Antti Guttormin perhonheittokoulussa

Sen verran alkoivat tulevan kesän reissut ison kalan joille jännittää, että piti lähteä treenaamaan kahden käden heittoa ammattilaisen johdolla. Eikä minkä tahansa, vaan parhaan: Antti Guttormin, joka on ainoa suomalainen sertifioitu heitonopettaja kahdenkäden vavalle.

Pitkälle heittäminenhän ei sinänsä ole itseisarvo ja lohta voi voi saada hyvin 10-15 metrin heitoilla, etenkin jos ei kahlaa lohen päälle, mutta eipä tuosta heittotaidosta koskaan haittaakaan ole. Ainakin aina näyttää siltä, että isoimmat kalat ovat vastarannan tuntumassa.

Sinänsä perhonheittämisessä pätevät samat lainalaisuudet kuin minkä tahansa vaativan liikesarjan suorittamisessa, kuten vaikkapa golf-lyönnin.  Ennen kaikkea se pitää tehdä oikein ja heti kun alat itse korjata huonosti sujuvaa liikerataa, suoritus hajoaa lopulta ihan atomeiksi.

Antaa siis ammattimiehen katsoa ja korjata.Harjoituksissa on lisäkseni mukana kaveri, joka on itseoppinut heittäjä ja Antti päättää aloittaa kertauksen ihan alkeista. Käymme läpi painonsiirrot ja vavan liikeradat, rullausheitot ja päädymme harjoittelemaan aliolanheittoa, mitä nyt kahdessa tunnissa ehdimme.

 

20160608_174440
Yllättävän hermostuttavaa on heittäminen, kun opettaja katsoo vierestä ja kuvaa. 

Harjoittelupaikkamme Vantaankosken yli pyyhkäisee harvinainen kesämyrsky ja vaikka ilma kirkastuu, joki virtaa tuulen voimasta ajoittain väärään suuntaan. Se yhdistettynä mukaani ottamaan S2-uppokärkiseen siimaan ei tee harjoittelusta helpompaa, koska siimasta puuttuu normaali virran veto. Opin ja oivallan kuitenkin missä kohti menee pieleen. Vanhat opetuksetkin alkavat palata mieleen.

Moni asia on hämmästyttävän yksinkertaista, kun pysähtyy ajattelemaan edes hetkeksi, mitä ei lohijoella tee koskaan, kun höntyilee kalojen perässä tai luulee pienissä konjakeissa osaavansa kaiken ja syyttää huonoista heitoista vain väärästä suunnasta puhaltavaa tuulta.

Yksi tällainen ihmeellinen fysiikan lakien määrittelemä fakta on, että suunta johon teet takaheiton on myös luonteva suunta siimalle palata etuheittoon. Ja jos yrität muuttaa suunnan kesken heiton poikkivirtaan, siima lentää mutkalle…

Tässä muodikkaassa vertikaalivideossa mestari opettaa yhdessä minuutissa kaiken oleellisen kahden käden heitosta.

 

Ei siinä sen kummempaa. Suosittelen kaikille. Kaikkitietäväinen kaverinikin väitti oppineensa paljon, vaikka onkin viime aikoina onnistunut saamaan lohen joka reissulta. Ja usein myös perhon korvaansa.

Sitten vain heittämään. Teorian osaaminen ei vielä tee asiasta helppoa. Valssin rytmissä pitäisi heiton sujua, mutta ei sujunut heti valssikaan, vaikka Åke Blomqvist itse oli opettamassa. Punttitreenieni vetäjän sanoin: ”10 000 toistoa ja se alkaa pikkuhiljaa jäädä lihasmuistiin.”

Eikös se ole keskimääräinen heittomäärä yhden lohen saamiseksi…

Lohenkalastuskausi käynnistyi hyvin Norjassa

Kaikkien talvisten spekulaatioiden jälkeen siitä, mihin lohet ovat Norjan joista kadonneet, näyttää että ainakin jokunen on löytänyt tiensä takaisin. Ja itse asiassa melko hyvin.

