Kansainväliset kalastuslupa-arpajaiset alkavat. Ja voittaja on…

Pääkuva: Juuso Syrjä.

Luvanmyynnin alkua odottaessa on paras pitää kynttilänsä vakan alla ja ottaa rauhoittavia.

Faktat pöytään. Kalastajien määrä lisääntyy, mutta kalapaikkojen ei. Etenkin kun puhutaan lohenkalastuksesta. Naheista lupakiintiöstä kisaa yhä isompi ihmismäärä.

Ja siinä määrässä on yhä enemmän myös omia kavereita. Joista jokainen on myös potentiaalinen kilpailija lupa-arpajaisissa.

Siksi tulevan kalakauden suunnittelusta tuleekin hieman salamyhkäistä kyräilyä. Kun kaksi kalamiestä kohtaa käydään keskustelu näin.

”Mihinkäs tuota, meinaat?”

”Hööm mööm njöö.”

”Sitä sitä ja samaa.”

”Niin, Pohjanmaan jokiin on kuulemma noussu hyvin lohia.”

”Joo niin mäkin oon kuullu, pitääpä varmaan harkita sitä suuntaa. Eivätpä muut tiedä, heh heh.”

”Heh heh, vinks vinks.”

 

IMG_3739

Tiedoksi niille, jotka eivät ole asiaan perehtyneet, luvat monille parhaille lohijoille tulevat myyntiin etukäteen ilmoitettuna aikana, vaikkapa 1.3. klo 18. Sillä sekunnin lyömällä serverit tukkeutuvat, kun tuhatpäinen kalastajajoukko alkaa samanaikaisesti hamuta lupia itselleen. Viidessätoista minuutissa kaikki on ohi. Luvat kesäkuusta elokuun loppuun on myyty. Pölyn laskeutuessa itse kukin katsoo, mitä sai hankittua.

 

Screenshot 2018-03-02 09.21.39
Näkymä Lakselvin ”Pekka-Sonen” varaustilanteesta 15 minuuttia myynnin alettua.

 

Voi ihan aiheesta sanoa, että vaikeinta lohen saamisessa on saada lupa lohijoelle hyvään aikaan ja hyvälle alueelle.

Seuraavaksi vaikeinta on saada luvat kaverin kanssa samalle kalastusalueelle. Jos nimittäin se ei onnistu, niin luvassa on koko lailla paljon autoilua pitkin jokivartta päivän aikana, kun kalapaikat voivat olla levällään 50 kilometrin alueella.

 

Luvat vähenevät nettikaupan sivulta kuin ämpärit Motonetin avajaisissa.

Systeemi on mätä. Lisäksi se kaatuu.

Netissä tapahtuva luvanmyynti on tietysti demokraattisempi ja siinä mielessä fiksumpi tapa, ettei tarvitse ajaa Jäämeren rannalle asti toteamaan, että jäi ilman lupia.

Mutta on se aika stressaava kokemus. Jossa voi mokata monella tavalla, jos ei ole tarkkana. Esimerkiksi luulla, että myynti alkaa Suomen aikaa, kun se alkaa Norjan aikaa. Ostoprosessin pitää olla päivän selvä ja jos luottokortti on hukassa, salasanat kadoksissa tai söhläät nettikaupan sivulta ulos kesken ostamisen, peli on menetetty. Luvat vähenevät nettikaupan sivulta kuin ämpärit Motonetin avajaisissa.

Lisäksi on aivan tavallista, että järjestelmä yksinkertaisesti ei kestä kalamiesten samanaikaista hyökkäystä.

 

IMG_3738.png

 

Monelle tämä on liikaa. Ja monipäiselle seurueelle etenkin. Jos Lakselvin kolmosalueelle on myynnissä yhdelle päivälle kuusi lupaa ja niitä kärkkyy melko monta kuusihenkistä porukkaa ympäri maailmaa, niin kohta puolin alkaa olla parempi strategia koittaa onneaan Eurojackpotissa, jotta pääsisi sitten vaikka kovalla rahalla Yokangalle.

Silti Lakselva, Alta- ja Reisa-joki ovat melkeinpä ainoita Norjan jokia, joihin kuka tahansa voi saada hyvällä tuurilla luvan tavalliselle ihmiselle mahdolliseen hintaan. Altalla mahdollisuudet ovat heikoimmat: tuhatta (maksullista 50 euron ) hakemusta kohti myydään ulkopaikkakuntalaisille vuodessa noin 75 lupaa (silti kaverini onnistui ja pääsin siivellä kalaan, toivo elää joka vuosi…).

Altalla kalastuslupien arvonta ja myynti paikallisille on viihdearvoltaan paikkakunnan tärkein vuosittainen yleisötapahtuma, jota voi seurata jopa suorana lähetyksenä.

