Ketoosipäiväkirja eli kannattiko 10 viikon piina?

 

1.4.

Aprillipäivänä aloitan vähähiilihydraattisen dieetin. Ammattilaisen ohjauksessa ja suosituksesta. Ruokavaliolla olen ollut koko talven. Paino on pudonnut mukavasti ja nyt on aika rutistaa itsensä rantakuntoon. Mikä sinällään on turhaa, kun en rannalla viihdy. Mutta kokeillaan nyt kuitenkin. Joku kutsuu mallia ketoosiksi. Itse puhuisin vain vähähiilarisesta ruokavaliosta, koska kovempina treenipäivinä puuroa on pakko syödä, että palautuu. Mutta puuropäiviä on viikossa vain kaksi. Mitenhän ne loput sujuvat? Hieman huolestuttaa dieettiin kuuluva runsas kananmunien määrä. Päivässä niitä menee kuusi ja  viitenä päivänä viikossa. 6 x 5 pv x 10 vkoa: 300 kananmunaa.

 

10.4.

Reilu viikko dieetin alkamisesta. Eilen illalla hain vaimon lentokentältä. Matkalla olin ajaa punaisia päin. Ketoosi näyttää vaikuttavan minuun niin, että reagointikyky ja ajatuksenjuoksu hidastuu. Ei paljon, mutta liikaa. Ja hämäränäkö huononee.  Ajan Sturenkatua ja luulen, että minulla on vihreät. Mutta vihreässä valossa palaakin nuoli oikealla ja oikealta tulee toista kaistaa autoja. Ehdin jarruttaa juuri ennen todellista vaaraa, mutta pelästyn. Loppumatkan ajan kieli keskellä suuta.

Huomenna on kovan sykkeen treeni. Se on hyvä päivä. Silloin saan syödä puuroa. En olisi ikinä uskonut, että puuro voi maistua niin hyvältä.  Sekaan herukoita ja mustikoita. Yhtä herkkua kuin vetäisi unelmatortun kahdella haukulla Fazerin kahvilassa. Siinä kassalla.

 

16.4.

Onko tässä syömisen kurjuudessa mitään järkeä?

Ehkä on ehkä ei, mutta hyvän olon tunne, jonka joka aamu kokee, palkitsee paljon.

Kun on koko aikuisikänsä ollut enemmän tai vähemmän ylipainoinen, tulee hyvä mieli, kun näkee lihasten paljastuvan pikkuhiljaa traanikerroksen alta.

Hienointa on havaita, että muutos on ylipäänsä mahdollista vielä 55-vuotiaanakin. Tämä on monen pikkuhiljaa pulskistuneen mentaaliongelma. Sitä luulee syntyneensä ylipainoiseksi. Mutta niin se vain on, että luut ovat kaikilla saman painoiset ja loppu on siitä kiinni, mitä syö ja miten liikkuu.

 

19.4.

Olen alkanut tutkia kaupassa, mitä ihmiset lastaavat kassahihnalle. Paheksuen. Tuokin tuossa kolmikymppinen ihminen on syömässä itseään pilalle roskaruoalla… Vaikka mitä se minulle kuuluu. Tehköön jokainen niin kuin haluaa. Toisaalta minä maksan kaikki ylipainoisten lonkkaleikkaukset ja muut elintasosairauksien hoidot veroissani. Pitäisikö huonoihin elämäntapoihin kuitenkin suhtautua jyrkemmin?

 

25.4.

Noin kahdeksan viikkoa jäljellä. Alan suunnitella mitä syön, kun rypistys on ohi. Aamutreenien jälkeen menen Hakiksen torille kahvilaan, eteen iso kahvi, lihis ja munkki. Rasvaa ja sokeria. Nam.

 

1.5.

PT:ni Suski raportoi lomamatkalta Gdanskista nähneensä keskitysleirimuseossa käynnin jälkeen painajaisunta. Minä esiinnyin siinä. Olin ollut laihempi kuin nälkiintyneet leirivangit ja kun hän oli kysynyt minulta, eikö dieetti ala mennä jo pitkäksi, olin huutanut vihaisesti: ”Tämä on vasta alkua!” Vähän huolestuttaa, kun alan jo kummitella muiden unissakin.

 

Tästä nälkäunesta pelästyneenä tein taikinakuoreen leivottua hirven ulkofilettä eli Beef Wellingtonia. Ehkä vappuna voi vähän hiilaroida, kun ei ole simoissa.

IMG_9011.jpg

5.5.

