Huutokauppa on koukuttava harrastus, jossa tärkeintä on tehdä hyvät kaupat toisen nenän edestä.

Koska hengitän ajan henkeä ja elän vinyylistä nuoruuttani kiivaasti uudestaan, hankin nettihuutokaupasta vintage-kaapin levysoittimelle ja älppäreille. Aiemmin kesällä ostin kovalla rahalla (med dyra pengar) samanlaisen Marantzin levysoittimen, jonka olin veivannut tarpeettomana kaatopaikalle joskus 90-luvulla. Tandbergin viritinvahvistin tuli hankittua  jo muutama vuosi sitten. Mutta nyt minulla on paikka sekä niille, että vinyylilevyilleni, jotka olen jo kahteen otteeseen korvannut  uusilla, nykyaikaisimmilla tallennustavoilla.

Mutta minkäs teet. Pitää olla hip ja pop. Ja kieltämättä noissa rahisevissa vinyyleissä on jotain, mitä suoratoistopalvelu ei saavuta. Asiaa kutsuttaneen ammattikielellä nostalgiaksi.

Nostalgista (kaikkien mielestä) ei kuitenkaan ole levitellä stereosysteemiä olohuoneen hallitsevimmaksi sisustuselementiksi, joten aloin etsiä tyylikästä kaappia, johon setin voisi sijoittaa. Kiertelin aikani kauppoja, mutta sopivaa ei löytynyt ja jos löytyi, hinnat olivat älyttömiä. Pohdin jo tilaisinko Sakarilta Punavuoren Puuhevosesta mittojen mukaan rakennetun kaapin, kunnes ystäväni Kari (nimi muutettu) vinkkasi muutamasta nettihuutokaupasta, joista saa juuri 70-luvun musalaitteistoon tyyliltään sopivaa tanskalaista designia kohtuuhintaan.

Ystäväni Kari (nimi muutettu) on itse jäänyt pahemman kerran koukkuun nettihuutokauppaan ja hänen kotinsa alkaa muistuttaa lähinnä design-museota. Mutta aina kuulemma löytyy jotakin uutta mielenkiintoista ostettavaa…

Koska itsekin olen mieltynyt 60- ja 70-lukujen tyylimaailmaan (juu, juuri siihen Mad Men-tyyliin, jolla on muuten oma nettihuutokauppa jäämistönsä myymiseksi), päätän käydä katsomassa mitä tarjolla on.

Tanskalaisesta Lauritz.comista löytyykin heti mitoiltaan ja tyyliltään juuri passeli kaappi, joka on kyllä 50-luvun designia, mutta olkoon menneeksi. Tämä pitää saada.

Ja silloin hauskuus vasta alkaa…

 

Huutokauppa on koukuttava kokemus

Huutokauppa on koukuttava kokemus. Ainakin näin ensikertalaiselle.  Netin kautta huutaminen on melkein kuin nettipokeria pelaisi. Näet vastapelaajiesi nokitukset ja pohdit, kuinka paljon he ovat valmiita nostamaan huutojaan. Ethän myöskään halua maksaa huutamastasi tuotteesta yhtään liikaa…

Himoamani kaapin huutokaupan sulkeutumiseen on aikaa kolme päivää. Sivulla näkyy pohjahinta ja arvio mihin hintaan kauppa voisi toteutua. Pohdin hintastrategiaa ja ystäväni Kari (nimi muutettu) sanoo, ettei ole syytä höntyillä. Peliin lähdetään mukaan vasta kaupan sulkeutumispäivänä.

Vihdoin suuri päivä koittaa. Ystäväni Kari (nimi muutettu) kehottaa miettimään maksimihinnan, jonka olen valmis maksamaan sekä lyömään siihen päälle pari sataa kruunua, jotta summa päätyy epätavalliseen tai ei niin arvattavaan lukuun. Suurin osa huutajista laittaa tasasumman ja silloin ensimmäisenä sen summan asettanut vie potin.

Järkeilen sopivan summan, laitan sen laskuriin ja jään jännittämään.

Voittamisesta tulee vahva olo

Kolme minuuttia ennen huutokauppakohteen kaupankäynnin sulkeutumista alkaa tapahtua. Liikkeellä on selvästi pari tosi mielessä olevaa huutajaa, joiden ”huutoautomaatit” alkavat nokittaa hintaa 200 tanskan kruunua kerrallaan. Hinta nousee nopeasti ja pian jäljellä on enää yksi vastapelaaja. Sitten hänenkin tarjouskattonsa tulee vastaan.

Hinta ruudulla ei nouse enää. Minun tarjoukseni on kärjessä. Aikaa on enää yksi minuutti.

Jännitän ehtiikö kilpailijani vielä nakutella uuden isomman summan koneeseen.

Sekunnit kuluvat. Kunnes vihdoin ruutuun tulee teksti: ”Auction is closed.  You won Item 123456.”