Vedenkorkeus on kuulemma kalastusta ajatellen hyvä niin Keski- kuin Pohjois-Norjassa. Kuten oheisista kuvista näkee vesi ei pyyhi pusikoita.

Lakselvilta raportoitiin ensimmäinen saaliskala, kymmenen kiloinen lohi, vain pari tuntia kalastuksen alkamisen jälkeen. Erikoisen asiasta tekee se, että kala saatiin yli 30 kilometriä jokisuusta ylöspäin. Mitä tämä sitten lupaa jatkosta? Ei todellakaan osaa sanoa, sillä Laksihan on perinteisesti ollut ns myöhäisen nousun, joki johon isoja köllejä nousee elokuun lopulle saakka.

Gaulaltakin on saalisraportin mukaan saatu hyvin kaloja perholla aina Gaulafossenille asti. Ja päinvastoin kuin yleensä alkupäivinä, kalaa on tullut perholla eikä madolla.

Orklalla puolestaan saatiin joen yläjuoksulla Aunan Lodgen Pollen-poolista 11,8 kiloinen kala heti aamusta ja kymmenen kiloinen kohta perään.  Olen itse menossa Aunanin vesille kahden viikon päästä, joten odotukset ovat aika paljon perinteistä Ylä-Gaulan juhannusta korkeammalla: ”Eivät ole lohet päässeet Gaulafossenista ylös…”

Vuoden parhaat kolme kuukautta ovat käynnissä. Kireitä siimoja kaikille!

Screenshot 2016-06-01 18.28.44

Screenshot 2016-06-01 18.47.15.png

 

 

Madonna vuitton poseeraus

On kallista näyttää varakkaalta.

Aikoinaan maksukorttiyhtiön myyntimies pysäytti kaverini Oskin lentokentällä.

”Kiinnostaako kultakortti?”

”Mitä mä sillä teen?”

 ”No sä saat näitä ja näitä etuja, mutta onhan se viime kädessä kuitenkin statusta nostava asia: näytät baaritiskillä paljon paremmalta, kun maksat kultaisella kortilla.”

”Mihinkä voi panna nimen alle?

Status ja sen symbolit ovat kummia asioita. Ihminen maksaa mielellään asioista aivan turhaan ja aivan liikaa näyttääkseen varakkaammalta kuin onkaan. Minäkin mainosmiehenä, vaikka tunnen pelin kuviot.

Itse menin vielä Oskia pidemmälle. Kultainen korttini vaihtui platinaiseen ja vuosimaksu niin isoksi, etten kehtaa sitä tähän kirjoittaa. Vain koska minut kutsuttiin valittujen joukkoon, nauttimaan statuksesta jota kaikki eivät voi saada. – Lähettäkää tänne vaan, ei ole luova johtaja eikä mikään, jos ei ole platinaa lompakossa. Nauravat Cannesin baareista pihalle.

IMG_4492.jpg

Kun vuosimaksu sitten nousi kalliista törkeään, aloin miettiä, millaista statusta olen oikeastaan rahan eteen saanut? Onko yhdessäkään hotellissa kumarreltu syvempään, koska varaukseni on tehty platinakortilla? Onko yksikään lentoemäntä iskenyt silmää, koska Rimowassani roikkuu platina-matkalaukkutagi? Onko yhtään pitkäsääristä poviblondia liimaantunut baaritiskillä kylkeen, kun olen vilauttanut platinakorttia?

Ei ole.

Esimerkiksi edellä mainittujen asioiden näkökulmasta paljon järkevämpää olisi  ollut ostaa platinakortin vuosimaksuilla kuntosalikortti, muodikkaita pukuja ja käsintehtyjä kenkiä.

Päätin luopua statussymbolistani. Ja ihan hyvin on mennyt ilmankin.

