Kansainväliset kalastuslupa-arpajaiset alkavat. Ja voittaja on…

Pääkuva: Juuso Syrjä.

Luvanmyynnin alkua odottaessa on paras pitää kynttilänsä vakan alla ja ottaa rauhoittavia.

Faktat pöytään. Kalastajien määrä lisääntyy, mutta kalapaikkojen ei. Etenkin kun puhutaan lohenkalastuksesta. Naheista lupakiintiöstä kisaa yhä isompi ihmismäärä.

Ja siinä määrässä on yhä enemmän myös omia kavereita. Joista jokainen on myös potentiaalinen kilpailija lupa-arpajaisissa.

Siksi tulevan kalakauden suunnittelusta tuleekin hieman salamyhkäistä kyräilyä. Kun kaksi kalamiestä kohtaa käydään keskustelu näin.

”Mihinkäs tuota, meinaat?”

”Hööm mööm njöö.”

”Sitä sitä ja samaa.”

”Niin, Pohjanmaan jokiin on kuulemma noussu hyvin lohia.”

”Joo niin mäkin oon kuullu, pitääpä varmaan harkita sitä suuntaa. Eivätpä muut tiedä, heh heh.”

”Heh heh, vinks vinks.”

 

IMG_3739

Tiedoksi niille, jotka eivät ole asiaan perehtyneet, luvat monille parhaille lohijoille tulevat myyntiin etukäteen ilmoitettuna aikana, vaikkapa 1.3. klo 18. Sillä sekunnin lyömällä serverit tukkeutuvat, kun tuhatpäinen kalastajajoukko alkaa samanaikaisesti hamuta lupia itselleen. Viidessätoista minuutissa kaikki on ohi. Luvat kesäkuusta elokuun loppuun on myyty. Pölyn laskeutuessa itse kukin katsoo, mitä sai hankittua.

 

Screenshot 2018-03-02 09.21.39
Näkymä Lakselvin ”Pekka-Sonen” varaustilanteesta 15 minuuttia myynnin alettua.

 

Voi ihan aiheesta sanoa, että vaikeinta lohen saamisessa on saada lupa lohijoelle hyvään aikaan ja hyvälle alueelle.

Seuraavaksi vaikeinta on saada luvat kaverin kanssa samalle kalastusalueelle. Jos nimittäin se ei onnistu, niin luvassa on koko lailla paljon autoilua pitkin jokivartta päivän aikana, kun kalapaikat voivat olla levällään 50 kilometrin alueella.

 

Luvat vähenevät nettikaupan sivulta kuin ämpärit Motonetin avajaisissa.

Systeemi on mätä. Lisäksi se kaatuu.

Netissä tapahtuva luvanmyynti on tietysti demokraattisempi ja siinä mielessä fiksumpi tapa, ettei tarvitse ajaa Jäämeren rannalle asti toteamaan, että jäi ilman lupia.

Mutta on se aika stressaava kokemus. Jossa voi mokata monella tavalla, jos ei ole tarkkana. Esimerkiksi luulla, että myynti alkaa Suomen aikaa, kun se alkaa Norjan aikaa. Ostoprosessin pitää olla päivän selvä ja jos luottokortti on hukassa, salasanat kadoksissa tai söhläät nettikaupan sivulta ulos kesken ostamisen, peli on menetetty. Luvat vähenevät nettikaupan sivulta kuin ämpärit Motonetin avajaisissa.

Lisäksi on aivan tavallista, että järjestelmä yksinkertaisesti ei kestä kalamiesten samanaikaista hyökkäystä.

 

IMG_3738.png

 

Monelle tämä on liikaa. Ja monipäiselle seurueelle etenkin. Jos Lakselvin kolmosalueelle on myynnissä yhdelle päivälle kuusi lupaa ja niitä kärkkyy melko monta kuusihenkistä porukkaa ympäri maailmaa, niin kohta puolin alkaa olla parempi strategia koittaa onneaan Eurojackpotissa, jotta pääsisi sitten vaikka kovalla rahalla Yokangalle.

Silti Lakselva, Alta- ja Reisa-joki ovat melkeinpä ainoita Norjan jokia, joihin kuka tahansa voi saada hyvällä tuurilla luvan tavalliselle ihmiselle mahdolliseen hintaan. Altalla mahdollisuudet ovat heikoimmat: tuhatta (maksullista 50 euron ) hakemusta kohti myydään ulkopaikkakuntalaisille vuodessa noin 75 lupaa (silti kaverini onnistui ja pääsin siivellä kalaan, toivo elää joka vuosi…).

