Kummallinen koronakesä – alun pettymykset vaihtuvat parhaaksi kalastuskaudeksi koskaan.

Kesäkuun alussa näytti vielä siltä, että kausi menee kukkapenkkiä kitkiessä koti-Suomessa. Mutta siitä tulikin kaikkien aikojen kalastuskesä.

Kummallinen kalastuskesä. Monessa mielessä sellainen oli tämä koronan ryydittämä kausi 2020. Kevään edetessä alkukesäksi sai seurata tuskanhiki otsassa, miten reissu reissun päälle peruuntui matkustuskaranteenien vuoksi. Aluksi kalenteristani hävisi toukokuulta Norjan Lyngeniin buukattu meritaimenmatka. Sitten kesäkuun alun Orklan reissu Aunanille. Sitten Ruotsin Saxnäsiin suunniteltu taimenreissu. Sitten Vefsnalle kaavailtu lohireissu ja lopuksi Stjördal-joen matka. (Aika monta reissua oli miehellä kalenterissa voi joku sanoa tässä vaiheessa. Joskus on. Etenkin kun on päättänyt pitää työpaikan vaihdon yhteydessä sapattia.)

Tässä kohtiin elettiin kesäkuun alkua ja elo oli vahvasti pilvessä. Kunnes pilveen tuli rako. Norja ilmoitti, että suomalaiset voisivat matkustaa Norjaan heinäkuun alusta.

Mutta eivät esimerkiksi ruotsalaiset, englantilaiset ja monet monet muut, jotka ovat vakiokävijöitä Norjan lohijoilla.

Toisten epäonni oli meidän suomalaisten onni.  

Alkoi siis vimmattu uudelleen buukkaus. Huomasin, että yhtäkkiä oli mahdollisuus mennä melkeinpä mihin tahansa. Paikoille, joihin joutuu normaalisti jonottamaan vuosikausia paikkaa. Eikä pääse siltikään.

Ensimmäiseksi varasin reissun Orklalle Aunan lodgeen, jossa paikan omistaja Vegard  Heggem isännöi viimeistä kauttaan. (Ensi vuonna paikka toimii uuden vetäjän johdossa Grindal Lodgen nimellä). Samalla reissulla päätin pysähtyä kalastamaan muutamaksi päiväksi Glommalle harjusta ja taimenta.

Glomma auringon-laskun aikaan Koppangis-sa.

Saxnäs sai siirtyä suosiolla ensi kesään, koska Ruotsin koronavenkoilusta ei ottanut selvää susikaan. Samoin viikon 30 Stjördalin reissu oli jo siirretty seuraavaan kesään, joten sen tilalle piti keksiä jotakin. Vierailu norjalaisella Lakseelver-sivustolla listasi kymmenittäin mahdollisuuksia. Jopa himoitulle Årøyelvalle olisi päässyt, mutta sitä lompakko ei kestänyt. Sen sijaan Vefsnan Laksforsenin lohilordien talo oli vapaana, koska ruotsalaiset olivat joutuneet perumaan varauksensa. Loppukesään rakensin vielä pidemmän kolmen viikon sapattiturneen pitkin poikin Norjaa.

Ei huonoa ottaen huomioon, että kesän alusssa näytti vielä siltä, että kausi menee kukkapenkkiä kitkiessä koti-Suomessa.

Maailmanlopun sääilmiöt

Toinen onni onnettomuudessa oli se, että alkukesän reissut siirtyivät koronan vuoksi. Kesäkuussa ei nimittäin suurimmalla osalla Norjan jokia olisi voinut edes kalastaa. Talven lumisateet olivat niin valtavat, että joet olivat tulvassa monin paikoin juhannukseen asti. Eikä missä tahansa tulvassa, vaan sellaisessa, joka laittoi paikat ihan uuteen uskoon. Esimerkiksi Lakselvilla ja Altalla joki on hakenut monin paikoin ihan uudet uomat ja moni entisen huippukalapaikan omistaja joutui ihmettelemään ottikuoppansa täyttäneitä kiviröykkiötä.

Tulvan vuoksi lohen päänousukin tuli myöhässä ja heinä-elokuusta tuli aivan erinomaista kalastusaikaa myös isoille nousukaloille.

Ennätyslohi Aunanilta

Kalastin neljä päivää Aunanilla heinäkuun puolivälissä. Oslosta Orkalle ajellessa pysähdyin Glommalle. Leirintäalueella huomasin olevani ainoa ulkomaalainen norjalaisturistien joukossa. Glomma on normaalisti keskieurooppalaisten kalamiesten kansoittama, mutta nyt sain onkia ihan rauhassa. Tästä voitte lukea enemmän Pohjolan Perhokalastajan numerossa 4/2020 olevasta jutusta. Lyhyesti summattuna kalastus kylmässä joessa, jossa vesi oli korkealla, oli lievästi sanottuna haastavaa, mutta ehdottomasti pysähdyksen väärti.

Aunan lodgen vieraat tulevat myös pääasiassa ulkomailta. Normaalisti rotaatiossa on 12 kalamiestä. Nyt meitä oli neljä. Yksi tanskalainen ja kaksi norjalaista. Kun porukka on jaettu rotaatiossa kolmeen ryhmään, huomasin muodostavani yhden ryhmistä yksinäni. Tällaisesta on tietysti se etu, että pääsee korkkaamaan uusia pooleja aina ensimmäisenä. Kun lisäksi joessa oli runsaasti kalaa, oli oikeastaan vain ajan kysymys koska alkaa kolista. Kalat olivat kuitenkin ihmeen varovaisella otilla. Alun muutaman karkuutuksen jälkeen sain vihdoin neljäkiloisen kalan pysymään rantaan asti ja pystyin suhtautumaan jatkoon rauhallisemmin.

Apinan pudottua harteilta oppaani Piet Behrend ajoi minut alueen ylimmälle poolille, jossa ei ollut siihen mennessä kalastanut vielä kukaan koko kesänä.  

Skjelsenghølen, nimi jonka lausumista en tule ikinä oppimaan, on lyhyt ja kaunis pätkä, jonka keskellä on takuuvarma ison kalan asentopaikka. Heitin poolin läpi täynnä itseluottamusta. Kummallista, miten yhden kalan saatuaan usko seuraavaan tärppiin on vahva. Mutta sitä ei tullut. Poolin lopussa katsoin kelloani. Vielä olisi viisi minuuttia aikaa, ennen kuin seuraava ryhmä olisi vuorossa rotaatiossa. ”Kokeile vielä kerran”, kehotti Piet. Ja minä kokeilin. Heitin nyt loivemmassa kulmassa kohti virran reunaa. Liekö perho siksi laskeutunut hieman syvemmälle vai olinko vain onnistunut herättämään päivystävän lohen edellisellä laskulla, mutta nyt otti tuli ja kunnolla. Seitsemän kiloinen uroslohi veteli aikansa pitkin poikin poolia ja päätyi lopulta haaviin.

Sörssen-söölin seiska.

Kaksi lohta kahden tunnin sisään. Tällaisesta olisi jo ollut neljän päivän reissu kuitattuna saalismäärien suhteen, mutta päätin vielä illalla kokeilla, josko sama Red Francis antaisi kolmannenkin lohen. Virittelin huumorimielessä videokameran Igd-poolin rantaan ja lähdin touhuamaan yksinään. Samalla perholla.  Koska kalan paikka oli tiedossa, askelmerkit olivat selvät. Ystäväni kysyi jälkeen päin videoni nähtyään, kalastanko aina tuolla lailla vahvassa etukenossa hypnoottisesti jokeen tuijottaen? En todellakaan, mutta tällä kertaa tiesin muutaman neliömetrin tarkkuudella alueen, jossa kala on. Siksi olin, no, hieman ylilatautunut. Video rullasi rannalla ja minä lähenin kalaa. Joka päätti iskeä. Ensimmäinen reaktioni oli täydellinen hämmästys, eihän näin voi käydä. Toinen reaktioni oli pienimuotoinen paniikki, sillä tajusin saman tien piteleväni ennätyskalaani ja olin yksin kosken niskalla. Jälkeen päin videoita katsellessani hämmästelin itsekin kuinka määrätietoiselta ja rauhalliselta toimintani vaikutti. Ei edes yhtään tyhmää ”Voi vit… mitä helv…älä prk mee sinne”-huutelua päässyt suustani. Rannalla mittasin kalan tärisevin käsin 111 cm pitkäksi, taulukon mukaan painoa tuollaisella on 13,5 kg.

Kolmas kerta sanoo isosti: 13,5 kg / 111 cm. Kuvakaap-apaus videosta.

Tämä jos mikä oli koronakesän lahja minulle. Jos tätä poolia olisi hakattu normirotaatiossa tauotta, kala olisi todennäköisesti jäänyt nousematta.

Onko raja auki?

