Vuosikymmenet olen kalastanut haukea. Enemmän ja vähemmän tosissaan, mutta aika paljon kuitenkin. Silti selkeä ja todistettu kymmenen kilon ylitys on yhä haaveena. Läheltä piti tilanteita ja tulkinnanvaraisia pituuteen liittyviä noin kymppejä on ollut, mutta yhä puuttuu se kuva, jossa haavissa lötköttää tuhti haukimamma ja puntarin lukemat ovat reilusti yli kymmenen kilon. Jokohan tänä vuonna onnistaisi?

Nykyään kalastan haukea perholla. Se ei ole este ison kalan saannille, mutta voi toki olla, että kumimiehet saavat haravoitua syvät montut tehokkaammin. Ehkäpä kevät ja kauden loppu, jolloin kalat ovat aivan matalassa ja viehettä pitää uittaa hitaasti, ovat siksi parasta aikaa perhomiehelle ennätysjahtiin.

Ennätyskalan saaminen vaatii tietysti ahkeraa vesillä oloa ja kun omaa venettä ei ole, touhu on edelleen siksi aikamoista lottoa. Olen kyllä päässyt oikeassa lotossa yhden numeron päähän (6 +1 lisänumero) jättipotista, joten jaksan uskoa myös kalaloton mahdollisuuksiin.

Lottopaperini haukijahdissa on kalenteri. Buukkaan kuvitellulle ison kalan reissulle oppaan ja veikkaan parasta mahdollista hetkeä, jolloin iso kala voisi purra. Loppu on tuurista kiinni.

Tällä – niin kuin monella muullakin reissullani – oppaana on yksi Suomen kovimmista hauenkalastajista, Antti Anttila, joka on voittanut muun muassa World Predator Classic -kisan Hollannissa Markku Tiusasen kanssa. Antti ei työskentele enää päätoimisena oppaana, mutta lähtee edelleen ”kavereiden kanssa kalaan”, kun muut työt antavat periksi.

Ole hereillä

Tärkeintä hauenkalastuksessa on olla hereillä, kun isku tapahtuu. Kun heitto on heitetty, keskitytään kalastamiseen. Silloin ei esimerkiksi asetella pipoa paremmin päähän. Yhdellä loppukauden reissulla mokasin potentiaalisen ennätyskalan juuri siksi. Heitin perhoni oikeaan paikkaan. Jotenkin pipo oli siinä ährätessä painunut puoliksi silmille. Irrotin hetkeksi käteni siimasta ja nostin pipoa otsalle. Samalla, kun perho oli vapaassa vajotuksessa, iso kala iski perhoon. Ja sylkäisi sen pois ennen kuin ehdin toimia. Jäljelle vain traktorinrenkaan kokoinen pyörre veteen. Tapahtumaa seurasi suurin mahdollinen hiljaisuus. Katseiden vaihto Antti Anttilan kanssa ja yhteinen ymmärrys: hetkeni sinä vuonna saada iso kala oli siinä.  Kaikki entiset mokat mielessä siis kohti uusia haasteita. Ehkä tänä vuonna vihdoin lykästää.

Osuuko kalenterilotto kohdalleen?

Keväällä hauenkalastuksessa haastavinta on osua oikeaan aikaikkunaan. Ennen kutua saa isoimmat kalat, kudun jälkeen taas on liikkeellä enemmän ja nälkäisempiä kaloja. Vuonna 2022 kevät on myöhässä. Kalenteriin olemme veikanneet ison kalan päiväksi 14.5. Osuuko ajoitus kohdalleen vai päädymmekö pahimmassa tapauksessa tahkoamaan tyhjää kuteville kaloille? Salainen kalapaikkamme on laajasti ottaen Suomenlahden itäisellä alueella, jossa kutu ylipäänsä käynnistyy hieman länsialueita myöhemmin. Kalastusalueemme ei ole siinä mielessä salainen, että siellä on taatusti muitakin kalastajia ja kalapäiväksi olosuhteiden pakosta valittu lauantai ei ole paras mahdollinen, sillä todennäköisesti useampikin ”etätyöläinen” on käynyt kaloja häiritsemässä jo perjantaina. Mutta sillä mennään, millä voidaan.

