Kalaopas ja nuo isot lapset kurahousuissaan

Miksi Ari on pahalla mielellä? Saiko Vesa enemmän kalaa?

Älä ole nyrpeä Antti, vaikka hävisit arvonnan ja Marko saa heittää ensimmäisenä parhaan kalapaikan. Jokainen pääsee hyville kalastuspaikoille yhtä monta kertaa.

Kyllä näitä hyviä ottiperhoja riittää kaikille Teemu, ei tarvitse kinastella. Rauno! Onko vyö tarpeeksi kireällä, jos kahlaat liian syvälle ja housut hörppäävät vettä?  

 

Innosta, kannusta, hoputa, maanittele, uhkaile, palkitse. On kyseessä kurahousujen pukeminen päiväkotilapsille, tai joenrantaa kurahousuissa konkoilevien isojen kalamiesten paimentaminen, samat metodit käyvät molempiin. Siksi Orklan Aunan Lodgen Piet Behrend ja Krister Hoel menevät suoraan huippukastiin oppaiden joukossa. Molemmat työskentelevät pitkät talvikuukaudet lastentarhanopettajina.

Screenshot 2017-06-21 16.29.38
Hyvä heitto, nyökkää Piet.

Oppaan tärkeimpänä tehtävänä on pitää asiakkaidensa, eli kalamiesten, mieliala positiivisena ja olo virkeänä. Oli keli mikä hyvänsä ja viimeisestä kalahavainnosta viikko, Krister kehottaa kirkkain silmin sinua pommittamaan joen parasta niskaa kellon ympäri, koska ”milloin tahansa voi iskeä”. Ja sinähän pommitat.

IMG_4729.jpg
Pikku Kakkosen bussi lähdössä jokivarteen. Kuskina Krister.

Antti olet hyvä

Kalastaja tulee reissuun korkein toivein ja jalokalan kuva silmissä: kohta saadaan punalihaista! Jos kalapaikka on tuttu, manööverit ja perhot on mietitty moneen kertaan etukäteen ja kalatkin väsytelty unissa valmiiksi. Kun kauan kaivattu kalastus vihdoin alkaa, jännitys on huipussaan. Kädet täristen kalamies sitoo perhon perukkeensa päähän ja astelee poolille. Ensimmäinen heitto, toinen heitto. Sinne siima oikenee ja perho pyörähtää kohta houkuttelevasti lohen kuonon edessä.

Ei vielä tässä kala iske, mutta kahden askeleen päässä on paikka, josta heittäessä pitäisi kolista. Nyt!

Mutta kun ei kolise.

Kolisee päässä ja kalastajan mieli mustuu, lumous on haihtunut. Enkö saakaan kalaa? Mitä teen väärin? Miksi tuo viereinen kaveri saa kalaa, vaikka heitän perhoa nätimmin?

Taas tarvitaan oppaan taitoja. Onkimiehen innostus ja itseluottamus on palautettava.  ”Tärkeintä on, että perho on vedessä”, sanoo opas ja jatkaa: ”Sillä eiväthän lohet rantakiville hypi Antti, eiväthän? Käyt sieltä hakemassa sen kalan seuraavalla heittovuorollasi ja sitten otetaan kohta pikku naukut lohen kunniaksi.”

Rohkaisu, innostaminen ja palkitseminen. Tuloksenteon kaava.

Niin lähtee Antti uudelle heittovuorolle täynnä uskoa itseensä ja jos hän on onnekas, kohta otetaan poseerauskuvia lohesta, jaetaan yläläpsyjä ja ollaan aika polleita omista kalastustaidoista.

IMG_0908
Onnen täyttymys.

 

Rinta rottingilla kohti uusia pettymyksiä

Useimmiten näin ei kuitenkaan käy, vaan oppaan tehtävänä on potkia Antti ja koko joukko eteenpäin kohtia uusia pettymyksiä. Jossain vaiheessa ja riittävän ahkeroinnin jälkeen pettymys muuttuu iloksi, kun lohi iskee. Mutta jotta se onnistuisi, jokaiselle poolille pitää saapua voitontahtoisena ja kalansaantiin uskoen.

Siksi opas sanoo: ”Seuraavaksi meillä on TOSI hyvä pooli. Tästä on saatu isoimmat kalat. Viime vuonna tuon kiven huopeesta tuli 18-kiloinen. Eikä tässä ole tällä kaudella kalastanut vielä kukaan. Nyt pitää kalastaa tosi tarkasti!”

Ja niin kalamies syttyy taas liekkiin, adrenaliini kohisee suonissa ja hän kalastaa poolin tosi tarkasti. Vaikka kalaa ei tulisikaan, mieli on hyvä, kun tietää yrittäneensä kaikkensa ja tehneensä asiat suht´koht mallikkaasti. Opas muistaa kehua jokaisen onnistuneen heiton jälkeen ja tiedät, ettei vika ole sinun, vaikka kala ei iskekään.

IMG_0241.jpg
Tämä mies on liikkeellä vahvalla asenteella.

Tsemppiskerho iskee jälleen

Kun päivä muuttuu illaksi ja ilma kylmenee, alkaa väsymys pikkuhiljaa hiipiä kalamiehen mieleen ja paidan alle. Oppaan on kyettävä lukemaan vilu ja verensokerin lasku ennalta, ettei kurahousuväki ala kiukutella syyttä suotta. Mököttävää kalamiestä joutuu kiskomaan jokivarressa perässään kuin kivirekeä. On siis aika pitää tauko, tehdä tulet, keittää nokipannukahvit ja syödä vähän eväitä. Lämpimän juoman ja hengennostatustauon jälkeen kalamiehet ryntäävät taas täynnä virtaa virpomaan vapojansa.

IMG_0284.jpg
Pienet tulistelut ja takaisin uusin voimin tulvivalle joelle.

Kylmenevä ilta ja viileässä vedessä kahlaaminen saavat oppaan muistuttamaan ikääntyviä kalastajia myös yhdestä tärkeimmästä asiasta. ”Onhan kaikilla tarpeeksi lämmintä päällä? Juhallakin kun on se eturauhanen reistaillut, niin ei auta palelluttaa paikkoja. Eiväthän vain kahluuhousut vuoda?

Kun ilta alkaa kääntyä yöksi, kalastajan mielessä alkaa olla päällimmäisenä sauna ja lämmin ateria. Vaan vielä ei voi luovuttaa, sillä iltahämärän hetki on se paras. Valo muuttuu ja isoimmat kalat uskaltautuvat liikkeelle. ”Ne voivat tulla ihan siihen jalkoihisi, joten kahlaa varovasti äläkä läiskyttele vettä turhaan siimallasi”, muistuttaa opas.

Niin on kalamies taas viritetty jännittyneeksi kuin viulun kieli. Iske, iske, iske. Ei tänne nukkumaan olla tultu.