Kesän ns. pääreissu suuntautui monen säädön kautta Vefsnalle. Alkuun tarkoituksemme oli kalastaa viikko Ruotsin puolen Tornionjokea Kengis Brukissa. Sen suunnitelman sotki Kiirunassa puhjennut koronaepidemia. Piti löytää uusi kohde. Lentoliput oli jo ostettuna Ouluun. Ryhdyimme siis mittailemaan mihin Oulusta voisi ajaa päivässä. Seurasin päivittäin matkailurajoituksia. Raja Norjaan oli yhä auki, joten vaihtoehtoja riitti Lakselvasta Målselvaan. Sitten Visit Norway sivuston ilmoitus ratkaisi kohteemme: Ruotsin läpi ajo on sallittua, kunhan ei yövy matkalla. Posotimme Haaparannasta rajan yli ja ajoimme käytännöllisesti katsoen ikkunat kiinni Norjaan asti. Rajan ylitys tapahtui Tjärnabyn hiihtokeskuksen jälkeen. Norjalainen rajamies tutki passit ja toivotti meidät suomalaiset tervetulleeksi.

Tauko paikalla korona-tyyliin.

Vefsna on monelle suomalaiselle tuntematon paikka. Vuosikymmeniä lohiloisen vuoksi kiinni ollut joki on elpymässä uuteen nousuun. Vefsna on yksi Norjan isoimmista joista ja tarjoaa mahtavat puitteet kalastukselle. Kalastus ei ole välttämättä helpoimmasta päästä ja vaatii jonkin verran tetsaamista kalapaikoille. En suosittele huonopolvisille. Samoin valjastamattoman joen vedenkorkeus voi vaihdella päivässä jopa metrin. Vastineeksi saa sitten hienoja kaloja tai ainakin upeita maisemia ja jylhää luontoa. Vefsnasta kiinnostuneet voivat lukea lisää joesta jutustani Pohjolan Perhokalastajan numerosta 4/2019.

Jottei tämä blogikirjoitus paisu pituudeltaan yli äyräiden, tiivistän Vefsnan reissun kahteen sanaan: erittäin onnistunut. Alkukesän lumisateiden jäljiltä Vefsna laski normaaliin veden korkeuteen vasta heinäkuun lopussa, ensimmäiset lohet kalastusalueeltamme Laksforsenilta, joka sijaitsi joen yläosissa, oli saatu vasta kaksi viikkoa aikaisemmin. Meidän viikkomme aikana tuli ensimmäinen suuri ison lohen nousu. Joka on tällaiseen joskus osunut, tietää mistä puhun.

Onni osua kunnon lohennou-suun on harvinaista herkkua. Ilmankos on helppo hymyillä.

Korona hellittää hetkeksi

Elokuussa korona hiipui hetkeksi. Norjaankin alkoi ilmestyä enemmän ulkomaalaisia kalastajia, jotka olivat kytänneet koko kesän rajan aukeamista. Silti ei voi sanoa, että missään vaiheessa olisi ollut varsinaista ruuhkaa. Korona tai ei, moni joutuu palaamaan elokuussa töihin. Elo-syyskuun vaihteessa ajelin pitkin poikin Norjaa noin 3000 kilometriä ja kävin kuudella eri lohijoella. Varsinaisen ruuhkan koin vasta Lakselvalla, jonka meritaimenviikot syyskuun alussa ovat muodostuneet jo kaikkien tuntemaksi bonusmahdollisuudeksi jatkaa kalastuskautta. Vieläpä lohilupia edullisempaan hintaan. Tähän on kuulemma tosin suunnitteilla muutosta, sillä koska Lakselv on ns. myöhäisen nousun joki, siellä harkitaan virallisen lohikauden pidentämistä syyskuun puoliväliin. Se tarkoittaa myös suolaisempia lupahintoja, jotka ovat muutenkin kohonneet tarpeettoman korkealle.

Kesän parhaat sushit nautittiin Vefsnalla.

Tänä vuonna Lakselvilla oli vesi syyskuun alussa melko vähissä eikä odotettuja sateitakaan tullut. Meritaimenta joessa oli mukavasti. Ensi kertaa joella oleva kaverini onnistui saamaan yhden kauden isoimmista – ellei isoimman – mertsareista. Kala oli 92 cm pitkä. Toki lohiakin osui siiman päähän, vaikka sukeltamalla tehdyssä laskennassa niitä oli ollut noin kolmasosa normaalista.
Oman reissuni kruunasi yhden käden kepillä väsytelty ja vapautettu (katso video) 13-kiloinen.

13-kiloinen kojamo, joka ei pitänyt Undertakerista poolissaan.

Seuraava kesä on uusi arvoitus

Koronakesä oli minulle paras kalastuskesä koskaan. Toki olin paljon kalassakin, mutta silti kaksi yli 13-kiloista lohta kaudessa on harvinaista herkkua.

Tätä kirjoittaessa ensi kauden buukkaus on taas käynnistynyt. Pohjalla on pari tältä vuodelta siirtynyttä – ja mikä mukavinta –  jo maksettua matkaa. Loppuja kohteita pohditaan kuumeisesti. Kaiken päällä tietysti leijuu edelleen koronan uhka. Viruksen kehveli, kun tuntuu muuttavan muotoaan ja iskevän uudestaan ja uudestaan. Aika näyttää onko ensi kesän alussa sama ralli ja ruljanssi taas edessä.

Toivotaan, että tämän kauden vähemmällä kalastuspaineella olisi ollut lohikantoja vahvistava vaikutus. Sen tosin näemme vasta kolmen vuoden päästä. Siihen mennessä korona ainakin on ohi. Eikö kaikki kalamiehet sovita niin?

Suositeltu

Hat trick day at Orkla – 13,5 kg salmon

En tiedä miten Strömsössä on viime aikoina mennyt, mutta minulla meni taatusti paremmin viime lauantaina. Sain kolme lohta, joista isoin oli vielä ennätyskalani 111 cm / 13,5 kg. Kaikki vielä samalla perholla. Ja  kaiken päälle ison kalan tartutus päätyi videolle, koska ajattelin tehdä ihan vaan läpällä vähän materiaalia blogiin.  

 

Paikka Aunan Lodge, tarkempi sijainti Grindal ja joki on siis Orkla. Alun perin reissu oli suunniteltu perinteiseksi kauden avaukseksi kesäkuun alkuun, mutta tänä vuonna korona meni ja peruutti reissun. Voi kai sanoa, että hyvä niin, sillä poikkeuksellisen runsas lumentulo teki alkukauden kalastuksesta aivan mahdotonta suurimmassa osassa Norjan joista. Vettä oli paljon, mutta kalaa ei yhtään.

Saimme koronan vuoksi rahat takaisin ja ryhdyimme porukassa pohtimaan muita suunnitelmia. Sitten sattuma teki minusta lomalaisen muun perheen ollessa töissä ja päädyinkin buukkaamaan itseni Aunaniin uudelleen heinäkuun 8. -12.  Lähdin matkaan yksin itseni kanssa.

Alku Aunanilla

Reissun ajoitus osui täydellisesti. Vesi oli laskussa ja alkoi olla lähes ihanteellinen kalastukselle. Aunanilta oli raportoitu ennen tuloani 34 lohta 17 päivän ajalta. Hyvä määrä noin viiden kilometrin alueelle.

Odotukset kohtuullisen korkealla saavun sateen keskellä paikalle todetakseni, että luvassa on kuitenkin synkillä siimoilla roimimista. Vesi on edelleen korkealla.

1ce9a42c-41ee-4c29-8662-f6a70b99ad7e

Alku sujuu hiljaisissa merkeissä. Toisen päivän iltana saan vihdoin kalan kiinni oppaani Erik Lierin ystävällisesti minulle ojentamaan Red Francikseen. Saan kammettua noin neljän kilon kalan lähelle rantaa, kun huomamme että haavi ei ole siellä missä sen pitäisi olla. Itse asiassa haavia ei ole. Ja niinhän se kala irtoaa rantakiville. Lasketaanko kala saaduksi, jos opas on koskenut sitä?

 

 

Hat Trick Day – kala 1

 

Usko punaiseen Francikseen on nyt kuitenkin kova. Ja kun vesi on laskenut yössä 30 cm, ajattelen että Francis alkaa jo ärsyttää asentokalojakin. Vaihdan kuitenkin aiemman koukkuperhon putkeen, johon saan kiinnitettyä paremman koukun. Monet valmiisiin ns. kultakoukkuihin sidotut Francikset ovat täysin mahdottomia teroittaa kunnolla parin laskun ja kiven raapaisun jälkeen.

Kävelen aluksi ylimmälle poolille, Fronaan, parikymmentä minuuttia. On täydellinen lohivalo. Aurinko paistaa sateen läpi. Lähden heittelemään poolia läpi ja aivan poolin lopusta, paikasta, josta kaverini Teemu Suvanto tartutti edellisellä reissulla kalan, saan nyt lohen kiinni. Se vääntää todella vahvasti ja luulen sitä isommaksi, mutta rannassa mittaan pituutta 73 cm joka vastaa arviolta 4 kg painoa.  Rantautus onnistui ja aivan omin voimin. Kala on aivan kirkas ja ruokakalaksi se olisi aivan täydellinen. Mutta koska papitus muuttaa kortin punaiseksi ja kalastus on loppu siltä päivältä, tämä lohi saa uida eteenpäin.

salmon lohi
Reissu on pelastettu. Kala saatu.

