Onko sinulla jo varjo CV?

 

Näinä aikoina niille, jotka eivät muutenkaan tee mitään, on tullut kauhea hätä siitä, ettei ole mitään tekemistä. Minulla on teille ehdotus. Tehkää itsestänne varjo-CV. Löydätte itsestänne parhaat puolenne. Ota haaste vastaan.

Tiedättekö mikä on varjo-CV? Siihen kootaan kaikki sellaiset merkittävät saavutukset, jotka tuottavat itselle tai läheisille hyvää mieltä, mutta joilla ei ole sijaa virallisessa ansioluettelossa oppiarvojen ja luottamustoimien joukossa. Mutta mistäpä sitä toisaalta tietää, korttitemppujen osaaminen tai taito kiivetä köyttä jumppasalin kattoon voi ratkaista työnhaun eduksesi, jos vastapuoli itse tykkää näistä asioista.

Varjo-CV:n määritelmä ei tule Encyclopedia Britannicasta. Kuulin sen vaimoni enolta, Antti Jännekseltä, joka on joviaalin elämän syvä ymmärtäjä ja kova innostumaan kaikenlaisesta, mitä suurin osa meistä taviksista ei tajua arvostaa.

 

Varjo-CV kirjoitetaan muistutukseksi

itselle siitä, kuinka hyvä tyyppi on

Kun elämä mätkii tiskirätillä naamalle, olo on riittämätön ja mitätön, silloin kaivetaan esiin Varjo CV ja huomataan, kuinka hemmetin hyviä sitä ollaankaan. Kuinka paljon sitä osaakaan sellaista, mitä muut eivät!

Varjo-CV kirjoitetaan siis omaksi iloksi. En tosin tiedä, vaikka se olisikin osa psykiatrien työkalulaatikkoa siinä missä taideterapia ja tuuleen huutelukin.

Mutta millaisia asioita omalle varjo-CV:lleni tulisi? Ja kehtaako niitä edes esitellä suuremmalle yleisölle? Mutta koska tärkeintä on, että olen niissä omasta mielestäni hyvä, niin väliäkös sillä.

Katsotaan. Ehkäpä kymmenen kohtaa olisi riittävä laajuus.  Varjo-CV Antti Einiö on tässä.

 

1 Hotellien löytäminen ja matkaopashommat ylipäänsä

Hyvällä vaistolla löytyvät niin hotellit, ravintolat kuin wieninleikkeet. Tästä minua ovat kehuneet muutkin kuin vaimo (huom. vaimo ei laske wieninleikettä erityiseduksi).

IMG_6108
Jaevla Ålesund.

2 Osaan penkata

Voimailu ei ole toinen nimeni, mutta näin myöhäisoppineenakin olen hyvässä ja kärsivällisessä Suski Mantilan opetuksessa oppinut tekemään penkkipunnerruksen niin, että kehtaan tehdä sen millä salilla tahansa. Painojen määrällä ei ole niin väliä tässä kohtaa.

IMG_2947
Tekniikka-corner.

3 Osaan graavata kalan

Sen yhden kerran jälkeen, kun tein kaverin lohesta tönkkösuolattua Tenolla vuonna 1985, olen oppinut suolaamaan kalan sopivan kevyellä kädellä. Fileistäkin syntyy sellaisia, että jäljellejääneistä ruodoista paistaa päivä läpi.

IMG_6504
Kaverikin osaa. Teemu Suvanto näyttää mallia.

4 Osaan tik-tokata

Luontaisen rytmitajuttomana olen valmis heittäytymään lasteni iloksi sosiaalisen median tarjoamiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Minulla olisi mahdollisuus nousta globaaliksi nano-fameksi, mutta piilottelen vielä kynttilääni vakan alla. Alla tyylinäytettä vuodelta 2016 Musicly-videosta, Tik-Tokin edeltäjästä.

5 ”Seurassani ei ikävysty kukaan.”