IMG_0302
Piet! Mitä tällä saa?

Opas valitsee välillä kalamiehelle uuden perhon, se tuo taas uutta uskoa. ”Iso Sunray Shadow toimii illalla aina.” Opas huomaa vedenpinnan nousseen.  ”Jospa laitettaisiin vähän nopeammin uppoava siima.” Opas katselee kalastajan epätoivoista yritystä pujottaa ohut siima läpi koukun pienestä silmukasta. ”Eikö herrasmies näe enää kunnolla sitoa perhoa yön hämärässä?”  Ei hätää opas sitoo sen puolestasi.”  Jos kahluureitti vaikuttaa liian haastavalta opas rohkaisee, haastaa ja vetoaa miehisyyteen: ”Viime viikolla tästä kahlasi 90-vuotias entinen Royal Air Forcen lentäjä. Sinä olet vielä 40 vuotta nuorempi. Sinne vaan.”

Niin tsemppisryhmä painaa kesäyössä lohipoolilta toiselle.

Ja ennemmin tai myöhemmin se kala vihdoin iskee.

 

Opas rauhoittelee kalamiestä väsytyksen aikana ja haavii hänelle lopulta nätin lohen. Se mitataan, kuvataan, ehkä jopa punnitaan. Ja lopuksi vastuuntuntoinen kalamies vapauttaa sen.  Sitten on pienen juhlan aika. Jos kyseessä on ennätyskala, on ison juhlan aika.

Opas saa ansaitsemansa kehut ja kalamies päättää mielessään olla reissun lopuksi kitsastelematta tipissä, vaikka oli aluksi ajatellut antaa sitä vähän alakanttiin, kun on niin kallis reissu muutenkin. Sitä paitsi osataanhan tässä itsekin ilman oppaan neuvoja, mutta kun tulevat paketin mukana, niin hullu jättäisi käyttämättä…

Uskomaton tarina kalsareista, jotka käänsivät kalaonneni!

 

Onnea tuovat talismaanit ja rituaalit ovat tuttuja kaikille ennätysten rikkojille. Kuka tekee ristinmerkkiä, kuka pukee pelivaatteet päälleen aina samassa järjestyksessä, kuka kulkee onnenlantti taskussa.

Mutta eihän tuollaisista puuhista mitään iloa ole. Eihän?

Paitsi jos onnistaa. Silloin on uudelleenarvioinnin paikka. Eräs ystäväni komusi saunan jälkeen joelle pienessä pätkässä, sitä ennen puettuaan t-paidan päälleen väärin päin. Sattui sitten saamaan elämänsä lohen ja on siitä asti kalastanut t-paita väärin päin puettuna.

Ennen viime kalareissulle lähtöäni posti toi minulle uudet bokserit. Testattavaksi ja kokeiltavaksi, koska bloggarit testaavat ja kokeilevat kaikkea kivaa, mitä heille lähetetään. Nämä bokserit tai tarkemmin trunkit tulivat The Other Danish Guy-nimisestä firmasta, jonka kaksi kaveriani perusti reilu vuosi takaperin (ihan suomalaisia heppuja, joita luultiin tanskalaisiksi kevyen tötöilyn päälle New Yorkissa, punakoita ja hyvinsyöneitä kun ovat olemukseltaan molemmat).

img_6979

Toinen perustajista, Matti Pesonen, jolla on melkoisen suuret puheet oli agendalla mitä tahansa, soitti perään ja kertoi, että  ”kun vedät Danish Guyt jalkaan sulla on amatöörivuodet ohi ja kalaa alkaa tulla, lupaan sen”.

Justiinsa niin ja juurikin näin, ajattelin mutta pakkasin kalsarit mukaan reissuun. Itse asiassa ne näyttivät yllättävän laadukkailta, joten päätin laittaa ne kenttätestiin: saanko niistä hiertymiä takapuoleeni, kun ravaan jokivartta edestakaisin kosteissa kahluuhousuissa? Matin lupaamalle saalistakuulle en kovin paljon odotuksia ladannut.

 

Toiveita ja pettymyksiä

Kalastaminen alkoi varsin hyvissä merkeissä. Ensimmäisiä heittoja tehdessäni näin kohtuullisen kokoisen meritaimenen käyvän pinnassa. Vaihdoin perukkeen päähän pienen pintaperhon, jonka kala seuraavalla heitolla hyväksyikin suupalakseen.

Se ei vain ollut sama kala, jota luulin heittäväni, vaan yli 10-kilonen lohi. Parinkymmenen minuutin väsyttelyn jälkeen kala oli niin lähellä rantaa, että näimme sen selkeästi ystäväni kanssa ja hän lähestyi  varovasti kalaa haavin kanssa. Kala ei ollut kuitenkaan valmis haavittavaksi, vaan syöksyi takaisin keskelle jokea ja irtosi.

Loistava alku ja masentava loppu. Elämäni ensimmäinen yli 10-kiloinen lohi oli lähempänä saamista kuin koskaan.

img_7006
Kiinni on, vaan ei pysy.

 

Tanskalainen onni

Seuraavana päivänä oli The Other Danish Guy-kalsareiden koeajon vuoro. Kävelimme ja kalastelimme ahkerasti. Pöksyt tuntuivat mukavilta. Kenties kyseessä olikin aidosti huolellista tuotekehitystä eikä vain säätämistä, sillä näiden kalsareiden tuloa markkinoille oli odoteltu kuin Espoossa metroa.

Iltapäivällä yhdellä lempipooleistani kalastaessani  näin valtavan lohen käyvän pinnassa. Heitin pintaperhoa lohta kohden ja toisella heitolla samaan paikkaan lohi ottikin perhoni. Sen jälkeen seurasi sarja voimakkaita jumputuksia ja siimaa alkoi virrata kelalta siihen tahtiin, että pohjasiiman kiinnityssolmu olisi pian koetuksella.  Kiristin hieman jarrua, jonka seurauksena tai siitä huolimatta peruke katkesi.

No, kala ja karkuutus oli kuitenkin edellistä päivää merkittävämpi, joten ehkäpä kalsareissa oli jotain saamataikaa…

Kolmantena kalastuspäivänä onni jatkui. Tai oikeastaan parani aika paljon. Nyt kala, noin seitsemän kiloinen lohi, pysyi kiinni haaviin asti. Se oli isoin siihen asti pintaperholla saamani lohi. Tunnelma oli riemukas ja  jo tähänastinen reissu asti haki vertaistaan historiasta. Mutta ei löytänyt. Koskaan aiemmin en ollut saanut kolmena peräkkäisenä päivänä tartutettua yhtä isoja kaloja.

img_7088
Ensimmäinen pintaperhoennätyslohi.

