Vakavia neuvoja lukiolaisille lukuvuoden päätteeksi

Nykyinen lukion lukutahti hirvittää, ennen selvisi viime hetken ryhdistäytyjäkin korkeakouluun. Tänä päivänä taitaisi käydä kehnosti.

Tyttäreni ovat huippuoppilaita. Molemmilla on melkein kympin keskiarvo yhdessä Suomen parhaista kouluista. Tämän menestyksen imussa omat muistikuvani koulunkäynnistä ovat silottuneet ja arvosanani hilautuneet vuosi vuodelta mielessäni paremmiksi. Ei kai noin fiksuilla tytöillä voi olla lahjaton isä.

Siksi olinkin aika yllättynyt, tai sanotaanko suorastaan järkyttynyt, kun työpöydän laatikkoa kaivellessa törmäsin vanhoihin todistuksiini. Lukion kakkosen kevään päästötodistuksen keskiarvo oli karu 7,3. No, tuon ajan tiukemman arvosanapolitiikka huomioiden tuollainen keskiarvo olisi nykytasolla noin 8,7. Mutta kieltämättä keskiarvo kertoo, että lukion alussa on selkeästi tullut keskityttyä enemmän kaljanjuonnin ja surfaamisen, kuin lukuaineiden harjoitteluun.

Mielenkiintoista sinänsä olisi elää ihmiskokeena lapsuus uudestaan ja käydä koulu alusta asti sekä opiskelumyönteisessä että kunnianhimoisessa ympäristössä, kuten esimerkiksi SYK:ssa, jossa tyttäreni opiskelevat. Tiedä millaisiin suorituksiin olisin venynyt ja mille uralle päätynyt. Se jäi kuitenkin kokematta. Olarin kansakoulussa, tuttavallisemmin Colditzissa, moisen hikarin päätä olisi työnnetty vessanpyttyyn joka välitunnilla.

 

Colditzin gangsterit

IMG_8980
Hauskinta luokkakuvassa oli pilata se. Vakavahenkiset opiskelijat erottuvat jo tässä vaiheessa.

Koulu-urani alku Olarin kansakoulussa tähtäsikin kaikkeen muuhun kuin akateemisuuteen, ainakin opettajani Arna Mikkolan mielestä. Ystävystyin kansakoulussa Juha ”Watt” Vainion pojan Kallen kanssa ja profiloiduimme pian koulumme gangstereiksi. Opettajan Mikkolan mielestä ”Antti saa olla tyytyväinen, jos kansalaiskoulua pidemmälle pääsee” (asiaa tietämättömille tiedoksi, neljän kansakoululuokan jälkeen kansalaiskouluun menivät 70-luvun alussa käytännössä nuorisorikolliset ja vajaamieliset).

Vähän paremmin kuitenkin meni. Viimeisen lukuvuoden puristus, onnistunut seivaus ylioppilaskirjoituksissa ja ahkerointi pääsykokeissa veivät lopulta Kauppakorkeakouluun ja vieläpä säällisessä ajassa sieltä uloskin. Että pitkää nenää sinulle Arna Mikkola, missä päin sitten oletkin.

IMG_8986

Mutta vastaava viime hetken ryhdistäytyminen ei onnistuisi enää.

Ainakin siltä näyttää, kun katsoo, kuinka tarkkaan nuorten täytyy suunnitella lukionsa kurssi kurssilta saadakseen opiskelupaikan suoraan päästötodistuksella. Oikeassa rivissä on pelkkiä kymppejä ja tärkeitä kursseja. Tämän päivän Hesarissa nuoret valittivat opiskelupainetta ja jonkin asteinen neuroosi tai masennus onkin tämän päivän lukiolaisten ammattitauti.

 

Kehitys ei kehity

Kuka pölvästi tämän opintouudistuksen kehitti? Jos olen äänestänyt sinua, haluan ääneni takaisin.

Kuka tietää 16-vuotiaana, mitä haluaa opiskella tai miksi haluaa isona tulla? Moni luulee tietävänsä ja siksi seuraa isän tai äidin jälkiä juristiksi, lääkäriksi tai pastoriksi. Pettyy ehkä myöhemmin, mutta jatkaa hammasta purren loppuun asti.

Mutta kuinka paljon on nykyään ammatteja, joista me lasten vanhemmat emme tiedä mitään. Älkää siis meitä seuratko, hyvät nuoret. Me tarjoamme uramalleja, joiden parasta ennen käyttöpäivä on jo mennyt. Ainakin minä mainosmiehenä. Mainosalalle ei kannata pyrkiä. Täällä on käymässä kuin Stanley Kubrickin Avaruusseikkailu 2001 -elokuvassa.  Sinut otetaan mukaan koneeseen, mutta keinoäly on jo alkanut haastaa tehtäviäsi ja miettii parhaillaan, miten ja missä vaiheessa se linkoaa sinut ulos raketista, pyörimään avaruusromuna maata kiertävälle radalle.

2001_a_space_odyssey_1280
Ole tarkkana. Keinoälyn punainen silmä tarkkailee taustalla liikkeitäsi.