Platinakortteihin liittyy paljon kylkiäisiä, kumppaneiden premium-kortteja. Teoreettisesti valtavia rahanarvoisia etuja, mutta käytännössä edut ovat niin ja näin.

Köyhtyvä keskiluokka maksaa viulut turhuuksien markkinoilla yrittäessään näyttää rikkaammalta kuin onkaan.

Otetaan esimerkiksi kortti, jolla pääsee sisään lentokenttä-loungeihin. Niissä saa sitten ahtaa tungoksessa sisäänsä niin paljon juomakelvotonta punaviiniä ja suolatikkuja kuin kehtaa. Ja kortin vuosimaksuun nähden saa kiskoa aika monta tonkkaa chileläistä caberneeta (arvoltaan 50 senttiä/litra) ennen kuin on omillaan. Mutta niin humalassa ei pääse enää koneeseen, korkeintaan ambulanssiin.

On korteissa toki jotain ihan oikeitakin etuja. Niitä hyödyntääkseen täytyy sitten jo reissata aika paljon. Voi päästä busineksesta firstiin Atlantin ylittävällä lennolla. Tai saada sen viimeisen vapaana olevan pöydän New Yorkin parhaasta ravintolasta. Kunhan budjetti aluksi kestää ostaa business-lipun Lontoosta Los Angelesiin. Asia, jonka suhteen työnantajat ovat viime vuosina harmillisesti alkaneet nitsuilemaan.

 

concorde
Platinakortti voi tuoda upgraden firstiin. Ensin pitää vain ostaa business-lippu.

Su0messa hyödyt sitten ovat vähemmässä. Tervetuloa sampanjamaistiaisiin muodolliseen 20 euron hintaan. Oikeastaan käy sääliksi suomalaisia raharikkaita, sillä mainosmiljonääri Ami Hasanin sanoin ”Suomessa ei saa luksusta rahallakaan”. On vaikea näyttää tyylikkäästi varakkaalta, vaikka olisi fyrkkaa. Ja jos niin tekee, niin juntit eivät tajua kuitenkaan olla kateellisia. Sama kun repisi tonnin seteleitä yksinään Ämmässuolla.

En nyt lähde edes spekuloimaan oikean jetsetin statussymboleista, sen värisistä korteista, joita on lähinnä Bonolla. Mutta toteanpahan vain, että köyhtyvä keskiluokka maksaa viulut turhuuksien markkinoilla yrittäessään näyttää rikkaammalta kuin onkaan.

Minua ette enää huijaa.

Paitsi ehkä kalastusliikkeessä. Onhan se hienompaa väsytellä lohi tonnin kelalla kuin millä tahansa tusinatuotteella.

tibor spey.jpg

Saiko se perhokalastaja saalista?

Onko ollu tapahtumia? Mitä saitte Gotlannissa? Tuliko saalista Repparilla? Puriko lohi Lakselvalla? Näppikö Reisalla?

Se saatko kalaa ei ole vain sinun asiasi. Jos lähdet kalareissuun, kotiin jää aina kiinnostunut joukko kalakavereita myötäelämään matkaasi. Yksi vilpittömästi toivoen, että onnistut saamaan elämäsi kalan. Toinen hieman kateellisena, kun ei itse päässyt mukaan, ja kolmas elää oman tyhjäksi jääneen reissunsa sinun kauttasi uudestaan.

Yksi asia on kuitenkin varma. Kotoa käsin kaikki näyttää aina helpommalta kuin joen varressa tai veneessä seisoessa. Kun yltiöoptimismi pikku hiljaa laantuu höntyheittojen ja useamman tuloksetta neitseellisenä korkatun poolin jälkeen, alkaa hyvä tuuli hävitä.

Repparfjord
Tyhjänpyytäminen voi vetää mielen mustaksi. Syvimmässä alhossa kannattaa laittaa tanssiksi ja nollata kalastuspaineet hetkeksi.