Taas viikko takana. Vyö kiristyy jo viimeiseen reikään. Treenit kulkevat ja rautaa nousee salilla koko ajan vähän enemmän. Oma painokin kävi jo kehonkoostumusmittauksen eli Inbodyn määrittämän ihannepainon alla. Hyvin menee siis. Paitsi että salaatti ja raejuusto aamulla alkavat pykiä. Kananmuniin en ole kyllästynyt. Mäntymäen luomumunat ovat erittäin hyviä. Parasta mitä Hyvinkäältä tulee. Mutta odotan yhä ja aina innolla korkean sykkeen treenipäiviä, jolloin saa vetää puuroa. Niin kuin huomenna aamulla.  Puuroa, puuroa, puuroa. Ja sekaan marjoja. Syy mennä aikaisin nukkumaan.

IMG_0025.jpeg

 

7.5.

Ensimmäisen kerran aikuisiällä vedin todistetusti kaksi leukaa, ihan kunnolla ja alhaalta asti. Kuulostaa vaatimattomalta, mutta ei ole sellaiselle, joka ei koulussa päässyt kiipeämään jumppasalin kattoon kohoavaa köyttä ylös senttiäkään ja on painanut 20 vuotta yli sata kiloa. Voima ylös, paino alas -metodi alkaa vihdoin tuottaa tulosta…  Suihkussa havaitsen myös, että vuosikymmenien herkuttelulla kasvatetut man boobsit ovat alkaneet hieman pienentyä.

 

10.5.

Haaveilen ääneen PT:lleni dieetin loputtua itselleni sallimaa herkkuhetkeä torikahvilassa, siis lihistä ja munkkia. Valmentajani kehottaa varmistamaan, että vessa on lähellä, koska yllättävä ravintoketjun muutos voi panna pakoputken laulamaan.

 

18.5.

Paino on asettunut 88,4 kiloon eli Inbodyn ihanteeseen. Silti tuntuu, että vartalo hoikistuu ja niin pitääkin. Treenithän jatkuvat. Kaivoin helteiden kunniaksi kaapista t-paitaa ja käteen osui noin kahdeksan vuotta vanha Lacoste-paita, joka taisi olla jo ostaessa vähän pieni (silloin olin siis edellisen kerran hoikassa kunnossa). Nyt se mahtui päälle täydellisesti. Vaimo väitti, että näytän komealta. En tiedä kehuiko vain, että mielenterveyteni pysyisi kasassa. Tekisi mieli käydä mittaamassa laajempi näkemys mummotunnelissa, mutta en kehtaa. Kokemus voisi olla traumaattinen, vaikka tutkimusotoksen mielestä olisinkin vetävässä kunnossa.

 

22.5.

Fysikaalisessa hoidossa. Makaan hoitopöydällä ja mietin, että olisi kohteliasta keskustella jotain. Mutta mieleen ei tule mitään. Päässä pyörii tyhjää ja lopulta torkahdan kattoon tuijottaessa. ”Ei se mitään”, sanoo fyssari. ”Se on ihan normaalia ketoosissa. Eikö ole aika rentouttavaa?”

On se.

 

24.5.

Elopainossa uusi pohjalukema 88 kg. Onneksi on puuroperjantai tiukkojen treenien päälle. Salaatti ja raejuusto aamiaiseksi alkaa maistua entistä pahemmalta…  ja kuukausi  vielä jäljellä. Hekumoin edelleen, mitä syön aamiaiseksi vikojen treenien päälle toriaamiaisella. Lihis on vaihtumassa karjalanpiirakkaan munavoilla. Mutta päälle munkkipossu. Kumma kyllä ei tee yhtään mieli hampurilaista tai pitsaa. Enempi pientä rasvaista ja sokerista herkkupalaa, kuten possumunkki. Munkkipossu. Omenahillolla. Nam.

IMG_9042
Lohta, broccolia ja pinaattia. Normilounas.

26.5.

Kuuntelen radiota ja huomaan, että selkouutiset ovat oikein hyvät ketoosin sumentamalle mielelle.

 

28.5.

Tähän on tultu. Ilmoittauduin ylimääräiseen sykejumppaan, että saisin syödä puuroa.

 

2.6.

Painossa uudet pohjat 87,5 kg. Pikku hiljaa mennään alaspäin. Painoindeksi edelleen ylipainon puolella, mutta kuten todettu moneen kertaan, sitä on turha tuijottaa, jos treenaa. Peili kertoo paremmin saman asian yhdellä vilkaisulla.

 

 

3.6.

Työmatka Tukholmaan. Mitenhän kaksipäiväinen kongressi sujuu kanelipullamaassa. Edessä on tiukka Creative workshop, joka ei ihan istu ketoosimiehen hidastuneeseen ajatustoimintaan. Saapa nähdä, selviänkö ilman pullaa.

