Avainsana: visitnorway

Kummallinen koronakesä – alun pettymykset vaihtuvat parhaaksi kalastuskaudeksi koskaan.

On Tekijä AnaresorMatkablogiKategoria(t): Elettyä elämää, Matkailu, Mieselämä, Perhokalastus, YleinenJätä kommentti

Kesäkuun alussa näytti vielä siltä, että kausi menee kukkapenkkiä kitkiessä koti-Suomessa. Mutta siitä tulikin kaikkien aikojen kalastuskesä.

Kummallinen kalastuskesä. Monessa mielessä sellainen oli tämä koronan ryydittämä kausi 2020. Kevään edetessä alkukesäksi sai seurata tuskanhiki otsassa, miten reissu reissun päälle peruuntui matkustuskaranteenien vuoksi. Aluksi kalenteristani hävisi toukokuulta Norjan Lyngeniin buukattu meritaimenmatka. Sitten kesäkuun alun Orklan reissu Aunanille. Sitten Ruotsin Saxnäsiin suunniteltu taimenreissu. Sitten Vefsnalle kaavailtu lohireissu ja lopuksi Stjördal-joen matka. (Aika monta reissua oli miehellä kalenterissa voi joku sanoa tässä vaiheessa. Joskus on. Etenkin kun on päättänyt pitää työpaikan vaihdon yhteydessä sapattia.)

Tässä kohtiin elettiin kesäkuun alkua ja elo oli vahvasti pilvessä. Kunnes pilveen tuli rako. Norja ilmoitti, että suomalaiset voisivat matkustaa Norjaan heinäkuun alusta.

Mutta eivät esimerkiksi ruotsalaiset, englantilaiset ja monet monet muut, jotka ovat vakiokävijöitä Norjan lohijoilla.

Toisten epäonni oli meidän suomalaisten onni.  

Alkoi siis vimmattu uudelleen buukkaus. Huomasin, että yhtäkkiä oli mahdollisuus mennä melkeinpä mihin tahansa. Paikoille, joihin joutuu normaalisti jonottamaan vuosikausia paikkaa. Eikä pääse siltikään.

Ensimmäiseksi varasin reissun Orklalle Aunan lodgeen, jossa paikan omistaja Vegard  Heggem isännöi viimeistä kauttaan. (Ensi vuonna paikka toimii uuden vetäjän johdossa Grindal Lodgen nimellä). Samalla reissulla päätin pysähtyä kalastamaan muutamaksi päiväksi Glommalle harjusta ja taimenta.

Glomma auringon-laskun aikaan Koppangis-sa.

Saxnäs sai siirtyä suosiolla ensi kesään, koska Ruotsin koronavenkoilusta ei ottanut selvää susikaan. Samoin viikon 30 Stjördalin reissu oli jo siirretty seuraavaan kesään, joten sen tilalle piti keksiä jotakin. Vierailu norjalaisella Lakseelver-sivustolla listasi kymmenittäin mahdollisuuksia. Jopa himoitulle Årøyelvalle olisi päässyt, mutta sitä lompakko ei kestänyt. Sen sijaan Vefsnan Laksforsenin lohilordien talo oli vapaana, koska ruotsalaiset olivat joutuneet perumaan varauksensa. Loppukesään rakensin vielä pidemmän kolmen viikon sapattiturneen pitkin poikin Norjaa.

Ei huonoa ottaen huomioon, että kesän alusssa näytti vielä siltä, että kausi menee kukkapenkkiä kitkiessä koti-Suomessa.

Maailmanlopun sääilmiöt

Toinen onni onnettomuudessa oli se, että alkukesän reissut siirtyivät koronan vuoksi. Kesäkuussa ei nimittäin suurimmalla osalla Norjan jokia olisi voinut edes kalastaa. Talven lumisateet olivat niin valtavat, että joet olivat tulvassa monin paikoin juhannukseen asti. Eikä missä tahansa tulvassa, vaan sellaisessa, joka laittoi paikat ihan uuteen uskoon. Esimerkiksi Lakselvilla ja Altalla joki on hakenut monin paikoin ihan uudet uomat ja moni entisen huippukalapaikan omistaja joutui ihmettelemään ottikuoppansa täyttäneitä kiviröykkiötä.

Tulvan vuoksi lohen päänousukin tuli myöhässä ja heinä-elokuusta tuli aivan erinomaista kalastusaikaa myös isoille nousukaloille.

Ennätyslohi Aunanilta

Kalastin neljä päivää Aunanilla heinäkuun puolivälissä. Oslosta Orkalle ajellessa pysähdyin Glommalle. Leirintäalueella huomasin olevani ainoa ulkomaalainen norjalaisturistien joukossa. Glomma on normaalisti keskieurooppalaisten kalamiesten kansoittama, mutta nyt sain onkia ihan rauhassa. Tästä voitte lukea enemmän Pohjolan Perhokalastajan numerossa 4/2020 olevasta jutusta. Lyhyesti summattuna kalastus kylmässä joessa, jossa vesi oli korkealla, oli lievästi sanottuna haastavaa, mutta ehdottomasti pysähdyksen väärti.

Aunan lodgen vieraat tulevat myös pääasiassa ulkomailta. Normaalisti rotaatiossa on 12 kalamiestä. Nyt meitä oli neljä. Yksi tanskalainen ja kaksi norjalaista. Kun porukka on jaettu rotaatiossa kolmeen ryhmään, huomasin muodostavani yhden ryhmistä yksinäni. Tällaisesta on tietysti se etu, että pääsee korkkaamaan uusia pooleja aina ensimmäisenä. Kun lisäksi joessa oli runsaasti kalaa, oli oikeastaan vain ajan kysymys koska alkaa kolista. Kalat olivat kuitenkin ihmeen varovaisella otilla. Alun muutaman karkuutuksen jälkeen sain vihdoin neljäkiloisen kalan pysymään rantaan asti ja pystyin suhtautumaan jatkoon rauhallisemmin.

Apinan pudottua harteilta oppaani Piet Behrend ajoi minut alueen ylimmälle poolille, jossa ei ollut siihen mennessä kalastanut vielä kukaan koko kesänä.  

Skjelsenghølen, nimi jonka lausumista en tule ikinä oppimaan, on lyhyt ja kaunis pätkä, jonka keskellä on takuuvarma ison kalan asentopaikka. Heitin poolin läpi täynnä itseluottamusta. Kummallista, miten yhden kalan saatuaan usko seuraavaan tärppiin on vahva. Mutta sitä ei tullut. Poolin lopussa katsoin kelloani. Vielä olisi viisi minuuttia aikaa, ennen kuin seuraava ryhmä olisi vuorossa rotaatiossa. ”Kokeile vielä kerran”, kehotti Piet. Ja minä kokeilin. Heitin nyt loivemmassa kulmassa kohti virran reunaa. Liekö perho siksi laskeutunut hieman syvemmälle vai olinko vain onnistunut herättämään päivystävän lohen edellisellä laskulla, mutta nyt otti tuli ja kunnolla. Seitsemän kiloinen uroslohi veteli aikansa pitkin poikin poolia ja päätyi lopulta haaviin.

Sörssen-söölin seiska.

Kaksi lohta kahden tunnin sisään. Tällaisesta olisi jo ollut neljän päivän reissu kuitattuna saalismäärien suhteen, mutta päätin vielä illalla kokeilla, josko sama Red Francis antaisi kolmannenkin lohen. Virittelin huumorimielessä videokameran Igd-poolin rantaan ja lähdin touhuamaan yksinään. Samalla perholla.  Koska kalan paikka oli tiedossa, askelmerkit olivat selvät. Ystäväni kysyi jälkeen päin videoni nähtyään, kalastanko aina tuolla lailla vahvassa etukenossa hypnoottisesti jokeen tuijottaen? En todellakaan, mutta tällä kertaa tiesin muutaman neliömetrin tarkkuudella alueen, jossa kala on. Siksi olin, no, hieman ylilatautunut. Video rullasi rannalla ja minä lähenin kalaa. Joka päätti iskeä. Ensimmäinen reaktioni oli täydellinen hämmästys, eihän näin voi käydä. Toinen reaktioni oli pienimuotoinen paniikki, sillä tajusin saman tien piteleväni ennätyskalaani ja olin yksin kosken niskalla. Jälkeen päin videoita katsellessani hämmästelin itsekin kuinka määrätietoiselta ja rauhalliselta toimintani vaikutti. Ei edes yhtään tyhmää ”Voi vit… mitä helv…älä prk mee sinne”-huutelua päässyt suustani. Rannalla mittasin kalan tärisevin käsin 111 cm pitkäksi, taulukon mukaan painoa tuollaisella on 13,5 kg.

