Repparfjordin riippusillalla

Posti toi uuden Pohjolan Perhokalastaja-lehden ja kappas vain, kalastusblogisti itse oli päätynyt sisällysluettelon viereen Repparfjordin vihreän alueen riippusillalle pällistelemään näkyykö lohia. No eihän niitä siinä yleensä näy, kun kohdalla on viisi metriä syvää, mutta kuvauksellinen paikka on.

Eipä muuten näkynyt kovin paljon lohia muutenkaan viime vuonna vihreällä alueella. Kenties kalaportaat ovat alkaneet vetää, kenties jäät ovat muovanneet paikkoja, kenties kenties…

Reppari, jossa ennen kävi paikallisen kärttyisän kalavaarin mielestä ”halva Finland” ei enää houkuttele niin kuin ennen. Tonnimääräisesti kalaa tulee silti yhä kohtuullisesti, vaikka se pääsääntöisesti pientä onkin.

Suurempi riesa on Hammerfestin talousbuumin myötä räjähdysmäisesti kasvanut paikallisten mökkeilijöiden määrä, joka näkyy etenkin yläjuoksulla niin, että jokaisella varteenotettavalla kalapaikalla on ukko nököttämässä.

IMG_1858

Kalastuspaineen kasvusta kertoo myös se, että ulkopaikkakuntalaisille netissä myytävien lupien määrä on leikattu puoleen. Esimerkiksi vihreälle alueelle myydään ennakolta vain kaksi turistilupaa vuorokaudessa.

PÄIVITYS ARTIKKELIIN 25.5.2016.

Syystä jota en tiedä vielä, lupien myynti on siirtynyt Scanaturasta uuteen osoitteeseen:

 

Fishing licenses for Repparfjordelva is now available again.

Please visit our new webshop at www.jakt-fiske.no

Anaresor alkaa. Tervetuloa matkalle!

VCDG1946Päätin aloittaa tämän blogin, koska vuosien varrella niin moni on kysynyt minulta, mihin missäkin kannattaa majoittua tai mennä syömään. Koska pääsääntöisesti valintoihin ovat olleet tyytyväisiä muutkin kuin minä itse, ajattelin nyt pilata salatut helmet ja kertoa ne kaikille.

Toinen vahva motivaatio blogin perustamiseen on saada kirjoittaa ihan mistä tahansa ja miten tahansa. Kalastuksesta ilman viisastelua siitä, onko kala väsytetty vapa oikeassa kulmassa. Matkailusta ilman, että otetaan jokainen asiakasnäkökulma tasapuolisesti huomioon. Otan huomioon omat mielipiteeni ja toivon, että niistä on monelle iloa. Enkä edes yritä olla trendikäs, ellen ole sitä sattumalta. Ovathan nuoruuteni vuosikymmenet nyt kovasti muodissa. Ja alkuperäiset SOS:in hiihtokuteet tallessa.

 

IMG_1965