Altalla kalastuslupien arvonta ja myynti paikallisille on viihdearvoltaan paikkakunnan tärkein vuosittainen yleisötapahtuma, jota voi seurata jopa suorana lähetyksenä.

Screenshot 2018-03-02 17.49.43

Reisalla lupakäytäntö taas on niin sekava, että lupien ostaminen on jo siksi vaikeaa. Lakselvilla on taas liian kova maine ja liikaa halukkaita. Siksi yhä useammalle porukalle alkaa olla ainoa mahdollisuus päästä kalaan, hankkia luvat jostain yksityiseltä pätkältä kovaan hintaan, jos sellaisia sattuu ylipäänsä olemaan vapaana. Tai tutustua vuosikausien ramppaamisen jälkeen johonkin maanomistajaan, luoda häneen läheinen suhde ja saada korvamerkittyä sama viikko itselleen vuodesta toiseen. Suhteen ylläpito vaatii norjalaisen maanomistajan säännöllistä voitelua konjakilla (väh. VSOP)  ja vakumoidulla sisäfileellä sekä kalliin kalastusajan käyttöä kahvitteluun ja rupatteluun. Ovatpa jotkut jopa tehneet kalastuslupien eteen kunnostustöitä käytössä olleeseen mökkiinkin.

Silti kaikki voi päättyä siihen, että maanomistajaan pihaan kaartaa isompi Mersu, jonka omistaja lyö pöytään enemmän pätäkkää ja isomman sisäfileen.

Kun on löytänyt oman paikkansa,  on siis paras olla aika vaitonainen suunnitelmistaan, ettei ehdoin tahdoin heikennä mahdollisuuksiaan.

Ryysis lohijoilla on saanut monet ihan fiksutkin ihmiset ajattelemaan, että joku muukin laji kuin kalojen kuningas voisi olla saalistamisen arvoinen.

Minä kuulun heihin.

Olen jo muutama vuonna matkustanut Ruotsin tuntureille kalastamaa haukea, taimenta ja harjusta – helikopterilla.

IMG_1122

Tämä on eräälle hyvälle ystävälleni täysin ylivoimainen asia sulattaa. Päätään pyöritellen hän sanoo: ”Niin lähellä lohijokia. Ja sitten jotain haukea – ja vielä ahveniakin!”

Selitä nyt siinä sitten, että paikka on aika huikea ja siellä oleminen itsessään valtava kokemus. Ja jotkut ulkomaalaiset rahamiehet, jotka siellä käyvät, ovat sanoneet arvostavansa 55-senttisen harjuksen saamista lohihommia korkeammalle. Vastaa kuulemma sen mittainen harjus harvinaisuudessaan 18 kiloista lohta.

Tätä argumenttia on suurlohenkalastajalle turha edes tarjota, mutta yritän kääntää asennetta touhujani kohtaan positiivisemmaksi kertomalla, että tunturista palatessa käyn heittämässä pari päivää Torniojoella. Oli kuulemma itse Scott MacKenzie saanut samoilta paikoilta viime vuonna 14.5 kiloisen lohen.

”Niin. No ne on niitä Itämeren lohia”, komppaa toinen kalarasisti tilannetta. ”Semmosia lötköjä.”

Niinpä niin. Olen valmis kohtaamaan riskin. Ja onneksi lohta ei tarvitse enää tappaa ja syödä. Kuolisin varmaan elohopeamyrkytykseen 14.5-kiloisen Itämeren lohen jälkeen…

Hyvä näin mietin. Mitä useampi haluaa matkustaa Finnmarkin lohijoille, sitä paremmin riittää tunturissa tilaa.  Mutta miksihän juuri kalastamiseen on pesiytynyt paitsi armoton kilpailuhenkisyys ja saaliskateus, nykyään myös saalissuvaitsemattomuus. Jotain kalaa on hieno saada ja joku toinen on ihan paskaa. Aika paljonhan perhohommissa on kiinni siitä, että välineet ovat suhteutettu saaliin mukaan. Ymmärrän kyllä, että suurriistan metsästys on perinteinen äijäilyn mittari, mutta lohihommiin liittyy nykyään aika paljon negatiivista noin niin kuin harrastuskokemuksen kannalta: stressaava lupien hankinta, ryysis joella,  koko ajan kovenevat hinnat, mahdollisuus heittää tyhjää jokea tai mahdottomat kalakelit koko viikoksi. Ja jos jotain sattuu saamaan, niin kuvan postaaminen käynnistää someraivon väärästä kuvaustyylistä tai vapautustavasta.