Kolmas kerta sanoo isosti: 13,5 kg / 111 cm. Kuvakaap-apaus videosta.

Tämä jos mikä oli koronakesän lahja minulle. Jos tätä poolia olisi hakattu normirotaatiossa tauotta, kala olisi todennäköisesti jäänyt nousematta.

Onko raja auki?

Kesän ns. pääreissu suuntautui monen säädön kautta Vefsnalle. Alkuun tarkoituksemme oli kalastaa viikko Ruotsin puolen Tornionjokea Kengis Brukissa. Sen suunnitelman sotki Kiirunassa puhjennut koronaepidemia. Piti löytää uusi kohde. Lentoliput oli jo ostettuna Ouluun. Ryhdyimme siis mittailemaan mihin Oulusta voisi ajaa päivässä. Seurasin päivittäin matkailurajoituksia. Raja Norjaan oli yhä auki, joten vaihtoehtoja riitti Lakselvasta Målselvaan. Sitten Visit Norway sivuston ilmoitus ratkaisi kohteemme: Ruotsin läpi ajo on sallittua, kunhan ei yövy matkalla. Posotimme Haaparannasta rajan yli ja ajoimme käytännöllisesti katsoen ikkunat kiinni Norjaan asti. Rajan ylitys tapahtui Tjärnabyn hiihtokeskuksen jälkeen. Norjalainen rajamies tutki passit ja toivotti meidät suomalaiset tervetulleeksi.

Tauko paikalla korona-tyyliin.

Vefsna on monelle suomalaiselle tuntematon paikka. Vuosikymmeniä lohiloisen vuoksi kiinni ollut joki on elpymässä uuteen nousuun. Vefsna on yksi Norjan isoimmista joista ja tarjoaa mahtavat puitteet kalastukselle. Kalastus ei ole välttämättä helpoimmasta päästä ja vaatii jonkin verran tetsaamista kalapaikoille. En suosittele huonopolvisille. Samoin valjastamattoman joen vedenkorkeus voi vaihdella päivässä jopa metrin. Vastineeksi saa sitten hienoja kaloja tai ainakin upeita maisemia ja jylhää luontoa. Vefsnasta kiinnostuneet voivat lukea lisää joesta jutustani Pohjolan Perhokalastajan numerosta 4/2019.

Jottei tämä blogikirjoitus paisu pituudeltaan yli äyräiden, tiivistän Vefsnan reissun kahteen sanaan: erittäin onnistunut. Alkukesän lumisateiden jäljiltä Vefsna laski normaaliin veden korkeuteen vasta heinäkuun lopussa, ensimmäiset lohet kalastusalueeltamme Laksforsenilta, joka sijaitsi joen yläosissa, oli saatu vasta kaksi viikkoa aikaisemmin. Meidän viikkomme aikana tuli ensimmäinen suuri ison lohen nousu. Joka on tällaiseen joskus osunut, tietää mistä puhun.

Onni osua kunnon lohennou-suun on harvinaista herkkua. Ilmankos on helppo hymyillä.

Korona hellittää hetkeksi

Elokuussa korona hiipui hetkeksi. Norjaankin alkoi ilmestyä enemmän ulkomaalaisia kalastajia, jotka olivat kytänneet koko kesän rajan aukeamista. Silti ei voi sanoa, että missään vaiheessa olisi ollut varsinaista ruuhkaa. Korona tai ei, moni joutuu palaamaan elokuussa töihin. Elo-syyskuun vaihteessa ajelin pitkin poikin Norjaa noin 3000 kilometriä ja kävin kuudella eri lohijoella. Varsinaisen ruuhkan koin vasta Lakselvalla, jonka meritaimenviikot syyskuun alussa ovat muodostuneet jo kaikkien tuntemaksi bonusmahdollisuudeksi jatkaa kalastuskautta. Vieläpä lohilupia edullisempaan hintaan. Tähän on kuulemma tosin suunnitteilla muutosta, sillä koska Lakselv on ns. myöhäisen nousun joki, siellä harkitaan virallisen lohikauden pidentämistä syyskuun puoliväliin. Se tarkoittaa myös suolaisempia lupahintoja, jotka ovat muutenkin kohonneet tarpeettoman korkealle.

Kesän parhaat sushit nautittiin Vefsnalla.

Tänä vuonna Lakselvilla oli vesi syyskuun alussa melko vähissä eikä odotettuja sateitakaan tullut. Meritaimenta joessa oli mukavasti. Ensi kertaa joella oleva kaverini onnistui saamaan yhden kauden isoimmista – ellei isoimman – mertsareista. Kala oli 92 cm pitkä. Toki lohiakin osui siiman päähän, vaikka sukeltamalla tehdyssä laskennassa niitä oli ollut noin kolmasosa normaalista.
Oman reissuni kruunasi yhden käden kepillä väsytelty ja vapautettu (katso video) 13-kiloinen.

13-kiloinen kojamo, joka ei pitänyt Undertakerista poolissaan.

Seuraava kesä on uusi arvoitus

Koronakesä oli minulle paras kalastuskesä koskaan. Toki olin paljon kalassakin, mutta silti kaksi yli 13-kiloista lohta kaudessa on harvinaista herkkua.

Tätä kirjoittaessa ensi kauden buukkaus on taas käynnistynyt. Pohjalla on pari tältä vuodelta siirtynyttä – ja mikä mukavinta –  jo maksettua matkaa. Loppuja kohteita pohditaan kuumeisesti. Kaiken päällä tietysti leijuu edelleen koronan uhka. Viruksen kehveli, kun tuntuu muuttavan muotoaan ja iskevän uudestaan ja uudestaan. Aika näyttää onko ensi kesän alussa sama ralli ja ruljanssi taas edessä.

Toivotaan, että tämän kauden vähemmällä kalastuspaineella olisi ollut lohikantoja vahvistava vaikutus. Sen tosin näemme vasta kolmen vuoden päästä. Siihen mennessä korona ainakin on ohi. Eikö kaikki kalamiehet sovita niin?

Suositeltu

Hat trick day at Orkla – 13,5 kg salmon

On Tekijä AnaresorMatkablogiKategoria(t): Matkailu, Perhokalastus, YleinenJätä kommentti

En tiedä miten Strömsössä on viime aikoina mennyt, mutta minulla meni taatusti paremmin viime lauantaina. Sain kolme lohta, joista isoin oli vielä ennätyskalani 111 cm / 13,5 kg. Kaikki vielä samalla perholla. Ja  kaiken päälle ison kalan tartutus päätyi videolle, koska ajattelin tehdä ihan vaan läpällä vähän materiaalia blogiin.  

 

Paikka Aunan Lodge, tarkempi sijainti Grindal ja joki on siis Orkla. Alun perin reissu oli suunniteltu perinteiseksi kauden avaukseksi kesäkuun alkuun, mutta tänä vuonna korona meni ja peruutti reissun. Voi kai sanoa, että hyvä niin, sillä poikkeuksellisen runsas lumentulo teki alkukauden kalastuksesta aivan mahdotonta suurimmassa osassa Norjan joista. Vettä oli paljon, mutta kalaa ei yhtään.

Saimme koronan vuoksi rahat takaisin ja ryhdyimme porukassa pohtimaan muita suunnitelmia. Sitten sattuma teki minusta lomalaisen muun perheen ollessa töissä ja päädyinkin buukkaamaan itseni Aunaniin uudelleen heinäkuun 8. -12.  Lähdin matkaan yksin itseni kanssa.

Alku Aunanilla

Reissun ajoitus osui täydellisesti. Vesi oli laskussa ja alkoi olla lähes ihanteellinen kalastukselle. Aunanilta oli raportoitu ennen tuloani 34 lohta 17 päivän ajalta. Hyvä määrä noin viiden kilometrin alueelle.

Odotukset kohtuullisen korkealla saavun sateen keskellä paikalle todetakseni, että luvassa on kuitenkin synkillä siimoilla roimimista. Vesi on edelleen korkealla.

1ce9a42c-41ee-4c29-8662-f6a70b99ad7e

Alku sujuu hiljaisissa merkeissä. Toisen päivän iltana saan vihdoin kalan kiinni oppaani Erik Lierin ystävällisesti minulle ojentamaan Red Francikseen. Saan kammettua noin neljän kilon kalan lähelle rantaa, kun huomamme että haavi ei ole siellä missä sen pitäisi olla. Itse asiassa haavia ei ole. Ja niinhän se kala irtoaa rantakiville. Lasketaanko kala saaduksi, jos opas on koskenut sitä?