 

6.6.

Hyvinhän se meni. Ruotsalainen työkaveri katseli hämmästyneenä aamiaistarjotintani, jolla oli kaksi keitettyä kananmunaa, salaattia ja raejuustoa. Mutta ei sanonut mitään. On ne niin kohteliaita. Olisi pitänyt siipaista viiva Kallen kaviaaria kaniksen päälle, niin olisin ollut ruotsalaisempi.

 

10.6

Kalassa Norjassa. Askel nousee kevyesti, mutta ketoosieväillä ei pärjää. Aavistin asian ja otin parin pakettia ruispuikuloita mukaan.  Käyn ostamassa kaupasta väliin kevytjuustoa ja keittokinkkua.

Reilu painonpudotus on ollut hyvä asia. Jyrkät mäet nousevat hengästymättä. Sellaisetkin, joiden jälkeen on ollut ihan kieli vyön alla vuosi sitten.

 

13.6.

Takaisin reissusta. Väsyttää ihan sikana. En tiedä onko syy valvominen vai hiilarien puute. Proteiinipatukoilla piti fuskata, ei olisi jaksanut muuten. Tuli kalasteltua 12 tunnin päiviä ja käveltyä todella paljon.

 

15.6

Ketoosiin loppurutistus alkaa: kaksi viikkoa. Inbody eli kehonmittaus varattu 29.6. Pistin vapaaehtoisesti viikon lisää dieettiin. En tiedä miksi. Alkaakoo ketoosi hallita mieltäni? Ketoosiin on kuulemma helppo mennä, mutta sieltä on vaikea tulla pois.

 

17.6.

Painossa uudet pohjat 86,5 kg. Painoindeksi 25,3. Luut alkavat kohta törröttää, mutta huomaan, että ikäihminen ei pääse helposti pömppömahasta eroon.

Näin yöllä unta, että tilasin viinerleikkeen perinteisessä grillissä. Myymässä ollut vanha täti kysyi: ”Oletko varma? Ettei ala kaduttaa.” Annokset olivat valtavan kokoisia. Tilasin, vaikka tiesin että kadun. En muista söinkö leikkeen unessa.

 

23.6.

Juhannus. Vielä viikko. Luvan kanssa suomalaista Juhannusruokaa. No siihen ei meillä kuulunut makkara, mutta uusia perunoita, silliä, lohta ja ruisleipää. Kieltämättä hyvää. Sallin itselleni myös mansikkakakkua.

Huomaan tottuneeni säännölliseen syömiseen ja suurin ongelma tällaisena juhlapyhinä ovatkin enemmän venyvät ruoka-ajat kuin herkuttelu.

 

25.6.

Kuntokoulun kevätlukukauden päätös ja kurssijuhlat. Tavoitteet saavutettiin painonnostossa, vaikka rima heiluen. Olen vihdoin päässyt nostamaan punaisia miesten painokiekkoja.  Fiilis mahtava. Nopea suihku ja juhlat torilla. Ennakkouhosta huolimatta ei kuitenkaan tee mieli lihapiirakkaa. Otan kahvin ja possumunkin. Se maistuu hyvältä, mutta ei niin taivaalliselta kuin kuvittelin. Juhlan jälkeen on vielä sen verran nälkä, että poikkean Mäkkärissä – puurolla.

IMG_9874.jpg

 

 

Pari päivää pitää vielä himmailla, sillä lopullinen kehon läpivalaisu on vasta lauantaiaamuna. Suolta ei sovi täyttää huonosti sulavalla tavaralla, jos meinaa saada hyvät lukemat tauluun. Siispä takaisin salaattiin, raejuustoon ja broilerin fileeseen. Voi olla, että lauantain jälkeen en syö kanaa ja raejuustoa vähään aikaan…

 

 

26.6. Mittaan huvikseni verenpaineeni. Kahden mittauksen keskiarvo on 100/69. Noin kahdeksan vuotta ja laskennallisesti 25 kiloa sitten (laihtunut 20 kiloa ja lihasta lisää 5 kiloa) käydessäni lääkärissä valittamassa flunssaväsymystä, verenpaineeksi mitattiin 170. Lääkäri sanoi, että lääkityksen voisi aloittaa heti, mutta suosittelen laihduttamaan kymmenen kiloa mieluummin. Nyt alkavat olla lukemat kohdallaan. Aamupaino 86,6.

 

27.6.

Heitätti pitkin päivää, en tiedä onko univelkaa vai ketoosiheikotusta. Meinasi mennä Lidlin kassajonossa ihan kuppi nurin ja tulla hermo, kun oli niin nälkä. Tämä salaatin syöminen ei jostain syystä edistä loppukiriä. Ehkä puuro laittaisi paremmin suoleen vauhtia.