Ison kalan saaminen vaatii yleensä myös vahvaa paikallistuntemusta eli uusien jokien bongailu ei mahdollisuuksia juuri paranna. Sitä varten on tietysti olemassa kalastusoppaita.  Itse tykkään sen verran katsella uusia kauniita maisemia, että kestän kehnomman kalantulonkin. Osaan toki pyytää tyhjää tutuillakin lohivesillä, mutta ei siitä sen enempää. Mutta on sinänsä harmi, jos ei koskaan lähde katsomaan uusia paikkoja vain sen takia, että odotukset sen ison suhteen ovat paljon epävarmemmat.

IMG_1630
Iso hauki on hieno saaliskala.

No jokainen kalastaa mitä haluaa ja mihin onnistuu luvat hankkimaan. Omalta osalta vuosi alkoi Altan arpajaisissa todennäköisyyksien mukaan vedetyllä tyhjällä arvalla. Lakselvin lottoon en osallistunut. Muutama lupa vakiomaisemiin yksityisten vesille Norjaan ja Ruotsiin on varattu. Mutta ei niistä sen enempää. Etsikää itse omat mansikkapaikkanne. Pohjanmaan jokiin on kuulemma luvassa hyvää lohen nousua…

 

 

 

Tjuonajokk Amateur Mountain Mamas

Jutun pääkuvassa poseeraa Teemu Suvanto reissun toiseksi suurimman hauen, 97 cm ja 6 kg kanssa. Kala tuli keltasävyisellä Bauerin haukitinselillä.

Onnistuuko hauen perhokalastus harrastelijoilta kuin FLY-TV:ssä?

img_5998
101 cm hauki, joka oli reissun suurin. Perho Bauerin kuparinvärinen haukitinseli.

 

Tapasimme ystäväni kanssa ruotsalaisen hauen perhokalastukselle elämänsä pyhittäneen Niklaus Bauerin viime keväänä Helsingissä, jossa mies oli sitomassa Spey Clave –kalastusliikkeen kutsumana kuuluja haukiperhojansa. Sidontapöydän takana pyöri edellisenä kesänä Ruotsin Kaitum-järvellä, Tjuonajokk Fiske Campissa kuvattu filmi, jossa Niklaus kalasti isoja haukia. Kalat iskivät ahnaasti toinen toisensa jälkeen perhoihin ja vetivät kymppiluokan vavat luokille. Tuumimme mahtaisiko tuollaisessa haukiparatiisissa kalastus olla yhtä tuloksekasta aloittelevalle hauenperhokalastajalle, kuin mitä se on videolla? Vai olisiko lopputulos yhtä kaukana näkemästämme kuin kokkiohjelman hieno annos kotona tehtynä? Asia ei selviäisi kuin kokeilemalla.

Koko juttu luettavissa Pohjolan Perhokalastaja-lehden tuoreimmassa numerossa 4/2016. Täältä näet ennenjulkaisematonta lisämateriaalia: kuvia ja videoita. Nimensä mukaisesti videot ovat todellisia amatöörivideoita: iphonella kuvattuja, ajoittain vaakatasossa olevia vertikaalivideoita. Niiden laadun ja tason suhteen Bauer pesee meidät 10-1. Mutta ehkäpä näistäkin voi jokunen informaation murunen tarttua innokkaan kalastajan mukaan.

 

Parodia FLY-TV:n jokaisen filmin alkukuvasta. (Jos tämä parodialta näyttää).

 

img_6090
Kirkkaassa vedessä köllöttelee hauki. Tällä kertaa ei kovinkaan hanakkana ottamaan.

 

Lähtee kuin hauki ruohikosta.

 

 

Horisontaalis-vertikaalivideo 94 cm pitkän hauen hallitusta väsyttelystä.

 

 

Hejaa!

 

Kolmen kilon hauen väsytys onnistuu jo muutaman harjoittelun jälkeen kohtuullisen hallitusti.

 

 

 

 

IMG_5945.jpg
Kaitum-järven ”jalkapallokentällä” on tilaa onkia.