 

 

Hat Trick Day – kala 1

 

Usko punaiseen Francikseen on nyt kuitenkin kova. Ja kun vesi on laskenut yössä 30 cm, ajattelen että Francis alkaa jo ärsyttää asentokalojakin. Vaihdan kuitenkin aiemman koukkuperhon putkeen, johon saan kiinnitettyä paremman koukun. Monet valmiisiin ns. kultakoukkuihin sidotut Francikset ovat täysin mahdottomia teroittaa kunnolla parin laskun ja kiven raapaisun jälkeen.

Kävelen aluksi ylimmälle poolille, Fronaan, parikymmentä minuuttia. On täydellinen lohivalo. Aurinko paistaa sateen läpi. Lähden heittelemään poolia läpi ja aivan poolin lopusta, paikasta, josta kaverini Teemu Suvanto tartutti edellisellä reissulla kalan, saan nyt lohen kiinni. Se vääntää todella vahvasti ja luulen sitä isommaksi, mutta rannassa mittaan pituutta 73 cm joka vastaa arviolta 4 kg painoa.  Rantautus onnistui ja aivan omin voimin. Kala on aivan kirkas ja ruokakalaksi se olisi aivan täydellinen. Mutta koska papitus muuttaa kortin punaiseksi ja kalastus on loppu siltä päivältä, tämä lohi saa uida eteenpäin.

salmon lohi
Reissu on pelastettu. Kala saatu.

 

Hat Trick Day – kala 2

 

Minä jatkan matkaa oppaani Piet Behrendin kanssa seuraavalle poolille, jonka nimi on Skjelsenhölen. Lyhyt pooli, jossa virta kiertää matalan särkän kallion vierestä ja muuttuu lopuksi aivan mahdottoman syväksi kahlata. Paikka on kyllä kalaisan näköinen. Heitän sen läpi ilman tulosta. Lopuksi seison kainaloita myöten vedessä ja heitän pitkälle poikkivirtaan, jossa siiman kärki tekee muutaman metrin mittaisen kelvollisen uiton.

Rämmin märkänä takaisin laavulle ja totean Pietille: ”Nobody home”. Piet katsoo kelloaan. Meillä on 10 minuuttia aikaa lupaa jäljellä poolilla.  ”There is certainly somebody home, try another run.”

IMG_2933

Päätän siis heittää yläosan uusiksi, joka on helppoa ja mukavaa roiskimista särkältä. Heitän nyt vähän jyrkemmässä kulmassa. Liekö se syy, että perho laskeutuu aavistuksen syvemmälle, mutta äkkiä tärähtää ja oikein mallikkaasti. Siimaa viedään siihen malliin, että Piet huutaa kiristämään jarrua. Jarru on mielestäni jo aika kireällä, mutta väännän sitä edelleen. Vastassa tuntuu olevan voimakas kala ja voimakkaassa virrassa. Tilanne pysyy kuitenkin hallinnassa. Tällä kertaa meillä on haavikin. Kala ui särkän taakse muodostuneeseen lampareeseen, lähes seisovaan veteen. Piet käy pelottelemassa lohen takaisin virtaan, jossa kalaa on paljon helpompi hallita. Seisovassa vedessä se voi ryntäillä mihin tahansa.

Ja sitten: onnistunut haaviminen, hienoja kuvia ja yläläpsyt koronasta huolimatta. ”Mikä päivä!”, sanon. Kaksi kalaa kolmeen tuntiin. Reissu on pelastettu jo yli odotusten, koska toinen kala oli vieläpä lohiluokkaa: 90 cm ja 7,1 kg.

IMG_2941
Lohiluokan kala. Reissu onnistunut yli odotusten.

 

Hat Trick Day – kala 3

 

Palaamme lodgelle, jossa kaikki kalastajat nauttivat yhteisen illallisen aina klo 19. Meitä on paikalla koronan vuoksi vain viisi vierasta normaalin 12 sijaan. Kukaan muu ei ole onnistunut rantauttamaan kalaa, joten olen illan sankari. Kuulen että yhdellä kalastajista oli ollut Igd-poolilla valtaisa tärppi, mutta kala irronnut hetken kelaamisen jälkeen.

On viimeinen ilta ja rotaatiossa minulla on vuorossa juuri tuo Igd-pooli heti illallisen jälkeen. Heitän mestarikalastajapäiväni suomalla arvovallalla ja varmuudella: ”Minun täytyy varmaan käydä katsomassa, onko se kala vielä siellä. Jospa Red Francis toisi vielä kolmannen kalan…” Illallisseuruen hiljenee hyvänsuopaan hörinään heittoni päälle.

Päätän viettää hyvän päivän ja reissun päätteeksi hauskan ja rennon pari tuntisen kauniilla poolilla. Pakkaan mukaan videokameran ja jalustan, sillä haluan tehdä hieman huumorihenkistä videosisältöä blogiini. Heittoharjoituksia ja Lemmel-kaffen keittoa nokipannulla.

Asettelen jalustan rantaan ja mietin useampaan kertaan, miten kuvakulman rajaan, jotta jos kala tarttuu, niin saan tallennettua väsytyksen mahdollisimman hyvin.  Olen edellisenä päivänä katsonut poolin kahlausreitin tarkkaan ja merkkinä toimivat kivet näkyvät kirkkaassa vedessä hyvin. Ison kalan asentopaikka on hyvin tiedossa. Sitten vain leijuttelemaan punaista Francista sen kuonon eteen ja katsomaan kumman hermo kestää, minun vai kalan.

Teen noin kymmenen heittoa. Sydän hakkaa. Tilanne on oikeasti jännittävä. En tiedä miksi. Johan tässä on tänään saatu kaksi kalaa. Enkä minä tiedä onko virran reunassa titti vai monsteri. Tai mitään.

Mutta sitten siima kiristyy. Noin vaan. Ja sitten mennään. Ja välillä tullaan. Pidän siimaa kireällä ja vapaa ylhäällä. Nyt ollaan kosken niskalla ja jos kala menee siitä alas, kusessa ollaan. Siis minä. Ei se.

Yhtäkkiä kelan jarru pettää. Pohjasiimaa rämpsähtää rullalle mytty, joka menee solmuun. Kelaan sen nopeasti sisään ja lyön jarrua kireämmälle sillä enää eli ole varaa antaa periksi. En ole vielä nähnyt kuinka iso kala on, mutta tunnen sen lohiluokan kalaksi.

Kala pysyy onneksi poolissa ja saan sen pikkuhiljaa hinattua rantaa kohti. Katselen taakse päin mihin kohti sen saisin uitettua ja alan kääntää sitä vavalla. Kalan koko alkaa paljastua ja hiki nousee otsalle. Tätä ei ole varaa mokata. Lopulta saan kalan kyljelleen matalaan, tartun kaksin käsin sitä pyrstöstä ja käännän sen selälleen. Kala rauhoittuu. Otan pari kuvaa vapisevin käsin. Kala läiskäyttää valtavalla pyrstöllään vettä naamalleni. Sitä tilanne ei huvita yhtään. Kaivan mitan taskusta. Näen että kala on iso, mutta silti mitan lukema 111 cm tuntuu huikealta. Tajuan samalla pitäväni ennätyskalaani käsissäni. Irroitan hieman vääntyneen kolmihaaran kojamon koukkuleuasta ja hinaan kalan takaisin kameran eteen, jossa nostan sen nopeasti poseerauskuvaan. Sitten siirrän kalan elpymään virtaavaan veteen. Lohikin on ryntäillyt itsensä maitohapoille, mutta tokenee pikkuhiljaa. Onneksi vesi on kylmää ja kala tikissä.

IMG_4927

Kala ui tiehensä. Minä siirryn jeesustelemaan kameralle tuntojani. Käsittämätön päivä. Mutta juuri tämä tekee lohenkalastuksesta niin kiehtovaa. Monta päivää tyhjää heitettyäsi voit saada samana päivä elämäsi saaliin. Ne muut tyhjät päivät unohtuvat. Tämä ei ikinä.

 

SEE the video on youtube! 

Viimeinen heitto kaiken muuttaa voi

On Tekijä AnaresorMatkablogiKategoria(t): Matkailu, Perhokalastus, YleinenJätä kommentti

 

Lohenkalastaminen on uskon asia. Periksi ei saa antaa, sillä velat voivat muuttua saataviksi milloin tahansa.

Kirjoitin pari vuotta sitten Pohjolan Perhokalastaja-lehteen jutun siitä, miten alkukaudesta on hyvä mahdollisuus saada iso lohi – tai jäädä täysin ilman saalista.

Ensimmäisellä kesäkuun alussa tehdyllä Orklan reissulla kaksi vuotta sitten munat jäivät pataan, niin kuin viime vuonnakin. Tänä vuonna tehty järjestyksessään kolmas alkukauden reissu alkoi olla myös melkein taputeltu ennen kuin tapahtui: 8,3 kilon lohi tarttui viimeisenä oljenkortena pooliin heitettyyn punaiseen francekseen, vain puoli tuntia ennen lupien päättymistä.

