Projekt Alta. Elokuu 2016.

 

Minä olen mies, joka uskoo lottoon. Kerran on tullut kuusi ja lisänumero. Mutta nyt tuli täysosuma. Lupa Alta-joelle.

Alta on kiistatta yksi maailman parhaista ja halutuimmista paikoista kalastaa perholla. Myyttisen maineen ja upeiden puitteiden ohella halutun siitä tekee tosiasia, että sieltä voi tartuttaa maailman suurimpia Atlantin lohia. Joka vuosi saaliiksi saadaan yli 20 kilon painoisia kaloja, joista valtaosa päästetään vapaaksi. Alta-joen kanta on pitänyt pintansa, vaikka luonnonlohi kamppailee eloonjäämisestä kasvatusaltaiden levittämien kalatautien keskellä.

Kalastusluvat joelle on jaettu maanomistajien muodostaman yhdistyksen myytäväksi. Paksu lompakkokaan ei suoraan avaa ovia kalapaikoille. Maailmassa on enemmän kalastavia miljardöörejä kuin kalastuslupia Altalle. Tilaa ei yksinkertaisesti ole kaikille. Rahan lisäksi täytyy tuntea oikeat ihmiset.

Yksi oikotie on. Altan kalastuslupia hallinnoiva Alta Laksefiskeri Interessentskap arpoo joka vuosi noin 80 kalastuslupaa tavallisille kalastajille kahden ja puolen kuukauden väliselle ajanjaksolle. Anomuksia, jotka maksavat 50 euroa, jätetään vuosittain yli 1000 kappaletta. Mahdollisuudet saada lupa eivät siis ole suuren suuret. Suomeen arvonnassa osui tänä vuonna neljä voittanutta korttia. Yhden niistä sai ystäväni ja Altan kalastussääntöjen mukaan kortin voi jakaa useamman kalastajan kesken, kunhan vain  yksi kalastaa kerrallaan. Kortin hinta kolmelle päivällä on noin 500 euroa, kun parhailla yksityisillä jokipätkillä kukkaro kevenee samassa ajassa 10 000 euroa.

Valmistautuminen kaikkien kalamiesten unelmaa kohti alkaa. Spey-heittokoulu on sovittu, jotta 15-jalkainen lohikeppi kääntyy käsissä altalaisen jokiveneen perässä seisoessa. Vanhat Altan kävijät on soiteltu läpi. Lennot ostettu. Mökki varattu. Noin kahdentuhannen olemassa olevan perhon lisäksi tilattu sitojamestarilta nippu uusia, joita ilman ei Altalle yksinkertaisesti voi lähteä.

Näin aluksi.

Elokuun alkuun mennessä ehtii säätämään vielä kaikenlaista…

 

IMG_1969.JPG

7 kommenttia artikkeliin ”Projekt Alta. Elokuu 2016.

  1. Veli-Pekka Sainio

    Kuulostaa upealta. Kauas on tultu niistä ensinmäisistä kosketuksista perhokalastukseen joskus 80-luvun alussa Tenolla, niin taidoissa kuin välineissä. Mutta jokaisella unelman täyttymyksellä on vaaransa. Entäs jos sattuisi niinkin satumainen tuuri, että, se n 20kg lohi sattuisi koukkuusi, herää Suomalainen peruspessimismi kysyen: Mitä sen jälkeen?

    Tykkää

  2. Kari Eilola

    Sanoisin että hienosti sanailtu juttu! Mutta inhottava tuollainen cliffhanger. Netflixissäkin näkee kaikki jaksot kerralla. Äkkiä niitä kaloja.

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista Kari! Anaresorilla on vielä pujottelukausi kesken, mutta palaamme kalastusaiheisiin juttuihin pikapuoliin huhtikuun lopussa, jolloin pääoppaamme suuntaa Gotlantiin kalastamaan meritaimenta!

      Tykkää

  3. Teemu Suvanto

    Kiitos Anaresorin toimitus, hyviä kalastus- ja wieninleikejuttuja ei ole koskaan liikaa. Tsemppiä pääoppaalle tulevaan kauteen, tuokoon se paljon jutunaihetta.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s