 

Hat Trick Day – kala 2

 

Minä jatkan matkaa oppaani Piet Behrendin kanssa seuraavalle poolille, jonka nimi on Skjelsenhölen. Lyhyt pooli, jossa virta kiertää matalan särkän kallion vierestä ja muuttuu lopuksi aivan mahdottoman syväksi kahlata. Paikka on kyllä kalaisan näköinen. Heitän sen läpi ilman tulosta. Lopuksi seison kainaloita myöten vedessä ja heitän pitkälle poikkivirtaan, jossa siiman kärki tekee muutaman metrin mittaisen kelvollisen uiton.

Rämmin märkänä takaisin laavulle ja totean Pietille: ”Nobody home”. Piet katsoo kelloaan. Meillä on 10 minuuttia aikaa lupaa jäljellä poolilla.  ”There is certainly somebody home, try another run.”

IMG_2933

Päätän siis heittää yläosan uusiksi, joka on helppoa ja mukavaa roiskimista särkältä. Heitän nyt vähän jyrkemmässä kulmassa. Liekö se syy, että perho laskeutuu aavistuksen syvemmälle, mutta äkkiä tärähtää ja oikein mallikkaasti. Siimaa viedään siihen malliin, että Piet huutaa kiristämään jarrua. Jarru on mielestäni jo aika kireällä, mutta väännän sitä edelleen. Vastassa tuntuu olevan voimakas kala ja voimakkaassa virrassa. Tilanne pysyy kuitenkin hallinnassa. Tällä kertaa meillä on haavikin. Kala ui särkän taakse muodostuneeseen lampareeseen, lähes seisovaan veteen. Piet käy pelottelemassa lohen takaisin virtaan, jossa kalaa on paljon helpompi hallita. Seisovassa vedessä se voi ryntäillä mihin tahansa.

Ja sitten: onnistunut haaviminen, hienoja kuvia ja yläläpsyt koronasta huolimatta. ”Mikä päivä!”, sanon. Kaksi kalaa kolmeen tuntiin. Reissu on pelastettu jo yli odotusten, koska toinen kala oli vieläpä lohiluokkaa: 90 cm ja 7,1 kg.

IMG_2941
Lohiluokan kala. Reissu onnistunut yli odotusten.

 

Hat Trick Day – kala 3

 

Palaamme lodgelle, jossa kaikki kalastajat nauttivat yhteisen illallisen aina klo 19. Meitä on paikalla koronan vuoksi vain viisi vierasta normaalin 12 sijaan. Kukaan muu ei ole onnistunut rantauttamaan kalaa, joten olen illan sankari. Kuulen että yhdellä kalastajista oli ollut Igd-poolilla valtaisa tärppi, mutta kala irronnut hetken kelaamisen jälkeen.

On viimeinen ilta ja rotaatiossa minulla on vuorossa juuri tuo Igd-pooli heti illallisen jälkeen. Heitän mestarikalastajapäiväni suomalla arvovallalla ja varmuudella: ”Minun täytyy varmaan käydä katsomassa, onko se kala vielä siellä. Jospa Red Francis toisi vielä kolmannen kalan…” Illallisseuruen hiljenee hyvänsuopaan hörinään heittoni päälle.

Päätän viettää hyvän päivän ja reissun päätteeksi hauskan ja rennon pari tuntisen kauniilla poolilla. Pakkaan mukaan videokameran ja jalustan, sillä haluan tehdä hieman huumorihenkistä videosisältöä blogiini. Heittoharjoituksia ja Lemmel-kaffen keittoa nokipannulla.

Asettelen jalustan rantaan ja mietin useampaan kertaan, miten kuvakulman rajaan, jotta jos kala tarttuu, niin saan tallennettua väsytyksen mahdollisimman hyvin.  Olen edellisenä päivänä katsonut poolin kahlausreitin tarkkaan ja merkkinä toimivat kivet näkyvät kirkkaassa vedessä hyvin. Ison kalan asentopaikka on hyvin tiedossa. Sitten vain leijuttelemaan punaista Francista sen kuonon eteen ja katsomaan kumman hermo kestää, minun vai kalan.

Teen noin kymmenen heittoa. Sydän hakkaa. Tilanne on oikeasti jännittävä. En tiedä miksi. Johan tässä on tänään saatu kaksi kalaa. Enkä minä tiedä onko virran reunassa titti vai monsteri. Tai mitään.

Mutta sitten siima kiristyy. Noin vaan. Ja sitten mennään. Ja välillä tullaan. Pidän siimaa kireällä ja vapaa ylhäällä. Nyt ollaan kosken niskalla ja jos kala menee siitä alas, kusessa ollaan. Siis minä. Ei se.

Yhtäkkiä kelan jarru pettää. Pohjasiimaa rämpsähtää rullalle mytty, joka menee solmuun. Kelaan sen nopeasti sisään ja lyön jarrua kireämmälle sillä enää eli ole varaa antaa periksi. En ole vielä nähnyt kuinka iso kala on, mutta tunnen sen lohiluokan kalaksi.

Kala pysyy onneksi poolissa ja saan sen pikkuhiljaa hinattua rantaa kohti. Katselen taakse päin mihin kohti sen saisin uitettua ja alan kääntää sitä vavalla. Kalan koko alkaa paljastua ja hiki nousee otsalle. Tätä ei ole varaa mokata. Lopulta saan kalan kyljelleen matalaan, tartun kaksin käsin sitä pyrstöstä ja käännän sen selälleen. Kala rauhoittuu. Otan pari kuvaa vapisevin käsin. Kala läiskäyttää valtavalla pyrstöllään vettä naamalleni. Sitä tilanne ei huvita yhtään. Kaivan mitan taskusta. Näen että kala on iso, mutta silti mitan lukema 111 cm tuntuu huikealta. Tajuan samalla pitäväni ennätyskalaani käsissäni. Irroitan hieman vääntyneen kolmihaaran kojamon koukkuleuasta ja hinaan kalan takaisin kameran eteen, jossa nostan sen nopeasti poseerauskuvaan. Sitten siirrän kalan elpymään virtaavaan veteen. Lohikin on ryntäillyt itsensä maitohapoille, mutta tokenee pikkuhiljaa. Onneksi vesi on kylmää ja kala tikissä.

IMG_4927

Kala ui tiehensä. Minä siirryn jeesustelemaan kameralle tuntojani. Käsittämätön päivä. Mutta juuri tämä tekee lohenkalastuksesta niin kiehtovaa. Monta päivää tyhjää heitettyäsi voit saada samana päivä elämäsi saaliin. Ne muut tyhjät päivät unohtuvat. Tämä ei ikinä.

 

SEE the video on youtube! 

Kun ihminen nukkuu, se ei saa kalaa

 

”Kun ihminen nukkuu, sille ei tapahdu mitään. Mutta kun se ei nuku, se voi saada vaikka kalan.” Sanoi Nykäsen Matti. Ja sanoi kaverini, kun oli saanut kalan puolen tunnin kalastuksen jälkeen. Mieli virkeänä ja kroppa täynnä energiaa.

 

Ja oikeassahan se Matti oli, ei kalaa saada sängynpohjalta. Mutta kun kalansaanti käy vaikeaksi, työpäivät pidemmiksi ja yöunet lyhyemmiksi, kannattaisi ehkä silläkin riskillä, että ihmiselle ei tapahdu mitään, harkita nukkumista. Nimittäin väsyneenä kalastaminen ei ole kovin tehokasta. Se muuttuu monotoniseksi hakkaamiseksi, jossa edelleen ihminen voi saada kalan, mutta enenevissä määrin vain tuurilla.

Puhun toki vain omasta puolestani ja 55-vuotias jaksaa ilman unta vähemmän kuin 25-vuotias. Vaikka muuten hyvässä kunnossa olisikin.

Oma kauden avausreissumme alkoi alussa kuvatulla onnistumisella, kympin lohella.  Alku näytti loistavalta, ellei suorastaan mahtavalta. ”Alla får”, niin kuin Hammerfestin lauantai-illassa tavataan sanoa. Siimaa veteen vaan.

Vaan kun ei kuitenkaan.  Mitä lienee taas lohen jumalien päässä liikkunut, mutta kaloilla pysyi kolme päivää perätysten suu kiinni, vaikka kaikki oli kohdallaan veden korkeudesta ilmanpaineeseen.  Varovaisia vetoja, joku tulisempi tukistus perhoon, mutta ei yhtään tartutusta.

Kun kaksi lupaa kolmesta on kalastettu, ihmistä alkaa jo hermostuttaa, tauot vähenevät ja kalastustunnit lisääntyvät. Iske, iske, iske.