Voitte siis hyvin arvata mitä tapahtui, kun katselin seuraavana aamuna kalsareitani, jotka olivat jo jokusen Anderssonin alaheiton rasittamat. Kyllä. Vetäisin ne jalkaan mietelauseen ”Dont brake the magic” kera.

 

Taivas varjele, mitä sieltä tulee!

Keli oli muuttunut harmaaksi ja koleaksi. Kala ei tuntunut olevan syönnillään. Viimeinen lupa ja viimeiset tunnit kuluivat. Itse asiassa viimeiset heitot koko vuoden jokikalastuksessani, sillä lohikalojen kuturauhoitus oli alkamassa.

Takana tältä vuodelta oli jo kolme lohireissua ja melko laihoin tuloksin. Eilinen pintaperholoheni oli tosin pelastanut tilanteen, mutta vieläköhän nousujohteinen saalistilastoni voisi kehittyä paremmaksi?

Vieläkö kalsareissa riittäisi  taikapölyä?

Saavuin samalle paikalle, jossa olin ensimmäisenä päivänä karkuuttanut ison kalani. Heittelin pintaperhoa ja katselin, miten kauniisti se kellui joen pinnalla. Samalla  harmaisiin pilviin tuli rako ja auringon säteet osuivat jokeen, ikään kuin joku olisi suunnannut siihen jättiläismaisen kohdevalon. Keli muuttui yhtäkkiä aivan samanlaiseksi kuin aikaisempina päivä kalan ottaessa. Elokuvassa tällaisessa kohdassa alkavat ikkunaverhot heilua mystisesti ja kuuluu tingeli-tingeli-ääntä ennen kuin taika tapahtuu…

Astuin pari askelta eteenpäin ja heitin taas. Nyt perho ui juuri sellaisella linjalla, että se tulisi muutaman sekunnin kuluttua paikkaan, josta iso lohi oli tarttunut ensimmäisenä kalastuspäivänä.

Ja niin kävi nytkin. Pinnan alta nousi suuri lohi, joka majesteettisella liikkeellä poimi perhoni – ja oli kiinni. Katselin epäuskoisena ympärilleni. Tämä ei voi olla totta. Olenko piilokamerassa? Koska en kuitenkaan ollut Kekkonen Islannissa, vaan tavallinen Antti Norjassa vailla maksettua sukeltajaa asettamassa kalaa koukkuuni, tapahtuma oli pakko uskoa todeksi. Todentuntua lisäsi vavassa tuntuva valtava paino, joka punnittiin puoli tuntia myöhemmin 12 kiloksi lohta. Elämäni ensimmäinen yli 10-kiloinen lohi ja vieläpä pintaperholla saatuna oli tosiasia.

Screenshot 2016-09-25 17.46.01.png
”Pahuksen Danish Guyt”, totesi tarinan päähenkilö, joka pääsi pikaisen poseerauksen jälkeen takaisin kutupuuhiin hyvissä voimissa.

 

Mikä osuus tässä kaikessa sitten oli The Other Danish Guy –kalsareilla? Ei välttämättä mikään, mutta ajattelin silti kalastaa seuraavankin lohireissun ne jalassa. Ihan vain varmuuden vuoksi…

 

 

 

Tjuonajokk Amateur Mountain Mamas

Jutun pääkuvassa poseeraa Teemu Suvanto reissun toiseksi suurimman hauen, 97 cm ja 6 kg kanssa. Kala tuli keltasävyisellä Bauerin haukitinselillä.

Onnistuuko hauen perhokalastus harrastelijoilta kuin FLY-TV:ssä?

img_5998
101 cm hauki, joka oli reissun suurin. Perho Bauerin kuparinvärinen haukitinseli.

 

Tapasimme ystäväni kanssa ruotsalaisen hauen perhokalastukselle elämänsä pyhittäneen Niklaus Bauerin viime keväänä Helsingissä, jossa mies oli sitomassa Spey Clave –kalastusliikkeen kutsumana kuuluja haukiperhojansa. Sidontapöydän takana pyöri edellisenä kesänä Ruotsin Kaitum-järvellä, Tjuonajokk Fiske Campissa kuvattu filmi, jossa Niklaus kalasti isoja haukia. Kalat iskivät ahnaasti toinen toisensa jälkeen perhoihin ja vetivät kymppiluokan vavat luokille. Tuumimme mahtaisiko tuollaisessa haukiparatiisissa kalastus olla yhtä tuloksekasta aloittelevalle hauenperhokalastajalle, kuin mitä se on videolla? Vai olisiko lopputulos yhtä kaukana näkemästämme kuin kokkiohjelman hieno annos kotona tehtynä? Asia ei selviäisi kuin kokeilemalla.

Koko juttu luettavissa Pohjolan Perhokalastaja-lehden tuoreimmassa numerossa 4/2016. Täältä näet ennenjulkaisematonta lisämateriaalia: kuvia ja videoita. Nimensä mukaisesti videot ovat todellisia amatöörivideoita: iphonella kuvattuja, ajoittain vaakatasossa olevia vertikaalivideoita. Niiden laadun ja tason suhteen Bauer pesee meidät 10-1. Mutta ehkäpä näistäkin voi jokunen informaation murunen tarttua innokkaan kalastajan mukaan.

 

Parodia FLY-TV:n jokaisen filmin alkukuvasta. (Jos tämä parodialta näyttää).

 

img_6090
Kirkkaassa vedessä köllöttelee hauki. Tällä kertaa ei kovinkaan hanakkana ottamaan.

 

Lähtee kuin hauki ruohikosta.

 

 

Horisontaalis-vertikaalivideo 94 cm pitkän hauen hallitusta väsyttelystä.

 

 

Hejaa!

 

Kolmen kilon hauen väsytys onnistuu jo muutaman harjoittelun jälkeen kohtuullisen hallitusti.

 

 

 

 

IMG_5945.jpg
Kaitum-järven ”jalkapallokentällä” on tilaa onkia.

 

Sellaistakin on sanottu, että tunturijärvillä on ravinto kaloilla vähissä. Täällä ainakin riittää hyönteisiä.

 

img_6059
Parvi isoja ahvenia saapui seuraamaan hauen väsyttelyä.

 

img_6312
Niklaus Bauer ja blogisti kimppakuvassa. Bauerin perhot ja videot voittivat vertailussa, mutta isommat kalat tulivat amatöörijoukkueelle tällä kerralla.

Kahden kilon ahven ja muita kalavaleita

Screenshot 2016-08-25 09.53.48
Kuva: Moef

”Kolme kiloa!”, huutaa kaverini toiveikkaasti, kun lohi ottaa kiinni. ”Nafti kaksi”, murahtaa opas ja on oikeassa, kun kala kelataan rantaan tarkempaan syyniin.

Niin on kova kalamiehen innostus tärpin tullessa, että kalaan kuvittelee aina vähintään kolmanneksen lisää kokoa.