Sydän hakkaa nopeammin kuin aamun spinning-tunnilla ja riemuitsen voitostani. Hintakin jäi hyvän matkaa alle asettamani katon.

Näen huutokauppafirman sivulta, että  myynnissä on vielä toinen samanlainen kaappi, jonka huutokauppa sulkeutuu kolmen tunnin päästä. Sen hinta lähtee nyt hurjaan nousuun. Kuvittelen, että jossain päin pohjoista Eurooppaa on koti, jossa tunnelma on hieman kireänä möhlityn huutamisen jälkeen. Ja nyt pitää saada kaupat aikaiseksi hinnalla millä hyvänsä. Kaapin hinta päätyy lopulta neljänneksen omaani kalliimmaksi. Hymyilen ylimielistä huutokauppakeisarin hymyä tehtyäni heti ensimmäisellä kerralla loistokaupat.

Tekisi mieli huutaa heti jotain lisää. Voittamisesta tulee vahva olo. Ymmärrän nopeasti, että vakituisesti huutokauppoja nuohoaville tärkeintä on tehdä hyviä kauppoja muiden nenän edestä. Tavara tulee siinä sivussa ja ainahan sen voi myydä eteenpäin, jos se osoittautuu tarpeettomaksi.

Logistiikkaongelma

Huutokaupan voittaminen on vasta puoli voittoa. Vielä pitää saada kaappi Tanskasta Suomeen. Huutokauppakamari ohjaa eteenpäin rahtifirmoihin ja muistuttaa samalla, että kaapin voisi ystävällisesti hakea kolmen päivän kuluessa pois tai alkaa varastovuokra juosta. Tiedustelen vaihtoehtoja ja saan tarjouksen, jossa kuljetukselle tulee hintaa lähes saman verran kuin kaapille. Tarjoudun lähtemään hakemaan kaappia itse autolla ystäväni Karin (nimi muutettu) kanssa, mutta vaimo ei syty ajatuksesta. Sanoo, että rahti tulee kuitenkin halvemmaksi, sillä todennäköisesti päädymme matkalla nukkumaan petauspatjojen alle Kööpenhaminan D´Angleterreen syötyämme sitä ennen pitkän kaavan kautta Nomassa sekä lounaan että päivällisen.

Koska visio on paitsi mahdollinen, myös todennäköinen, tilaan kuljetuksen rahtiliikkeestä.

Ullatus!

Reilun viikon päästä kaappi saapuu lopulta ja yllättäen.  Yllättäen meidät pakkauskoollaan ja sillä, että sitä ei toimiteta kotiovelle kuudenteen kerrokseen. Toimituspaikan muutos vaatisi uuden palvelusopimuksen, jonka vuoksi kaappi on vietävä ensin takaisin keskusvarastolle ja tuodaan takaisin 2-3 päivän päästä uuden sopimuksen mukaisesti.

En tiedä onko toiminta aina näin joustamatonta vai ainoastaan nyt ja siksi, että jakelusta huolehtii Suomen Posti.

Mutta olemme siis tilanteessa, että keskellä kerrostalon pohjakerroksen porraskäytävää nököttää 85 kiloa painava kuormalava tukkimassa tehokkaasti kulkureitin.

Ei auta kuin alkaa purkaa pakkausta osiin rapussa. Saamme kuorittua arviolta 40 kiloa pakkausroipetta kaapin ympäriltä ja sen jälkeen kaapin mahtumaan juuri ja juuri hissiin.Mutta myönnettävä on, että arvoesine on hyvin pakattu. Ei naarmun naarmua kuljetuksen jäljiltä.

Asetamme kaapin paikalleen ja sijoitan sen sisään viritinvahvistimen, levysoittimen sekä levyt.

Katselen kaappia ylpeänä ja mietin illan soittolistaa mielessäni. ”Eikö vain ole hieno?”, kysyn teini-ikäiseltä tyttäreltäni.

Mulla on vinyylillä alkuperäinen Toton Africa. Paljon parempi kuin se renkutus joka soi listoilla nyt…

”Joo kai, varmaan kiva”, kuuluu epäluuloinen vastaus ja mulkaisu vinyylikokoelmani suuntaan.

”Täältä löytyy kuule suakin kiinnostavaa musaa. Täällä on esimerkiksi alkuperäinen Toton Africakin. Paljon parempi kuin se renkutus, joka nyt soi listoilla. Foreigneria ja REO Speedwagonia. Ja Beach Boysin koko tuotanto tietysti…”

Vastausta ei kuulu. Tytär kuuntelee kuulokkeilla Spotifyita. No vielä nämäkin kelpaavat. Ihan niin kuin 15 vuotta vanha Fred Perry -verkkaritakkini, josta tuli yhdessä yössä nykymuotia…