 

Sellaistakin on sanottu, että tunturijärvillä on ravinto kaloilla vähissä. Täällä ainakin riittää hyönteisiä.

 

img_6059
Parvi isoja ahvenia saapui seuraamaan hauen väsyttelyä.

 

img_6312
Niklaus Bauer ja blogisti kimppakuvassa. Bauerin perhot ja videot voittivat vertailussa, mutta isommat kalat tulivat amatöörijoukkueelle tällä kerralla.

Kahden kilon ahven ja muita kalavaleita

Screenshot 2016-08-25 09.53.48
Kuva: Moef

”Kolme kiloa!”, huutaa kaverini toiveikkaasti, kun lohi ottaa kiinni. ”Nafti kaksi”, murahtaa opas ja on oikeassa, kun kala kelataan rantaan tarkempaan syyniin.

Niin on kova kalamiehen innostus tärpin tullessa, että kalaan kuvittelee aina vähintään kolmanneksen lisää kokoa.

Omien saavutusten parantelu kuuluu ihmisen perusluonteeseen. Itsekin lienen joskus syyllistynyt pyöristämään lukuja yläkanttiin saatujen kalojen painon kohdalla ja alakanttiin oman painon kohdalla. Mutta etenkin urheilussa liioittelu, ellei suoranainen pikkuvilppi on enemmän sääntö kuin poikkeus (jätetään olympia- ja ammattiurheilu ihan sikseen tässä yhteydessä). Golf-kentällä pallo siirtyy vähän parempaan paikkaan raffista. Kympin juoksulenkki meni vähän nopeammin kuin oikeasti meni. Tulikohan niitä vatsoja vedettyä minuutissa 20 vai 27, kun menee niin helposti sekaisin laskuissa…

IMG_2775
Valehtelijoiden klubin kantapöytä Garmisch-Partenkirchenissä.

 

Mutta kalamiehenä on erityisen hauska seurata miten ihmiset ilmoittavat kalojen painoja nykyisenä catch and release- eli pyydystä ja päästä-aikana. Varsinkin kun ollaan kriittisten lukemien ympärillä, 10 kilon lohi tai hauki, viiden kilon taimen tai kuha, kilon harjus tai ahven…

Kympin kala ei ole koskaan kympin kala, vaan mieluummin arviolta 10,2 kuin vaikkapa 9,8. Miten niin arviolta, jos arvio on noin tarkka? Esikoulussakin jo opetettiin, että 10,2 pyöristyy alas kymppiin  ja 9,8  ylös kymppiin.  Eikö siinä olisi riittävä tarkkuus? Vai haiskahtaako tasaluku 10 kiloa liian tarkalta ollakseen totta? Eihän mikään kala voi oikeasti painaa tasan 10 kiloa? Sellaisia ei vain ui vesistöissämme. Eihän?

Ehkä C&R-kalastuksessa riittäisi, että ilmoittaa vain kalan pituuden,  jos ei ole C&R -punnituspussia tullut hankkineeksi. Lohissa, harjuksissa ja hauissakin on sen verran muoto- ja kokoeroja, että pituudella (ilman vankkaa paikallistuntemusta ) päätelty arviopaino heittää helposti isolla kalalla kilon tai jopa kaksi. Esimerkiksi lohia esiintyy lyhyttä ja paksua mallia sekä pitkää kapeaa torpedoa. Vasta jokeen tullut kala painaa enemmän kuin siellä kolme kuukautta syömättä oleskellut. Hauen painossa on taas valtava ero ennen ja jälkeen kutua.

Ja on eroa on harjuksissakin. Tjuonajokkin 49 cm kala painoi 1,1 kg ja Målselvan 52 cm 900 grammaa. Keski-Suomen kuuluisat kourapuntarimiehet kuuluvat saaneen arviolta parinkin kilon harjuksia, joiden pituuden mittaus ei ole valitettavasti onnistunut, koska ne on saatu hämärissä olosuhteissa, anteeksi hämärän aikaan. Tässä kohtaa voi olla osuutta myös heikentyneellä lähinäöllä…

Eräs taimenmies taas sai kaikki isoimmat taimenensa säännönmukaisesti keskellä yötä ja pimeässä, jossa kaikenlainen mittaaminen on kovin vaikeaa. Tokihan isot kalat liikkuvat hämärissä, mutta kun kukaan ei koskaan nähnyt hänen saavan ensimmäistäkään kalaa, alettiin jo syystäkin ihmetellä tokko niitä isoimpia kaloja oli olemassakaan. Niin kova on kilpailuvietti ja saamamiehen maineen ylläpito kalamiehillä, että pitää asettaa kunniansa kyseenalaiseksi satuilemalla…

