Miksi Ari on pahalla mielellä? Saiko Vesa enemmän kalaa?
Älä ole nyrpeä Antti, vaikka hävisit arvonnan ja Marko saa heittää ensimmäisenä parhaan kalapaikan. Jokainen pääsee hyville kalastuspaikoille yhtä monta kertaa.
Kyllä näitä hyviä ottiperhoja riittää kaikille Teemu, ei tarvitse kinastella. Rauno! Onko vyö tarpeeksi kireällä, jos kahlaat liian syvälle ja housut hörppäävät vettä?
Innosta, kannusta, hoputa, maanittele, uhkaile, palkitse. On kyseessä kurahousujen pukeminen päiväkotilapsille, tai joenrantaa kurahousuissa konkoilevien isojen kalamiesten paimentaminen, samat metodit käyvät molempiin. Siksi Orklan Aunan Lodgen Piet Behrend ja Krister Hoel menevät suoraan huippukastiin oppaiden joukossa. Molemmat työskentelevät pitkät talvikuukaudet lastentarhanopettajina.

Oppaan tärkeimpänä tehtävänä on pitää asiakkaidensa, eli kalamiesten, mieliala positiivisena ja olo virkeänä. Oli keli mikä hyvänsä ja viimeisestä kalahavainnosta viikko, Krister kehottaa kirkkain silmin sinua pommittamaan joen parasta niskaa kellon ympäri, koska ”milloin tahansa voi iskeä”. Ja sinähän pommitat.

Antti olet hyvä
Kalastaja tulee reissuun korkein toivein ja jalokalan kuva silmissä: kohta saadaan punalihaista! Jos kalapaikka on tuttu, manööverit ja perhot on mietitty moneen kertaan etukäteen ja kalatkin väsytelty unissa valmiiksi. Kun kauan kaivattu kalastus vihdoin alkaa, jännitys on huipussaan. Kädet täristen kalamies sitoo perhon perukkeensa päähän ja astelee poolille. Ensimmäinen heitto, toinen heitto. Sinne siima oikenee ja perho pyörähtää kohta houkuttelevasti lohen kuonon edessä.
Ei vielä tässä kala iske, mutta kahden askeleen päässä on paikka, josta heittäessä pitäisi kolista. Nyt!
Mutta kun ei kolise.
Kolisee päässä ja kalastajan mieli mustuu, lumous on haihtunut. Enkö saakaan kalaa? Mitä teen väärin? Miksi tuo viereinen kaveri saa kalaa, vaikka heitän perhoa nätimmin?
Taas tarvitaan oppaan taitoja. Onkimiehen innostus ja itseluottamus on palautettava. ”Tärkeintä on, että perho on vedessä”, sanoo opas ja jatkaa: ”Sillä eiväthän lohet rantakiville hypi Antti, eiväthän? Käyt sieltä hakemassa sen kalan seuraavalla heittovuorollasi ja sitten otetaan kohta pikku naukut lohen kunniaksi.”
Rohkaisu, innostaminen ja palkitseminen. Tuloksenteon kaava.
Niin lähtee Antti uudelle heittovuorolle täynnä uskoa itseensä ja jos hän on onnekas, kohta otetaan poseerauskuvia lohesta, jaetaan yläläpsyjä ja ollaan aika polleita omista kalastustaidoista.

Rinta rottingilla kohti uusia pettymyksiä
Useimmiten näin ei kuitenkaan käy, vaan oppaan tehtävänä on potkia Antti ja koko joukko eteenpäin kohtia uusia pettymyksiä. Jossain vaiheessa ja riittävän ahkeroinnin jälkeen pettymys muuttuu iloksi, kun lohi iskee. Mutta jotta se onnistuisi, jokaiselle poolille pitää saapua voitontahtoisena ja kalansaantiin uskoen.
Siksi opas sanoo: ”Seuraavaksi meillä on TOSI hyvä pooli. Tästä on saatu isoimmat kalat. Viime vuonna tuon kiven huopeesta tuli 18-kiloinen. Eikä tässä ole tällä kaudella kalastanut vielä kukaan. Nyt pitää kalastaa tosi tarkasti!”
Ja niin kalamies syttyy taas liekkiin, adrenaliini kohisee suonissa ja hän kalastaa poolin tosi tarkasti. Vaikka kalaa ei tulisikaan, mieli on hyvä, kun tietää yrittäneensä kaikkensa ja tehneensä asiat suht´koht mallikkaasti. Opas muistaa kehua jokaisen onnistuneen heiton jälkeen ja tiedät, ettei vika ole sinun, vaikka kala ei iskekään.