 

Syystä on nuori ihmeissään. Vielä kun hänen pitänee työuransa aikana luoda ainakin kolme uraa yhden sijaan.

 

Pummaa tyylillä

Puhun vastoin omaa etuani tulevana eläkeläisenä ja verotulojen nettosaajana, maksajia tarvitaan paljon ja äkkiä, mutta kyllä soisin itsensä hakemisen saavan jatkua vähän pidempään kuin ala-asteelle, jonka jälkeen alkaa armoton kilpailu ensin lukio- ja sitten opiskelupaikoista. Vanhanmallisessa, yleissivistävässä lukiossa se luonnistui. Ja soisin nuorille akateemista vapautta myös opiskeluaikana. Mutta vain siinä tapauksessa, että se käytetään hyödyllisesti. Ei laiskotellen kotona, vaan esimerkiksi hiihtohommissa Alpeilla. Ei yksi talvi Alpeilla tee vielä kenestäkään sosiaalipummia. Ainoastaan henkisesti rikkaamman ihmisen.

 

img_7588

 

Neljä polvea hiihtomatkailua

Kalastuskauden hiipuessa Anaresor palaa alppihiihdon maailmaan. Ensimmäisenä juttuna arkistojen kätköistä Contactor-lehdessä noin vuonna 1990 julkaistu pakina: Neljä polvea hiihtomatkailua.

Yllättävän hyvin jutussa maalattu matkailun evoluutio on pitänyt kutinsa. Mitä nyt Swissair on nytkähtänyt nurin ja lentokoneessa ei saa kessutella, muuten menee yhtä lujaa. Kuulemma. Nuorisolla. Ja joillain vanhemmillakin. Jotka ovat kasvaneet isoiksi, mutta eivät aikuisiksi.

img_7587
Svengaava kuva Verbierin esitteestä 90-luvulta.

Eli Silvous plait, Bitte sehr, otetaas taas. Upeat mustavalkoiset tilannekuvat tähän juttuun otti Christian From.

Neljä polvea hiihtomatkailua

Ensimmäisen polven hiihtomatkailija liikkuu huokeasti bussilla. Hän on nuori ja kestää matkan rasitukset helposti. Määränpäälläkään ei ole niin väliä. Pääasia on että bussi liikkuu, olutta riittää ja perillä näkyy lumisia vuoria. Laulussakin sanotaan, että linja-autossa on tunnelmaa.

Perinteisesti hauskanpito jakautuu seuraavasti. Bussin etuosassa istujat pelaavat arvokkaasti backgammonia.

Linja-auton wc:n lähelle on majoittunut osasto Lärvierkit, joka kaataa sökön pelaamisen lomassa kaljaa ja camparia suuhunsa tai housuille, mihin nyt sattuu osumaan.

Aivan taaimmaisilla riveillä ryypätään rehellisesti Fernet Brancaa, eikä annetan kortin pelaamisen häiritä keskittymistä.

”Ähhhh. Pahaa on.”

”Niin on. Otetaas taas.”

”Otetaan.”

”Frankfurt.”

”Aha. Otetaas taas.”

”Otetaan. Ähhh.”

Toisen polven matkailija

verbier mont fort

Vähitellen matkailija alkaa tuntea itsensä liian vanhaksi bussimatkan rasituksiin: unettomiin öihin ja jatkuvaan pullojen kanssa läträämiseen. Bussissa ei tunnetusti pysty nukkumaan kuin hillittömissä lärveissä tai silloin, kun pitäisi katsoa videota.

Toisen polven hiihtomatkailija astuu matkatoimistoon, läväyttää Visa-kortin pöytään ja ilmoittaa vaativalla äänellä:

”Hiihtämään miehen mieli mielivi.”

”Ai mihinkä”,  ihmettelee matkatoimistovirkailija pontevaa vaatimusta.

”No Val THOOrenssiin tietenkin”, bussista charter-koneeseen nousun myötä itsensä sosiaaliluokassa ylentänyt matkailija vastaa närkästyneenä.

”Ai, niin tietenkin. Val THOOrenssiin.”

No niin. Liput on plakkarissa. Sitten vain lähtöä odottelemaan.

Seuramatkailija nousee lähtöaamuna kello neljä aamuyöllä, koska kone lähtee kuudelta. Charter-koneet lentävät aina yöaikaan, jottei täyden hinnan lipuistaan maksavien bisnes-matkustajien tarvitse kärsiä humalaisista seuramatkalaisista. Seuramatkalaisethan ovat humalassa alusta loppuun oli yö tai päivä.

”Ding. Tervetuloa Sköneörin lennolle CP 407 Geneveen. Arvioitu…”.

Toisen polven matkustaja tuijottaa tikkana milloin No smoking -kilpi sammuu ja antaa samalla merkin: Olkaa hyvä, brenkun veto kansainvälisessä ilmatilassa edullisin seuramatkahinnoin voi alkaa!