Omien saavutusten parantelu kuuluu ihmisen perusluonteeseen. Itsekin lienen joskus syyllistynyt pyöristämään lukuja yläkanttiin saatujen kalojen painon kohdalla ja alakanttiin oman painon kohdalla. Mutta etenkin urheilussa liioittelu, ellei suoranainen pikkuvilppi on enemmän sääntö kuin poikkeus (jätetään olympia- ja ammattiurheilu ihan sikseen tässä yhteydessä). Golf-kentällä pallo siirtyy vähän parempaan paikkaan raffista. Kympin juoksulenkki meni vähän nopeammin kuin oikeasti meni. Tulikohan niitä vatsoja vedettyä minuutissa 20 vai 27, kun menee niin helposti sekaisin laskuissa…

IMG_2775
Valehtelijoiden klubin kantapöytä Garmisch-Partenkirchenissä.

 

Mutta kalamiehenä on erityisen hauska seurata miten ihmiset ilmoittavat kalojen painoja nykyisenä catch and release- eli pyydystä ja päästä-aikana. Varsinkin kun ollaan kriittisten lukemien ympärillä, 10 kilon lohi tai hauki, viiden kilon taimen tai kuha, kilon harjus tai ahven…

Kympin kala ei ole koskaan kympin kala, vaan mieluummin arviolta 10,2 kuin vaikkapa 9,8. Miten niin arviolta, jos arvio on noin tarkka? Esikoulussakin jo opetettiin, että 10,2 pyöristyy alas kymppiin  ja 9,8  ylös kymppiin.  Eikö siinä olisi riittävä tarkkuus? Vai haiskahtaako tasaluku 10 kiloa liian tarkalta ollakseen totta? Eihän mikään kala voi oikeasti painaa tasan 10 kiloa? Sellaisia ei vain ui vesistöissämme. Eihän?

Ehkä C&R-kalastuksessa riittäisi, että ilmoittaa vain kalan pituuden,  jos ei ole C&R -punnituspussia tullut hankkineeksi. Lohissa, harjuksissa ja hauissakin on sen verran muoto- ja kokoeroja, että pituudella (ilman vankkaa paikallistuntemusta ) päätelty arviopaino heittää helposti isolla kalalla kilon tai jopa kaksi. Esimerkiksi lohia esiintyy lyhyttä ja paksua mallia sekä pitkää kapeaa torpedoa. Vasta jokeen tullut kala painaa enemmän kuin siellä kolme kuukautta syömättä oleskellut. Hauen painossa on taas valtava ero ennen ja jälkeen kutua.

Ja on eroa on harjuksissakin. Tjuonajokkin 49 cm kala painoi 1,1 kg ja Målselvan 52 cm 900 grammaa. Keski-Suomen kuuluisat kourapuntarimiehet kuuluvat saaneen arviolta parinkin kilon harjuksia, joiden pituuden mittaus ei ole valitettavasti onnistunut, koska ne on saatu hämärissä olosuhteissa, anteeksi hämärän aikaan. Tässä kohtaa voi olla osuutta myös heikentyneellä lähinäöllä…

Eräs taimenmies taas sai kaikki isoimmat taimenensa säännönmukaisesti keskellä yötä ja pimeässä, jossa kaikenlainen mittaaminen on kovin vaikeaa. Tokihan isot kalat liikkuvat hämärissä, mutta kun kukaan ei koskaan nähnyt hänen saavan ensimmäistäkään kalaa, alettiin jo syystäkin ihmetellä tokko niitä isoimpia kaloja oli olemassakaan. Niin kova on kilpailuvietti ja saamamiehen maineen ylläpito kalamiehillä, että pitää asettaa kunniansa kyseenalaiseksi satuilemalla…

IMG_5021

Arviolta 8,5 – 10,5 kg hauki

Itse kohtasin painonarviointihaasteen kuluneena kesänä saadessani 108 cm pitkän hauen, joka tuli vähän yllättäen, ei kuitenkaan puskista, mutta puntarin puuttuessa jäi punnitsematta, koska se päästettiin takaisin. Olen kymmeniä vuosia koittanut rikkoa hauenkalastuksessa maagista kympin rajaa ja siksi pyöristin mielessäni kalan mieluusti kympiksi. Jotenkin en kuitenkaan osannut nauttia saavutuksestani, kun en ollut varma kala oliko kala oikeasti sen painoinen.

Katselin läpi C&R -tilastoja ja totesin, että tuon mittaiset hauet ovat olleet painoltaan saantipaikasta ja ajasta riippuen 8,5 -10,5 kg. Jotenkin nyt vaan tuntui, että arviolta tämä hauki jäi kuitenkin alle kympin. Sanon siis mieluummin reilusti 9 kg, kuin arviolta 10 kg. Ja kulkekoon puntari ja punnituspussi mukana jatkossa.

 

Yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa

Kun on lähtenyt kovalla uholla reissuun ja kala ei sitten purekaan (syitähän ovat ne tavanomaiset: vesi on liian matalalla/korkealla, kylmää/lämmintä, vuonossa hylkeitä/ajoverkkoja, aurinko paistaa liian kirkkaasti/sataa liikaa jne.)  tulee ahkeralle somettajalle ongelma, mitä postata verkkoon. Tästä selviää helpoiten, kun lähtee kalaan sinne missä ei ole verkkoa. Mutta jos sellaista ratkaisua ei ole käsillä, voi aina turvautua foto-vilppiin eli antaa kuvan puhua puolestaan ja jättää kuvan tulkinta vastaanottajan vastuulle.

IMG_3856.jpg
Kuinka painavaksi arvioisit tämän kalan?

Sopivasta perspektiivistä otettu kuva saa kalan näyttämään monta kiloa isommalta kuin onkaan. Apuna voi myös käyttää tämän postauksen pääkuvassa esiteltyjä Fishfingreita. Mutta esimerkiksi ripustamalla titin puuhun ja säätämällä kuvan perspektiivin kohdilleen, voi hämätä hyvin kotona olevat kaverinsa.  Tekstiin vain epämääräinen maininta ”Kalantulloo ei voi estää!” tai ”Punalihaisessa pysytään!”

 

IMG_3859.jpg
Edellisessä kuvassa ollut kala oikeassa mittasuhteessa. Minititti painoi 800 gramma. Jokeen eksynyttä väärää ”kääpiökantaa” pyydettiin onkimaan pois kyseisenä vuonna sotkemasta suurlohien kutupuuhia…

 

Umban uusi painoyksikkö: italialainen pauna

 

umban lohi 2 pystypixel
Umba-joen ”Italian 20 pounder”.

 

Ihan legendaarisimmat huithapeliarviot kalojen koon mittauksessa nähtiin ja kuultiin aikanaan Kuolan niemimaalla Umba-joella.  Nyt syypäänä eivät olleet kalamiehet, vaan isäntä. Ja motiivina oli – mikäs muu kuin raha.