 

Jossain vaiheessa kalareissua sitten soi puhelin: onko kalaa tullut?

”Eikö? Ei jumalauta, mitä te ootte siellä tehny? Ootteko saanu edes kalavehkeitä kasaan”, nauraa kaveri puhelimeen. Vaikka olisi takuuvarmasti heittänyt itsekin nollaa ja siirtynyt onkimisesta virvoitusjuomien pariin jo paljon meitä aiemmin.

Seuraava soittaja lyö lisää löylyä.

”Mikä ihme siellä nyt niin vaikeaa on? Oletteko kokeillu isoa mustaa streameria? Ettekö? Miksi ette? Tässä on justiinsa facessa Niinistön Jaakon viisikiloinen ihan siitä läheltä…”

Kolmas kaveri aloittaa some-paheksunnan, kun olet postannut muutaman kuvan miehistä merimaisemissa poseeraamassa vapojensa kanssa. ”Missä kalakuvat? Jättäkää miesmallihommat vähemmälle.”

Uskonpuute yllättää kalamiehen

Uskonpuute alkaa vaivata ulkomeren äärellä Gotlannissa. Perhosetti sivuun ja kalliilla rahalla ostettu Vekkuli kiinni virpavapaan. Nyt alkaa löytyä ulottuvuutta heittoon, mutta tilanne ei parane karkuutusta paremmaksi. Karkuutettu kalahan näyttää kauempaa aina isommalta, mutta vaikka irronnut kala olisi ollut oikeastikin yli kaksi kiloa, niin irronnutta ei lasketa.

Ei auta kuin ajella ICA-markettiin ostamaan laimennettua keskiolutta ja entrecotea, ettei nälkään kuole.

Kalastusliikkeessä käynti reissun jälkeen vaatii oman selitysosionsa . ”No siis melkeen eli käytännössä vois sanoa että tuli munat pataan, ellei nyt säynettä lasketa saaliskalaksi, tai mitallisen karkuutusta. Mutta ei sieltä siis saanu kukaan, aamulla oli pakkasta ja räntää satoi…”

Kalastusliikkeen myyjä katsoo sinua kohteliaasti, koska hän on myyjä ja sinä olet hyvä asiakas. Rohkenee kuitenkin sanoa, tosin pahoittelua äänessä: ”Ai jaa. Kyllä sieltä muut on saanu ihan hyvin.”

”Ai jaa. Kyllä sieltä muut on saanu ihan hyvin.”

Onko? Niin tietenkin on. Aina on joku Jaakko, joka kaivaa sen kalan vaikka kiven alta. Mutta ne olikin ollut eri päässä saarta kun me. Kun tiesivät ketaleet missä kalat ovat.

Se on nimittäin melko oleellinen tieto se.

Kalaa ei voi saada, jos sitä ei ole

Lohta saadakseen on lähtökohtaisesti hyvä kalastaa lohipitoisessa vesistössä, sanoi nyt jo edesmennyt suomalaisen perhokalastuksen suuri mies Lauri Syrjänen. Samaa periaatetta on hyvä pyrkiä noudattamaan aina, mutta kun kalastaa Itämeren kokoisessa altaassa meritaimenta, edessä on muitakin haasteita. Kuten missä päin allasta kalat mahtavat uiskennella.

Antti halshukk
Gotlanti. 800 kilometriä rantaa haravoitavana.

Kalojen paikallistaminen on onnistuneen kalareissun perusedellytys. Pitää kävellä, autoilla tai veneillä pitkin kalapaikkoja ja etsiä kaloja. Muilta kalamiehiltä kannattaa yrittää kysellä havaintoja. Ja myös uskoa kokeneempien näkemyksiä.

Aikanaan menimme ovelina kysymään Tenolla Välimäen baarissa siestaa pitävältä konkarilta, mihin tällaisella kelillä kannattaisi mennä: vesi on matalalla, aurinko porottaa ja kaloja ei näy missään.