Ehkä ihmisen pitäisi tehdä juuri toisin päin. Mennä nukkumaan.

IMG_1235
Gone sleeping.

Saako jälkiviisas kalaa?

Kun paluumatkalla mietin viimeistä kalastuspäivääni pienten päiväunien jälkeen, tuli mieleen aika monta asiaa, jotka olisi voinut tehdä toisin. Jos olisi tullut mieleen joella. Mutta ei tullut, kun väsytti.

Olisin voinut vaihtaa siimaa synkempään tai kelluvaan. Olisin voinut kokeilla ihan pientä perhoa, joka olisi vaatinut uuden, ohuemman perukkeen rakentamisen. Mutta ei tullut mieleen ja jos olisi, en tiedä olisinko jaksanut. Sen sijaan vedin ringissä samalla tyylillä pää tyhjää täynnä, perhon väriä sentään välillä vaihtaen.

Se, että vääntäytyy jokivarteen ja jotostelee kalapaikoille, jossa tekee yhden tai kaksi laskua vain huomatakseen ettei heitto maistu, on ihan turhaa ja  vie vähimmilläänkin pari tuntia, jos ei asu jokirannassa. Sen ajan enemmän nukkumalla seuraavan päivän kalastus olisi paljon energisempää. Ainakin itse olen huomannut, että kun väsy iskee, fiilis muuttuu. Ei jotenkin huvita. Mutta silti ihminen psyykkaa itsensä liikkeelle: jos se reissun ainoa kala iskisi juuri nyt.  Kun olisin nukkumassa.

Tämä on kenties hienoin torkkupaikka mitä olen joen rannassa tavannut. Orklan Pollen-poolin vierasmaja.

 

Toki jos kaloja näkyy kannattaa yrittää, mutta jos joki on vaitonainen ja aurinko painunut vuorten taa aikoja sitten, odotukset ovat heikommat. Ainakin oman kolme vuosikymmentä kestäneen lohiurani aikana kalastus on hiljentynyt auringon laskettua.

Moni perustelee yökalastusta, sillä että kalat eivät ole niin arkoja, kun on vähän hämärämpää. Saattaa pitää sekin paikkansa, etenkin kun ollaan Finnmarkissa keskellä kesää. Mutta ihan yhtä hyvin olen saanut kaloja keskellä kirkasta päivää ja hellettä. Kun osuu nousukalaparveen, lohi voi ottaa milloin tahansa. Muina aikoina vieläkin oleellisempaa mielestäni on päästä kalastamaan paikka, joka on saanut rauhoittua. Todennäköisin aika löytää pooli koskemattomana on aamuviideltä. Sitkeimmät iltavuorolaiset ovat luovuttaneet kolmen neljän aikaan ja moni muu könyää rantaan vasta kahdeksan yhdeksän aikaan aamukahvit rauhassa nautittuaan.

IMG_6264
Kun huoneen ovessa on tällainen teksti, näkee unia isoista kaloista.

Notes to myself: kun järki on jäässä

Taas siis tiedetään, mikä olisi järkevää. Suunnitelman toteutuminen on toinen juttu. Vaatii kovaa luonnetta vetää peittoa korville, kun muu porukka painuu joelle illan hämärtyessä.

Tein kuitenkin itselleni muistilapun, jonka aion laminoida ja kiinnittää hakasella kalastustakin taskuun.

Antti, kun alat väsyä: 1. Mene nukkumaan. Ota edes vartin torkut lepikossa. 2. Jos et mene: kokeile vaihtaa siimaa. 3. Kokeile vaihtaa ihan erilaiseen perhoon kuin muut. 4. Kokeile niin pientä perhoa, ettet ikinä usko sen pitävän isoa kalaa. 5.  Kokeile pinturia. 6. Vaihda uittotyyliä, korjaa, nyi, vemputa. 7. Kalasta joka heitto loppuun asti, kala ottaa usein ihan rannan tuntumasta. 8. Keitä hyvät kahvit ja istu hetkeksi katsomaan, mitä joella oikeasti tapahtuu. 9. Hoida energiatasot kuntoon. Kaiva Kvikk Lunjsi taskusta. 10. Kalasta sellaisia paikkoja, joita et ole jo kalastanut.  Niitäkin, joista kala ei ole kuulemma koskaan iskenyt. 11. Usko siihen mitä teet.

IMG_4834
Kalamies on ollut hereillä oikeaan aikaan.

Jos kaiken tämän jälkeen on sellainen olo, että ei tästä mitään tule, palaa kohtaan yksi.

 

Kadonnutta kalastusaikaa etsimässä

Täyttäessäni joku vuosi sitten 50, jouduin pakokauhun valtaan. En siksi, että pelkäsin vanhenemista, vaan siksi, että tajusin, kuinka rajallinen määrä kalastusvuorokausia minulla olisi jäljellä.  

 

Huomasin 50-vuotispäivieni tienoilla, että kulkeminen jokivarressa oli muuttunut hitaammaksi. Vaikka ihan tavallista polkua pisteli menemään, sai melkein juosta pysyäkseen nuorempien perässä, kivisestä ja juurakkoisesta polusta puhumattakaan. Polvet naksuivat ikävästi niin ylä- kuin alamäissä. Perhon sitominen pimenevässä illassa ei enää sujunut ilman lamppua, eikä pian enää ilman kaksiteholasejakaan. Joessa jalkaa piti alkaa asetella paljon huolellisemmin, eivätkä huolettomat loikat kiveltä toiselle enää olleet huolettomia. Tasapainoaisti ei ollut kuin ennen.

Johtopäätös oli selvä: jotain on pakko tehdä, sillä kalastusvuorokausia sellaisessa fyysisessä kunnossa, jossa kalastuksesta saa vielä kaiken irti, on jäljellä koko ajan vähemmän. Sellaisia päiviä, joissa uskaltaa kahlata vaikka Lakselvan Kovakoskeen on vielä vähemmän.

P1030405
Lakselvan Lompolo 90-luvun alussa. Kun opiskelijalla oli aikaa olla kaksi viikkoa kerrallaan kalassa.

Eroon lohipoikuudesta

Tuosta 50-vuotispäivästäni ja päätöksesta panna Plan B täytäntöön on nyt reilut neljä vuotta. Sen jälkeen on tapahtunut paljon, vieläpä pääasiassa positiivisia asioita.

Viisikymppiseksi mennessä en ollut onnistunut saamaan rannalle ensimmäistäkään kymmenen kiloista lohta, rannan tuntumaan kyllä. Olin karkuuttanut lähemmäs kymmenen lohiluokan kalaa, joista monet kävivät muutaman metrin päässä haavista ja niistä isoimmat todettiin porukalla lähemmäs 15-kiloisiksi, mutta aina tapahtui jotain. Yleisimmin vain koukku irtosi, koska väsytys oli kestänyt liian kauan tai kala ponkaisi pelästyksissään kivikkoon katkomaan siimat haavimiehen ilmestyttyä yllätyssyöksyllä näköpiiriin; jotain kalaa yritin hermostuksissani kiskoa rannalle väkisin ja liian aikaisin. Yhtä kaikki: lohipoikuus oli tallella ja se söi miestä. Aloin jo aivan vakavissani pelätä, että menen hautaan saamatta koskaan isoa lohta haaviin asti. Tiesin kyllä kuinka paljon onnistuminen on kiinni myös tuurista ja miten moni kalastuksen suhteen täysin tietämätön oli jo ensimmäisellä reissullaan onnistunut onkimaan kymppinsä. Tajuamatta, kuinka hyvä onni heitä oli potkaissut. (Noh, monille heistä on sen jälkeen valjennut lohenkalastuksen karumpi puoli…).

irti päässyt
Siima heiluu tyhjänä puolen tunnin väsyttelyn jälkeen. Lohi, jolla oli leipälapion kokoinen pyrstö kävi metrin päässä rannasta – ja irtosi. Se syö miestä kuin minkki.

Jotain oli tehtävä. Koska aikaa ei voinut pysäyttää, sitä oli saatava lisää. Ei tunteja vuorokauteen, vaan kalastusvuorokausia kalenteriin. Luovuin vähemmän tärkeistä menoista ja käytin enemmän aikaa kalastukseen.

Aloin käydä kalassa enemmän kuin minulla olisi siihen oikeasti ollut aikaa ja varaa, mutta jotenkin maailma ympärilläni mukautui muutokseen ja alkoi pitää sitä jopa hyvänä. Väittivät mielialani parantuneen.

P1030409
Empiiristen tutkimusten mukaan kalansaanti kohottaa mielialaa huomattavasti jopa useiden tuntien ajaksi. Tässä on päätynyt 86 cm virkeää Varzinan lohta kuvattavaksi taimenen kalastuksen lomassa.