Umballa syntyi käsite Italian 20 pounder, kun paikan isäntä italialaisia asiakkaita lipoakseen arvioi kaikki vähän yli viiden kilon kalat heille 20-paunaisiksi eli noin yhdeksänkiloisiksi, jotta kalamiehet saisivat punaiset Umba 20 lbs-klubihatut päähänsä, pinssin rintaansa ja olisivat valmiita tulemaan uudestaan kovan rahan kalapaikkaan. Bisnes on bisnes ja pauna ei ole pauna Umballa.

 

Jutun moraali

Aku Ankka perhokalastajana

Totuus löytyy aivan kuten niin monta kertaa aiemminkin Aku Ankasta. Kilpailuvietti kuuluu kalamiehen perusluonteeseen, mutta  mainettaan ei kannata pilata överien kalavaleiden vuoksi.

 

Miehet, jotka lempivät paljon saavat hyvin lohta. Vaan entä naiset?

Makailin sängyssäni Målselvalla Rundhaug Gjestegårdin kuninkaallisessa sviitissä, Kongelige suite. Satavuotiaassa kalastushotellissa huoneen nimi on todellisuutta komeampi, mutta huone oli varsin viihtyisä ja mukava.

IMG_6179
Kuninkaallinen parisänky.

 

Pääsin samaan sänkyyn Mette-Maritin kanssa

Tässä huoneessa on kuulemma yöpynyt peräti kolme eri sukupolvea Norjan kuninkaita. Alhaalla aulassa näin valokuvan, jossa kruununprinssi Haakon kättelee omistajaa. Onkohan siis Mette-Maritkin nukkunut tässä huoneessa? Tai siis olenko fingerporilaisittain päätynyt jopa samaan sänkyyn Mette-Maritin kanssa?

prinzessin-mette-marit_gallery_normal
Mette-Maritin kuninkaallista keimailua.

Pohtiessani kummalla puolella parisänkyä Mette-Maarit sitten olisi nukkunut, palasi mieleeni juttu Reisalta. Kaverini oli käynyt kahvittelemassa kalastusluvat hänelle vuokraavan vanhemman rouvan, voisi kai sanoa suorastaan vilkkusilmäisen mummon luona.

”Onko tullut lohta?”, oli kysynyt mummo. Kaveri oli harmitellut saaliiden heikkoutta, johon norjalaismummo oli paukauttanut kahvikuppinsa takaa muina naisina kveeniläisen totuuden: ”Miehet, jotka lempivät paljon, saavat hyvin lohta.”

Koska parisängyssäni ei ollut muita lempimisen kohteita kuin minä itse yksinäni, päätin vetää kurahousut jalkaani ja marssia joelle. Kävellessä pohdin mummon lausetta uudestaan ja peilailin sitä kalalakaveripiiriini. Kyllähän kieltämättä kovimmat saamamiehet olivat aika ansioituneita useilla saamisen sektoreilla, kuten vaikkapa metsästyksessä. Mummon lauseen viisauden selittää varmasti sana ”saaliinhimo”. Se, jolla on vahva saalistusvietti, jaksaa yrittää enemmän ja viedä suorituksen loppuun asti: kahlata vielä vähän syvemmälle, heittää vielä pari heittoa, vaihtaa perhon ja yrittää vielä kerran.

Saalistava perhokalastaja saa enemmän

Ajatus tulee todistetuksi muutamaa tuntia myöhemmin, kun kaverini kahlaa kainaloita myöten vuolaaseen virtaan nähtyään vastarannalla ison lohen hyppäävän. Valmiina jo lopettamaan kalastusvuoronsa eli laskunsa, hän kuitenkin päättää tehdä vielä viimeiset yritykset, koska ei ole saanut heitettyä kunnolla kalan luokse perhoaan.  Ja pam! Iso kala on kiinni.Vain vahva saaliinhimo saa jatkamaan suoritusta, kun muuten on jo ihan maitohapoilla.

IMG_6237
Kalamiehiä paljon, saamamiehiä vähän.

Viidentoista minuutin taistelun jälkeen kala vie voiton, mutta sen koukutus itsessään oli työvoitto kalastajalle. Sinnikkyys on verrattavissa lauantai-iltaisiin soidinmenoihin yökerhojen baaritiskeillä, jossa 29 ensimmäistä naista antaa kyselijälle pakit, mutta se 30. päästää saatille.

Pari viikkoa myöhemmin Alta-joella pääsen todistamaan uudestaan lempimisen voimaa. Vesi on tulvakorkeudella ja kalastaminen todella vaikeaa. Roimimme hartiat kivistäen synkillä upposiimoilla keskivirtaan. Saaliiksi päätyy kuitenkin pääasiassa lähellä rantaviivaa uivia pienempiä lohia. Sen kolmen päivän aikana, jonka joella olemme, näemme saatavan 11 kilometrin kalastusalueella vain kaksi selkeästi isompaa kalaa. Molemmat saa sama – nainen.

Norjassa ainakin tietyillä joilla näyttää kalastus olevan koko perheen puuhaa ja naisia liikkeellä siinä missä miehiä. Monet pariskunnat kalastavat jaetulla kalastusluvalla ja jakavat myös yöllä sänkynsä asuntoautossa tai teltassa.

Screenshot 2016-08-14 12.37.26.png
Amerikkalainen näkemys perhokalastavasta naisesta.
Screenshot 2016-08-14 12.43.34.png
Norjalainen perhokalastajanainen tositoimissa.

Tiedä miten yö oli sujunut, mutta kalastusalueen isoin kala päätyi joka tapauksessa norjalaisnaisen siimanpäähän ja 12-kiloisen lohen kanssa taistelu kesti puolisen tuntia. Otteet olivat jämäkät ja määrätietoiset loppuun asti. Myöskään mistään hentomielisestä Catch & Release –kalastuksesta ei tällä saalistavalla perhokalastajanaisella ollut pienintäkään aietta, vaan kala kuoli silmänräpäyksessä saatuaan puukonviillon kitusiinsa.

Altalta ajatukseni siirtyvät Torniojoelle, jossa ystäväni oli kuullut lohta soutaessaan paikallisen Lapinmiehen kalansaantia edistävän filosofian: ”Pittääpi puhua naisista ja hengityksen pittää haista votkalle, niin se lohi ottaa.”

Ihan kaikkea tuota en allekirjoita, sillä oma kalastukseni on parantunut roimasti sen jälkeen, kun olen jättänyt votkan ottamisen kalareissuilla sikseen. Mutta mikä ettei sitä voisi vastakkaista sukupuolta ajatella vähän enemmänkin, jopa siitä puhella. Eihän se niin vastenmielistä ole. Siinä kun yksinään tuijottelee edessään joessa perhosiimaksi kutsuttua kelluvaa narunpätkää 16 tuntia vuorokaudessa…

 

Saamamies saapuu reissusta.