”Nukkumaan”, kuului vastaus.

Emme tietenkään uskoneet, vaan väsytimme itsemme tyhjänpyynnissä päivällä ja nukuimme yöllä, kun kalat taas liikkuivat.

Mutta loppujen lopuksihan saalilla ei ole väliä, vaan hyvällä seuralla ja luontokokemuksilla.

Eikö niin?

Ei.

Kalamies pettyy aina kun pyytää tyhjän, vaikka kalastaisikin Catch & Release -periaatteella.

Totuus Juhani Ahosta

Uskoiko Juhani Ahokaan itse siihen, mitä ylevänä hetkenään kirjoitti: ”Ei sen väliä  saanko vai olenko saamatta.”

Minä uskon, että hänen todellinen luonteensa elää lauseessa: ”Se hetki, jolloin suuri kala on juuri tarttunut, mutta ei ole ehtinyt vielä ilmaista itseään muulla kuin sillä painolla, minkä hänestä tuntee vapansa kärjessä, on kalamiehen kaikkien huumaavimpia.”

Yksikään kalamies ei palaa koskelle tai merelle pelkästään heittelemisen ilosta. Havainnot harvinaisista linnuista ja luonnon ilmiöistä ovat plussaa. Hyvä seura pitää huumoria yllä pidempään kuin huono.  Mutta kaiken toiminnan tarkoitus on saada kala iskemään, ja jos sitä ei tapahdu viikon aikana, mieliala on melko matalalla.

Joka muuta väittää valehtelee. Ja kunnon kalamies valehtelee vain saatuja saaliita suuremmiksi.

Mikon pikkukala gotlannissa
Kahden kilon siika.

Pääkuvasta kiitos Kimmo Korhoselle, joka menetettyään uskon kalojen ottihaluihin, keskittyi valokuvaamiseen. Kuvattu Lakselvin ykkösalueella salaisella lohipoolilla.

Kalaravintola kalamiehen makuun Visbyssä

 

IMG_4361Kyllä ne ruotsalaiset osaa, mutta helppoahan se on, kun on kaikkea omasta takaa. Niin kuin keskiaikaisia kaupunkimiljöitä, kaikenlaisia tuoreita kaloja kahdessa eri suolaisessa meressä ja päälle sopivasti kansanluonteessa luovuutta sekä tyylitajua. Näistä aineksista rakentuu muun muassa Visbyn vanhassa kaupungissa sijaitsevan kerrassaan mainion kalaravintolan konsepti.  Stortorget ykkösessä sijaitseva Bakfickan on sisustettu rennon huolimattomasti, mutta samalla harkiten. Monessa muussa paikassa olisi helposti lipsahtanut kitschin puolelle sekoittaa vanhat pinnatuolit, puutarhapöydät, ICA:n retrokylmäkalusteet ja pienesineet useammalta vuosikymmeneltä ahtaaseen ravintolasaliin. Ja lisäksi vielä koristella kattolamppu 1950-luvun lätkäpelin peltiukoilla. Mutta niin vaan toimii.

IMG_4355

Itse kylmätiskissä on sitten tarjolla merirapuja, ostereita, piikkikampelaa, turskaa, silakkaa – mitä nyt merestä on hiljattain noussut. Ja ne tarjotaan niin hyvin tehtynä, että meinaa tulla tippa silmään. Hiillostetut kampasimpukat chilimarinoitujen veriappelsiinilohkojen kanssa sekä piikkikampela sinisimpukkaliemessä uunissa haudutetun turnipsin kera vievät kielen menneessään. Eivätkä kaverin silakkapihvitkään näytä potkivan vastaan. Avattuja viinipulloja on kylmätiskissä kunnioitettava määrä ja päälle valikoima hyviä akvaviitteja.