Screenshot 2018-03-02 17.49.43

Reisalla lupakäytäntö taas on niin sekava, että lupien ostaminen on jo siksi vaikeaa. Lakselvilla on taas liian kova maine ja liikaa halukkaita. Siksi yhä useammalle porukalle alkaa olla ainoa mahdollisuus päästä kalaan, hankkia luvat jostain yksityiseltä pätkältä kovaan hintaan, jos sellaisia sattuu ylipäänsä olemaan vapaana. Tai tutustua vuosikausien ramppaamisen jälkeen johonkin maanomistajaan, luoda häneen läheinen suhde ja saada korvamerkittyä sama viikko itselleen vuodesta toiseen. Suhteen ylläpito vaatii norjalaisen maanomistajan säännöllistä voitelua konjakilla (väh. VSOP)  ja vakumoidulla sisäfileellä sekä kalliin kalastusajan käyttöä kahvitteluun ja rupatteluun. Ovatpa jotkut jopa tehneet kalastuslupien eteen kunnostustöitä käytössä olleeseen mökkiinkin.

Silti kaikki voi päättyä siihen, että maanomistajaan pihaan kaartaa isompi Mersu, jonka omistaja lyö pöytään enemmän pätäkkää ja isomman sisäfileen.

Kun on löytänyt oman paikkansa,  on siis paras olla aika vaitonainen suunnitelmistaan, ettei ehdoin tahdoin heikennä mahdollisuuksiaan.

Ryysis lohijoilla on saanut monet ihan fiksutkin ihmiset ajattelemaan, että joku muukin laji kuin kalojen kuningas voisi olla saalistamisen arvoinen.

Minä kuulun heihin.

Olen jo muutama vuonna matkustanut Ruotsin tuntureille kalastamaa haukea, taimenta ja harjusta – helikopterilla.

IMG_1122

Tämä on eräälle hyvälle ystävälleni täysin ylivoimainen asia sulattaa. Päätään pyöritellen hän sanoo: ”Niin lähellä lohijokia. Ja sitten jotain haukea – ja vielä ahveniakin!”

Selitä nyt siinä sitten, että paikka on aika huikea ja siellä oleminen itsessään valtava kokemus. Ja jotkut ulkomaalaiset rahamiehet, jotka siellä käyvät, ovat sanoneet arvostavansa 55-senttisen harjuksen saamista lohihommia korkeammalle. Vastaa kuulemma sen mittainen harjus harvinaisuudessaan 18 kiloista lohta.

Tätä argumenttia on suurlohenkalastajalle turha edes tarjota, mutta yritän kääntää asennetta touhujani kohtaan positiivisemmaksi kertomalla, että tunturista palatessa käyn heittämässä pari päivää Torniojoella. Oli kuulemma itse Scott MacKenzie saanut samoilta paikoilta viime vuonna 14.5 kiloisen lohen.

”Niin. No ne on niitä Itämeren lohia”, komppaa toinen kalarasisti tilannetta. ”Semmosia lötköjä.”

Niinpä niin. Olen valmis kohtaamaan riskin. Ja onneksi lohta ei tarvitse enää tappaa ja syödä. Kuolisin varmaan elohopeamyrkytykseen 14.5-kiloisen Itämeren lohen jälkeen…

Hyvä näin mietin. Mitä useampi haluaa matkustaa Finnmarkin lohijoille, sitä paremmin riittää tunturissa tilaa.  Mutta miksihän juuri kalastamiseen on pesiytynyt paitsi armoton kilpailuhenkisyys ja saaliskateus, nykyään myös saalissuvaitsemattomuus. Jotain kalaa on hieno saada ja joku toinen on ihan paskaa. Aika paljonhan perhohommissa on kiinni siitä, että välineet ovat suhteutettu saaliin mukaan. Ymmärrän kyllä, että suurriistan metsästys on perinteinen äijäilyn mittari, mutta lohihommiin liittyy nykyään aika paljon negatiivista noin niin kuin harrastuskokemuksen kannalta: stressaava lupien hankinta, ryysis joella,  koko ajan kovenevat hinnat, mahdollisuus heittää tyhjää jokea tai mahdottomat kalakelit koko viikoksi. Ja jos jotain sattuu saamaan, niin kuvan postaaminen käynnistää someraivon väärästä kuvaustyylistä tai vapautustavasta.

Ison kalan saaminen vaatii yleensä myös vahvaa paikallistuntemusta eli uusien jokien bongailu ei mahdollisuuksia juuri paranna. Sitä varten on tietysti olemassa kalastusoppaita.  Itse tykkään sen verran katsella uusia kauniita maisemia, että kestän kehnomman kalantulonkin. Osaan toki pyytää tyhjää tutuillakin lohivesillä, mutta ei siitä sen enempää. Mutta on sinänsä harmi, jos ei koskaan lähde katsomaan uusia paikkoja vain sen takia, että odotukset sen ison suhteen ovat paljon epävarmemmat.