Antti Guttormin perhonheittokoulussa

Sen verran alkoivat tulevan kesän reissut ison kalan joille jännittää, että piti lähteä treenaamaan kahden käden heittoa ammattilaisen johdolla. Eikä minkä tahansa, vaan parhaan: Antti Guttormin, joka on ainoa suomalainen sertifioitu heitonopettaja kahdenkäden vavalle.

Pitkälle heittäminenhän ei sinänsä ole itseisarvo ja lohta voi voi saada hyvin 10-15 metrin heitoilla, etenkin jos ei kahlaa lohen päälle, mutta eipä tuosta heittotaidosta koskaan haittaakaan ole. Ainakin aina näyttää siltä, että isoimmat kalat ovat vastarannan tuntumassa.

Sinänsä perhonheittämisessä pätevät samat lainalaisuudet kuin minkä tahansa vaativan liikesarjan suorittamisessa, kuten vaikkapa golf-lyönnin.  Ennen kaikkea se pitää tehdä oikein ja heti kun alat itse korjata huonosti sujuvaa liikerataa, suoritus hajoaa lopulta ihan atomeiksi.

Antaa siis ammattimiehen katsoa ja korjata.Harjoituksissa on lisäkseni mukana kaveri, joka on itseoppinut heittäjä ja Antti päättää aloittaa kertauksen ihan alkeista. Käymme läpi painonsiirrot ja vavan liikeradat, rullausheitot ja päädymme harjoittelemaan aliolanheittoa, mitä nyt kahdessa tunnissa ehdimme.

 

20160608_174440
Yllättävän hermostuttavaa on heittäminen, kun opettaja katsoo vierestä ja kuvaa. 

Harjoittelupaikkamme Vantaankosken yli pyyhkäisee harvinainen kesämyrsky ja vaikka ilma kirkastuu, joki virtaa tuulen voimasta ajoittain väärään suuntaan. Se yhdistettynä mukaani ottamaan S2-uppokärkiseen siimaan ei tee harjoittelusta helpompaa, koska siimasta puuttuu normaali virran veto. Opin ja oivallan kuitenkin missä kohti menee pieleen. Vanhat opetuksetkin alkavat palata mieleen.

Moni asia on hämmästyttävän yksinkertaista, kun pysähtyy ajattelemaan edes hetkeksi, mitä ei lohijoella tee koskaan, kun höntyilee kalojen perässä tai luulee pienissä konjakeissa osaavansa kaiken ja syyttää huonoista heitoista vain väärästä suunnasta puhaltavaa tuulta.

Yksi tällainen ihmeellinen fysiikan lakien määrittelemä fakta on, että suunta johon teet takaheiton on myös luonteva suunta siimalle palata etuheittoon. Ja jos yrität muuttaa suunnan kesken heiton poikkivirtaan, siima lentää mutkalle…

Tässä muodikkaassa vertikaalivideossa mestari opettaa yhdessä minuutissa kaiken oleellisen kahden käden heitosta.

 

Ei siinä sen kummempaa. Suosittelen kaikille. Kaikkitietäväinen kaverinikin väitti oppineensa paljon, vaikka onkin viime aikoina onnistunut saamaan lohen joka reissulta. Ja usein myös perhon korvaansa.

Sitten vain heittämään. Teorian osaaminen ei vielä tee asiasta helppoa. Valssin rytmissä pitäisi heiton sujua, mutta ei sujunut heti valssikaan, vaikka Åke Blomqvist itse oli opettamassa. Punttitreenieni vetäjän sanoin: ”10 000 toistoa ja se alkaa pikkuhiljaa jäädä lihasmuistiin.”

Eikös se ole keskimääräinen heittomäärä yhden lohen saamiseksi…

Lohenkalastuskausi käynnistyi hyvin Norjassa

Kaikkien talvisten spekulaatioiden jälkeen siitä, mihin lohet ovat Norjan joista kadonneet, näyttää että ainakin jokunen on löytänyt tiensä takaisin. Ja itse asiassa melko hyvin.

Vedenkorkeus on kuulemma kalastusta ajatellen hyvä niin Keski- kuin Pohjois-Norjassa. Kuten oheisista kuvista näkee vesi ei pyyhi pusikoita.

Lakselvilta raportoitiin ensimmäinen saaliskala, kymmenen kiloinen lohi, vain pari tuntia kalastuksen alkamisen jälkeen. Erikoisen asiasta tekee se, että kala saatiin yli 30 kilometriä jokisuusta ylöspäin. Mitä tämä sitten lupaa jatkosta? Ei todellakaan osaa sanoa, sillä Laksihan on perinteisesti ollut ns myöhäisen nousun, joki johon isoja köllejä nousee elokuun lopulle saakka.

Gaulaltakin on saalisraportin mukaan saatu hyvin kaloja perholla aina Gaulafossenille asti. Ja päinvastoin kuin yleensä alkupäivinä, kalaa on tullut perholla eikä madolla.

Orklalla puolestaan saatiin joen yläjuoksulla Aunan Lodgen Pollen-poolista 11,8 kiloinen kala heti aamusta ja kymmenen kiloinen kohta perään.  Olen itse menossa Aunanin vesille kahden viikon päästä, joten odotukset ovat aika paljon perinteistä Ylä-Gaulan juhannusta korkeammalla: ”Eivät ole lohet päässeet Gaulafossenista ylös…”

Vuoden parhaat kolme kuukautta ovat käynnissä. Kireitä siimoja kaikille!

Screenshot 2016-06-01 18.28.44

Screenshot 2016-06-01 18.47.15.png

 

 

Saiko se perhokalastaja saalista?

Onko ollu tapahtumia? Mitä saitte Gotlannissa? Tuliko saalista Repparilla? Puriko lohi Lakselvalla? Näppikö Reisalla?

Se saatko kalaa ei ole vain sinun asiasi. Jos lähdet kalareissuun, kotiin jää aina kiinnostunut joukko kalakavereita myötäelämään matkaasi. Yksi vilpittömästi toivoen, että onnistut saamaan elämäsi kalan. Toinen hieman kateellisena, kun ei itse päässyt mukaan, ja kolmas elää oman tyhjäksi jääneen reissunsa sinun kauttasi uudestaan.

Yksi asia on kuitenkin varma. Kotoa käsin kaikki näyttää aina helpommalta kuin joen varressa tai veneessä seisoessa. Kun yltiöoptimismi pikku hiljaa laantuu höntyheittojen ja useamman tuloksetta neitseellisenä korkatun poolin jälkeen, alkaa hyvä tuuli hävitä.

Repparfjord
Tyhjänpyytäminen voi vetää mielen mustaksi. Syvimmässä alhossa kannattaa laittaa tanssiksi ja nollata kalastuspaineet hetkeksi.