 

Ruokahalu kasvaa

Aloin siis käydä enemmän kalassa. Jaksaakseni paremmin joella ja hidastaakseni fyysisen kuntoni rappeutumista aloitin armottoman kuntoilun. Viisi treeniä viikossa hyvässä ohjauksessa ja ruokavalio päälle. Paino tippui ja lihakset vahvistuivat. Selkä ei enää väsynyt entiseen malliin, tasapaino parani ja olo pitkän kalastuspäivän jälkeen ei ollut aivan hakattu.

Heilu jalka. Kuntoilun merkitys on kiistaton joella koheltaessa.

 

 

Jossain kohti luonto tai paremminkin todennäköisyyksien lait vihdoin armahtivat minut. Aloin saada kalaa. Sain 12-kiloisen lohen pintaperholla, sain isoja taimenia, sain lisää yli 10-kiloisia lohia, sain yli metrisiä haukia, sain yli kilon harjuksen ja jopa ahvenenkin.

IMG_6421

Olisi voinut luulla, että kun tavoitteet on täytetty, pahin polte on ohi. Mutta niin ei käynyt. Nälkäni vain yltyi, mutta ruokahalun kohde muuttui.

Saalis on yhä tärkeä osa kalastusta, vaan ei ainoa.  Kalastuksessa ja etenkin perhokalastuksessa on alkanut kiehtoa eniten juuri tuo elinikäinen oppiminen. Kalastus on myös yksi niistä harvoista lajeista, joissa ikääntyminen ja kokemus on vain eduksi, niin kauan kuin on muuten hyvässä kunnossa ja voi harrastaa täysillä.

Vielä 54-vuotiaanakin joudun usein nostamaan kädet pystyyn, kun kala ei ota mihinkään. Kun loppuvat keinot ja perhot kesken. Mutta 54-vuotiaana voin myös ymmärtää, että aina kala ei ota, vaikka kalastaja tekisi mitä. Nuorena oli toisin.

Muistan miten reilu parikymppisinä innokkaina, aloittelevina perhomiehinä olimme Tenolla ja kävimme tervehdyskäynnillä Karigasniemellä Välimäen Majatalossa kortteeraavan perholegenda Lauri Syrjäsen luona. Helle oli jatkunut pitkään ja Syrjänen kertoi, että jotkut nuoret kalamiehet olivat kysyneet häneltä aiemmin päivällä, minne kannattaisi mennä tällaisena vaikeana kalapäivänä? ”Nukkumaan”, Late oli vastannut. No pojat eivät tietenkään olleet ohjetta noudattaneet, emmekä mekään niin tehneet, vaikka nyökyttelimme jutulle kohteliaasti ja tiesimme jopa ratkaisun järkeväksi. Menimme tietenkin kalaan ja pyysimme tyhjää. Polte oli niin kova. Tänään tekisin niin kuin Late neuvoi.

P1030393
Kokenut kalamies tietää, että helteellä tyhjän saa pyytämättäkin.

 

Takapuoli tukevasti variksenmarjoissa

Voin vain muistella, kuinka tietämätön olin istuessani ensimmäistä kertaa Lakselvan ykköalueella joen rantatöyräällä vuonna 1993. Kaverini vanhempien paikallinen tuttu oli antanut mökkinsä käyttöömme muutamaksi päiväksi.  Uusien erähousujen takapuoli mustui mukavasti variksenmarjoissa joenpenkalla kiireettä kaljaa juodessa ja ylimielisesti joelle katsellessa. ”Tämä on kuulkaa virvelipaikka. Lohi ottaa perhoon sellaisista paikoista kuin kolmosalueella on. Pitää olla koskia ja niskoja”, tein tilanneanalyysiä. Niinpä häivyimme jo seuraavana päivänä mielestämme kalaisempiin maisemiin, joista emme tietysti saaneet kalan kalaa. Reilu 15 vuotta myöhemmin löysin itseni uudestaan Lakselvan alaosasta, nyt kalliilta yksityispoolilta. Siellä kalastaessani tunnistin yhtäkkiä ensivisiittimme paikan ruohokattoisen mökin, joka nökötti rantatöyräällä toisella puolen jokea. Mökki tai oikeammin siihen kuuluva pooli oli ihan huippupaikalla. Myös perhokalastusta ajatellen. Alueelta olisi voinut saada elämänsä lohen, jos olisi älynnyt laskea vaikka aluksi edes siiman veteen…

P1030418
Selkeästi virvelimiesten pooli.

Ensimmäisellä reissulla opin myös, että kaupassa vuosi aiemmin perukkeeseen tehty verisolmu ei kestä seuraavaan kauteen. Se nimittäin katkeaa, kun perhoon ottaa isompi lohi. Tämä tuli todettua Tenon Outakoskella, jossa olin jollain ihmeen konstilla saanut kammettua perhoni tarpeeksi kauaksi keskivirtaan, paikkaan josta ystäväni oli edellisenä päivänä saanut yhdeksän kiloisen lohen. Nyt lohen jäljelle jäänyt  parempi puolisko teki tuttavuutta perhoni kanssa. Mutta treffit päättyivät lyhyeen tyhmyyteni vuoksi. Jos olisin ymmärtänyt perukkeen merkityksen alusta asti, lohenkalastajan urani olisi voinut käynnistyä heti sillä kymmenen kiloisella, joka tuli rannalle asti lopulta vasta 25 vuotta myöhemmin.

P1030422
Mitenkä tämä Turle-solmu menee?

 

Tulevaisuus on toivoa täynnä

Kalareissuun lähtö on edelleen joka kerta jännittävä kokemus. Jos menee tutuille vesille, paikkoja ja heittoja käy ennalta mielessään, kuin alppihiihtäjä ratakeppejä ennen pujottelukisaa. Nykyään oletus kuitenkin on, että pääsääntöisesti tulee tekemään järkeviä asioita, ainakin joella.

Se tuntuu hyvältä.

Jos pitää kunnostaan huolen, eläkeikäkään ei ole tulevaisuuden peikko, jolloin elämään tulee suuri tyhjiö. Päinvastoin: silloin voi muuttaa kahdeksi kuukaudeksi lohijoen varteen, kunnes vaimo lähettää puhelimeen – tai mikä lie vastaanotin silloin mahtaa olla pupilliin piilotettuna – valokuvan kotitalosta ja viestin: ”Jos muistat, niin kotisi näyttää tältä. Paikkaasi on kyselty, mutta en ole vielä antanut sitä pois. Tule kotiin.”

P1030394

Kalaopas ja nuo isot lapset kurahousuissaan

Miksi Ari on pahalla mielellä? Saiko Vesa enemmän kalaa?

Älä ole nyrpeä Antti, vaikka hävisit arvonnan ja Marko saa heittää ensimmäisenä parhaan kalapaikan. Jokainen pääsee hyville kalastuspaikoille yhtä monta kertaa.

Kyllä näitä hyviä ottiperhoja riittää kaikille Teemu, ei tarvitse kinastella. Rauno! Onko vyö tarpeeksi kireällä, jos kahlaat liian syvälle ja housut hörppäävät vettä?  

 

Innosta, kannusta, hoputa, maanittele, uhkaile, palkitse. On kyseessä kurahousujen pukeminen päiväkotilapsille, tai joenrantaa kurahousuissa konkoilevien isojen kalamiesten paimentaminen, samat metodit käyvät molempiin. Siksi Orklan Aunan Lodgen Piet Behrend ja Krister Hoel menevät suoraan huippukastiin oppaiden joukossa. Molemmat työskentelevät pitkät talvikuukaudet lastentarhanopettajina.

Screenshot 2017-06-21 16.29.38
Hyvä heitto, nyökkää Piet.

Oppaan tärkeimpänä tehtävänä on pitää asiakkaidensa, eli kalamiesten, mieliala positiivisena ja olo virkeänä. Oli keli mikä hyvänsä ja viimeisestä kalahavainnosta viikko, Krister kehottaa kirkkain silmin sinua pommittamaan joen parasta niskaa kellon ympäri, koska ”milloin tahansa voi iskeä”. Ja sinähän pommitat.

IMG_4729.jpg
Pikku Kakkosen bussi lähdössä jokivarteen. Kuskina Krister.

Antti olet hyvä

Kalastaja tulee reissuun korkein toivein ja jalokalan kuva silmissä: kohta saadaan punalihaista! Jos kalapaikka on tuttu, manööverit ja perhot on mietitty moneen kertaan etukäteen ja kalatkin väsytelty unissa valmiiksi. Kun kauan kaivattu kalastus vihdoin alkaa, jännitys on huipussaan. Kädet täristen kalamies sitoo perhon perukkeensa päähän ja astelee poolille. Ensimmäinen heitto, toinen heitto. Sinne siima oikenee ja perho pyörähtää kohta houkuttelevasti lohen kuonon edessä.

Ei vielä tässä kala iske, mutta kahden askeleen päässä on paikka, josta heittäessä pitäisi kolista. Nyt!

Mutta kun ei kolise.

Kolisee päässä ja kalastajan mieli mustuu, lumous on haihtunut. Enkö saakaan kalaa? Mitä teen väärin? Miksi tuo viereinen kaveri saa kalaa, vaikka heitän perhoa nätimmin?

