Neljä polvea hiihtomatkailua

Kalastuskauden hiipuessa Anaresor palaa alppihiihdon maailmaan. Ensimmäisenä juttuna arkistojen kätköistä Contactor-lehdessä noin vuonna 1990 julkaistu pakina: Neljä polvea hiihtomatkailua.

Yllättävän hyvin jutussa maalattu matkailun evoluutio on pitänyt kutinsa. Mitä nyt Swissair on nytkähtänyt nurin ja lentokoneessa ei saa kessutella, muuten menee yhtä lujaa. Kuulemma. Nuorisolla. Ja joillain vanhemmillakin. Jotka ovat kasvaneet isoiksi, mutta eivät aikuisiksi.

img_7587
Svengaava kuva Verbierin esitteestä 90-luvulta.

Eli Silvous plait, Bitte sehr, otetaas taas. Upeat mustavalkoiset tilannekuvat tähän juttuun otti Christian From.

Neljä polvea hiihtomatkailua

Ensimmäisen polven hiihtomatkailija liikkuu huokeasti bussilla. Hän on nuori ja kestää matkan rasitukset helposti. Määränpäälläkään ei ole niin väliä. Pääasia on että bussi liikkuu, olutta riittää ja perillä näkyy lumisia vuoria. Laulussakin sanotaan, että linja-autossa on tunnelmaa.

Perinteisesti hauskanpito jakautuu seuraavasti. Bussin etuosassa istujat pelaavat arvokkaasti backgammonia.

Linja-auton wc:n lähelle on majoittunut osasto Lärvierkit, joka kaataa sökön pelaamisen lomassa kaljaa ja camparia suuhunsa tai housuille, mihin nyt sattuu osumaan.

Aivan taaimmaisilla riveillä ryypätään rehellisesti Fernet Brancaa, eikä annetan kortin pelaamisen häiritä keskittymistä.

”Ähhhh. Pahaa on.”

”Niin on. Otetaas taas.”

”Otetaan.”

”Frankfurt.”

”Aha. Otetaas taas.”

”Otetaan. Ähhh.”

Toisen polven matkailija

verbier mont fort

Vähitellen matkailija alkaa tuntea itsensä liian vanhaksi bussimatkan rasituksiin: unettomiin öihin ja jatkuvaan pullojen kanssa läträämiseen. Bussissa ei tunnetusti pysty nukkumaan kuin hillittömissä lärveissä tai silloin, kun pitäisi katsoa videota.

Toisen polven hiihtomatkailija astuu matkatoimistoon, läväyttää Visa-kortin pöytään ja ilmoittaa vaativalla äänellä:

”Hiihtämään miehen mieli mielivi.”

”Ai mihinkä”,  ihmettelee matkatoimistovirkailija pontevaa vaatimusta.

”No Val THOOrenssiin tietenkin”, bussista charter-koneeseen nousun myötä itsensä sosiaaliluokassa ylentänyt matkailija vastaa närkästyneenä.

”Ai, niin tietenkin. Val THOOrenssiin.”

No niin. Liput on plakkarissa. Sitten vain lähtöä odottelemaan.

Seuramatkailija nousee lähtöaamuna kello neljä aamuyöllä, koska kone lähtee kuudelta. Charter-koneet lentävät aina yöaikaan, jottei täyden hinnan lipuistaan maksavien bisnes-matkustajien tarvitse kärsiä humalaisista seuramatkalaisista. Seuramatkalaisethan ovat humalassa alusta loppuun oli yö tai päivä.

”Ding. Tervetuloa Sköneörin lennolle CP 407 Geneveen. Arvioitu…”.

Toisen polven matkustaja tuijottaa tikkana milloin No smoking -kilpi sammuu ja antaa samalla merkin: Olkaa hyvä, brenkun veto kansainvälisessä ilmatilassa edullisin seuramatkahinnoin voi alkaa!