Sen myötä tuli todistettua monta asiaa. Lohenkalastus on uskon asia ja siinä myydään isoja odotuksia. Jos usko alkaa pettää, peli on menetetty.

Moni luulee, että joessa kuin joessa on lohta kuin kanadalaisessa luontodokumentissa. Mutta se ei pidä paikkaansa. Tonneissa koko joen määrät voivat olla isoja, mutta kun kalat jakaa päivisaaliiksi pitkin jokivartta asiat asettuvat mittasuhteisiin. Esimerkiksi Orklan Aunanin seitsemän kilometrin pätkällä saatiin viime vuonna 167 lohta, joka on 1.85 kalaa päivässä 12 kalamieheen. Tähän joukkoon tietysti mahtuu paljon ihan tyhjiä päiviä ja päiviä, jolloin kalaa nousee suurissa parvissa ja saadaan enemmän.

Toki kalan voi saada tuurilla milloin tahansa, mutta pohjimmiltaan kyse on vain toistojen määrästä. On oltava oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja tarjottava perho vielä oikealla tavalla.  Mutta etenkin yksi asia on varma: vaikka kuinka aamulla väsyttäisi, lohen saanti edellyttää, että perho on vedessä. Punkan pohjalta kalaa ei saa.

 

Kesä yllätti kalamiehen

Lohikausi 2018 alkoi kummallisissa olosuhteissa. Ei pelkästään keski-Norjassa vaan myös Finnmarkissa. Pitkään jatkuneet toukokuun helteet olivat sulattaneet lumet tuntureilta eikä kunnon sadetta oltu nähty viikkokausiin. Virtaamat kesäkuun alussa, kauden alkaessa, olivat samalla tasolla kuin normaalisti elokuussa.

Me saavuimme jo tutuksi käyneeseen kauden avaukseemme Orklan Aunan Lodgelle 10. kesäkuuta. Trondheimin alueen jokiin kuuluvan Orklan etuna on, että joki on säännöstelty ja kallioon louhituista varastoista juoksutetaan kylmää vettä tasaisesti: joen pinta pysyi melkein samana koko kolmipäiväisen reissumme ajan.

Matalan ja kirkkaan veden takia kalastus painottui aamuihin. Lodgella poikennut joen johtava kalastuksenvalvoja kertoi, että lohilaskurin perusteella kalat liikkuvat aamuvarhaisella, noin 5-8 aikaan. Hieman hämärässä ja isoissa parvissa liikkuessa lohet tuntevat olonsa vähän turvallisemmaksi kuin auringonpaisteessa keskellä kirkasta päivää. Paras mahdollisuus saada kala on siis olla sellaisella poolilla, jossa on nousua hidastava niska tai lepopaikka. Ja olla siellä aikaisin aamulla.

Screenshot 2018-07-19 10.48.12.png

Ennen Orklan yläjuoksulla sijaitsevalle Aunanille siirtymistä kalastimme päivän Bårdshaug Herregårdin vesillä aivan joen alajuoksulla. Iltakalastus ei tuottanut tulosta, vaikka kaloja näkyikin.  ”Joka on täällä ensimmäisenä aamulla klo 5, saa taatusti kalan”, ilmoitti oppaamme ringin pyörittäessä tyhjää illalla. Matkan ja yömyöhään jatkuneen kalastuksen (huom. ei juopottelun) jälkeisenä aamuna vain yksi meistä jaksoi noudattaa neuvoa. Ja sai kalan. Kirkas, 4,5 kiloinen lohi iski ensimmäisellä laskulla kello 5.30.

WhatsApp Image 2018-06-10 at 06.30.30.jpeg
Täi poikineen pyrstössä. Matkaa kalalla mereltä poolille on ollut kolmisen kilometriä.

Mutta palataan takaisin Aunanille. Kierrämme ensimmäisen kalastuspäivän toinen toistaan paremman näköisempiä pooleja. Kalakosketukset rajoittuvat muutamaan pieneen taimeneen.

 

P1010090.jpg
Vesi hyvällä korkeudella, paras pooli, mutta miksi ei nakerra…

Toisen päivän aamuna saamme ensimmäisen kerran nähdä toimintaa.

Poolille tullessa bongaan kalan jotakuinkin oudosta paikasta, miedosta virrasta hiekkasärkän reunasta. Kaverini jää heittämään sitä ja saapastelen itse kohti perinteisempää joen niskaa. Joella ensikertaa vierailevan ystäväni viiton kulkemaan kauemmas paikalle, josta tiedän edellisenä päivänä saadun lähes kympin kalan.

Saan hädin tuskin siimani veteen, kun mietoon virtaan heittämään jäänyt kaverini ilmoittaa, että kala on kiinni.

IMG_4799.jpg
Kala kiinni. Teemu Suvanto väsyttelee lohijalkaa.

Samalla näen vavan olevan pystyssä myös kallion kielekkeellä, johon toinen ystäväni oli mennyt. Kun ensimmäinen lohi on saatu kuvattua, mitattua sekä palautettua, siirryn puolijuoksua haavimieheksi kallioisen poolin toiselle puolelle, jossa iso kala juroo putouksen alapuolisessa syvänteessä. Syvästä vedestä ja vastavirrasta sen nostaminen käy hitaasti. Ympärillä hyppii kaloja. Nousu on käynnissä ja pooli täynnä sähköä. On suorastaan hämmästyttävää, miten pooli, joka on illalla aivan mykkä (mutta ei silti tyhjä) herää henkiin, kun pooliin saapuu parvi uusia kaloja.

IMG_4808.jpg

Lopulta kala numero kaksi on haavissa. Se on 95 cm pitkä, noin 9 kilon upea kirkas kala. Mieliala on korkealla, kun tyhjänpyytäminen on kääntynyt hetkessä lohipeijaisiksi. Tuntuu että joka paikassa on kalaa ja se on halukas ottamaan. Koen voimakasta iloa osallistumisesta rantautuksiin ja onnistuneista haavimista, kavereiden kaloista ja että reissumme ei jää historian kirjoihin tyhjänpyytämisenä.

Mutta taustalla kalvaa toki huoli osuuko lohi vielä tälläkään reissulla oman siiman päähän.

WhatsApp Image 2018-06-12 at 09.02.55.jpeg
Saamamies (aamuvirkku) Vesa Tuomi ja reissun toinen kala.

Sitten pooli hiljenee. Joko kalat ovat jatkaneet matkaansa tai asemapaikat poolissa on saatu jaettua, kunnes seuraava nousu laittaa taas nokkimisjärjestyksen uusiksi ja heikoimmat saavat luovuttaa paikkansa vahvemmille. Seuraava mahdollisuus on seuraavana aamuna ja se on viimeinen. Toki päivän mittaankin kalan voi saada. Muutama on tartutettu eilenkin, tosin ylös asti niitä ei saatu.

 

Varhainen kalastaja nappaa

Seuraavana aamuna herätyskelloni soi kuudelta. Reissun väsyttämät kalastajat kampeavat itsensä ylös kuka hitaammin kuka nopeammin. Kaksi meistä lähtee liikkeelle ensimmäisessä autossa ja aikataulussa illalla tehtyjen suunnitelmien mukaan.

Kalan jo saanut kaverini tarjoaa minulle ensimmäistä heittovuoroa yön rauhassa levänneeseen pooliin. Samaan paikkaan, josta edellisenä aamuna nousi reissun isoin lohi. Jännitys, syke ja toiveet ovat korkealla.  Kiiruhdan kohti kallioniemekettä, josta voin tehdä nuo maagiset heitot koskemattomaan pooliin.

IMG_4824.jpg
Iso kala on syöksynyt alas ylemmästä poolista.

Juuri päästessäni poolille sinne rymyää joukko norjalaisia, jotka ovat tartuttaneet ison kalan ylemmästä poolista. Hymyilen väkinäisesti, kun näen neljän miehen asettuvan pönöttämään juuri siihen paikkaan mistä olin suunnitellut kalani kymmenen minuutin päästä tartuttavani. Nyt siellä on raivokas ison kalan väsyttely käynnissä ja aikaa voi mennä tuossa touhussa tuntikin…
Kala irtoaa kuitenkin muutaman minuutin jälkeen ja pettyneet norjalaiset palaavat takaisin omaan pooliinsa. On minun vuoroni.