IMG_4353IMG_4360

Voin visioida helposti itseni eläkeläiseksi Visbyhyn naapuripöydässä istuvan vanhan merikarhun paikalle, joka naama hieman punakkana pistelee Skagenrööraa poskeensa ja hörppää OP Anderssonin akvaviitista paukut päälle. Täällä tuntuu olevan sopivan leppoisa elämänmeno. Ja 800 kilometriä meritaimenrantaa kalastettavaksi päälle. Eikä rantaviivalla yhtään rantaruotsalaisen mökkiä rajoittamassa kalastusta.

 

Bakfickan. Stortorget 1. Loistava päätös kalattomalle kalareissulle. Ja ihan varmaan jokaisen lomareissulle.  bakfickanvisby.se

 

Kun asiat sujuvat

Jokaisen miehen elämässä tulee aika ajoin vastaan hetki, jolloin asiat sujuvat. Tätä ei pidä sekoittaa ”Kun asiat tuntuvat sujuvan”-hetkeen. Sitä edeltää yleensä rivakka ja runsaahko alkoholijuominen nauttiminen, jonka seurauksena velat muuttuvat saataviksi ja ympärillä olevat naiset alkavat näyttää poikkeuksellisen kauniilta sekä seurastasi kiinnostuneilta.

Tarkoitan hetkeä, jolloin tekemisissäsi kaikki ulkoiset olosuhteet loksahtavat siinä määrin kohdalleen, että asiat sujuvat kuin itsestään.

Otetaan esimerkiksi laskettelu. Olet Alpeilla. Aamupäivällä niin jäinen ja koppurainen rinne, jossa olet kompuroinut henkesi edestä, pehmenee auringossa ja siihen sulaa kevyt sohjoinen pinta, jonka päällä surfailet menemään. Käännökset sujuvat kuin itsestään. Hiihtämisesi näyttää taatusti hyvältä yllä kulkevaan kabiiniin asti, jossa itävaltalaiset paronittaret huokailevat menoasi ihastuksissaan. Tulee euforinen olo. Tämähän on helppoa. Minähän olen oikeastaan aina osannut tämän homman. On vaan yleensä niin paskat kelit.

Kunnes aurinko pikkuhiljaa pehmentää rinnettä edelleen ja pinta muuttuu raskaiksi sohjoisiksi kumpareiksi, joista on yhä vaikeampi löytää kohtaa, jossa kääntyä ja sukset tuppaavat tarttumaan joka käännöksessä kiinni. Kunnes viimeisessä käännöksessä ennen hissiasemaa niin käykin. Suksen kantti haukkaa sohjoon ja kaadut naamallesi. Niinköhän sitä on tullut herralla otettua yksi muki liikaa rinneravintolassa, tuumaa paikalle pysähtyvä nuori nainen mielessään ja ojentaa sinulle kaatuessasi pudottamasi sauvan.

 

Tai entäpä lohenkalastus? Kalastat hienoa lohipoolia päivästä toiseen, mutta kala ei pure. Vesi on liian korkealla sateen jälkeen. Se on värjäytynyt ruskeaksi kuin maitokahvi. Lohi ei näe perhoasi, vaikka heittelet tarkkaan pääpuolelle. Lisäksi joessa seilaa tulvaveden kuljettamaa roskaa oksista uppotukkeihin. Heittokaan ei oikein kulje, kun pitää käyttää synkintä upposiimaa. Vaihdat perhoa epätoivoisesti ja käyt koko askisi sisällön läpi. Tai useamman.

Kunnes sitten yhtäkkiä vesi alkaa laskea, sen väri kirkastuu, sää muuttuu puolipilviseksi ja pilvien lomasta alkaa paistaa aurinko. Vallitsee maaginen lohivalo. Ja lohet nousevat pooliin. Vedenlasku on saanut liikkeelle kunnon nousuparven ja kalaa näkyy hyppivän ilmassa. Heität nyt jo helpolla pintasiimalla. Tuuli on kevyttä ja puhaltaa oikeasta suunnasta pitkin jokiuomaa, joten heittäminen on helppoa.