Taas tarvitaan oppaan taitoja. Onkimiehen innostus ja itseluottamus on palautettava.  ”Tärkeintä on, että perho on vedessä”, sanoo opas ja jatkaa: ”Sillä eiväthän lohet rantakiville hypi Antti, eiväthän? Käyt sieltä hakemassa sen kalan seuraavalla heittovuorollasi ja sitten otetaan kohta pikku naukut lohen kunniaksi.”

Rohkaisu, innostaminen ja palkitseminen. Tuloksenteon kaava.

Niin lähtee Antti uudelle heittovuorolle täynnä uskoa itseensä ja jos hän on onnekas, kohta otetaan poseerauskuvia lohesta, jaetaan yläläpsyjä ja ollaan aika polleita omista kalastustaidoista.

IMG_0908
Onnen täyttymys.

 

Rinta rottingilla kohti uusia pettymyksiä

Useimmiten näin ei kuitenkaan käy, vaan oppaan tehtävänä on potkia Antti ja koko joukko eteenpäin kohtia uusia pettymyksiä. Jossain vaiheessa ja riittävän ahkeroinnin jälkeen pettymys muuttuu iloksi, kun lohi iskee. Mutta jotta se onnistuisi, jokaiselle poolille pitää saapua voitontahtoisena ja kalansaantiin uskoen.

Siksi opas sanoo: ”Seuraavaksi meillä on TOSI hyvä pooli. Tästä on saatu isoimmat kalat. Viime vuonna tuon kiven huopeesta tuli 18-kiloinen. Eikä tässä ole tällä kaudella kalastanut vielä kukaan. Nyt pitää kalastaa tosi tarkasti!”

Ja niin kalamies syttyy taas liekkiin, adrenaliini kohisee suonissa ja hän kalastaa poolin tosi tarkasti. Vaikka kalaa ei tulisikaan, mieli on hyvä, kun tietää yrittäneensä kaikkensa ja tehneensä asiat suht´koht mallikkaasti. Opas muistaa kehua jokaisen onnistuneen heiton jälkeen ja tiedät, ettei vika ole sinun, vaikka kala ei iskekään.

IMG_0241.jpg
Tämä mies on liikkeellä vahvalla asenteella.

Tsemppiskerho iskee jälleen

Kun päivä muuttuu illaksi ja ilma kylmenee, alkaa väsymys pikkuhiljaa hiipiä kalamiehen mieleen ja paidan alle. Oppaan on kyettävä lukemaan vilu ja verensokerin lasku ennalta, ettei kurahousuväki ala kiukutella syyttä suotta. Mököttävää kalamiestä joutuu kiskomaan jokivarressa perässään kuin kivirekeä. On siis aika pitää tauko, tehdä tulet, keittää nokipannukahvit ja syödä vähän eväitä. Lämpimän juoman ja hengennostatustauon jälkeen kalamiehet ryntäävät taas täynnä virtaa virpomaan vapojansa.

IMG_0284.jpg
Pienet tulistelut ja takaisin uusin voimin tulvivalle joelle.

Kylmenevä ilta ja viileässä vedessä kahlaaminen saavat oppaan muistuttamaan ikääntyviä kalastajia myös yhdestä tärkeimmästä asiasta. ”Onhan kaikilla tarpeeksi lämmintä päällä? Juhallakin kun on se eturauhanen reistaillut, niin ei auta palelluttaa paikkoja. Eiväthän vain kahluuhousut vuoda?

Kun ilta alkaa kääntyä yöksi, kalastajan mielessä alkaa olla päällimmäisenä sauna ja lämmin ateria. Vaan vielä ei voi luovuttaa, sillä iltahämärän hetki on se paras. Valo muuttuu ja isoimmat kalat uskaltautuvat liikkeelle. ”Ne voivat tulla ihan siihen jalkoihisi, joten kahlaa varovasti äläkä läiskyttele vettä turhaan siimallasi”, muistuttaa opas.

Niin on kalamies taas viritetty jännittyneeksi kuin viulun kieli. Iske, iske, iske. Ei tänne nukkumaan olla tultu.

IMG_0302
Piet! Mitä tällä saa?

Opas valitsee välillä kalamiehelle uuden perhon, se tuo taas uutta uskoa. ”Iso Sunray Shadow toimii illalla aina.” Opas huomaa vedenpinnan nousseen.  ”Jospa laitettaisiin vähän nopeammin uppoava siima.” Opas katselee kalastajan epätoivoista yritystä pujottaa ohut siima läpi koukun pienestä silmukasta. ”Eikö herrasmies näe enää kunnolla sitoa perhoa yön hämärässä?”  Ei hätää opas sitoo sen puolestasi.”  Jos kahluureitti vaikuttaa liian haastavalta opas rohkaisee, haastaa ja vetoaa miehisyyteen: ”Viime viikolla tästä kahlasi 90-vuotias entinen Royal Air Forcen lentäjä. Sinä olet vielä 40 vuotta nuorempi. Sinne vaan.”

Niin tsemppisryhmä painaa kesäyössä lohipoolilta toiselle.

Ja ennemmin tai myöhemmin se kala vihdoin iskee.

 

Opas rauhoittelee kalamiestä väsytyksen aikana ja haavii hänelle lopulta nätin lohen. Se mitataan, kuvataan, ehkä jopa punnitaan. Ja lopuksi vastuuntuntoinen kalamies vapauttaa sen.  Sitten on pienen juhlan aika. Jos kyseessä on ennätyskala, on ison juhlan aika.

Opas saa ansaitsemansa kehut ja kalamies päättää mielessään olla reissun lopuksi kitsastelematta tipissä, vaikka oli aluksi ajatellut antaa sitä vähän alakanttiin, kun on niin kallis reissu muutenkin. Sitä paitsi osataanhan tässä itsekin ilman oppaan neuvoja, mutta kun tulevat paketin mukana, niin hullu jättäisi käyttämättä…

Katsokaa. Näkkileipää!

Myönnän. Syyllistyn halpahintaiseen klikkien kalasteluun tuolla otsikolla ja kuvalla, mutta kun asiana on näkkileipä se ei monia kiinnosta. Vaikka pitäisi.

Nimittäin Ylhäisten leipä on back.

Ja se on minun ansiotani.

 

Oivon paluu

Screenshot 2017-06-18 11.51.05.png

Olen paljon vaikutusvaltaisempi blogisti kuin luulinkaan. Kirjoitin vain kaksi kuukautta sitten, kuinka suuri vääryys on, että Ylhäisten leipä on poistunut markkinoilta. Liian hyvänä ja kovana pullamössösukupolven syötäväksi.

Huutoni kuultiin.  Näkkileipätehtaan remontti vietiin pikavauhtia maaliin. Ja nyt Ylhäisten leipä on takaisin. Ainakin K-Kaupan hyllyllä. Oivolla oli toivoa sittenkin. Toivon meinasivat heittää lähinnä Ylhäisten ystävät, joille kaksi vuotta oli pitkä aika odotella leivän paluuta.

 

IMG_1285
Leipäpaketti K-Kaupan hyllyssä. Pienempi kuin ennen, mutta tyylikkäämpi.

Koska blogini on riippumaton, eikä Lantmännenin näkkileipätirehtööri Panu Vuorimaa ole lähettänyt blogistille tuotenäytteitä, teen nyt riippumattoman makutestin K-Kaupasta ostamallani pakkauksella. Onko Ylhäisten leivässä muuttunut muu kuin pakkauksen ulkonäkö? Uuteen pakkaukseen on palautettu vanha arvokas ulkoasu ja hyvä niin.

 

Miltä maistuu?

Vertailukohtana  makutestissä eivät valitettavasti ole kuin vanhat muistot, mutta näillä mennään, mitä makumuistiin on vuosien varrella tarttunut.

Uusi leipä on leikattu valmiiksi särmiksi paloiksi, vanhassa oli hienoa levyn iso koko, josta sai murtaa leivän niin kuin halusi (aina näyttävät mielestäni olleen asiat ennen paremmin, hmmm…) Onko leipä ihan yhtä kovaa? En ole varma. Tuntuu kuin se murtuisi aiempaa helpommin. Ainakin joitain vuosia sitten taikinassa oli taatusti enemmän sitkoa.

IMG_0121.jpg
Standardikokoinen pala.

Maku on hapan, kuten juureen tehdyn leivän pitää ollakin. Olisiko ollut vahvempi ennen? Ehkä oli enemmän rukiista makua. En muista, mutta hyvää on tämäkin. Jään kaipaamaan aiemmin myynnissä ollutta kuminalla maustettua versioita. Ja leivän kovuutta. Hampaat ovat ihmisillä paremmassa kunnossa kuin ennen, ei ole mitään syytä miksi näkkileivän pitäisi olla pehmeämpää. Nuorison skaalalla annan uudelle Ylhäisten leivälle arvosanaksi 3,5/5.