Mitään ei kuitenkaan tapahdu. En tiedä onko nousu jo mennyt vai vielä tulematta, vai äskeinen väsyttely poolin sekoittanut, mutta pikku hiljaa alkaa hiipiä mieleen pelko: tästä tulee tyhjä reissu. Kolmas jo peräkkäin…

Pikku hiljaa poolille valuu lisää ryhmämme kalastajia ja perinteinen rinki alkaa pyöriä. Kontakteja kaloihin ei saada, kunnes alamme havaita kauempana poolissa pintakäyntejä. Olisikohan parvi sittenkin tulossa vasta nyt?

Heitän kalliolla ja takanani ystäväni tartuttaa kalan vahvan kuohun reunasta. Se ei pysy kiinni montaa sekuntia, mutta tunnelma ja odotukset alkavat olla taas korkealla, vaikka jäljellä oleva kalastusaikamme on jo käymässä vähiin.

Oppaamme Piet Behrend saapuu samalla paikalle ja kertoo ylemmällä poolilla heittäneiden norjalaisten lähteneen aamiaiselle. Menetetty kala oli vienyt fiiliksen. Poolin niska olisi siis heitettävissä, jos kiinnostaa, vaikka sitä onkin moukaroitu jo monta tuntia.

P1010088.jpg
Pollen-poolin niska alhaalta päin katsottuna.

Paikka on yksi joen parhaista ja siitä on jo tänään tartutettu yksi iso kala. Miksei toinenkin, kun kerran kalaa nyt on liikkeellä. Käsi pystyyn. Minä lähden.

Sidon siiman päähän perusottiopelin, Vimun eli vihreä-mustan Sunray Shadow -perhon. Teen sillä noin 20 heittoa.

Ei pelitä. Ei auta. Mitä nyt?

Piet seisoo takanani. Hän kasvaa taskustaan viinipullon korkin kokoisen franceksen ja ojentaa sen minulle.

Silmäni laajenevat. Tuollaisen kun heittää pooliin, sinne ei tarvitse heittää vähään aikaan mitään. Muistelen puheitamme islantilaisesta videosta, jossa iso Red Frances oli saanut poolin lohet täyteen paniikkiin…

Mutta meillä on 30 minuuttia lupaa jäljellä ja minun puolestani pooliin voi heittää mitä tahansa paitsi dynamiittia.

Teen kymmenen heittoa juuri oikeaan paikkaan. Siimassa on vetoa ja perho ui hyvin, mutta perinteiseen tapaan uitettuna.

Sitten päätän seuraavassa heitossa antaa perhon vajota vapaasti.

Piet huutaa lähtevänsä lodgelle viemään seuraavaa porukkaa uuteen paikaan. Käännyn heiluttamaan kättäni hänelle.  Painava frances on yhä vapaassa pudotuksessa. Ja samalla kun käännän katseeni takaisin pooliin, tunnen vavassa jykevän iskun. Uskomatonta. Kala on kiinni ja se ei ole ihan pieni. Huudan Pietiä takaisin. Kohta on tukiryhmä, mies ja haavi, rannalla takanani.

Väsyttelen kalaa 15 minuttia. Välillä näemme ison kalan hyppäävän ilmaan. Huikeaa. Pelottaa että se syöksyy niskalta alas seuraavaan pooliin, niin kuin norjalaisten aiemmin aamulla karkuuttama kala teki.

Useamman hypyn jälkeen alkaa vihdoin tuntua, että tämä kala voisi pysyä kiinni loppuun asti.

 

 

Lopulta haaviin päätyy 93 cm pitkä, 8,3 kiloinen naaraslohi, joka pääsee poserauskuvauksen jälkeen takaisin jokeen.

IMG_0205.jpg
Catch & Relief. Mies ja maailman helpottunein ilme.

Näin velat voivat muuttua saataviksi vain 15 minuuttia ennen kuin kalastusaika reissulla päättyy. Sattumien summana. Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun mahdollisuus heittää niskaa avautui yllättäen.

Tosin niin kuin kaverini Mika Vainio sanoo: ahkeruus, kokemus ja taito vähentävät sattuman merkitystä. Mutta silti.

Ja jos minun ilmeeni kalan haavimisen jälkeen oli helpottunut, samaa voin sanoa oppaastamme Piet Behrendistä, joka oli jo kolmatta kertaa todistamassa armotonta tahkoamistani, joka ei millään meinannut tuottaa tulosta.  Piet teki kyllä taatusti kaikkensa jotta onnistuisin.

IMG_4841

 

Jälleen tuli todistettua, että lohimiehen usko ei saa horjua. Viimeinen heitto voi mullistaa reissun ja muuttaa tunnelman koko vuodeksi. Ja jääväthän reissusta hienommat muistot, kun ainoan kalan saa viimeisellä eikä ensimmäisellä heitolla…

 

 

 

Tourist go home!

On Tekijä AnaresorMatkablogiKategoria(t): Elettyä elämää, Matkailu, Mieselämä, Perhokalastus, YleinenJätä kommentti

Turistit ovat vähän kuin tuulimyllyjä. Ne ovat taloudelle hyödyllisiä, mutta kukaan ei halua niitä takapihalleen, ellei saa niistä suoraa rahallista hyötyä.

IMG_1493
Islannin suurimman vesiputouksen kuvaaminen on vakava paikka.

Tourist go home! Hassu otsikko matkailublogin jutulle. Sellainen lause vain pumpsahti mieleen, kun altistuin viikko takaperin Islanti-ilmiölle. Reykjavikista saa nimittäin hakemalla hakea aitoa matkailukokemusta, kun pääasiassa aasialainen massaturismi on täyttänyt jokaisen ravintolasalin ja villapaitakaupan. Maaseudun vesiputousten ja geysirien edustoista puhumattakaan. Toki aasialaisilla on aivan yhtä iso oikeus olla siellä kuin minullakin, mutta jotenkin tuntui oudolta. Eihän tämä ollut sitä mitä tulin etsimään, viikinkien perillisiä pörröisissä villapaidoissa reippaina ja hyväntuulisina sekä myöhemmin illalla baareissa meluisina mehukumarassa.

IMG_2182
Blogisti yrittää sulautua paikallisväestöön pukeutumalla Islanninvillapaitaan.

Turistien määrä on kasvanut Islannissa vuosikymmenessä 300 000 vuosittaisesta kävijästä noin 2,5 miljoonaan. Se on melko paljon se, ja jotta uusia mahtuu vielä enemmän, hotelleja rakennetaan koko ajan lisää. Reykjavikin sataman tuntumassa esimerkiksi louhitaan monttua parasta aikaa viiden tähden Marriott-hotellille. Se on hyvä, sillä toistaiseksi Reykjavikista löytyvät vasta viiden tähden hinnat.

IMG_2286
Uutta hotellia pukkaa. Takana nousukauden huumassa rakennettu kulttuuritalo Harpa, joka kieltämättä on aika hieno.

Turismi on Islannille tärkeää ja sitä siedetään. Työttömyys on Islannissa lähellä nollaa ja  homma pyörii Reykjavikissa, asukasluvultaan noin Tampereen kokoisessa kaupungissa, jo paljolti ulkomaalaisen työvoiman turvin. Tarjoilijaksi ravintolaan kelpaa jokainen, joka osaa käyttäytyä miellyttävästi, vaikka ei esimerkiksi osaisi avata viinipulloa katkaisematta korkkia. Tarinan vahvistavat todeksi paitsi toistuvat omat kokemukset, myös yhtä kaupungin parasta eli The Lobster House -ravintolaa pitävä suomalainen keittiömestari Jonni Turtiainen (jolla oli kyllä omassa ravintolassaan erinomainen päätarjoilija!). ”Kaikki haluavat olla kokkeja, kukaan ei halua tarjoilla. Vuoden tarjoiluhommien jälkeen siirrytään mukavampiin ja työajaltaan säntillisempiin myyntitöihin, vaikkapa hotellien myyntipalveluihin”, sanoo Jonni.

IMG_2253.jpg
Jonni Turtiainen, The Lobster House -ravintolan suomalainen isäntä.

Massaturismista huolimatta Islanti on vänkä paikka ja vahvasti suositeltava. Sitä paitsi aasialaiset näyttävät menevän nukkumaan aikaisin (tai ehkä jossain oli karaoke-baarikatu?) ja puolen yön jälkeen baareissa kuuluu ja raikaa enempi pohjoismainen kieli monine muunnoksineen.

Lapsuuden matkailumaisemaa etsimässä

Sinänsähän turismi on pienten paikkakuntien kehitykselle ja pisniksille hyvästä, mutta en voi sille mitään, että itse haen matkoilta pohjoiseen ja jäämeren rannoille rauhaa, puhdasta luontoa sekä naiivisti varmaan jotain alkuperäistä tunnelmaa, jonka muistan lapsuuteni lomamatkoilta Pohjois-Norjaan 1970-luvun alussa.

Turhaan.

old feel lohijoki norja.JPG
Kadotettu paratiisi.