”Neiti aperitiiviksi kolme votka-tuoremehua, ruuan kera puteli tai pari vinkkua ja kahvin kera neljä mustaa Rellua. Pannaan pari bisseä vielä varmuudeksi. Ja yksi pladi meeri. Tuokaa myös ykäpussi. Mä niin kammoan lentokuoppia, nääs. He he, get it?”, keventää toisen polven matkailija tunnelmaa.

”Eihän nää kaikki mahdu teidän pöydälle.”

”Mahtuu mahtuu, jättäkää vaikka sapuska tuomatta ja pannaan pari mukia naapurin pöydälle. Eihän se haittaa?”, hän sanoo naapurin puoleen kääntyen. ”Oottekstekin muuten menossa Val THOOrenssiin?”

Kolmannen polven alppimatkailija

IMG_7590.JPG

Kokenut Alppien kävijä ryytyy vähitellen kaiken maailman maiseman ihmettelijöiden matkaseuraan. Hän ei halua kuulla oppaan tervetuliaispuheita ja käytännöllisiä vinkkejä.

”Ihan tosissaan tervetuloa kaikki tänne Heisse Reisenin reissulle Bad Vielkleinkircheimiin. Mun nimi on Niklas Nilsson, ihan Nikke vaan. Meidän kuski on tänään Andreas Lauda, hän on Niki Laudan serkkupoikia. Taputetaan vähän Andreakselle!”

”Syöksy sementtiin dorka”, ajattelee kolmannen polven alppikanuuna. Mua ei tarvi opastaa. Oon näes ollut ennenkin. Sai olla viimeinen kerta näitä reissuja.

Tosimies ei kuuntele paskan lässytystä, vaan ajaa Alpeille omalla autolla. Voi sitä vapauden tunnetta, kun oikea jalka lepää kaasupolkimen päällä tonnin painoisena, auto kiitää tasaista kahta sataa halki Euroopan ja ainoa ääni, joka kuuluu, on tuulen suhina sivupeileistä.

Vaiva, joka aiheutuu kitkarenkaiden ja lumiketjujen metsästämisestä, laivapaikkojen buukkauksesta, tuhansien kilometrien ajamisesta ja hotellin etsimisestä täpötäydestä kylästä korvautuu moninkertaisena hyvän olon tunteena, kun kolmannen polven matkailija näkee samassa hiihtokohteessa pakettimatkailijoita, jotka tallustelevat sieraimet kohti taivasta ja huutelevat matkatovereitaan jakamaan ihmeellisiä kokemuksiaan:

”Tulehan siekin Pentti kahtomaan, kuinka korkialle mäjet ulkomailla yltävät. On se ihhmmeellistä. Terve ootteko tekin Suomesta?”

”Haben sie meinen kugelschreiber gefundet?”, puhuu kolmannen polven maailmanmies kieliä ja kiittelee itseään vaivannäöstä.

”Hän oli ulkomaalainen ja toivotteli hyvää päivää. Ystävällistä on väki täällä, sano”, pakettimatkailija suomentaa ystävilleen ja johdattaa seurueen ihailevien katseiden saattelemana napsuille.

Mutta automatkalaisten kuninkaallisin hetki on vasta edessä. Kun pakettimatkalaisten viikon loma on hujahtanut ohi kuin elämä filmillä ennen kuolemaa ja bussi lähtee kylästä kohti lentokenttää, istuvat kolmannen polven konkarit aurinkoisella terassilla välinpitämättömän näköisinä siemailemassa Gluhweinia ja huutelevat bussiin nousijoille kannustuksia. Jokaisella pakettimatkalla on nimittäin joku tuttu, jonka voi masentaa totaalisesti.

”Emmä tie. Verbier, Klosters, Gstaad, Wengen, Murren, Zermatt, ehkä Chamonix ja Megeve ja sit St. Antonissa vois tietysti käydä lopuks. Ollaan mite ny jaksetaan. Niin tosiaan. Hyvää kotimatkaa. Stadissa kuulemma tulee vettä.”

Neljännen polven hiihtomatkailija

img_7593

Neljännen polven hiihtomatkailija ei enää ehdi eikä jaksa ajaa viittä tuhatta kilometriä voidakseen erottua ensimmäisen ja toisen polven matkailijoista. Hän yhdistää työn ja huvin.

Sihteeri hoitaa matkajärjestelyt ja hän itse matkustaa Swissairiin business-luokassa Zurichiin, jossa pikkurahasormia verryttelevä autovuokraamon virkailija odottaa lentokentällä valmiina ojentamaan Porschen avaimet.

Sieltä neljännen polven matkailija kaasuttelee Davosiin tapaamaan Ag Mehrgeldin edustajia, joiden kanssa sovitaan pikaisesti miljoonakaupat. Sitten hän majoittuu hotelli Alte Posteen ja hiihtelee arvokkaassa seurassa muutaman päivän.

Lentokentällä hän astelee tyytyväisin mielin vip-loungeen odottamaan paluulennon lähtöä ja seuraa hymyillen, kun kauppatieteen ylioppilas työntää viiniin tottumatonta ystäväänsä pyörätuolilla kohti charter-terminaalin ruuhkaista lähtöselvitystä.