(Kuka muuten toisi markkinoille aidon armeijan vanikan, sen sitkeyttä kaipaan, enkä ole siviilimarkkinoilla vastaavaan tuotteeseen koskaan törmännyt. Pidin myös pataljoona-keitosta, mutta saatan olla perversseine makumieltymyksineni melko yksin näillä turhuuden ja jänskän tuontiruuan markkinoilla…)

Näkkileipäpaketti tyhjenee melkein yhdeltä seisomalta. Osan syön pelkän voin (oikeaa, eikä mitään kevytlevitettä, joka ei pysy edes veitsen päällä…) kera ja osaan höylään lisäksi päälle paksuja siivuja Jarlsberg-juustoa. Hyvää on.

Käyn hakemassa lähikaupasta hyllyssä olevat loput kolme pakettia ja pakkaan ne mukaan Norjaan suuntautuvalle kalareissulle. Siellähän ei näkkileipää tunneta, vaikka muuten hyvä maa onkin.

Kun lohta ei heti tule eväsleipien päällysteeksi asti, lastaan leipäni Norwegia-juustolla ja Gilde-salamilla. Sitten käärin vastakkain asetut leipäpalat folioon ja pakkaan ne reppuun. Illalla keitän nokipannukahvit nuotiolla. Kaadan kahvia kuksaan ja kaivan foliopakettini esiin. Leivät ovat pehmentyneet juuri sopivasti ja muuttuneet rapeasta mukavan sitkeäksi purtavaksi.  Kuksa toiseen käteen, leipä toiseen käteen ja katse lohijoelle. Tämän parempaa kattausta en hevin keksi.

IMG_0263.jpg
Tähän kuvan sopisi lisäksi kraavilohella päällystetty Ylhäisten leipäpala.

 

Kotikokki kehittää: Ylhäisellä leivitettyä turskan seläkettä

Kotiin palattua täytyy kokeilla repun pohjalle murskautuneiden leipien innoittamana ihan omasta päästä keksittyä reseptiä (joka nyt ei tosin ole suurta ponnistusta vaativa, mutta kertoo fanituksen asteesta). Jauhan Bamixilla Ylhäisten leipää pieniksi murusiksi ja leivitän muruilla turskan seläkkeet (huom. ennen kuin joku vääräleuka vääntää asiasta vitsin todettakoon, että turska on norjasta, mutta ei norjalaiselta lohijoelta…) Toimii. Päälle ei tarvita kuin vähän sitruunaa ja se on siinä. Jos murustamisen hoitaisi puukolla tai vaikka karatella, samaa ruokalajia voisi kokeilla hyvin leiritulillakin vaikkapa ahvenen tai harjuksen kanssa. (Vaelluskokeille vinkiksi Arlan kirkastettu voi. Säilyy lämpimässä avattunakin kuukauden päivät ja kestää kovaa kuumuutta paistamisessa.)

ylhäisten leivtetty turska.jpeg
Ylhäisten leivällä leivitettyjä turskan seläkkeitä. Voi vetää. Etenkin kun voissa paistaa.

 

Summa summarum. Mitä eväspuoleen tulee, perusturvallisuus loppukesän reissuille on taas taattu, kun Ylhäisten leipä on takaisin. Jos vain vielä onnistuisi onkimaan lohta leivän päälle…

 

 

 

Tromssa – Jääkarhuja, hipstereitä ja hylkeennahkahepeniä.

Ennen sitä kutsuttiin Pohjolan Pariisiksi. Nyt parempi vertaus on Portland.  Paikka on Pohjois-Kalotin pääkaupunki Tromssa. Hämmästyttävä määrä hipsteriravintoloita, mikro-olutpanimoita ja trendikkäitä baareja. Sekä jääkarhuja, mutta onneksi täytettyinä.

Tromssan pääkadulla lauantai-iltana kävellessä tulee mieleen hipsterien kotipesä Portland (katsokaa youtubesta Portlandia-tv-sarjaa, niin ymmärrätte). Ihmiset vaeltavat hyväntuulisessa pienessä sievässä trendikkäänä kapakasta toiseen (no joo, loppuillasta kumara syvenee). Partoja ja tatuointeja piisaa. Paikallisessa panimossa taiotaan artisaaniolueen rytmiä soittamalla vinyylilevyjä oluen panemisen aikana.

Ja niitä kapakoita on kävelykadulla  vieri vieressä. Ilmeisesti tähän kaupunkiin kerääntyy juhlimaan koko pohjoisen Norjan asujaimisto. Lähin isompi kaupunki etelässä on Narvik, monen tunnin ajon päässä. Tai tunnin lentoyhteyden päässä oleva Oulu, jossa pohjoisnorjalaiset käyvät kesällä halpalomalla.

Huken Pub
Kaupungin hipsterihenkinen ykköspubi valmistautuu iltaan.

Jääkarhuja riittää joka paikkaan

Kun katselee Tromssan turistimpien baarien somistusta, ei jää epäselväksi mikä on paikallinen vetonaula numero yksi. Täytetty jääkarhu löytyy jokaisesta työpaikkaruokalaa merkittävämmästä anniskelupaikasta. Erään tiedon mukaan niitä on kaupungin kapakoissa 17 ja puoli. Siitä viimeisestä puolikkaasta ovat turistit repineet vuosien varrella mukaan kaikki, mitä irti saavat kynsistä alkaen.

polar bear mack brewery
Kaltoin kohdeltu karhu maailman pohjoisimman olutpanimo Mackin aulassa.

Puoli vuosisataa sitten oli aivan yleistä nähdä jääkarhunpentuja kaupungin kaduilla, tosin tiukasti talutushihnassa. Kuuluisin jääkarhukuningas Henry Rudi kesytti, koulutti ja myi pentuja Euroopan eläintarhoihin. Emojen kohtaloksi tuli päätyä hurjailmeisiksi täytettyinä oluthallien somisteiksi.

IMG_7287.jpg
Jääkarhukuningas Henry Rudi palaamassa laivallaan Huippuvuorilta.

 

Jäämeren jet-set

Nyky-Norja elää sekavassa suhteessa menneisyytensä kanssa. Ympäristöarvot ja vihreys kasvavat, mutta silti kaupoissa myydään yhä valaanlihaa ja hylkeennahasta tehtyjä ”oloasuja”.  Jumala (tai venäläiset) on lähettänyt vitsaukseksi kuningasravun, josta kalastaja saa hyvän kilohinnan, mutta samalla rapu järsii tasaisen varmasti yhä suurenevan alan merenpohjaa tyhjäksi elämästä. Sille kelpaa kaikki simpukoista pikkukaloihin.  Valtava kalanviljelyteollisuus sotkee luonnonlohen geneettiset perimän, mutta tuo työtä koko tuhansia kilometrejä pitkälle rannikolle. Kalastuskylät toivottavat maahanmuuttajat tervetulleeksi, sillä norjalaisia homma ei enää innosta.

IMG_7324.jpg
Hylkeennahkaiset hepenet ovat osa epäeettistä erotiikkahetkeä.

Tromssaa katsellessa on vaikea uskoa, että vielä 1970-luvulla Norja oli aivan Portugaliin verrattavissa oleva Euroopan umpisuoli. Sitten merestä löytyi öljyä ja nyt valtion öljyrahastossa on pahan päivän varalle 150 000 € per kansalainen. Meillä suomalaisillahan on vain velkaa. Vaurauden myötä hintatasokin on noussut Norjassa korkeaksi. Perinteinen matkailijan elinkustannusmittari eli oluttuoppi maksaa tavallisessa baarissa noin 12 euroa. Yksiön vuokrasta saa Tromssan keskustassa pulittaa noin 800 euroa kuussa. Ja nyt ollaan siis reilun matkaa Napapiirin pohjoispuolella. Tromssassa voi nähdä Teslan taksina, sen statusarvo on täällä jo mennyt.

img_7383
Näkymä Fjellheisen-vuorelta keskustaan.

Mutta Tromssa on puolen Norjan (ainakin rantaviivan määrällä mitattuna) pääkaupunki ja lisäksi yliopistokaupunki.  Asuntoja tarvitaan, mutta kaupungin keskusta on rakentunut saarelle, jossa tilaa on rajatusti. Herrasväen isot asunnot ovat keskustaa vastapäisellä  jyrkästi nousevalla rinteellä, josta kaikille riittää jyrkkyyden vuoksi oma merinäköala.

Herrasväkeä hemmotellaan myös hämmästyttävällä viinivalkoimalla paikallisessa alkoholimonopoliliikkeessä. En muista nähneeni Helsingissäkään Alkon lippulaivamyymälässä vastaavaa hienojen viinien täsmävalikoimaa.

vega sicilia unico
Kolmea eri vuosikertaa 300 euron viiniä ette löydä Rovaniemen Alkosta. Ikinä.