Kuten Vakuutusyhtiö Turman asiamies Seraphion Lampion sanoi Anatole-enostaan Tintti-kirjassa Tuhatkaunon tapaus: ”Seurassani ei ikävysty kukaan, vuoden takuu.” Saattaa kyllä riippua vähän seurasta. Osaan myös mököttää.

IMG_3905

6 Löydän kaikki vaimon ja lasten hukkaamat tavarat

Miksi? En tosiaan tiedä, mutta jotenkin vain osaan etsiä niitä oikeista paikoista. Tai rekisteröisinkö kaikkea näkemääni tiedostamatta. Tärkeä taito, josta on ollut iloa monesti.

 

7 Osaan keittää kahvia ainakin kymmenellä tavalla

Moni ei osaa keittää kahvia edes Mocca-Masterilla. Minä osaan keittää sen lisäksi pannukahvit, nokipannukahvit, mutterikahvit, Pavoni-pressot, Presso-kahvit, Air Press -kahvit, japanialaiset suodatinkahvit, Nespresso-nappikahvit ja vielä turkkilaiset kahvit. Lisäksi osaan pelästyttää kahvin.

 

Ammattilaisilta voi oppia aina. Ohessa kalakaverini Erik Lier näyttää, miten pannukahvi tarjoillaan.

Sain aikanani Kotitaloudesta numeroksi täyden kympin, kun keitin vanhempainillassa onnistuneesti kahvit sadan hengen porukalle 20 litran kattilassa. Useampaan otteeseen.

 

8 Osaan tehdä hyvää perunamuusia

Lasten mielestä, etenkin kun he olivat pieniä, isän muusi oli aina parasta. Voin nyt paljastaa miksi. Kyllä siitä hyvää tulee, kun tekee sen kokomaitoon ja vatkaa sekaan tarpeeksi voita.

 

9 Maastaveto menee luonnostaan

Lisää salihommia. Olen luonnonlahjakkuus maastavedossa. Kaikkea muuta on saanut harjoitella vuosikausia edes hyväksyttävään suoritukseen, mutta maastaveto luonnistui alusta asti.

Jalanheiluttelukin toimii. Tässä vielä haastavassa parikoreografiassa mukana Kari ”Puujalka” Eilola.

10 Osaan melkein vetää moonwalkia

Ainakin se on kauhean hauskaa lasteni mielestä ja se on tässä kohtaa tärkeintä.  Harmi kun ei löytynyt omista taidoista videota, mutta katsokaa vaikka tämä

Siinä sitä esimerkkiä.

Panen vielä yhden bonuksen loppuun ja se on kyllä aika tärkeä.

 

11 Osaan nauraa itselleni

IMG_5171

 

Tehkää oma lista ja samalla itsestänne parempia. Ainakin omasta mielestänne.

 

 

 

 

Eiväthän viimeiset sanasi ole: ”Mitä vittua?”

 

”Mitä vittua?”

Mitkä mauttomat ja alatyyliset päätössanat ansiokkaalle elämälle.  Tällainen sanapari pääsi nimittäin suustani, kun hyvinkääläinen, liikennevaloihin tottumaton kuski posotti punaisia päin ja oikealta hööki pakettiauto kohti tuhatta ja sataa. Kohti minua, joka istuin valkoisen Skoda Octavian pelkääjän paikalla. Ja sanoin ”Mitä vittua?” lähestyvää pakettiautoa katsellessani.

Olen pettynyt itseeni. Enhän edes tapaa kiroilla. Pahimmillaan sanon pannahinen vieköön. Tuollaisesta MV-lähdöstä olisi puuttunut kaikki arvokkuus.

Onneksi pakettiauton kuljettajalla olivat hoksottimet kohdallaan ja katse tiessä eikä kännykässä. Hän jarrutti ja me ehdimme alta pois.

Tilanne oli samaan aikaan yllättävä ja hämmentävä. Miten ihminen reagoi tilanteessa, jossa reagoi kenties viimeisen kerran?

Suurin osa jäänee suu hämmästyksestä auki toljottamaan kohtaloaan silmiin. Eikä saa sanaa suustaan. Vain epämääräisen örähdyksen, karjahduksen tai kirkaisun.