Huomenna on taas kovemmat treenit. Ja puuroa.

Huipennus ja ehkä huippaus on luvassa lauantaiaamuna. Ensin verikokeet klo 7.50 ja sitten klo 9.00 Inbody. Siihen asti 12 tuntia syömättä.

 

28.6.

Buffalo soldier, didn’t like pasta…. Nyt alkaa mennä jo ketoosi korviin asti ja jutut huonoksi. Miten tässä lopussa alkaa viiraamaan, kun tähän asti on mennyt melko hyvin. Ehkä kesä toi arkiliikuntaa kuten halonhakkaamista siihen malliin, että tarvitsisi olla vähän tukevammat sapuskat. No huomenna tämä on ohi.

Ketoosikeinottelu minun kohdaltani saa jäädä tähän kokeiluun. Rasvaa on kyllä lähtenyt ja 4,5/6 sikspäkistäkin näkyvissä. Mutta ihmisen normaali elintoiminta kaipaa puuroa ja ruisleipää. Melko vaatimattomiksi jäävät nämä hiilaripaaston aikana syntyneet haaveet. Ei tee mieli ranskalaisia tai pizzaa, ei makkaraa eikä kaljaa. Ylellisyytenä voisi maistua hilloleipä aamulla ja mustikkapiirakka isolla jädelällillä mihin vuorokauden aikaan tahansa. Ehkäpä sen voisi nyt sallia itselleen. Salaatit, jossa on raejuustoa ja kaupan valkuaispötkö sekä broilerinfilee tomaattikastikkeessa menevät dispoon vähäksi aikaa. Kananmuniin en ehtinyt kyllästyä sinällään, mutta kaksi päivässä riittää niitäkin jatkossa.

 

IMG_5624
Hyvinhän se meni. Viime elokuusta hävisi vyötäröltä 30 voipakettia. Ja jos katsotaan kahdeksan vuoden taakse, jolloin aloitin kuntoilun, määrä nousee 50:een, kun huomioidaan kasvanut lihasmassa.

29.6. End of the show. Hyvät paperit tuli Inbodysta. Sanoin mittaajalle, että olen tiputtanut painoa noin 15 kiloa syksystä, että saas nähdä, miten lihaksien on käynyt. ”Veikkaan, että 1,5 kiloa lihasta on lähtenyt”, vastasi mittaaja. Tuumin itsekseni, että noinkohan. Ravintovalmentajani tuntuu kyllä tietävän mitä tekee ja tarkoitus ei ollut laihtua lihasmassaa hävittämällä.

IMG_9937.jpeg

Ja niinhän se oli. Ei ollut lähtenyt oikeastaan yhtään lihasta. Mittaaja ihmettelee ääneen tulosta ja käy läpi raporttia. Rasvaprosentti on 12,8. Ei tarvitse olla kuulemma yhtään alempi, kymmenessä menee jo alipainon raja.  Kehonsisäinen viskeraalirasva on laskenut lukemaan 50, joka on ihan mittariston alarajoilla. Urani aallon pohjassa kymmenen vuotta sitten lukema oli 170. Enää ei tarvitse pelätä akuutisti infarktia, sillä viskeraalirasva on juuri sitä tappavaa tavaraa, mitä kertyy sisäelimien ympärille. Paino putosi syksyn 100,6 kilosta 85,6 kiloon eli yhteensä 15 kiloa. ”Erinomainen tulos sun ikäiselle”, sanoo mittaaja. Olisi se monelle nuoremmallekin mietin, mutta en jaksa saivarrella. Olen vain iloinen.

IMG_9989.jpeg

Entäs ne 300 kananmunaa, jotka Lannistumaton Luke veti dieetin aikana? Nousiko kolesteroli? Ei merkittävästi. Arvo oli verikokeessa 4,4. En ala esittämään lääketieteellistä analyysia, kun ei ole siihen rahkeita, mutta oletan että keltuaiset eivät jää pyörimään suolenmutkaan, kun aineenvaihdunta on muuten vauhdissa.

 

10.8. Kirjoitan muistiinpanoja puhtaaksi kesäloman jälkeen. Huomaan hieman aiemmin tekstissä vannoneeni, että en syö enää koskaan aamiaiseksi salaattia, raejuustoa ja kananmunia. Nyt huomaan syöväni. Koska teki mieli. Niin kumma on ihmisen mieli.

IMG_9902
Dieetissä on tärkeää syödä vitamiineja, kun ruokavalio menee yksipuoliseksi. Anopilta peritty dosetti on kätevä apu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s