Norjalaisessa pikkukylässäkin nykymatkailijaa palvelee todennäköisimmin turkkilaisten pitämä ravintola, koska paikallisia ei enää hotsita kääntää lättyä. Målselvafossenin kuuluisalla putouksella kuppilanpitäjät ovat Balkanilta, eivätkä edes yritä puhua norjaa. Kaikkia se ei tunnu häiritsevän, mutta minua joka olen opetellut sanakirjan kanssa tilaamaan lohisoppaa norjaksi asia ottaa pattiin. Minä haluaisin tilata keittoni lettipäiseltä itsekutomaansa villapaitaan pukeutuneelta sinisilmäiseltä norjalaisneitokaiselta. Etenkin kun soppa maksaa niin räävittömästi, siihen pitäisi ehdottomasti kuulua illuusio aidosta matkailukokemuksesta ja kaunis perinnehymy kaupan päälle.

Mutta tuota lapsuuteen liittyvää matkailun sielunmaisemaa on yhä vaikeampi löytää.  Ja jos ja kun Norwegian-lentoyhtiö alkaa suunnitelmiensa mukaan ensi vuonna lentää Boieng 787 Dreamlinerilla Tromssaan suoraan Kiinasta, mukana 300 kiinalaista per laaki ja takaisin päin lisäksi kontillinen savulohta, alkaa Tromssakin pian muistuttaa Reykjavikia turismin näkökulmasta. Kiinassa odottaa 300 miljoonaa ihmistä, joilla on riittävästi hynkkyä lentää toiselle puolelle palloa. Islanti-ilmiö leviää ja viinipullon korkit katkeilevat taitamattomien tarjoilijoiden käsissä entistä useammin. Repikää siitä.

Ne jyrää meitin

Turistit ovat vähän kuin tuulimyllyjä. Ne ovat taloudelle hyödyllisiä, mutta kukaan ei halua niitä takapihalleen, ellei saa niistä suoraa rahallista hyötyä.

Omalla takapihallani on yksi Helsingin suosituimmista turistirysistä eli Temppeliaukion kirkko. Kävelen joka aamu töihin turistitulvaa vastaan. Ominaista massaturismille tuntuu olevan, että massa ottaa tilan haltuunsa ja etenee ei-väistytä-asenteella tuli vastaan isoja miehiä, pieniä lapsia tai raskaana olevia äitejä lastenvaunuineen. Alkuasukkaan oikeudella en väistä minäkään. Antaa maailmankatsomusten otsalohkojen kolista yhteen.

Kiinassa odottaa 300 miljoonaa ihmistä, joilla on riittävästi hynkkyä lentää toiselle puolelle palloa. Repikää siitä.

Minulle on jäänyt epäselväksi kuinka paljon aasialainen massaturismi tuo rahaa töölöläisille, sillä kivijalkakauppoja näyttää Temppeliaukion kirkon lähellä hallitsevan useamman korttelin alueella kiinalainen mafia, joka myy kaikkea matkalaukuista meripihkaan. Kirkko on sentään alkanut veloittaa sisäänpääsystä.

kiinlaiset kirkol.jpeg
Tontti on valloitettu.

Juokaa Bordeaux-viinit, mutta säästäkää lohijoet

Lapin matkailussa myydään ristiriitaa: tyhjyyttä jatkuvasti kasvavalle joukolle.  Mitä enemmän turisteja, sen vähemmän tyhjyyttä. Lapissahan kyllä toistaiseksi riittää lääniä, mutta koska ryhmämatkalaiset eivät poistu bussista näköpiiriä kauemmaksi, jossain vaiheessa tyhjyys tulee tienvarsien taukopaikoilla täyteen.

Onneksi Suomen Lapissa on vielä paikkoja, joissa voi vaeltaa päivätolkulla törmäämättä muihin ihmisiin. Enkä muuten aio kertoa missä.

Toivon myös, että Norwegianin Norjaan jatkossa lennättämät kiinalaiset eivät kiinnostu lohen perhokalastuksesta laajemmissa määrin. Kalastusluvat lohijoille ovat jo nyt kortilla ja hinnat taivaissa. Siinä vaiheessa, kun aasialaiset kehittävät perhokalastuksesta samanlaisen statusharrastuksen kuin vaikkapa Bordeaux-viinien keräilystä, joudun toteamaan erään ystäväni sanoin: ”Pojat, me ollaan hävitty tää peli.”

Kalaopas ja nuo isot lapset kurahousuissaan

On Tekijä AnaresorMatkablogiKategoria(t): Elettyä elämää, Mieselämä, Perhokalastus, YleinenJätä kommentti

Miksi Ari on pahalla mielellä? Saiko Vesa enemmän kalaa?

Älä ole nyrpeä Antti, vaikka hävisit arvonnan ja Marko saa heittää ensimmäisenä parhaan kalapaikan. Jokainen pääsee hyville kalastuspaikoille yhtä monta kertaa.

Kyllä näitä hyviä ottiperhoja riittää kaikille Teemu, ei tarvitse kinastella. Rauno! Onko vyö tarpeeksi kireällä, jos kahlaat liian syvälle ja housut hörppäävät vettä?  

 

Innosta, kannusta, hoputa, maanittele, uhkaile, palkitse. On kyseessä kurahousujen pukeminen päiväkotilapsille, tai joenrantaa kurahousuissa konkoilevien isojen kalamiesten paimentaminen, samat metodit käyvät molempiin. Siksi Orklan Aunan Lodgen Piet Behrend ja Krister Hoel menevät suoraan huippukastiin oppaiden joukossa. Molemmat työskentelevät pitkät talvikuukaudet lastentarhanopettajina.

Screenshot 2017-06-21 16.29.38
Hyvä heitto, nyökkää Piet.

Oppaan tärkeimpänä tehtävänä on pitää asiakkaidensa, eli kalamiesten, mieliala positiivisena ja olo virkeänä. Oli keli mikä hyvänsä ja viimeisestä kalahavainnosta viikko, Krister kehottaa kirkkain silmin sinua pommittamaan joen parasta niskaa kellon ympäri, koska ”milloin tahansa voi iskeä”. Ja sinähän pommitat.

IMG_4729.jpg
Pikku Kakkosen bussi lähdössä jokivarteen. Kuskina Krister.

Antti olet hyvä

Kalastaja tulee reissuun korkein toivein ja jalokalan kuva silmissä: kohta saadaan punalihaista! Jos kalapaikka on tuttu, manööverit ja perhot on mietitty moneen kertaan etukäteen ja kalatkin väsytelty unissa valmiiksi. Kun kauan kaivattu kalastus vihdoin alkaa, jännitys on huipussaan. Kädet täristen kalamies sitoo perhon perukkeensa päähän ja astelee poolille. Ensimmäinen heitto, toinen heitto. Sinne siima oikenee ja perho pyörähtää kohta houkuttelevasti lohen kuonon edessä.

Ei vielä tässä kala iske, mutta kahden askeleen päässä on paikka, josta heittäessä pitäisi kolista. Nyt!

Mutta kun ei kolise.

Kolisee päässä ja kalastajan mieli mustuu, lumous on haihtunut. Enkö saakaan kalaa? Mitä teen väärin? Miksi tuo viereinen kaveri saa kalaa, vaikka heitän perhoa nätimmin?

Taas tarvitaan oppaan taitoja. Onkimiehen innostus ja itseluottamus on palautettava.  ”Tärkeintä on, että perho on vedessä”, sanoo opas ja jatkaa: ”Sillä eiväthän lohet rantakiville hypi Antti, eiväthän? Käyt sieltä hakemassa sen kalan seuraavalla heittovuorollasi ja sitten otetaan kohta pikku naukut lohen kunniaksi.”

Rohkaisu, innostaminen ja palkitseminen. Tuloksenteon kaava.

Niin lähtee Antti uudelle heittovuorolle täynnä uskoa itseensä ja jos hän on onnekas, kohta otetaan poseerauskuvia lohesta, jaetaan yläläpsyjä ja ollaan aika polleita omista kalastustaidoista.

IMG_0908
Onnen täyttymys.

 

Rinta rottingilla kohti uusia pettymyksiä

Useimmiten näin ei kuitenkaan käy, vaan oppaan tehtävänä on potkia Antti ja koko joukko eteenpäin kohtia uusia pettymyksiä. Jossain vaiheessa ja riittävän ahkeroinnin jälkeen pettymys muuttuu iloksi, kun lohi iskee. Mutta jotta se onnistuisi, jokaiselle poolille pitää saapua voitontahtoisena ja kalansaantiin uskoen.

