikoista kalastaa perholla. Myyttisen maineen ja upeiden puitteiden ohella halutun siitä tekee tosiasia, että sieltä voi tartuttaa maailman suurimpia Atlantin lohia. Joka vuosi saaliiksi saadaan yli 20 kilon painoisia kaloja, joista valtaosa päästetään vapaaksi. Alta-joen kanta on pitänyt pintansa, vaikka luonnonlohi kamppailee eloonjäämisestä kasvatusaltaiden levittämien kalatautien keskellä.

Kalastusluvat joelle on jaettu maanomistajien muodostaman yhdistyksen myytäväksi. Paksu lompakkokaan ei suoraan avaa ovia kalapaikoille. Maailmassa on enemmän kalastavia miljardöörejä kuin kalastuslupia Altalle. Tilaa ei yksinkertaisesti ole kaikille. Rahan lisäksi täytyy tuntea oikeat ihmiset.

Yksi oikotie on. Altan kalastuslupia hallinnoiva Alta Laksefiskeri Interessentskap arpoo joka vuosi noin 80 kalastuslupaa tavallisille kalastajille kahden ja puolen kuukauden väliselle ajanjaksolle. Anomuksia, jotka maksavat 50 euroa, jätetään vuosittain yli 1000 kappaletta. Mahdollisuudet saada lupa eivät siis ole suuren suuret. Suomeen arvonnassa osui tänä vuonna neljä voittanutta korttia. Yhden niistä sai ystäväni ja Altan kalastussääntöjen mukaan kortin voi jakaa useamman kalastajan kesken, kunhan vain  yksi kalastaa kerrallaan. Kortin hinta kolmelle päivällä on noin 500 euroa, kun parhailla yksityisillä jokipätkillä kukkaro kevenee samassa ajassa 10 000 euroa.

Valmistautuminen kaikkien kalamiesten unelmaa kohti alkaa. Spey-heittokoulu on sovittu, jotta 15-jalkainen lohikeppi kääntyy käsissä altalaisen jokiveneen perässä seisoessa. Vanhat Altan kävijät on soiteltu läpi. Lennot ostettu. Mökki varattu. Noin kahdentuhannen olemassa olevan perhon lisäksi tilattu sitojamestarilta nippu uusia, joita ilman ei Altalle yksinkertaisesti voi lähteä.

Näin aluksi.

Elokuun alkuun mennessä ehtii säätämään vielä kaikenlaista…

 

IMG_1969.JPG

Anaresor alkaa. Tervetuloa matkalle!

VCDG1946Päätin aloittaa tämän blogin, koska vuosien varrella niin moni on kysynyt minulta, mihin missäkin kannattaa majoittua tai mennä syömään. Koska pääsääntöisesti valintoihin ovat olleet tyytyväisiä muutkin kuin minä itse, ajattelin nyt pilata salatut helmet ja kertoa ne kaikille.

Toinen vahva motivaatio blogin perustamiseen on saada kirjoittaa ihan mistä tahansa ja miten tahansa. Kalastuksesta ilman viisastelua siitä, onko kala väsytetty vapa oikeassa kulmassa. Matkailusta ilman, että otetaan jokainen asiakasnäkökulma tasapuolisesti huomioon. Otan huomioon omat mielipiteeni ja toivon, että niistä on monelle iloa. Enkä edes yritä olla trendikäs, ellen ole sitä sattumalta. Ovathan nuoruuteni vuosikymmenet nyt kovasti muodissa. Ja alkuperäiset SOS:in hiihtokuteet tallessa.

 

IMG_1965