IMG_1630
Iso hauki on hieno saaliskala.

No jokainen kalastaa mitä haluaa ja mihin onnistuu luvat hankkimaan. Omalta osalta vuosi alkoi Altan arpajaisissa todennäköisyyksien mukaan vedetyllä tyhjällä arvalla. Lakselvin lottoon en osallistunut. Muutama lupa vakiomaisemiin yksityisten vesille Norjaan ja Ruotsiin on varattu. Mutta ei niistä sen enempää. Etsikää itse omat mansikkapaikkanne. Pohjanmaan jokiin on kuulemma luvassa hyvää lohen nousua…

 

 

 

Pyhällä Altan vedellä kastettu

 

Sanotaan, että kalamieheksi synnytään. Mutta onko kukaan ottanut huomioon sellaista mahdollisuutta, että kalamieheksi voitaisiin myös kastaa?

Voidella lapsi kasteessa pyhällä lohijoen vedellä. Mikä upea teko! Todisteita ei ole lisääkö tällainen toimenpide suurlohien saamista, kun kastettava kasvaa isoksi, mutta eipä siitä ole osoitettu olevan haittaakaan. Paljon harrastetaan maailmassa henkistä huuhaata ja tehdään ihmisistä parempia syöttämällä heille kaikenlaista moskaa, mutta tällaisen täysin lisäaineettoman ja mitä luonnonmukaisimman voitelun nostaminen ristiäispäivän agendalle saattaa aiheuttaa hämmästyttävää eripuraa. En ymmärrä miksi, mutta kehotan silti kokeilemaan, kuinka oheinen keskustelu päättyisi teidän kodissanne.

 

”Tämä teidän vauva.”

”Niin isä.”

”Oletteko te ajatelleet jo ristiäisiä?”

”Eihän vauva ole syntynytkään vielä, ei me edes tiedetä onko se tyttö vai poika.”

”Niin niin, ei sen ole väliä, mutta tuo itse kastaminen.”

”Mitä kastamisesta?”, puuttuu puheeseen vävy, joka alkaa haistaa palaneen käryä appiukon tunkiessa nokkaansa väärälle reviirille.

”Oletteko ajatelleet kastevettä?”

”No eikös se ole ihan tavallista hanavettä?”, arvelee tytär.

”Niin yleensä. Mutta voisi se olla paljon hienompaakin.”

”Myykö kirkko jotain hienoa Genesaretin kastevettä?”, laskee vävy omasta mielestään hauskaa leikkiä.

”Ei. Tämä on vielä jotain paljon hienompaa.”

”Ja se on?”

IMG_6584

”Pyhää Alta-joen vettä. Norjasta.”

”Pyhää Alta-joen vettä?”, ihmettelee tytär.

”Niin. Mä toin sitä pullon, kun oltiin siellä kalassa. Maailman hienointa vettä. Siinä uivat maailman upeimmat lohet.”

”Eikös siitä ole aika kauan, kun sä olit siellä?”

”12 vuotta.”

”Öö ja se vesi?”, kysyy vävy.

Puhä alta pakastin.jpg
Pyhää Altan vettä ikuisessa jäässä. 

”Se on ollut pakkasessa siitä asti. Mun piti tehdä siitä jäitä viskikrogeihin, mutta sittemmin lopetin ryypiskelyn ja puoli litraa on jäljellä vielä. Sillä somasti piirtää pienokaisen otsalle lohen kuvan ja antaa nimeksi Toivo Lohi Vegard.”

”Hetkinen, hetkinen. Nyt tää menee ihan keulimiseksi. Toivo Lohi Vegard ja 12 vuotta pakasteessa ollutta kuravettä, ei jumalauta…”, kiehuu vävy.

”Varo sanojas poika. Se on maailman puhtainta ja hienointa pyhän Alta-joen vettä. Itte rehvastelet 12 vuotta vanhoilla viskeilläs, kyllä tämä on taatusti puhtaampaa tavaraa, kun se savunhajuinen tuliliemi, jolla itseäsi myrkytät.”

”Mikä ihmeen Vegard?”, kysyy tytär.

”On hyvä antaa norjalainen nimi. Siinä maassa on tulevaisuus. Kakssataa tonnia tulee öljyrahastosta tilille heti, kun pääsee sinne naimisiin.”

”Isä! Ei missään nimessä.”