Minä sain, kiitos pakettiauton kuljettajan, uuden mahdollisuuden hioa päätöspuheenvuoroani.

Mutta mikä sitten olisi sopivan arvokas ja napakka päätöslausuma ihmiselle, joka on käynyt ihan Linnan juhlissakin? Aikaahan ei todennäköisesti ole liikoja, ainakaan onnettomuustilanteessa.  Siksi juttaurpilais-tyyppinen ”Aivan aluksi haluan kiittää.…” on täysin poissuljettu.  Todennäköisesti kaikki on ohi ennen kuin päästään alkua pidemmälle, edes ensimmäiseen kiitettävään.

Jutta Urpilainen
Aina ei ole aikaa kiittää. Kuva: Seura-lehti.

Siis tiivistystä, tiivistystä.

Isänmaan puolesta, Pro Patria, olisi ylevä, mutta jos esimerkiksi istuu valkoisessa Skodassa ja joutuu pakettiauton liiskaamaksi, tilanteessa ei ole juuri sen enempää mitään ylevää kuin isänmaallista. Taustalla ei soi Ateenalaisten laulu.

Täytynee etsiä siis vaihtoehtoisia lauseita. Yleispätevän löytäminen on vaikeaa. Ylevän vielä vaikeampaa.

Roomassa voi sanoa: ”Nähdä Rooma ja kuolla”. Mutta se ei sovi Tampereelle. Tampereella sopisi sanoa vain ”Oho.” Tai jos on puheliaalla päällä: ”Ny tää lähtee. Se on moro.”

Muita yleisiä lauseita voisivat olla: ”Molskis ja roiskis”, ”Käymään vain tänne tullaan, eikä olemaan”, ”Morjens, sanoi Eemeli” tai ”Sidu, sanoi ruotsalainen” (Jos on Haaparannassa, lause on hyvin käyttökelpoinen, kun rajaseudulla ymmärretään molempia kieliä).

IMG_7880.jpeg

Nahkurin orsilla tavataan

Yksi asia on varma. Mihinkään tunnustuksiin tyyliin ”Minä surmasin Olof Palmen” ei kannata ryhtyä, sillä nykyajan lääketiede tekee usein ihmeitä ja jos jääkin henkiin on vaikeuksia edessä. Siksi ei myös kannata ottaa esille oletetulla lähdön hetkellä mitään salaisia paheita tai tunnustaa vieruskaverille vaille vastakaikua jäänyttä rakkautta.  Se olisi muutenkin pateettista.

Jos on mitenkään mukana politiikassa, aina sopiva viimeinen lause on: ”Nahkurin orsilla tavataan”. Siellä on kuuleman mukaan jo paljon poliittista kermaa hapantumassa.

Viimeisissä sanoissa on myös paljon kansallisuuseroja. Opin sen pienenä poikana Korkeajännitys-lehtiä lukiessani. Englantilainen lentäjä sanoi lopun koittaessa: ”Apua Hudson, minä palan. Taidan kuolla…” Kun saksalainen sai luodin mahaansa, hän heitti aseensa sivuun, kaatui ryhdikkäästi selälleen ja sanoi vain:  ”Argh…”.

Screenshot 2019-10-09 19.49.09
Runsaspuheinen saksalainen.

Kun asiaa ajattelee yleisimmin kansallisesta näkökulmasta niin parhaat lähtösanat suomalaiselle taitavat olla: ”No niin.”

Se tarkoittaa joko: ”Johan tässä ehdittiin olemaan”, tai: ”Näin tässä kävi”, tai: ”Miksi minulle kävi tässä näin?”, tai: ”Kyllä minä tiesin, että minulle käy vielä joskus näin.” (Ja tarkoittaa se ”No niin” aika paljon muutakin, mutta en nyt ala esittämään No niin-sanonnan ulottuvuuksia Ismo Leikolaa paremmin, katsokaa videoklippi itse tästä. Se se vasta hauska on.)