Siksi opas sanoo: ”Seuraavaksi meillä on TOSI hyvä pooli. Tästä on saatu isoimmat kalat. Viime vuonna tuon kiven huopeesta tuli 18-kiloinen. Eikä tässä ole tällä kaudella kalastanut vielä kukaan. Nyt pitää kalastaa tosi tarkasti!”

Ja niin kalamies syttyy taas liekkiin, adrenaliini kohisee suonissa ja hän kalastaa poolin tosi tarkasti. Vaikka kalaa ei tulisikaan, mieli on hyvä, kun tietää yrittäneensä kaikkensa ja tehneensä asiat suht´koht mallikkaasti. Opas muistaa kehua jokaisen onnistuneen heiton jälkeen ja tiedät, ettei vika ole sinun, vaikka kala ei iskekään.

IMG_0241.jpg
Tämä mies on liikkeellä vahvalla asenteella.

Tsemppiskerho iskee jälleen

Kun päivä muuttuu illaksi ja ilma kylmenee, alkaa väsymys pikkuhiljaa hiipiä kalamiehen mieleen ja paidan alle. Oppaan on kyettävä lukemaan vilu ja verensokerin lasku ennalta, ettei kurahousuväki ala kiukutella syyttä suotta. Mököttävää kalamiestä joutuu kiskomaan jokivarressa perässään kuin kivirekeä. On siis aika pitää tauko, tehdä tulet, keittää nokipannukahvit ja syödä vähän eväitä. Lämpimän juoman ja hengennostatustauon jälkeen kalamiehet ryntäävät taas täynnä virtaa virpomaan vapojansa.

IMG_0284.jpg
Pienet tulistelut ja takaisin uusin voimin tulvivalle joelle.

Kylmenevä ilta ja viileässä vedessä kahlaaminen saavat oppaan muistuttamaan ikääntyviä kalastajia myös yhdestä tärkeimmästä asiasta. ”Onhan kaikilla tarpeeksi lämmintä päällä? Juhallakin kun on se eturauhanen reistaillut, niin ei auta palelluttaa paikkoja. Eiväthän vain kahluuhousut vuoda?”

Kun ilta alkaa kääntyä yöksi, kalastajan mielessä alkaa olla päällimmäisenä sauna ja lämmin ateria. Vaan vielä ei voi luovuttaa, sillä iltahämärän hetki on se paras. Valo muuttuu ja isoimmat kalat uskaltautuvat liikkeelle. ”Ne voivat tulla ihan siihen jalkoihisi, joten kahlaa varovasti äläkä läiskyttele vettä turhaan siimallasi”, muistuttaa opas.

Niin on kalamies taas viritetty jännittyneeksi kuin viulun kieli. Iske, iske, iske. Ei tänne nukkumaan olla tultu.

IMG_0302
Piet! Mitä tällä saa?

Opas valitsee välillä kalamiehelle uuden perhon, se tuo taas uutta uskoa. ”Iso Sunray Shadow toimii illalla aina.” Opas huomaa vedenpinnan nousseen.  ”Jospa laitettaisiin vähän nopeammin uppoava siima.” Opas katselee kalastajan epätoivoista yritystä pujottaa ohut siima läpi koukun pienestä silmukasta. ”Eikö herrasmies näe enää kunnolla sitoa perhoa yön hämärässä?”  Ei hätää opas sitoo sen puolestasi.”  Jos kahluureitti vaikuttaa liian haastavalta opas rohkaisee, haastaa ja vetoaa miehisyyteen: ”Viime viikolla tästä kahlasi 90-vuotias entinen Royal Air Forcen lentäjä. Sinä olet vielä 40 vuotta nuorempi. Sinne vaan.”

Niin tsemppisryhmä painaa kesäyössä lohipoolilta toiselle.

Ja ennemmin tai myöhemmin se kala vihdoin iskee.

 

Opas rauhoittelee kalamiestä väsytyksen aikana ja haavii hänelle lopulta nätin lohen. Se mitataan, kuvataan, ehkä jopa punnitaan. Ja lopuksi vastuuntuntoinen kalamies vapauttaa sen.  Sitten on pienen juhlan aika. Jos kyseessä on ennätyskala, on ison juhlan aika.

Opas saa ansaitsemansa kehut ja kalamies päättää mielessään olla reissun lopuksi kitsastelematta tipissä, vaikka oli aluksi ajatellut antaa sitä vähän alakanttiin, kun on niin kallis reissu muutenkin. Sitä paitsi osataanhan tässä itsekin ilman oppaan neuvoja, mutta kun tulevat paketin mukana, niin hullu jättäisi käyttämättä…

Tromssa – Jääkarhuja, hipstereitä ja hylkeennahkahepeniä.

On Tekijä AnaresorMatkablogiKategoria(t): Matkailu, Mieselämä, Yleinen2 kommenttia

Ennen sitä kutsuttiin Pohjolan Pariisiksi. Nyt parempi vertaus on Portland.  Paikka on Pohjois-Kalotin pääkaupunki Tromssa. Hämmästyttävä määrä hipsteriravintoloita, mikro-olutpanimoita ja trendikkäitä baareja. Sekä jääkarhuja, mutta onneksi täytettyinä.

Tromssan pääkadulla lauantai-iltana kävellessä tulee mieleen hipsterien kotipesä Portland (katsokaa youtubesta Portlandia-tv-sarjaa, niin ymmärrätte). Ihmiset vaeltavat hyväntuulisessa pienessä sievässä trendikkäänä kapakasta toiseen (no joo, loppuillasta kumara syvenee). Partoja ja tatuointeja piisaa. Paikallisessa panimossa taiotaan artisaaniolueen rytmiä soittamalla vinyylilevyjä oluen panemisen aikana.

Ja niitä kapakoita on kävelykadulla  vieri vieressä. Ilmeisesti tähän kaupunkiin kerääntyy juhlimaan koko pohjoisen Norjan asujaimisto. Lähin isompi kaupunki etelässä on Narvik, monen tunnin ajon päässä. Tai tunnin lentoyhteyden päässä oleva Oulu, jossa pohjoisnorjalaiset käyvät kesällä halpalomalla.

Huken Pub
Kaupungin hipsterihenkinen ykköspubi valmistautuu iltaan.

Jääkarhuja riittää joka paikkaan

Kun katselee Tromssan turistimpien baarien somistusta, ei jää epäselväksi mikä on paikallinen vetonaula numero yksi. Täytetty jääkarhu löytyy jokaisesta työpaikkaruokalaa merkittävämmästä anniskelupaikasta. Erään tiedon mukaan niitä on kaupungin kapakoissa 17 ja puoli. Siitä viimeisestä puolikkaasta ovat turistit repineet vuosien varrella mukaan kaikki, mitä irti saavat kynsistä alkaen.

polar bear mack brewery
Kaltoin kohdeltu karhu maailman pohjoisimman olutpanimo Mackin aulassa.

Puoli vuosisataa sitten oli aivan yleistä nähdä jääkarhunpentuja kaupungin kaduilla, tosin tiukasti talutushihnassa. Kuuluisin jääkarhukuningas Henry Rudi kesytti, koulutti ja myi pentuja Euroopan eläintarhoihin. Emojen kohtaloksi tuli päätyä hurjailmeisiksi täytettyinä oluthallien somisteiksi.

IMG_7287.jpg
Jääkarhukuningas Henry Rudi palaamassa laivallaan Huippuvuorilta.

 

Jäämeren jet-set

Nyky-Norja elää sekavassa suhteessa menneisyytensä kanssa. Ympäristöarvot ja vihreys kasvavat, mutta silti kaupoissa myydään yhä valaanlihaa ja hylkeennahasta tehtyjä ”oloasuja”.  Jumala (tai venäläiset) on lähettänyt vitsaukseksi kuningasravun, josta kalastaja saa hyvän kilohinnan, mutta samalla rapu järsii tasaisen varmasti yhä suurenevan alan merenpohjaa tyhjäksi elämästä. Sille kelpaa kaikki simpukoista pikkukaloihin.  Valtava kalanviljelyteollisuus sotkee luonnonlohen geneettiset perimän, mutta tuo työtä koko tuhansia kilometrejä pitkälle rannikolle. Kalastuskylät toivottavat maahanmuuttajat tervetulleeksi, sillä norjalaisia homma ei enää innosta.

IMG_7324.jpg
Hylkeennahkaiset hepenet ovat osa epäeettistä erotiikkahetkeä.