”Ei tietenkään, jos se on tyttö. Silloin se voisi olla Anna Titti Senja. Senja on upea saari, jolla on lohijokia…”

”Ei vaan se vesi. Ja nimet. Saatanan kalahullu!”, menettää vävy malttinsa.

”No no, kunhan ehdotin. Käyttäkää sitten vaikka vantaalaista viemärivettä, jos se on teistä parempi. Kasvaa lapsesta rokastaja Vanhankaupungin koskelle. Sitäkö te haluatte?”

”No niin, juodaas vähän kahvia ja rauhoitutaan kaikki”, yrittää tytär.

”Tuota…”

”Niin isä?”

”Oletteko ajatelleet ristiäispappia? Vanha kalakaverini Kojamon Jussi Turusta voisi…”

”Ei isä. Ei voi.”

”Eipä tietenkään. Eikä se ole edes pappi, vaan suntio, mutta eihän toi sun mieheskään kuulu kirkkoon, että mitä väliä silläkään olis. Kunhan tässä yritän lapselle elämän edellytyksiä rakentaa.”

”Kyllä sillä on ihan hyvä elämä edessä…”

”Entäs kummit?”

”No mun paras kaveri Emppu…”

”Kyllä kyllä, tiedä mitä niistä filosofeista tulee. Kykenevätkö lasta elättämään, jos sinä ja tää sun miehes jäätte rekan alle. Mutta mulla olis pari hyvin toimeentulevaa norjalaista kalakaveria, esim yks Liverpoolin ex-futari, joka omistaa lohijoen pätkää. Siinä sitä olis ikkuna auki tulevaisuuteen…”

Huom! Tämä tarina ei perustu omakohtaisiin kokemuksiin, mutta siinä on kieltämättä maalailtu mahdollisia tulevaisuusskenaarioita 15 vuoden päähän. Toivon, että oikeassa elämässä nuoret ovat silloin kypsempiä ymmärtämään elämän realiteetteja ja laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Sillä tärkeintähän elämässä on lohen perhokalastus. Eikä sekään ole kovin tärkeää.

Projekt Alta. Elokuu 2016.

 

Minä olen mies, joka uskoo lottoon. Kerran on tullut kuusi ja lisänumero. Mutta nyt tuli täysosuma. Lupa Alta-joelle.

Alta on kiistatta yksi maailman parhaista ja halutuimmista paikoista kalastaa perholla. Myyttisen maineen ja upeiden puitteiden ohella halutun siitä tekee tosiasia, että sieltä voi tartuttaa maailman suurimpia Atlantin lohia. Joka vuosi saaliiksi saadaan yli 20 kilon painoisia kaloja, joista valtaosa päästetään vapaaksi. Alta-joen kanta on pitänyt pintansa, vaikka luonnonlohi kamppailee eloonjäämisestä kasvatusaltaiden levittämien kalatautien keskellä.

Kalastusluvat joelle on jaettu maanomistajien muodostaman yhdistyksen myytäväksi. Paksu lompakkokaan ei suoraan avaa ovia kalapaikoille. Maailmassa on enemmän kalastavia miljardöörejä kuin kalastuslupia Altalle. Tilaa ei yksinkertaisesti ole kaikille. Rahan lisäksi täytyy tuntea oikeat ihmiset.

Yksi oikotie on. Altan kalastuslupia hallinnoiva Alta Laksefiskeri Interessentskap arpoo joka vuosi noin 80 kalastuslupaa tavallisille kalastajille kahden ja puolen kuukauden väliselle ajanjaksolle. Anomuksia, jotka maksavat 50 euroa, jätetään vuosittain yli 1000 kappaletta. Mahdollisuudet saada lupa eivät siis ole suuren suuret. Suomeen arvonnassa osui tänä vuonna neljä voittanutta korttia. Yhden niistä sai ystäväni ja Altan kalastussääntöjen mukaan kortin voi jakaa useamman kalastajan kesken, kunhan vain  yksi kalastaa kerrallaan. Kortin hinta kolmelle päivällä on noin 500 euroa, kun parhailla yksityisillä jokipätkillä kukkaro kevenee samassa ajassa 10 000 euroa.

Valmistautuminen kaikkien kalamiesten unelmaa kohti alkaa. Spey-heittokoulu on sovittu, jotta 15-jalkainen lohikeppi kääntyy käsissä altalaisen jokiveneen perässä seisoessa. Vanhat Altan kävijät on soiteltu läpi. Lennot ostettu. Mökki varattu. Noin kahdentuhannen olemassa olevan perhon lisäksi tilattu sitojamestarilta nippu uusia, joita ilman ei Altalle yksinkertaisesti voi lähteä.

Näin aluksi.

Elokuun alkuun mennessä ehtii säätämään vielä kaikenlaista…

 

IMG_1969.JPG