Sitten kala on kiinni. Et edes muista mihin perhoon se otti. Eikä sillä ole edes väliä, sillä nouseva lohihan ottaa vaikka Opelin ovenkahvaan.

Screenshot 2016-04-13 20.47.01
Asiat sujuvat -hetki.

Mutta sinä et ajattele niin. Ajattelet, että hallitset homman täydellisesti. Olet tehnyt taktisesti oikeita valintoja, olet kahlannut hallitusti juuri oikeaan heittopaikkaan ja tarjoilet perhosi juuri oikein uitettuna, oikeassa kulmassa, siimassa ei ole liikaa pussia ja perhosi pyörähtää houkuttelevasti kuin kapakkatanssija lohen kuonon edessä. Ihmekös tuo siis, että kala on kiinni.

Väsyttelet kalan nopeasti. Se ei irtoa viime metreillä, peruke ei mene poikki, kala ei karkaa käsistä kuvattaessa. Sinä se osaat!

Tällaisella hetkellä mies tuntee itsensä sellaiseksi, kuin luoja on miehen tarkoittanut. Kaikkivoivaksi osaajaksi ja tilanteen herraksi.

Koska olosuhteet kuitenkin muuttuvat yhtä vääjäämättömästi kuin kaksi eri suuntaan kulkevaa painavaa kappaletta erkanee toisistaan, tuo lyhyt hetki on syytä käyttää täysimääräisesti hyödykseen: jättää sikseen kaikki muu ja sytyttää sikari voiton merkiksi.

Sillä aivan pian vesi taas laskee, lohet jatkavat matkaansa ja tuuli kääntyy epäsuotuisaksi ja saat irrottaa 2/0-klassista lohiperhoa korvalehdestäsi.

Nauti sitä ennen ainakin yksi konjakki ja ennen kaikkea tunteesta – kun asiat sujuvat.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Asiat eivät tunnu sujuvan -hetki.

 

 

 

Repparfjordin riippusillalla

Posti toi uuden Pohjolan Perhokalastaja-lehden ja kappas vain, kalastusblogisti itse oli päätynyt sisällysluettelon viereen Repparfjordin vihreän alueen riippusillalle pällistelemään näkyykö lohia. No eihän niitä siinä yleensä näy, kun kohdalla on viisi metriä syvää, mutta kuvauksellinen paikka on.

Eipä muuten näkynyt kovin paljon lohia muutenkaan viime vuonna vihreällä alueella. Kenties kalaportaat ovat alkaneet vetää, kenties jäät ovat muovanneet paikkoja, kenties kenties…

Reppari, jossa ennen kävi paikallisen kärttyisän kalavaarin mielestä ”halva Finland” ei enää houkuttele niin kuin ennen. Tonnimääräisesti kalaa tulee silti yhä kohtuullisesti, vaikka se pääsääntöisesti pientä onkin.

Suurempi riesa on Hammerfestin talousbuumin myötä räjähdysmäisesti kasvanut paikallisten mökkeilijöiden määrä, joka näkyy etenkin yläjuoksulla niin, että jokaisella varteenotettavalla kalapaikalla on ukko nököttämässä.

IMG_1858

Kalastuspaineen kasvusta kertoo myös se, että ulkopaikkakuntalaisille netissä myytävien lupien määrä on leikattu puoleen. Esimerkiksi vihreälle alueelle myydään ennakolta vain kaksi turistilupaa vuorokaudessa.

PÄIVITYS ARTIKKELIIN 25.5.2016.

Syystä jota en tiedä vielä, lupien myynti on siirtynyt Scanaturasta uuteen osoitteeseen:

 

Fishing licenses for Repparfjordelva is now available again.