Tsemppiskerho iskee jälleen
Kun päivä muuttuu illaksi ja ilma kylmenee, alkaa väsymys pikkuhiljaa hiipiä kalamiehen mieleen ja paidan alle. Oppaan on kyettävä lukemaan vilu ja verensokerin lasku ennalta, ettei kurahousuväki ala kiukutella syyttä suotta. Mököttävää kalamiestä joutuu kiskomaan jokivarressa perässään kuin kivirekeä. On siis aika pitää tauko, tehdä tulet, keittää nokipannukahvit ja syödä vähän eväitä. Lämpimän juoman ja hengennostatustauon jälkeen kalamiehet ryntäävät taas täynnä virtaa virpomaan vapojansa.

Kylmenevä ilta ja viileässä vedessä kahlaaminen saavat oppaan muistuttamaan ikääntyviä kalastajia myös yhdestä tärkeimmästä asiasta. ”Onhan kaikilla tarpeeksi lämmintä päällä? Juhallakin kun on se eturauhanen reistaillut, niin ei auta palelluttaa paikkoja. Eiväthän vain kahluuhousut vuoda?”
Kun ilta alkaa kääntyä yöksi, kalastajan mielessä alkaa olla päällimmäisenä sauna ja lämmin ateria. Vaan vielä ei voi luovuttaa, sillä iltahämärän hetki on se paras. Valo muuttuu ja isoimmat kalat uskaltautuvat liikkeelle. ”Ne voivat tulla ihan siihen jalkoihisi, joten kahlaa varovasti äläkä läiskyttele vettä turhaan siimallasi”, muistuttaa opas.
Niin on kalamies taas viritetty jännittyneeksi kuin viulun kieli. Iske, iske, iske. Ei tänne nukkumaan olla tultu.

Opas valitsee välillä kalamiehelle uuden perhon, se tuo taas uutta uskoa. ”Iso Sunray Shadow toimii illalla aina.” Opas huomaa vedenpinnan nousseen. ”Jospa laitettaisiin vähän nopeammin uppoava siima.” Opas katselee kalastajan epätoivoista yritystä pujottaa ohut siima läpi koukun pienestä silmukasta. ”Eikö herrasmies näe enää kunnolla sitoa perhoa yön hämärässä?” Ei hätää opas sitoo sen puolestasi.” Jos kahluureitti vaikuttaa liian haastavalta opas rohkaisee, haastaa ja vetoaa miehisyyteen: ”Viime viikolla tästä kahlasi 90-vuotias entinen Royal Air Forcen lentäjä. Sinä olet vielä 40 vuotta nuorempi. Sinne vaan.”
Niin tsemppisryhmä painaa kesäyössä lohipoolilta toiselle.
Ja ennemmin tai myöhemmin se kala vihdoin iskee.
Opas rauhoittelee kalamiestä väsytyksen aikana ja haavii hänelle lopulta nätin lohen. Se mitataan, kuvataan, ehkä jopa punnitaan. Ja lopuksi vastuuntuntoinen kalamies vapauttaa sen. Sitten on pienen juhlan aika. Jos kyseessä on ennätyskala, on ison juhlan aika.
Opas saa ansaitsemansa kehut ja kalamies päättää mielessään olla reissun lopuksi kitsastelematta tipissä, vaikka oli aluksi ajatellut antaa sitä vähän alakanttiin, kun on niin kallis reissu muutenkin. Sitä paitsi osataanhan tässä itsekin ilman oppaan neuvoja, mutta kun tulevat paketin mukana, niin hullu jättäisi käyttämättä…