Miehet, jotka lempivät paljon saavat hyvin lohta. Vaan entä naiset?

Makailin sängyssäni Målselvalla Rundhaug Gjestegårdin kuninkaallisessa sviitissä, Kongelige suite. Satavuotiaassa kalastushotellissa huoneen nimi on todellisuutta komeampi, mutta huone oli varsin viihtyisä ja mukava.

IMG_6179
Kuninkaallinen parisänky.

 

Pääsin samaan sänkyyn Mette-Maritin kanssa

Tässä huoneessa on kuulemma yöpynyt peräti kolme eri sukupolvea Norjan kuninkaita. Alhaalla aulassa näin valokuvan, jossa kruununprinssi Haakon kättelee omistajaa. Onkohan siis Mette-Maritkin nukkunut tässä huoneessa? Tai siis olenko fingerporilaisittain päätynyt jopa samaan sänkyyn Mette-Maritin kanssa?

prinzessin-mette-marit_gallery_normal
Mette-Maritin kuninkaallista keimailua.

Pohtiessani kummalla puolella parisänkyä Mette-Maarit sitten olisi nukkunut, palasi mieleeni juttu Reisalta. Kaverini oli käynyt kahvittelemassa kalastusluvat hänelle vuokraavan vanhemman rouvan, voisi kai sanoa suorastaan vilkkusilmäisen mummon luona.

”Onko tullut lohta?”, oli kysynyt mummo. Kaveri oli harmitellut saaliiden heikkoutta, johon norjalaismummo oli paukauttanut kahvikuppinsa takaa muina naisina kveeniläisen totuuden: ”Miehet, jotka lempivät paljon, saavat hyvin lohta.”

Koska parisängyssäni ei ollut muita lempimisen kohteita kuin minä itse yksinäni, päätin vetää kurahousut jalkaani ja marssia joelle. Kävellessä pohdin mummon lausetta uudestaan ja peilailin sitä kalalakaveripiiriini. Kyllähän kieltämättä kovimmat saamamiehet olivat aika ansioituneita useilla saamisen sektoreilla, kuten vaikkapa metsästyksessä. Mummon lauseen viisauden selittää varmasti sana ”saaliinhimo”. Se, jolla on vahva saalistusvietti, jaksaa yrittää enemmän ja viedä suorituksen loppuun asti: kahlata vielä vähän syvemmälle, heittää vielä pari heittoa, vaihtaa perhon ja yrittää vielä kerran.

Saalistava perhokalastaja saa enemmän

Ajatus tulee todistetuksi muutamaa tuntia myöhemmin, kun kaverini kahlaa kainaloita myöten vuolaaseen virtaan nähtyään vastarannalla ison lohen hyppäävän. Valmiina jo lopettamaan kalastusvuoronsa eli laskunsa, hän kuitenkin päättää tehdä vielä viimeiset yritykset, koska ei ole saanut heitettyä kunnolla kalan luokse perhoaan.  Ja pam! Iso kala on kiinni.Vain vahva saaliinhimo saa jatkamaan suoritusta, kun muuten on jo ihan maitohapoilla.

IMG_6237
Kalamiehiä paljon, saamamiehiä vähän.

Viidentoista minuutin taistelun jälkeen kala vie voiton, mutta sen koukutus itsessään oli työvoitto kalastajalle. Sinnikkyys on verrattavissa lauantai-iltaisiin soidinmenoihin yökerhojen baaritiskeillä, jossa 29 ensimmäistä naista antaa kyselijälle pakit, mutta se 30. päästää saatille.

Pari viikkoa myöhemmin Alta-joella pääsen todistamaan uudestaan lempimisen voimaa. Vesi on tulvakorkeudella ja kalastaminen todella vaikeaa. Roimimme hartiat kivistäen synkillä upposiimoilla keskivirtaan. Saaliiksi päätyy kuitenkin pääasiassa lähellä rantaviivaa uivia pienempiä lohia. Sen kolmen päivän aikana, jonka joella olemme, näemme saatavan 11 kilometrin kalastusalueella vain kaksi selkeästi isompaa kalaa. Molemmat saa sama – nainen.