”Neiti aperitiiviksi kolme votka-tuoremehua, ruuan kera puteli tai pari vinkkua ja kahvin kera neljä mustaa Rellua. Pannaan pari bisseä vielä varmuudeksi. Ja yksi pladi meeri. Tuokaa myös ykäpussi. Mä niin kammoan lentokuoppia, nääs. He he, get it?”, keventää toisen polven matkailija tunnelmaa.

”Eihän nää kaikki mahdu teidän pöydälle.”

”Mahtuu mahtuu, jättäkää vaikka sapuska tuomatta ja pannaan pari mukia naapurin pöydälle. Eihän se haittaa?”, hän sanoo naapurin puoleen kääntyen. ”Oottekstekin muuten menossa Val THOOrenssiin?”

Kolmannen polven alppimatkailija

IMG_7590.JPG

Kokenut Alppien kävijä ryytyy vähitellen kaiken maailman maiseman ihmettelijöiden matkaseuraan. Hän ei halua kuulla oppaan tervetuliaispuheita ja käytännöllisiä vinkkejä.

”Ihan tosissaan tervetuloa kaikki tänne Heisse Reisenin reissulle Bad Vielkleinkircheimiin. Mun nimi on Niklas Nilsson, ihan Nikke vaan. Meidän kuski on tänään Andreas Lauda, hän on Niki Laudan serkkupoikia. Taputetaan vähän Andreakselle!”

”Syöksy sementtiin dorka”, ajattelee kolmannen polven alppikanuuna. Mua ei tarvi opastaa. Oon näes ollut ennenkin. Sai olla viimeinen kerta näitä reissuja.

Tosimies ei kuuntele paskan lässytystä, vaan ajaa Alpeille omalla autolla. Voi sitä vapauden tunnetta, kun oikea jalka lepää kaasupolkimen päällä tonnin painoisena, auto kiitää tasaista kahta sataa halki Euroopan ja ainoa ääni, joka kuuluu, on tuulen suhina sivupeileistä.

Vaiva, joka aiheutuu kitkarenkaiden ja lumiketjujen metsästämisestä, laivapaikkojen buukkauksesta, tuhansien kilometrien ajamisesta ja hotellin etsimisestä täpötäydestä kylästä korvautuu moninkertaisena hyvän olon tunteena, kun kolmannen polven matkailija näkee samassa hiihtokohteessa pakettimatkailijoita, jotka tallustelevat sieraimet kohti taivasta ja huutelevat matkatovereitaan jakamaan ihmeellisiä kokemuksiaan:

”Tulehan siekin Pentti kahtomaan, kuinka korkialle mäjet ulkomailla yltävät. On se ihhmmeellistä. Terve ootteko tekin Suomesta?”

”Haben sie meinen kugelschreiber gefundet?”, puhuu kolmannen polven maailmanmies kieliä ja kiittelee itseään vaivannäöstä.

”Hän oli ulkomaalainen ja toivotteli hyvää päivää. Ystävällistä on väki täällä, sano”, pakettimatkailija suomentaa ystävilleen ja johdattaa seurueen ihailevien katseiden saattelemana napsuille.

Mutta automatkalaisten kuninkaallisin hetki on vasta edessä. Kun pakettimatkalaisten viikon loma on hujahtanut ohi kuin elämä filmillä ennen kuolemaa ja bussi lähtee kylästä kohti lentokenttää, istuvat kolmannen polven konkarit aurinkoisella terassilla välinpitämättömän näköisinä siemailemassa Gluhweinia ja huutelevat bussiin nousijoille kannustuksia. Jokaisella pakettimatkalla on nimittäin joku tuttu, jonka voi masentaa totaalisesti.

”Emmä tie. Verbier, Klosters, Gstaad, Wengen, Murren, Zermatt, ehkä Chamonix ja Megeve ja sit St. Antonissa vois tietysti käydä lopuks. Ollaan mite ny jaksetaan. Niin tosiaan. Hyvää kotimatkaa. Stadissa kuulemma tulee vettä.”