Aamulla kasaamme satamassa perhovavat ja nostamme tavarat veneeseen. Miehistössä on mukana kahden Antin lisäksi Jussi Niemi, kova taimenenkalastaja, joka on kirjoittanut muun muassa Miekak Days -kirjan taimenen kalastuksesta Ruotsin tuntureilla. Jussi on kalastanut haukea perholla vasta muutamia vuosia, mutta kalastaminen sujuu isommallakin vavalla moitteettomasti. Suurin vaikeus taimenen kalastajalle haukihommiin siirtyessä on oppia pois vastaiskusta vapaa nostamalla, vavan pitää olla alhaalla ja vastaisku tehdään siimasta.  Salttikalastuksen erikoismies Harri Hotti on löylyttänyt minua aiheesta niin monta kertaa, että nykyään homma alkaa minultakin sujua.

Rompetta pakataan veneeseen paljon. Mukana on myös kunnon kamerakalusto, jotta mahdollinen ennätyskala saadaan kunnolla dokumentoitua. (Huomaan taas pian, että kuvaaminen ja kalastaminen on aina yhtä vaikea yhdistää. Silloin kuin tapahtuu, ei malta kuvata ja muina aikoina kuviin päätyy lähinnä eväitä syöviä miehiä ja vinossa olevaa horisonttia).

Taktiikkapalaveri

Ilma on parempi kuin odotimme. Kirkkaan auringonpaisteen sijaan puolipilvistä ja tuulta luvassa 3-6 m/s. ”Erittäin hyvä keli”, sanoo Antti. ”Suojaisillakin lahdilla veden pinta on hieman rikki.” Minua hieman arveluttaa, että heittäminen voi olla paikoin haastavaa veneestä, jos tuuli nousee lähemmäs kuutta metriä sekunnissa.  Sivutuulessa rystyltä heittäessä tuuli painaa siiman helposti heittäjän päälle ja isojen haukikoukkujen viuhuessa ilmassa olo ei tunnu mukavalta. Katsotaan kuinka käy.

Antti pohtii ääneen päivän taktiikkaa, kun ohitamme ensimmäisiä hyvän näköisiä paikkoja.

”Paljon on kiinni siitä, kuinka monta muuta venettä on liikkeellä. Tuntuu kovalta ajella hyvien ottipaikkojen ohi suunnitellulle aloituspaikalle. Jos paikat ovat mennessä tyhjiä ja suunnittelemassasi aloituspaikassa onkin jo veneitä, joudut kääntymään takaisin. Valmiiksi hakatuista paikoista ei hevin saa tartutettua kaloja. Ja pahimmassa tapauksessa takaisin tullessa tyhjäksi jättämissäsi paikoissa on jo väkeä.”

Etenemme silti suunnitelman mukaan. Erään sataman luota rinnalle liittyy toinen vene, josta sojottaa vapoja. Ajamme hetken rinnakkain ja pohdimme jo pitääkö nostaa vauhtia ja katsoa kumman vene kulkee nopeammin, mutta naapuri kääntyy onneksi pian taimenpaikkojen suuntaan.

Saavumme suunniteltuun aloituskohteeseemme. Muita veneitä ei näy. Vai tarkoittaako tämä sitä, että tietäjät tietävät meitä enemmän? Kutu on yhä käynnissä ja kala ei pure? On kummallista, ettei täydellisenä lauantaipäivänä näy enempää veneitä…

Aloitamme kalastuksen hyväksi tunnetusta ison kalan paikasta. Tuulta on nelisen metriä sekunnissa ja heittäminen sujuu vielä hyvin. Tosin veneen perästä täytyy heittää rystyltä, joka on hieman haastavampaa. Perho kun pitää saada juuri eikä melkein pätkäkaislan reunaan, sillä lyhyeksi jäänyt heitto on käytännössä tehoton. Riesaa aiheuttavat myös vedessä kelluvat kaislan pätkät. Kun sellainen jää perhoon kiinni heti heiton alussa, peli on sen heiton osalta pelattu.

Huomaan myös, että jalkaani vetämissä erähenkisissä vaellussaappaissa on pohkeen kohdalla solki, johon siima takertuu jatkuvasti. Liekö sivusta puhaltavalla tuulella siihen vaikutusta. Välillä muistelen kaiholla, kuinka helppoa heittäminen on lohijoella nilkkavedestä.