Norjassa ainakin tietyillä joilla näyttää kalastus olevan koko perheen puuhaa ja naisia liikkeellä siinä missä miehiä. Monet pariskunnat kalastavat jaetulla kalastusluvalla ja jakavat myös yöllä sänkynsä asuntoautossa tai teltassa.

Screenshot 2016-08-14 12.37.26.png
Amerikkalainen näkemys perhokalastavasta naisesta.
Screenshot 2016-08-14 12.43.34.png
Norjalainen perhokalastajanainen tositoimissa.

Tiedä miten yö oli sujunut, mutta kalastusalueen isoin kala päätyi joka tapauksessa norjalaisnaisen siimanpäähän ja 12-kiloisen lohen kanssa taistelu kesti puolisen tuntia. Otteet olivat jämäkät ja määrätietoiset loppuun asti. Myöskään mistään hentomielisestä Catch & Release –kalastuksesta ei tällä saalistavalla perhokalastajanaisella ollut pienintäkään aietta, vaan kala kuoli silmänräpäyksessä saatuaan puukonviillon kitusiinsa.

Altalta ajatukseni siirtyvät Torniojoelle, jossa ystäväni oli kuullut lohta soutaessaan paikallisen Lapinmiehen kalansaantia edistävän filosofian: ”Pittääpi puhua naisista ja hengityksen pittää haista votkalle, niin se lohi ottaa.”

Ihan kaikkea tuota en allekirjoita, sillä oma kalastukseni on parantunut roimasti sen jälkeen, kun olen jättänyt votkan ottamisen kalareissuilla sikseen. Mutta mikä ettei sitä voisi vastakkaista sukupuolta ajatella vähän enemmänkin, jopa siitä puhella. Eihän se niin vastenmielistä ole. Siinä kun yksinään tuijottelee edessään joessa perhosiimaksi kutsuttua kelluvaa narunpätkää 16 tuntia vuorokaudessa…

 

Saamamies saapuu reissusta.

Saiko se perhokalastaja saalista?

Onko ollu tapahtumia? Mitä saitte Gotlannissa? Tuliko saalista Repparilla? Puriko lohi Lakselvalla? Näppikö Reisalla?

Se saatko kalaa ei ole vain sinun asiasi. Jos lähdet kalareissuun, kotiin jää aina kiinnostunut joukko kalakavereita myötäelämään matkaasi. Yksi vilpittömästi toivoen, että onnistut saamaan elämäsi kalan. Toinen hieman kateellisena, kun ei itse päässyt mukaan, ja kolmas elää oman tyhjäksi jääneen reissunsa sinun kauttasi uudestaan.

Yksi asia on kuitenkin varma. Kotoa käsin kaikki näyttää aina helpommalta kuin joen varressa tai veneessä seisoessa. Kun yltiöoptimismi pikku hiljaa laantuu höntyheittojen ja useamman tuloksetta neitseellisenä korkatun poolin jälkeen, alkaa hyvä tuuli hävitä.

Repparfjord
Tyhjänpyytäminen voi vetää mielen mustaksi. Syvimmässä alhossa kannattaa laittaa tanssiksi ja nollata kalastuspaineet hetkeksi.

 

Jossain vaiheessa kalareissua sitten soi puhelin: onko kalaa tullut?

”Eikö? Ei jumalauta, mitä te ootte siellä tehny? Ootteko saanu edes kalavehkeitä kasaan”, nauraa kaveri puhelimeen. Vaikka olisi takuuvarmasti heittänyt itsekin nollaa ja siirtynyt onkimisesta virvoitusjuomien pariin jo paljon meitä aiemmin.

Seuraava soittaja lyö lisää löylyä.