Lauantai-illan huumaa

Yliopisto ja opiskelijat pitävät iltaelämän virkeänä. Meininki on reipasta, mutta hyväntuulista. Lähimpänä satamaa olevat kuppilat täyttyvät varakkaista turisteista ja Hurtigruten-risteilyasiakkaista laivojen yöpyessä Tromssassa. Kauempana kävelykadulla vaeltavat opiskelijat baarista toiseen. Kaupunkikuva on täynnä nuorta väkeä ilonpidossa ja baaria on vieri vierissä kuin itävaltalaisessa alppikylässä.

screenshot-2016-11-27-20-42-06
Hienoimmat hotellit ja baarit sijaitsevat rantapromenaadilla.

 

Olemme varanneet hyvissä ajoin pöydän trendikkäässä Mathallen-ravintolasta.  Viereisessä pöydässä istuu kuusi kaunista nuorta naista, tällättyinä siihen malliin, että voisimme olla yhdessä Tukholman Stureplanin pintapaikoista.  ”Mihin te olette menossa?”, kysyy ystäväni seurueen poistuessa. ”Eri paikkaan kuin te”, tulee vastaus. Tyyli on edelleen aivan kuin Stureplanin pintapaikoissa, jos yrität tehdä tuttavuutta suomalaisella ralliruotsilla.

Emme ehdi pahoittaa mieltämme tylytyksestä, sillä saamme eteemme huikean herkullisia ruoka-annoksia. ”Uskomatonta ruokaa näillä leveysasteilla”, tiivistää kulinaristiystäväni ajatuksemme.

Ostovoimaa kaupungissa löytyy ja siksi ei ole yhtään outoa, että Tromssan ravintoloissa ruokatarjonta vetää vertoja Kööpenhaminan huippukuppiloille. Täällä on lisäksi etenkin kalan suhteen raaka-aine niin tuoretta kuin olla voi. Paras kaikista kaloista on Ruijanpallas, norjaksi Kveite ja englanniksi Halibutt. Kampelamainen kala, joka voi kasvaa jopa 200-kiloiseksi.

menu Mathallen Tromsö
Päivän menu Mathallenissa. Silliä, ruijanpallasta, lammasta ja porkkanaa.

Piipahdamme illallisen jälkeen Jernbanestasjon -pubiin, jossa väki ei ole tällättyä, mutta sitäkin hauskempaa. Tutustumme lyhyessä ajassa paikalliseen merimieheen ja hänen ystäväpiiriinsä, johon kuuluu saamelainen poromies sekä tuskin mitään ymmärrettävää kieltä puhuva afrikkalainen maahanmuuttaja ja norjalainen pariskunta. Puolalainen putkimies työntyy joukkoon luullessaan tunnistavansa meidät maanmiehikseen. Ystäväni yrittää tarjota kierroksen olutta koko sekalaiselle seurakunnalle, mutta norjalainen merimies kieltää ajatuksen kohteliaasti, ”koska sitten kaikkien täytyy tehdä sama ja siitä tulee paitsi kallista, myös humalaan.”

IMG_7296.jpg

Norjan pienin baari

Päivänvalossa pääkatua kävellessämme bongaamme mainoslauseen, jonka todenmukaisuuden päätämme tulla tarkistamaan myöhemmin illalla. ”Kylän parhaat [nakki]makkarat.”

Raketten on Norjan pienin baari oman mainoskylttinsä mukaan. Ja todennäköisesti myös vanhin, sillä raketin muotoinen kioski on rakennettu jo kauan ennen avaruusaikaa, vuonna 1911. Syömme nakkisämpylät, jotka ovat kerrassaan erinomaiset. Sen ovat huomanneet muutkin, sillä jono Raketteniin on pitkä. Ja se liikkuu hitaasti. Kioskissa on sangen viehättävä myyjätär ja iltamyöhällä asioivat herrasmiehet tenttaavat jokainen vuorollaan häneltä ruokalistan läpi varsin perinpohjaisesti – ennen kuin ostavat nakkisämpylän.

Norjassa riittää valtava määrä sosiaalista kanssakäymistä rajoittavia sääntöjä, huolenpitoa, valvontaa ja rajoituksia etenkin alkoholin tarjoilun suhteen. Siksi on suorastaan kummallista, että nakkikioskissa myydään olutta ja viiniä ja sillä on vieläpä ihan oma terassi anniskelualueena.

img_7335
Mainoslause piti kutinsa.

Norjalaiset reippailijat

Sunnuntai paljastaa meille uuden puolen norjalaisuudesta. Norjalaiset ovat oikeasti reippailijoita eivätkä vain mielikuvissa. Nousemme ylös gondolilla Fjellheisen-tunturille 461 metrin korkeuteen. Alhaalla kaupungissa on pilvistä, mutta gondoli nousee yllättäen pilvien yläpuolelle, jossa sekä maisemat että auringonpaiste häikäisevät silmiämme. Alapuolellamme olevaan pilveen muodostuu oma varjokuvamme, johon auringon halo tuo oman jeesusmaisen lisänsä. Tunnelma on vähintäänkin outo.

img_7376

Lounastettuamme päätämme kävellä alas tunturilta. Polku on jyrkkä ja ajatus toiminnan järkevyydestä käy mielessä ensimmäisten metrien jälkeen. Luvassa  on seuraavaksi päiväksi kipeät reidet ja pakarat.

Jatkamme kuitenkin matkaa ja hämmästelemme vastaantulijoiden tasaista virtaa.  Tuntuu että puolet Tromssasta on päättänyt kavuta sunnuntaina vuorelle ihan vain huvin vuoksi. Vastaan tulee niin vanhuksia kuin imeväisiä, pienimmät isän sylissä. Mies juoksutrikoissa hölkkää mäkeä ylös koiransa kanssa.  Puolessa välissä polku muuttuu kiviportaiksi, joiden jyrkkyys on sama kuin niissä kuuluisissa Pispalan portaissa, joissa Ilveksen joukkue hankkii peruskuntoa juoksemalla. Tämä on ihan toista kuin tehdä parin kilometrin lenkki tasamaalla kävelysauvoja perässään raahaten.  Ehkä kaikki norjalaisten reippaus ei perustukaan dopingiin…

img_7369
Matka alas tuntemattomaan.

Alan ymmärtää ystävääni, kalastuksesta kiinnostunutta tekniikan tohtoria, joka aivan vakavissaan suunnitteli opintojen jälkeen pysyvää muuttoa Tromssaan ja virkaa yliopistolta. Meno kaupungissa on letkeää ja ulkoilumahdollisuudet uskomattomat. Ilmasto on leuto ja pakkanen ei laske pahimmillaankaan alle -20 asteen. Satama pysyy sulana ympäri vuoden.

Ehkäpä tässä olisi minullekin paikka kääntää kirjaimellisesti velat saataviksi: muuttaa Norjaan niin kauan kuin pohjoismaiset lait työvoiman liikkuvuudesta pätevät ja raja on vielä auki meille suomalaisille. Sillä töitähän Norjassa on, koska perusnorjalainen alkaa jo laiskistua hyvinvoinnin keskellä. Maahan bisneksiä tekevän tuttavani mukaan perjantaina klo 12 jälkeen on turha koittaa tavoitella ketään saatikka sopia palaveria. Norjalainen on jo silloin verohelpotetussa Teslassaan matkalla tunturimökilleen…

Lohenkalastuskausi käynnistyi hyvin Norjassa

Kaikkien talvisten spekulaatioiden jälkeen siitä, mihin lohet ovat Norjan joista kadonneet, näyttää että ainakin jokunen on löytänyt tiensä takaisin. Ja itse asiassa melko hyvin.

Vedenkorkeus on kuulemma kalastusta ajatellen hyvä niin Keski- kuin Pohjois-Norjassa. Kuten oheisista kuvista näkee vesi ei pyyhi pusikoita.

Lakselvilta raportoitiin ensimmäinen saaliskala, kymmenen kiloinen lohi, vain pari tuntia kalastuksen alkamisen jälkeen. Erikoisen asiasta tekee se, että kala saatiin yli 30 kilometriä jokisuusta ylöspäin. Mitä tämä sitten lupaa jatkosta? Ei todellakaan osaa sanoa, sillä Laksihan on perinteisesti ollut ns myöhäisen nousun, joki johon isoja köllejä nousee elokuun lopulle saakka.

Gaulaltakin on saalisraportin mukaan saatu hyvin kaloja perholla aina Gaulafossenille asti. Ja päinvastoin kuin yleensä alkupäivinä, kalaa on tullut perholla eikä madolla.

Orklalla puolestaan saatiin joen yläjuoksulla Aunan Lodgen Pollen-poolista 11,8 kiloinen kala heti aamusta ja kymmenen kiloinen kohta perään.  Olen itse menossa Aunanin vesille kahden viikon päästä, joten odotukset ovat aika paljon perinteistä Ylä-Gaulan juhannusta korkeammalla: ”Eivät ole lohet päässeet Gaulafossenista ylös…”

Vuoden parhaat kolme kuukautta ovat käynnissä. Kireitä siimoja kaikille!

Screenshot 2016-06-01 18.28.44

Screenshot 2016-06-01 18.47.15.png