 

Jossain vaiheessa kalareissua sitten soi puhelin: onko kalaa tullut?

”Eikö? Ei jumalauta, mitä te ootte siellä tehny? Ootteko saanu edes kalavehkeitä kasaan”, nauraa kaveri puhelimeen. Vaikka olisi takuuvarmasti heittänyt itsekin nollaa ja siirtynyt onkimisesta virvoitusjuomien pariin jo paljon meitä aiemmin.

Seuraava soittaja lyö lisää löylyä.

”Mikä ihme siellä nyt niin vaikeaa on? Oletteko kokeillu isoa mustaa streameria? Ettekö? Miksi ette? Tässä on justiinsa facessa Niinistön Jaakon viisikiloinen ihan siitä läheltä…”

Kolmas kaveri aloittaa some-paheksunnan, kun olet postannut muutaman kuvan miehistä merimaisemissa poseeraamassa vapojensa kanssa. ”Missä kalakuvat? Jättäkää miesmallihommat vähemmälle.”

Uskonpuute yllättää kalamiehen

Uskonpuute alkaa vaivata ulkomeren äärellä Gotlannissa. Perhosetti sivuun ja kalliilla rahalla ostettu Vekkuli kiinni virpavapaan. Nyt alkaa löytyä ulottuvuutta heittoon, mutta tilanne ei parane karkuutusta paremmaksi. Karkuutettu kalahan näyttää kauempaa aina isommalta, mutta vaikka irronnut kala olisi ollut oikeastikin yli kaksi kiloa, niin irronnutta ei lasketa.

Ei auta kuin ajella ICA-markettiin ostamaan laimennettua keskiolutta ja entrecotea, ettei nälkään kuole.

Kalastusliikkeessä käynti reissun jälkeen vaatii oman selitysosionsa . ”No siis melkeen eli käytännössä vois sanoa että tuli munat pataan, ellei nyt säynettä lasketa saaliskalaksi, tai mitallisen karkuutusta. Mutta ei sieltä siis saanu kukaan, aamulla oli pakkasta ja räntää satoi…”

Kalastusliikkeen myyjä katsoo sinua kohteliaasti, koska hän on myyjä ja sinä olet hyvä asiakas. Rohkenee kuitenkin sanoa, tosin pahoittelua äänessä: ”Ai jaa. Kyllä sieltä muut on saanu ihan hyvin.”

”Ai jaa. Kyllä sieltä muut on saanu ihan hyvin.”

Onko? Niin tietenkin on. Aina on joku Jaakko, joka kaivaa sen kalan vaikka kiven alta. Mutta ne olikin ollut eri päässä saarta kun me. Kun tiesivät ketaleet missä kalat ovat.

Se on nimittäin melko oleellinen tieto se.

Kalaa ei voi saada, jos sitä ei ole

Lohta saadakseen on lähtökohtaisesti hyvä kalastaa lohipitoisessa vesistössä, sanoi nyt jo edesmennyt suomalaisen perhokalastuksen suuri mies Lauri Syrjänen. Samaa periaatetta on hyvä pyrkiä noudattamaan aina, mutta kun kalastaa Itämeren kokoisessa altaassa meritaimenta, edessä on muitakin haasteita. Kuten missä päin allasta kalat mahtavat uiskennella.

Antti halshukk
Gotlanti. 800 kilometriä rantaa haravoitavana.

Kalojen paikallistaminen on onnistuneen kalareissun perusedellytys. Pitää kävellä, autoilla tai veneillä pitkin kalapaikkoja ja etsiä kaloja. Muilta kalamiehiltä kannattaa yrittää kysellä havaintoja. Ja myös uskoa kokeneempien näkemyksiä.

Aikanaan menimme ovelina kysymään Tenolla Välimäen baarissa siestaa pitävältä konkarilta, mihin tällaisella kelillä kannattaisi mennä: vesi on matalalla, aurinko porottaa ja kaloja ei näy missään.

”Nukkumaan”, kuului vastaus.

Emme tietenkään uskoneet, vaan väsytimme itsemme tyhjänpyynnissä päivällä ja nukuimme yöllä, kun kalat taas liikkuivat.

Mutta loppujen lopuksihan saalilla ei ole väliä, vaan hyvällä seuralla ja luontokokemuksilla.

Eikö niin?

Ei.

Kalamies pettyy aina kun pyytää tyhjän, vaikka kalastaisikin Catch & Release -periaatteella.

Totuus Juhani Ahosta

Uskoiko Juhani Ahokaan itse siihen, mitä ylevänä hetkenään kirjoitti: ”Ei sen väliä  saanko vai olenko saamatta.”

Minä uskon, että hänen todellinen luonteensa elää lauseessa: ”Se hetki, jolloin suuri kala on juuri tarttunut, mutta ei ole ehtinyt vielä ilmaista itseään muulla kuin sillä painolla, minkä hänestä tuntee vapansa kärjessä, on kalamiehen kaikkien huumaavimpia.”

Yksikään kalamies ei palaa koskelle tai merelle pelkästään heittelemisen ilosta. Havainnot harvinaisista linnuista ja luonnon ilmiöistä ovat plussaa. Hyvä seura pitää huumoria yllä pidempään kuin huono.  Mutta kaiken toiminnan tarkoitus on saada kala iskemään, ja jos sitä ei tapahdu viikon aikana, mieliala on melko matalalla.

Joka muuta väittää valehtelee. Ja kunnon kalamies valehtelee vain saatuja saaliita suuremmiksi.

Mikon pikkukala gotlannissa
Kahden kilon siika.

Pääkuvasta kiitos Kimmo Korhoselle, joka menetettyään uskon kalojen ottihaluihin, keskittyi valokuvaamiseen. Kuvattu Lakselvin ykkösalueella salaisella lohipoolilla.

Kalaravintola kalamiehen makuun Visbyssä

 

IMG_4361Kyllä ne ruotsalaiset osaa, mutta helppoahan se on, kun on kaikkea omasta takaa. Niin kuin keskiaikaisia kaupunkimiljöitä, kaikenlaisia tuoreita kaloja kahdessa eri suolaisessa meressä ja päälle sopivasti kansanluonteessa luovuutta sekä tyylitajua. Näistä aineksista rakentuu muun muassa Visbyn vanhassa kaupungissa sijaitsevan kerrassaan mainion kalaravintolan konsepti.  Stortorget ykkösessä sijaitseva Bakfickan on sisustettu rennon huolimattomasti, mutta samalla harkiten. Monessa muussa paikassa olisi helposti lipsahtanut kitschin puolelle sekoittaa vanhat pinnatuolit, puutarhapöydät, ICA:n retrokylmäkalusteet ja pienesineet useammalta vuosikymmeneltä ahtaaseen ravintolasaliin. Ja lisäksi vielä koristella kattolamppu 1950-luvun lätkäpelin peltiukoilla. Mutta niin vaan toimii.