Kuparinen rikki

Ensimmäinen tapahtuma tulee melko pian. Jussi koukuttaa pienen hauen. Minä vaihdan perhoja ja kokeilen eri värejä. Mustakultaiseen perhoon, jossa on pitkä liehu ohutta tinseliä, tällää vihdoin kala. Se tuntuu jo isommalta. Kun kala tulee lähemmäs, huomaamme että jokin on pielessä. Kala tekee ihmeellisiä pyörähdyksiä akselinsa ympäri ja syy paljastuu pian: kala on kyljestä kiinni. Irrotamme reilu pari kiloisen hauen ja jatkamme heittämistä. Pian siimassa tuntuu vastusta uudestaan, mutta tuntuma on vielä oudompi kuin äsken. Jos olisin lohijoella, sanoisin että päässä on kyttyrälohi. Antti epäilee, että saaliini on kyljestä kiinni tarttunut lahna. Niin kuin onkin. En muista milloin olisin saanut kaksi kylkikalaa peräkkäin. Ennätys sekin.

Koska tämä varmaksi mietitty paikka ei anna meille toisen lahnan ja yhden pikkuhauen lisäksi parempia tapahtumia, päätämme ajaa matalaan kutulahteen katsomaan tilannetta. Mökkiläisiä ei jostain syystä ole paljoa paikalla, vaikka päivä on hieno, ja saamme kalastaa rauhassa kaikki hyvän näköiset paikat. Saamme muutamia kaloja, mutta ne ovat yhä pieniä. Antti sanoo, että lahdessa, jota parasta aikaa kampaamme, on varmasti yli kolme sataa haukea. Mutta 95 %:lla niistä on nyt ihan muut asiat mielessä kuin meidän perhomme. Ilmeisesti hauet valmistautuvat yhä kutuun, sillä mulinaakaan ei kaislikossa näy. Viime päivien kovat tuulet ovat pukanneet matalaan lahteen ulkomereltä kylmää vettä ja veden lämpö on vain 8,7 astetta. Periaatteessa riittävästi kudun käynnistämiseen.

Alueen vaihto

On pikapalaverin paikka. Pikkuhiljaa alkaa tuntua, että tänään ei ole se päivä, jolloin kalalotossa osuu päävoitto. Mutta toisaalta niin kuin Veikkauksen mainoksessa aikanaan sanottiin: Eihän sitä koskaan tiedä. Eikä ainakaan voi voittaa, ellei ota osaa. Teemme kaksi päätöstä: ensinnäkin vaihdamme alueen aivan erilaiseen ja toiseksi syömme lounaan ajaessa. Mikä tarkoittaa, että makkaran grillaukseen ei ole aikaa, vaan nakit pistellään kylmänä poskeen.

Siirrymme siis matalasta, metrin syvyisestä lahdesta isompien selkien reunamille, 2,5 metrin syvyiseen veteen. Jospa osa kaloista olisi siirtynyt kutulahdista seuraavaan välietappiinsa, ennen kuin painuvat veden lämmetessä edelleen syvemmälle. Suojaisilla lahdilla tuulesta ei ole ollut haittaa, mutta avoimemmalla alueella tuuli puhaltaa jo 5-6 m/s ja heittäminen alkaa olla vaikeaa.  Yritämme silti. Paikat ovat lupaavan näköisiä, mutta yhtään kalakontaktia ei tule. Lopulta toteamme, että on pakko etsiä suojaisempia paikkoja, jotta heittäminen onnistuu.

Mieleeni hiipii myös lupaus kotiin tuotavasta ruokakalasta. Päivän alussa sellaisia olisi jo muutama ollut otettavissa. Mutta ajatus kulkee yleensä niin että siinä vaiheessa, kun kalaa tulee, kotikalan suunnittelee ottavansa myöhemmin. Nyt taas näyttää jo siltä, että kotiin saattaa joutua palaamaan tyhjin käsin.

Ajamme veneen ison selän toiselle puolen, jossa on tuulelta suojaisempi ranta.  Eikä mikä tahansa ranta, vaan yksi alueen parhaista ison kalan paikoista. Tosin parhaat paikat ovat aivan mökkien tuntumassa, joten paahdamme eteenpäin naamat vakavina katsomaan ovatko mökkiläiset paikalla.