”Mikä ihme siellä nyt niin vaikeaa on? Oletteko kokeillu isoa mustaa streameria? Ettekö? Miksi ette? Tässä on justiinsa facessa Niinistön Jaakon viisikiloinen ihan siitä läheltä…”

Kolmas kaveri aloittaa some-paheksunnan, kun olet postannut muutaman kuvan miehistä merimaisemissa poseeraamassa vapojensa kanssa. ”Missä kalakuvat? Jättäkää miesmallihommat vähemmälle.”

Uskonpuute yllättää kalamiehen

Uskonpuute alkaa vaivata ulkomeren äärellä Gotlannissa. Perhosetti sivuun ja kalliilla rahalla ostettu Vekkuli kiinni virpavapaan. Nyt alkaa löytyä ulottuvuutta heittoon, mutta tilanne ei parane karkuutusta paremmaksi. Karkuutettu kalahan näyttää kauempaa aina isommalta, mutta vaikka irronnut kala olisi ollut oikeastikin yli kaksi kiloa, niin irronnutta ei lasketa.

Ei auta kuin ajella ICA-markettiin ostamaan laimennettua keskiolutta ja entrecotea, ettei nälkään kuole.

Kalastusliikkeessä käynti reissun jälkeen vaatii oman selitysosionsa . ”No siis melkeen eli käytännössä vois sanoa että tuli munat pataan, ellei nyt säynettä lasketa saaliskalaksi, tai mitallisen karkuutusta. Mutta ei sieltä siis saanu kukaan, aamulla oli pakkasta ja räntää satoi…”

Kalastusliikkeen myyjä katsoo sinua kohteliaasti, koska hän on myyjä ja sinä olet hyvä asiakas. Rohkenee kuitenkin sanoa, tosin pahoittelua äänessä: ”Ai jaa. Kyllä sieltä muut on saanu ihan hyvin.”

”Ai jaa. Kyllä sieltä muut on saanu ihan hyvin.”

Onko? Niin tietenkin on. Aina on joku Jaakko, joka kaivaa sen kalan vaikka kiven alta. Mutta ne olikin ollut eri päässä saarta kun me. Kun tiesivät ketaleet missä kalat ovat.

Se on nimittäin melko oleellinen tieto se.

Kalaa ei voi saada, jos sitä ei ole

Lohta saadakseen on lähtökohtaisesti hyvä kalastaa lohipitoisessa vesistössä, sanoi nyt jo edesmennyt suomalaisen perhokalastuksen suuri mies Lauri Syrjänen. Samaa periaatetta on hyvä pyrkiä noudattamaan aina, mutta kun kalastaa Itämeren kokoisessa altaassa meritaimenta, edessä on muitakin haasteita. Kuten missä päin allasta kalat mahtavat uiskennella.

Antti halshukk
Gotlanti. 800 kilometriä rantaa haravoitavana.

Kalojen paikallistaminen on onnistuneen kalareissun perusedellytys. Pitää kävellä, autoilla tai veneillä pitkin kalapaikkoja ja etsiä kaloja. Muilta kalamiehiltä kannattaa yrittää kysellä havaintoja. Ja myös uskoa kokeneempien näkemyksiä.

Aikanaan menimme ovelina kysymään Tenolla Välimäen baarissa siestaa pitävältä konkarilta, mihin tällaisella kelillä kannattaisi mennä: vesi on matalalla, aurinko porottaa ja kaloja ei näy missään.

”Nukkumaan”, kuului vastaus.

Emme tietenkään uskoneet, vaan väsytimme itsemme tyhjänpyynnissä päivällä ja nukuimme yöllä, kun kalat taas liikkuivat.

Mutta loppujen lopuksihan saalilla ei ole väliä, vaan hyvällä seuralla ja luontokokemuksilla.

Eikö niin?

Ei.

Kalamies pettyy aina kun pyytää tyhjän, vaikka kalastaisikin Catch & Release -periaatteella.