IMG_4355

Itse kylmätiskissä on sitten tarjolla merirapuja, ostereita, piikkikampelaa, turskaa, silakkaa – mitä nyt merestä on hiljattain noussut. Ja ne tarjotaan niin hyvin tehtynä, että meinaa tulla tippa silmään. Hiillostetut kampasimpukat chilimarinoitujen veriappelsiinilohkojen kanssa sekä piikkikampela sinisimpukkaliemessä uunissa haudutetun turnipsin kera vievät kielen menneessään. Eivätkä kaverin silakkapihvitkään näytä potkivan vastaan. Avattuja viinipulloja on kylmätiskissä kunnioitettava määrä ja päälle valikoima hyviä akvaviitteja.

IMG_4353IMG_4360

Voin visioida helposti itseni eläkeläiseksi Visbyhyn naapuripöydässä istuvan vanhan merikarhun paikalle, joka naama hieman punakkana pistelee Skagenrööraa poskeensa ja hörppää OP Anderssonin akvaviitista paukut päälle. Täällä tuntuu olevan sopivan leppoisa elämänmeno. Ja 800 kilometriä meritaimenrantaa kalastettavaksi päälle. Eikä rantaviivalla yhtään rantaruotsalaisen mökkiä rajoittamassa kalastusta.

 

Bakfickan. Stortorget 1. Loistava päätös kalattomalle kalareissulle. Ja ihan varmaan jokaisen lomareissulle.  bakfickanvisby.se

 

Kun asiat sujuvat

Jokaisen miehen elämässä tulee aika ajoin vastaan hetki, jolloin asiat sujuvat. Tätä ei pidä sekoittaa ”Kun asiat tuntuvat sujuvan”-hetkeen. Sitä edeltää yleensä rivakka ja runsaahko alkoholijuominen nauttiminen, jonka seurauksena velat muuttuvat saataviksi ja ympärillä olevat naiset alkavat näyttää poikkeuksellisen kauniilta sekä seurastasi kiinnostuneilta.

Tarkoitan hetkeä, jolloin tekemisissäsi kaikki ulkoiset olosuhteet loksahtavat siinä määrin kohdalleen, että asiat sujuvat kuin itsestään.

Otetaan esimerkiksi laskettelu. Olet Alpeilla. Aamupäivällä niin jäinen ja koppurainen rinne, jossa olet kompuroinut henkesi edestä, pehmenee auringossa ja siihen sulaa kevyt sohjoinen pinta, jonka päällä surfailet menemään. Käännökset sujuvat kuin itsestään. Hiihtämisesi näyttää taatusti hyvältä yllä kulkevaan kabiiniin asti, jossa itävaltalaiset paronittaret huokailevat menoasi ihastuksissaan. Tulee euforinen olo. Tämähän on helppoa. Minähän olen oikeastaan aina osannut tämän homman. On vaan yleensä niin paskat kelit.

Kunnes aurinko pikkuhiljaa pehmentää rinnettä edelleen ja pinta muuttuu raskaiksi sohjoisiksi kumpareiksi, joista on yhä vaikeampi löytää kohtaa, jossa kääntyä ja sukset tuppaavat tarttumaan joka käännöksessä kiinni. Kunnes viimeisessä käännöksessä ennen hissiasemaa niin käykin. Suksen kantti haukkaa sohjoon ja kaadut naamallesi. Niinköhän sitä on tullut herralla otettua yksi muki liikaa rinneravintolassa, tuumaa paikalle pysähtyvä nuori nainen mielessään ja ojentaa sinulle kaatuessasi pudottamasi sauvan.

 

Tai entäpä lohenkalastus? Kalastat hienoa lohipoolia päivästä toiseen, mutta kala ei pure. Vesi on liian korkealla sateen jälkeen. Se on värjäytynyt ruskeaksi kuin maitokahvi. Lohi ei näe perhoasi, vaikka heittelet tarkkaan pääpuolelle. Lisäksi joessa seilaa tulvaveden kuljettamaa roskaa oksista uppotukkeihin. Heittokaan ei oikein kulje, kun pitää käyttää synkintä upposiimaa. Vaihdat perhoa epätoivoisesti ja käyt koko askisi sisällön läpi. Tai useamman.

Kunnes sitten yhtäkkiä vesi alkaa laskea, sen väri kirkastuu, sää muuttuu puolipilviseksi ja pilvien lomasta alkaa paistaa aurinko. Vallitsee maaginen lohivalo. Ja lohet nousevat pooliin. Vedenlasku on saanut liikkeelle kunnon nousuparven ja kalaa näkyy hyppivän ilmassa. Heität nyt jo helpolla pintasiimalla. Tuuli on kevyttä ja puhaltaa oikeasta suunnasta pitkin jokiuomaa, joten heittäminen on helppoa.

Sitten kala on kiinni. Et edes muista mihin perhoon se otti. Eikä sillä ole edes väliä, sillä nouseva lohihan ottaa vaikka Opelin ovenkahvaan.

Screenshot 2016-04-13 20.47.01
Asiat sujuvat -hetki.

Mutta sinä et ajattele niin. Ajattelet, että hallitset homman täydellisesti. Olet tehnyt taktisesti oikeita valintoja, olet kahlannut hallitusti juuri oikeaan heittopaikkaan ja tarjoilet perhosi juuri oikein uitettuna, oikeassa kulmassa, siimassa ei ole liikaa pussia ja perhosi pyörähtää houkuttelevasti kuin kapakkatanssija lohen kuonon edessä. Ihmekös tuo siis, että kala on kiinni.

Väsyttelet kalan nopeasti. Se ei irtoa viime metreillä, peruke ei mene poikki, kala ei karkaa käsistä kuvattaessa. Sinä se osaat!

Tällaisella hetkellä mies tuntee itsensä sellaiseksi, kuin luoja on miehen tarkoittanut. Kaikkivoivaksi osaajaksi ja tilanteen herraksi.

Koska olosuhteet kuitenkin muuttuvat yhtä vääjäämättömästi kuin kaksi eri suuntaan kulkevaa painavaa kappaletta erkanee toisistaan, tuo lyhyt hetki on syytä käyttää täysimääräisesti hyödykseen: jättää sikseen kaikki muu ja sytyttää sikari voiton merkiksi.

Sillä aivan pian vesi taas laskee, lohet jatkavat matkaansa ja tuuli kääntyy epäsuotuisaksi ja saat irrottaa 2/0-klassista lohiperhoa korvalehdestäsi.

Nauti sitä ennen ainakin yksi konjakki ja ennen kaikkea tunteesta – kun asiat sujuvat.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Asiat eivät tunnu sujuvan -hetki.