IMG_5021

Arviolta 8,5 – 10,5 kg hauki

Itse kohtasin painonarviointihaasteen kuluneena kesänä saadessani 108 cm pitkän hauen, joka tuli vähän yllättäen, ei kuitenkaan puskista, mutta puntarin puuttuessa jäi punnitsematta, koska se päästettiin takaisin. Olen kymmeniä vuosia koittanut rikkoa hauenkalastuksessa maagista kympin rajaa ja siksi pyöristin mielessäni kalan mieluusti kympiksi. Jotenkin en kuitenkaan osannut nauttia saavutuksestani, kun en ollut varma kala oliko kala oikeasti sen painoinen.

Katselin läpi C&R -tilastoja ja totesin, että tuon mittaiset hauet ovat olleet painoltaan saantipaikasta ja ajasta riippuen 8,5 -10,5 kg. Jotenkin nyt vaan tuntui, että arviolta tämä hauki jäi kuitenkin alle kympin. Sanon siis mieluummin reilusti 9 kg, kuin arviolta 10 kg. Ja kulkekoon puntari ja punnituspussi mukana jatkossa.

 

Yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa

Kun on lähtenyt kovalla uholla reissuun ja kala ei sitten purekaan (syitähän ovat ne tavanomaiset: vesi on liian matalalla/korkealla, kylmää/lämmintä, vuonossa hylkeitä/ajoverkkoja, aurinko paistaa liian kirkkaasti/sataa liikaa jne.)  tulee ahkeralle somettajalle ongelma, mitä postata verkkoon. Tästä selviää helpoiten, kun lähtee kalaan sinne missä ei ole verkkoa. Mutta jos sellaista ratkaisua ei ole käsillä, voi aina turvautua foto-vilppiin eli antaa kuvan puhua puolestaan ja jättää kuvan tulkinta vastaanottajan vastuulle.

IMG_3856.jpg
Kuinka painavaksi arvioisit tämän kalan?

Sopivasta perspektiivistä otettu kuva saa kalan näyttämään monta kiloa isommalta kuin onkaan. Apuna voi myös käyttää tämän postauksen pääkuvassa esiteltyjä Fishfingreita. Mutta esimerkiksi ripustamalla titin puuhun ja säätämällä kuvan perspektiivin kohdilleen, voi hämätä hyvin kotona olevat kaverinsa.  Tekstiin vain epämääräinen maininta ”Kalantulloo ei voi estää!” tai ”Punalihaisessa pysytään!”

 

IMG_3859.jpg
Edellisessä kuvassa ollut kala oikeassa mittasuhteessa. Minititti painoi 800 gramma. Jokeen eksynyttä väärää ”kääpiökantaa” pyydettiin onkimaan pois kyseisenä vuonna sotkemasta suurlohien kutupuuhia…

 

Umban uusi painoyksikkö: italialainen pauna

 

umban lohi 2 pystypixel
Umba-joen ”Italian 20 pounder”.

 

Ihan legendaarisimmat huithapeliarviot kalojen koon mittauksessa nähtiin ja kuultiin aikanaan Kuolan niemimaalla Umba-joella.  Nyt syypäänä eivät olleet kalamiehet, vaan isäntä. Ja motiivina oli – mikäs muu kuin raha.

Umballa syntyi käsite Italian 20 pounder, kun paikan isäntä italialaisia asiakkaita lipoakseen arvioi kaikki vähän yli viiden kilon kalat heille 20-paunaisiksi eli noin yhdeksänkiloisiksi, jotta kalamiehet saisivat punaiset Umba 20 lbs-klubihatut päähänsä, pinssin rintaansa ja olisivat valmiita tulemaan uudestaan kovan rahan kalapaikkaan. Bisnes on bisnes ja pauna ei ole pauna Umballa.

 

Jutun moraali

Aku Ankka perhokalastajana

Totuus löytyy aivan kuten niin monta kertaa aiemminkin Aku Ankasta. Kilpailuvietti kuuluu kalamiehen perusluonteeseen, mutta  mainettaan ei kannata pilata överien kalavaleiden vuoksi.