Neljännen polven hiihtomatkailija

img_7593

Neljännen polven hiihtomatkailija ei enää ehdi eikä jaksa ajaa viittä tuhatta kilometriä voidakseen erottua ensimmäisen ja toisen polven matkailijoista. Hän yhdistää työn ja huvin.

Sihteeri hoitaa matkajärjestelyt ja hän itse matkustaa Swissairiin business-luokassa Zurichiin, jossa pikkurahasormia verryttelevä autovuokraamon virkailija odottaa lentokentällä valmiina ojentamaan Porschen avaimet.

Sieltä neljännen polven matkailija kaasuttelee Davosiin tapaamaan Ag Mehrgeldin edustajia, joiden kanssa sovitaan pikaisesti miljoonakaupat. Sitten hän majoittuu hotelli Alte Posteen ja hiihtelee arvokkaassa seurassa muutaman päivän.

Lentokentällä hän astelee tyytyväisin mielin vip-loungeen odottamaan paluulennon lähtöä ja seuraa hymyillen, kun kauppatieteen ylioppilas työntää viiniin tottumatonta ystäväänsä pyörätuolilla kohti charter-terminaalin ruuhkaista lähtöselvitystä.

Autonvuokraus voi olla iloinen asia.

Autonvuokraus – tuo toiveiden ja pettymysten Tonava. Parhaimmillaan autonvuokraaminen on mukava tapa ajaa ja saada tuntumaa ihan uuteen autoon, kenties jopa luokkaa parempaan kuin mistä on ennalta maksanut. Yleensä kuitenkin toteutuu nettisivulla pienellä kirjoitettu teksti: ”Kuvan auto on vain esimerkki. Automalli vaihtelee luokan sisällä.”  Ja vaihtelee yleensä kehnompaan suuntaan.

Pahin esimerkki tällaisesta ”se-on-vain-mainos”-asenteesta on omalle kohdalle osunut Kittilän Scandia Rentissä muutama vuosi sitten. Vuokrasin viikon kalareissulle markkinoiden edullisimman tarjouksen mukaan Ford Mondeo -farmarin, joka on ihan mukava auto ajaa Lapin pitkiä taipaleita ja siihen mahtuu tavaraakin hyvin.

Mutta ei tullut Mondeo. Tuli Toyota Avensis, jossa haisi sisällä kessu ja autokin taisi olla edellisvuoden mallia.  Näinhän tämä tuppaa menemään, tuumin ja lähdin työntelemään Toyotalla Käsivarrentietä  kohti Norjaa.

Seuraavana vuonna oli edessä sama tilanne. Kittilästä viiden tunnin ajo Norjaan. Scandia Rent tarjoaa taas Mondeota halvimmalla ja minä otan. Ja vastassa on taas Toyota Avensis. Eikä mikä tahansa Avensis, vaan sama vanha, nyt siis vuotta vanhempi lousku kuin edellisenä vuotena. Tässä vaiheessa oli jo pakko kysyä vuokraamosta, olenko minä ainoa jolle käy aina näin? Kuka vie Mondeot? ”Ei niitä kukaan vie. Ei meillä ole yhtään Mondeota”, hymyili autovuokraamon tiskin takana seisova mies lippalakkinsa alta.

Tästä kokemuksesta viisastuneena soitin ennen seuraavaa reissua suoraan Sixtin vuokraamon, jonka tiesin ainakin ulkomailla olevan erikoistuneen saksalaisiin laatuautoihin. Myyjän kanssa sovittiin suoraan, että seuraavalla kerralla ei ole pettymyksiä luvassa, vaan perillä odottaa sitä mitä on tilattu, eikä missään nimessä vanha Toyota. Odotti vielä enemmän, upgreidaus Skoda Octaviasta BMW X3:seen.