Mökkiläiset, nuo kalastajien ikuiset kiusankappaleet. Ja päinvastoin. Opashomma mahtaa olla hermostuttavaa, kun joutuu jatkuvasti miettimään kuinka lähelle mökkiä kehtaa mennä kalastamaan. Etenkin jos nuo paikat ovat niitä parhaita ja asiakkaalle olisi aina hieno saada se iso kala siiman päähän. Eipä tilanne asiakkaallekaan ole mukava, jos rannalta huudellaan jo kilometrin päästä ”painukaa helvettiin”.  

Siksi helpotuksen huokaus on suuri, kun huomamme, ettei kuumilla kalapaikoillamme näy liikettä rannoilla. Mikä parasta, tässä suojaisessa paikassa veden lämpötila on peräti 12 astetta. Niinköhän onni sittenkin potkaisisi isolla hauen pyrstöllään?

Mihin väriin se nyt ottaisi?

Päivän aikana olemme käyneet läpi noin tusinan verran eri värisiä perhoja.  Luomuruskea on toiminut kuteneille pikkuhauille. Jatkan kalastamista sillä, kun taas Jussi vaihtaa perhoksi valkopinkin.  Jussin perhoon iskeekin nopeasti noin 3,5 kg:n hauki – päivän isoin tähän asti. Kalan koossa on tapahtunut selvä hyppäys ylöspäin ja ehkä joukossa on joku aktiivinen vielä isompi kala. Olemme kuulemma alueella, josta on saatu paljon yli kympin kaloja. (Kyseinen lause on perinteinen oppaiden hengenkohotuslause, mutta koska olemme Antin kanssa kalastaneet jo monta vuotta ja nykyään enemmän kaveri- kuin asiakassuhteessa, otan lauseen tosissani).

Kaivan rasiasta monet reissut pelastaneen punavalkoisen perhon, jolla olen parhaana päivänä saanut 23 haukea muutamassa tunnissa. Ehkä se muuttaa tänäänkin velat saataviksi.

Niin käykin. Perho ei tuo minulle sitä kaipaamaani kympin kalaa, mutta kuitenkin 74-senttisen hauen, joka on täydellinen kotiin vietäväksi ruokakalaksi. Kala on hieman laihassa kunnossa kudun jälkeen, mutta muuten nätti. Saamme lämpimästä lahdesta vielä muutaman kalan, mutta emme isompia.

Päivä alkaa tulla päätökseen. Viimeiset heitot. Jos tuosta taskusta iskisi. Ei iske. Ingen vinst.

Jälkiviisastelu

Kotimatkalla teemme yhteenvedon. Kevät on myöhässä, kutu on myöhässä. Sille ei voi mitään. Arvoitukseksi jää tietenkin se, kuinka moni paikka oli mahdollisesti kalastettu jo edellisenä päivänä. Entä olisiko virvelikalastus toiminut paremmin? Antti sanoo, että ehkä olisimme saatujen 11 kalan lisäksi voineet saada viitisen kalaa enemmän, mutta lähinnä siksi että virvelikalastus on nopeampaa ja olisimme ehtinyt käydä muutaman paikan enemmän läpi. Koska virvelikalastus ei ole meille todellinen vaihtoehto, emme jää asiaa pohtimaan sen enempää. 

Antti miettii ääneen, että kalastuspaine Etelä-Suomen merialueilla on kasvanut niin kovaksi, että suurhauen saaminen alkaa nykyään olla erittäin vaikeaa. Aina joku onnistuu, mutta kalastus pitäisi keskittää mieluummin keskelle viikkoa ja koittaa jostain kaivaa paikkoja, joita kaikki eivät jo tunne. Sellaisia on vähän. Siksi Antin mielestä paras mahdollisuus saada iso hauki onkin nykyään järvellä. 

Päivään täytyy olla siis tyytyväinen. Hankalissa olosuhteissa yli kymmenen kalaa on aina kelvollinen suoritus. Sen eteen piti tehdä työtä tauotta ja tietää mitä paikkoja pitää heittää. Uskallan väittää, että hyvä opas onnistuu paikallistuntemuksellaan pelastamaan kehnonkin kalapäivän. Niin tänäänkin.

Ja se iso kala. Sen suhteen kalastuslotto jatkuu. Jos ei nyt keväällä tuuri osu kohdalle, niin ehkä sitten loppusyksyllä, kun isot kalat uivat taas mataliin lahtiin vatsat talvea varten täyteen tankattuina. Mutta mikähän olisi paras päivämäärä sille reissulle?