Pesuhiiri vaihtaa uudelle toimialalle

Opettavainen iltasatu lapsille rakennemuutoksessa selviytymisestä

 

Olipa kerran pieni pesusieni. Se oli ihan hieno pesusieni ja sitä myytiin ihan Stockmannilla. Mutta silti se ei käynyt kaupaksi. Ei vaikka hintakaan ei ollut paha, vain 8,90 €. Se oli nätin värinen ja muodoltaan melkein hellyttävän pyöreä kuin hiirulainen. Nätti häntäkin sillä oli ja väri rauhoittava beessi, joka ei ketään ärsyttänyt, vaan pikemminkin miellytti silmää.

Silti kukaan ei ostanut sitä. Ei vaikka Stockmann laittoi sen kesäalennukseen ja hinta oli enää 4,90€.

Silloin pesusieni ymmärsi, että se on kilpailemassa ihan väärillä markkinoilla. Se oli nimittäin niin pehmeä, että sitä oli suloista painella poskea vasten, mutta ei sen avulla tullut pesemisestä mitään. Sen kosketus tuntui kuin olisi hierottu varovasti sormenpäillä ison miehen hartioita. Pesusieni tajusi, että sen on oltava ketterä ja vastattava nykyajan vaateisiin. On kouluttauduttava uuteen ammattiin.

Se päätti muuttua pesusienestä pehmoleluksi.

Ensi töikseen se rakensi itselleen uuden henkilöbrändin. Siitä tuli pesuhiiri, olihan se ihan suloisen hiirulaisen näköinen, häntä ja kaikki. Tuoteselostelaput saivat käydä korvista. Ne sai mukavasti lurpalleen, jotta saattoi asettua säälittävän näköisenä nököttämään kassan lähellä olevan hyllyn reunalle.

Screenshot 2016-08-29 20.47.05

Sinne se sitten kiipesi ja otti hellyttävimmän ilmeen ja eipä aikaakaan, kun hyllyn ohi käveli pieni Eeva-tyttönen, jonka oma pehmolelu oli juuri unohtunut lentokoneeseen. Pesuhiiren söpö olemus lumosi Eevan heti. Eeva poimi hiiren hyllyltä ja Eevan äiti maksoi Stockmannin kassaan pyydetyn mitättömän summan eli 4,90€ ja sai vielä kanta-asiakas pisteet kaupan päälle.

Pesuhiiri pääsi saman tien köllöttelemään Eevan mukana viehättävään töölöläiskotiin ja nätisti sijatulle vuoteelle. Ruuaksi se sai kallista norjalaista tuontijuustoa.

IMG_6625

Mutta kaikki sen vanhat toverit, jotka eivät olleet kyenneet vastaamaan ajanhengen vaateisiin, vaan olla möllöttivät epäkelpoina pesusieninä Stockmannilla, nököttävät siellä yhä. Kunnes ne lopulta pakataan säkkeihin ja lähetetään Bangladeshiin, josta niistä jyrätään tyynyntäytettä alemarketissa myytäviin tyynyihin.

Sen pituinen se.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s