Tromssaa katsellessa on vaikea uskoa, että vielä 1970-luvulla Norja oli aivan Portugaliin verrattavissa oleva Euroopan umpisuoli. Sitten merestä löytyi öljyä ja nyt valtion öljyrahastossa on pahan päivän varalle 150 000 € per kansalainen. Meillä suomalaisillahan on vain velkaa. Vaurauden myötä hintatasokin on noussut Norjassa korkeaksi. Perinteinen matkailijan elinkustannusmittari eli oluttuoppi maksaa tavallisessa baarissa noin 12 euroa. Yksiön vuokrasta saa Tromssan keskustassa pulittaa noin 800 euroa kuussa. Ja nyt ollaan siis reilun matkaa Napapiirin pohjoispuolella. Tromssassa voi nähdä Teslan taksina, sen statusarvo on täällä jo mennyt.

img_7383
Näkymä Fjellheisen-vuorelta keskustaan.

Mutta Tromssa on puolen Norjan (ainakin rantaviivan määrällä mitattuna) pääkaupunki ja lisäksi yliopistokaupunki.  Asuntoja tarvitaan, mutta kaupungin keskusta on rakentunut saarelle, jossa tilaa on rajatusti. Herrasväen isot asunnot ovat keskustaa vastapäisellä  jyrkästi nousevalla rinteellä, josta kaikille riittää jyrkkyyden vuoksi oma merinäköala.

Herrasväkeä hemmotellaan myös hämmästyttävällä viinivalkoimalla paikallisessa alkoholimonopoliliikkeessä. En muista nähneeni Helsingissäkään Alkon lippulaivamyymälässä vastaavaa hienojen viinien täsmävalikoimaa.

vega sicilia unico
Kolmea eri vuosikertaa 300 euron viiniä ette löydä Rovaniemen Alkosta. Ikinä.

Lauantai-illan huumaa

Yliopisto ja opiskelijat pitävät iltaelämän virkeänä. Meininki on reipasta, mutta hyväntuulista. Lähimpänä satamaa olevat kuppilat täyttyvät varakkaista turisteista ja Hurtigruten-risteilyasiakkaista laivojen yöpyessä Tromssassa. Kauempana kävelykadulla vaeltavat opiskelijat baarista toiseen. Kaupunkikuva on täynnä nuorta väkeä ilonpidossa ja baaria on vieri vierissä kuin itävaltalaisessa alppikylässä.

screenshot-2016-11-27-20-42-06
Hienoimmat hotellit ja baarit sijaitsevat rantapromenaadilla.

 

Olemme varanneet hyvissä ajoin pöydän trendikkäässä Mathallen-ravintolasta.  Viereisessä pöydässä istuu kuusi kaunista nuorta naista, tällättyinä siihen malliin, että voisimme olla yhdessä Tukholman Stureplanin pintapaikoista.  ”Mihin te olette menossa?”, kysyy ystäväni seurueen poistuessa. ”Eri paikkaan kuin te”, tulee vastaus. Tyyli on edelleen aivan kuin Stureplanin pintapaikoissa, jos yrität tehdä tuttavuutta suomalaisella ralliruotsilla.

Emme ehdi pahoittaa mieltämme tylytyksestä, sillä saamme eteemme huikean herkullisia ruoka-annoksia. ”Uskomatonta ruokaa näillä leveysasteilla”, tiivistää kulinaristiystäväni ajatuksemme.

Ostovoimaa kaupungissa löytyy ja siksi ei ole yhtään outoa, että Tromssan ravintoloissa ruokatarjonta vetää vertoja Kööpenhaminan huippukuppiloille. Täällä on lisäksi etenkin kalan suhteen raaka-aine niin tuoretta kuin olla voi. Paras kaikista kaloista on Ruijanpallas, norjaksi Kveite ja englanniksi Halibutt. Kampelamainen kala, joka voi kasvaa jopa 200-kiloiseksi.

menu Mathallen Tromsö
Päivän menu Mathallenissa. Silliä, ruijanpallasta, lammasta ja porkkanaa.

Piipahdamme illallisen jälkeen Jernbanestasjon -pubiin, jossa väki ei ole tällättyä, mutta sitäkin hauskempaa. Tutustumme lyhyessä ajassa paikalliseen merimieheen ja hänen ystäväpiiriinsä, johon kuuluu saamelainen poromies sekä tuskin mitään ymmärrettävää kieltä puhuva afrikkalainen maahanmuuttaja ja norjalainen pariskunta. Puolalainen putkimies työntyy joukkoon luullessaan tunnistavansa meidät maanmiehikseen. Ystäväni yrittää tarjota kierroksen olutta koko sekalaiselle seurakunnalle, mutta norjalainen merimies kieltää ajatuksen kohteliaasti, ”koska sitten kaikkien täytyy tehdä sama ja siitä tulee paitsi kallista, myös humalaan.”

IMG_7296.jpg

Norjan pienin baari

Päivänvalossa pääkatua kävellessämme bongaamme mainoslauseen, jonka todenmukaisuuden päätämme tulla tarkistamaan myöhemmin illalla. ”Kylän parhaat [nakki]makkarat.”

Raketten on Norjan pienin baari oman mainoskylttinsä mukaan. Ja todennäköisesti myös vanhin, sillä raketin muotoinen kioski on rakennettu jo kauan ennen avaruusaikaa, vuonna 1911. Syömme nakkisämpylät, jotka ovat kerrassaan erinomaiset. Sen ovat huomanneet muutkin, sillä jono Raketteniin on pitkä. Ja se liikkuu hitaasti. Kioskissa on sangen viehättävä myyjätär ja iltamyöhällä asioivat herrasmiehet tenttaavat jokainen vuorollaan häneltä ruokalistan läpi varsin perinpohjaisesti – ennen kuin ostavat nakkisämpylän.

Norjassa riittää valtava määrä sosiaalista kanssakäymistä rajoittavia sääntöjä, huolenpitoa, valvontaa ja rajoituksia etenkin alkoholin tarjoilun suhteen. Siksi on suorastaan kummallista, että nakkikioskissa myydään olutta ja viiniä ja sillä on vieläpä ihan oma terassi anniskelualueena.

img_7335
Mainoslause piti kutinsa.

Norjalaiset reippailijat

Sunnuntai paljastaa meille uuden puolen norjalaisuudesta. Norjalaiset ovat oikeasti reippailijoita eivätkä vain mielikuvissa. Nousemme ylös gondolilla Fjellheisen-tunturille 461 metrin korkeuteen. Alhaalla kaupungissa on pilvistä, mutta gondoli nousee yllättäen pilvien yläpuolelle, jossa sekä maisemat että auringonpaiste häikäisevät silmiämme. Alapuolellamme olevaan pilveen muodostuu oma varjokuvamme, johon auringon halo tuo oman jeesusmaisen lisänsä. Tunnelma on vähintäänkin outo.

img_7376

Lounastettuamme päätämme kävellä alas tunturilta. Polku on jyrkkä ja ajatus toiminnan järkevyydestä käy mielessä ensimmäisten metrien jälkeen. Luvassa  on seuraavaksi päiväksi kipeät reidet ja pakarat.

Jatkamme kuitenkin matkaa ja hämmästelemme vastaantulijoiden tasaista virtaa.  Tuntuu että puolet Tromssasta on päättänyt kavuta sunnuntaina vuorelle ihan vain huvin vuoksi. Vastaan tulee niin vanhuksia kuin imeväisiä, pienimmät isän sylissä. Mies juoksutrikoissa hölkkää mäkeä ylös koiransa kanssa.  Puolessa välissä polku muuttuu kiviportaiksi, joiden jyrkkyys on sama kuin niissä kuuluisissa Pispalan portaissa, joissa Ilveksen joukkue hankkii peruskuntoa juoksemalla. Tämä on ihan toista kuin tehdä parin kilometrin lenkki tasamaalla kävelysauvoja perässään raahaten.  Ehkä kaikki norjalaisten reippaus ei perustukaan dopingiin…

img_7369
Matka alas tuntemattomaan.

Alan ymmärtää ystävääni, kalastuksesta kiinnostunutta tekniikan tohtoria, joka aivan vakavissaan suunnitteli opintojen jälkeen pysyvää muuttoa Tromssaan ja virkaa yliopistolta. Meno kaupungissa on letkeää ja ulkoilumahdollisuudet uskomattomat. Ilmasto on leuto ja pakkanen ei laske pahimmillaankaan alle -20 asteen. Satama pysyy sulana ympäri vuoden.

Ehkäpä tässä olisi minullekin paikka kääntää kirjaimellisesti velat saataviksi: muuttaa Norjaan niin kauan kuin pohjoismaiset lait työvoiman liikkuvuudesta pätevät ja raja on vielä auki meille suomalaisille. Sillä töitähän Norjassa on, koska perusnorjalainen alkaa jo laiskistua hyvinvoinnin keskellä. Maahan bisneksiä tekevän tuttavani mukaan perjantaina klo 12 jälkeen on turha koittaa tavoitella ketään saatikka sopia palaveria. Norjalainen on jo silloin verohelpotetussa Teslassaan matkalla tunturimökilleen…