Totuus Juhani Ahosta

Uskoiko Juhani Ahokaan itse siihen, mitä ylevänä hetkenään kirjoitti: ”Ei sen väliä  saanko vai olenko saamatta.”

Minä uskon, että hänen todellinen luonteensa elää lauseessa: ”Se hetki, jolloin suuri kala on juuri tarttunut, mutta ei ole ehtinyt vielä ilmaista itseään muulla kuin sillä painolla, minkä hänestä tuntee vapansa kärjessä, on kalamiehen kaikkien huumaavimpia.”

Yksikään kalamies ei palaa koskelle tai merelle pelkästään heittelemisen ilosta. Havainnot harvinaisista linnuista ja luonnon ilmiöistä ovat plussaa. Hyvä seura pitää huumoria yllä pidempään kuin huono.  Mutta kaiken toiminnan tarkoitus on saada kala iskemään, ja jos sitä ei tapahdu viikon aikana, mieliala on melko matalalla.

Joka muuta väittää valehtelee. Ja kunnon kalamies valehtelee vain saatuja saaliita suuremmiksi.

Mikon pikkukala gotlannissa
Kahden kilon siika.

Pääkuvasta kiitos Kimmo Korhoselle, joka menetettyään uskon kalojen ottihaluihin, keskittyi valokuvaamiseen. Kuvattu Lakselvin ykkösalueella salaisella lohipoolilla.

Kun asiat sujuvat

Jokaisen miehen elämässä tulee aika ajoin vastaan hetki, jolloin asiat sujuvat. Tätä ei pidä sekoittaa ”Kun asiat tuntuvat sujuvan”-hetkeen. Sitä edeltää yleensä rivakka ja runsaahko alkoholijuominen nauttiminen, jonka seurauksena velat muuttuvat saataviksi ja ympärillä olevat naiset alkavat näyttää poikkeuksellisen kauniilta sekä seurastasi kiinnostuneilta.

Tarkoitan hetkeä, jolloin tekemisissäsi kaikki ulkoiset olosuhteet loksahtavat siinä määrin kohdalleen, että asiat sujuvat kuin itsestään.

Otetaan esimerkiksi laskettelu. Olet Alpeilla. Aamupäivällä niin jäinen ja koppurainen rinne, jossa olet kompuroinut henkesi edestä, pehmenee auringossa ja siihen sulaa kevyt sohjoinen pinta, jonka päällä surfailet menemään. Käännökset sujuvat kuin itsestään. Hiihtämisesi näyttää taatusti hyvältä yllä kulkevaan kabiiniin asti, jossa itävaltalaiset paronittaret huokailevat menoasi ihastuksissaan. Tulee euforinen olo. Tämähän on helppoa. Minähän olen oikeastaan aina osannut tämän homman. On vaan yleensä niin paskat kelit.

Kunnes aurinko pikkuhiljaa pehmentää rinnettä edelleen ja pinta muuttuu raskaiksi sohjoisiksi kumpareiksi, joista on yhä vaikeampi löytää kohtaa, jossa kääntyä ja sukset tuppaavat tarttumaan joka käännöksessä kiinni. Kunnes viimeisessä käännöksessä ennen hissiasemaa niin käykin. Suksen kantti haukkaa sohjoon ja kaadut naamallesi. Niinköhän sitä on tullut herralla otettua yksi muki liikaa rinneravintolassa, tuumaa paikalle pysähtyvä nuori nainen mielessään ja ojentaa sinulle kaatuessasi pudottamasi sauvan.

 

Tai entäpä lohenkalastus? Kalastat hienoa lohipoolia päivästä toiseen, mutta kala ei pure. Vesi on liian korkealla sateen jälkeen. Se on värjäytynyt ruskeaksi kuin maitokahvi. Lohi ei näe perhoasi, vaikka heittelet tarkkaan pääpuolelle. Lisäksi joessa seilaa tulvaveden kuljettamaa roskaa oksista uppotukkeihin. Heittokaan ei oikein kulje, kun pitää käyttää synkintä upposiimaa. Vaihdat perhoa epätoivoisesti ja käyt koko askisi sisällön läpi. Tai useamman.