Karmein live-källi tapahtui San Fransicossa jo ennen internet-vuokrauksen aikaa. Nuoruudessaan tarkan markan tyttönä tunnettu seuralaiseni ei matkalla taipunut avo-Mustangin vuokraamiseen, vaan astelimme jo nimestä päätellen edulliseen ja luotettavaan Reliable-rent-a-car-firmaan. Liikkeen edessä kadulla kiilteli uusi vuoden 1993 mallia oleva Toyota Corolla (tästäkö ne Toyota-traumat ovat saaneet alkunsa?). Kun vuokrasopimus oli saatu aikaiseksi, omistaja ajoi liikkeen takana olevalta sivukujalta esiin neljä vuotta vanhemman mallin, jonka avaimet luovutettiin minulle kumarrusten kera. Nolotti ajaa joka maili Napa Valleyyn. (Siellä tilanne hieman parani, koska istuin loppureissun pienissä viineissä pelkääjän paikalla).

Nykyään olen hyväksynyt, että autonvuokraus voi olla iloinen asia, mutta vähän paremmasta autosta täytyy maksaa vähän enemmän. Hienolla autolla ajamisesta tulee ylevä olo. Sillä kehtaa saapua paremmankin hotellin pihaan ja pysäköidä suoraan pyöröoven eteen.

IMG_2903
Onnistunut vuokraus. Vastassa on mitä luvattiin ja vähän enemmän. Auton värikin mätsää rouvan takkiin.

Mukavinta autonvuokraus on Saksassa, jossa on tarjolla valtava määrä hyviä autoja ja vuokrahinnat varsin edullisia. Kannattaa lisäksi huomioida, että moni lentokenttävuokraamo veloittaa premium-location-lisää ja saman auton voi saada neljänneksen halvemmalla keskustasta, jos jaksaa vain raahautua sinne laukkuinensa.

Hyvänkin autonvuokrauskokemuksen päälle lankeaa hetkellinen synkkä pilvi juuri ennen kuin saat avaimet käteesi. Silloin on autovuokraamon aika tehdä lisätienestiä. Se aloittaa ylimääräisten vakuutusten myynnin ja ryhtyy pelottelemaan mitä kaikkea ikävää autollesi voi tapahtua. Varkauksia, kolhimisia, tuulilasi saattaa haljeta ja rengaskin voi puhjeta kesken matkan… Tiskin takana istuva meikattu neitokainen rapistelee irtokynsillään tietokoneen näppäimistöä ja puhuu sinulle huolestuneen näköisenä, aivan kuin olisi juuri saanut kuulla sinun sairastavan vakavaa tautia. ”Herr Äiniää, I give you a reaallly nice expensive car, so are you sure, you don´t need  extra insurance?  This is how much you have to pay if something happens. I don´t say that it happens, but if , you know…”

I know. Tästähän selviää ottamalla tarjoamanne vakuutuksen, joka maksaa vain jokusen kympin päivässä. Vastaan neitokaiselle, että luottokorttini kattaa vahingot. Hän näyttää hieman pettyneeltä, mutta suostuu kuitenkin luovuttamaan minulle auton avaimen.

Autonvuokrauksen hinnoittelu on suurta kaupallista neroutta, etenkin siellä missä vuokraamon valikoima on suuri. Esimerkiksi Hampurissa  Sixt tarjoaa kymmeniä erimerkkisiä ja kokoisia autoja. Seuraava automalli listalla on aina vain pari kymppiä kalliimpi, mutta paljon hienompi. Miksi ottaisin Opelin, kun ihan vähän kalliimmalla alla on jo BMW? Eihän siihen siirtyminen nyt niin paljon kukkaroa rasita. Vaikka siirtymästä tulee kuitenkin loppujen lopuksi suunniteltua isompi ja perusfarmari vaihtuu pari sataa kalliimpaan maasturiin. Mutta tien päällä on kuitenkin hyvä mieli, kun on komea auto alla. Niin hyvä, että pitää ihan tööttäillä pitkin matkaa, jotta muutkin näkevät kuinka hienolla autolla täältä tullaan.

IMG_3969
Autoa vuokratessa on kätevää pitää mukana diplomi-insinööriä, joka tarkastaa luovutettavan auton kunnon.