Please visit our new webshop at www.jakt-fiske.no

Projekt Alta. Elokuu 2016.

 

Minä olen mies, joka uskoo lottoon. Kerran on tullut kuusi ja lisänumero. Mutta nyt tuli täysosuma. Lupa Alta-joelle.

Alta on kiistatta yksi maailman parhaista ja halutuimmista paikoista kalastaa perholla. Myyttisen maineen ja upeiden puitteiden ohella halutun siitä tekee tosiasia, että sieltä voi tartuttaa maailman suurimpia Atlantin lohia. Joka vuosi saaliiksi saadaan yli 20 kilon painoisia kaloja, joista valtaosa päästetään vapaaksi. Alta-joen kanta on pitänyt pintansa, vaikka luonnonlohi kamppailee eloonjäämisestä kasvatusaltaiden levittämien kalatautien keskellä.

Kalastusluvat joelle on jaettu maanomistajien muodostaman yhdistyksen myytäväksi. Paksu lompakkokaan ei suoraan avaa ovia kalapaikoille. Maailmassa on enemmän kalastavia miljardöörejä kuin kalastuslupia Altalle. Tilaa ei yksinkertaisesti ole kaikille. Rahan lisäksi täytyy tuntea oikeat ihmiset.

Yksi oikotie on. Altan kalastuslupia hallinnoiva Alta Laksefiskeri Interessentskap arpoo joka vuosi noin 80 kalastuslupaa tavallisille kalastajille kahden ja puolen kuukauden väliselle ajanjaksolle. Anomuksia, jotka maksavat 50 euroa, jätetään vuosittain yli 1000 kappaletta. Mahdollisuudet saada lupa eivät siis ole suuren suuret. Suomeen arvonnassa osui tänä vuonna neljä voittanutta korttia. Yhden niistä sai ystäväni ja Altan kalastussääntöjen mukaan kortin voi jakaa useamman kalastajan kesken, kunhan vain  yksi kalastaa kerrallaan. Kortin hinta kolmelle päivällä on noin 500 euroa, kun parhailla yksityisillä jokipätkillä kukkaro kevenee samassa ajassa 10 000 euroa.

Valmistautuminen kaikkien kalamiesten unelmaa kohti alkaa. Spey-heittokoulu on sovittu, jotta 15-jalkainen lohikeppi kääntyy käsissä altalaisen jokiveneen perässä seisoessa. Vanhat Altan kävijät on soiteltu läpi. Lennot ostettu. Mökki varattu. Noin kahdentuhannen olemassa olevan perhon lisäksi tilattu sitojamestarilta nippu uusia, joita ilman ei Altalle yksinkertaisesti voi lähteä.

Näin aluksi.

Elokuun alkuun mennessä ehtii säätämään vielä kaikenlaista…

 

IMG_1969.JPG

Anaresor alkaa. Tervetuloa matkalle!

VCDG1946Päätin aloittaa tämän blogin, koska vuosien varrella niin moni on kysynyt minulta, mihin missäkin kannattaa majoittua tai mennä syömään. Koska pääsääntöisesti valintoihin ovat olleet tyytyväisiä muutkin kuin minä itse, ajattelin nyt pilata salatut helmet ja kertoa ne kaikille.

Toinen vahva motivaatio blogin perustamiseen on saada kirjoittaa ihan mistä tahansa ja miten tahansa. Kalastuksesta ilman viisastelua siitä, onko kala väsytetty vapa oikeassa kulmassa. Matkailusta ilman, että otetaan jokainen asiakasnäkökulma tasapuolisesti huomioon. Otan huomioon omat mielipiteeni ja toivon, että niistä on monelle iloa. Enkä edes yritä olla trendikäs, ellen ole sitä sattumalta. Ovathan nuoruuteni vuosikymmenet nyt kovasti muodissa. Ja alkuperäiset SOS:in hiihtokuteet tallessa.

 

IMG_1965