Kunnes sitten yhtäkkiä vesi alkaa laskea, sen väri kirkastuu, sää muuttuu puolipilviseksi ja pilvien lomasta alkaa paistaa aurinko. Vallitsee maaginen lohivalo. Ja lohet nousevat pooliin. Vedenlasku on saanut liikkeelle kunnon nousuparven ja kalaa näkyy hyppivän ilmassa. Heität nyt jo helpolla pintasiimalla. Tuuli on kevyttä ja puhaltaa oikeasta suunnasta pitkin jokiuomaa, joten heittäminen on helppoa.

Sitten kala on kiinni. Et edes muista mihin perhoon se otti. Eikä sillä ole edes väliä, sillä nouseva lohihan ottaa vaikka Opelin ovenkahvaan.

Screenshot 2016-04-13 20.47.01
Asiat sujuvat -hetki.

Mutta sinä et ajattele niin. Ajattelet, että hallitset homman täydellisesti. Olet tehnyt taktisesti oikeita valintoja, olet kahlannut hallitusti juuri oikeaan heittopaikkaan ja tarjoilet perhosi juuri oikein uitettuna, oikeassa kulmassa, siimassa ei ole liikaa pussia ja perhosi pyörähtää houkuttelevasti kuin kapakkatanssija lohen kuonon edessä. Ihmekös tuo siis, että kala on kiinni.

Väsyttelet kalan nopeasti. Se ei irtoa viime metreillä, peruke ei mene poikki, kala ei karkaa käsistä kuvattaessa. Sinä se osaat!

Tällaisella hetkellä mies tuntee itsensä sellaiseksi, kuin luoja on miehen tarkoittanut. Kaikkivoivaksi osaajaksi ja tilanteen herraksi.

Koska olosuhteet kuitenkin muuttuvat yhtä vääjäämättömästi kuin kaksi eri suuntaan kulkevaa painavaa kappaletta erkanee toisistaan, tuo lyhyt hetki on syytä käyttää täysimääräisesti hyödykseen: jättää sikseen kaikki muu ja sytyttää sikari voiton merkiksi.

Sillä aivan pian vesi taas laskee, lohet jatkavat matkaansa ja tuuli kääntyy epäsuotuisaksi ja saat irrottaa 2/0-klassista lohiperhoa korvalehdestäsi.

Nauti sitä ennen ainakin yksi konjakki ja ennen kaikkea tunteesta – kun asiat sujuvat.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Asiat eivät tunnu sujuvan -hetki.

 

 

 

Anaresor alkaa. Tervetuloa matkalle!

VCDG1946Päätin aloittaa tämän blogin, koska vuosien varrella niin moni on kysynyt minulta, mihin missäkin kannattaa majoittua tai mennä syömään. Koska pääsääntöisesti valintoihin ovat olleet tyytyväisiä muutkin kuin minä itse, ajattelin nyt pilata salatut helmet ja kertoa ne kaikille.

Toinen vahva motivaatio blogin perustamiseen on saada kirjoittaa ihan mistä tahansa ja miten tahansa. Kalastuksesta ilman viisastelua siitä, onko kala väsytetty vapa oikeassa kulmassa. Matkailusta ilman, että otetaan jokainen asiakasnäkökulma tasapuolisesti huomioon. Otan huomioon omat mielipiteeni ja toivon, että niistä on monelle iloa. Enkä edes yritä olla trendikäs, ellen ole sitä sattumalta. Ovathan nuoruuteni vuosikymmenet nyt kovasti muodissa. Ja alkuperäiset SOS:in hiihtokuteet tallessa.

 

IMG_1965